Huh huh ahneuden määrää

Kotkanpoikaonnex

Kiinteistöille tulossa maksuja sadevesien käsittelystä Haminassa

20.6.2016 5:57
Kuva: Juhana Lappalainen
Haminan kaupungin omistama Haminan Vesi aikoo ryhtyä perimään maksua myös sade- ja valumavesien käsittelystä.
Haminan kaupungin omistama Haminan Vesi aikoo ryhtyä perimään maksua myös sade- ja valumavesien käsittelystä.
Haminan Vesi on ottamassa käyttöön huleveden eli sade- ja valumavesien perusmaksun, jota voidaan periä kaikilta hulevesiviemäröinnin alueella sijaitsevilta kiinteistöiltä.

— Tämä tulee koskemaan lähinnä asemakaava-alueella sellaisia kiinteistöjä, joiden edessä kulkee hulevesiviemäri. Voidaan sanoa, että mikäli kiinteistön kadun varrella on ritiläkaivoja, silloin on aika varma, että se on hulevesiviemäröinnin alueella ja kuuluu perusmaksun piiriin, Haminan Veden toimitusjohtaja Petteri Kotonen sanoo.

Uusi huleveden perusmaksu tulee olemaan yleisimmällä alle 20 millimetrin mittarikoolla varustettuilta omakotitaloilta 130,20 euroa vuodessa.

Haminan Vesi aikoo muuttaa myös nykyistä perusmaksukäytäntöä niin, että talousvedestä ja jätevedestä ryhdytään perimään erillisiä perusmaksuja. Eriytetyt perusmaksut tulevat olemaan yhdessä nykyistä perusmaksua korkeammat.

Kotonen perustelee maksukorotuksia tarpeella kattaa kustannuksia nykyistä paremmin.

— Perusmaksut ovat olleet hirveän pienet eivätkä ne ole kattaneet kiinteitä kustannuksia juuri ollenkaan. Suuri osa vesilaitoksen kustannuksista on kiinteitä eli riippumattomia siitä miten ihmiset käyttävät vettä.

Liikelaitoksen johtokunta saa maanantaina esityksen perusmaksujärjestelmäin muutoksesta ja maksujen korotuksista. Muutokset korotuksineen tulevat voimaan lokakuun alusta.

16

1762

    Vastaukset 16

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • yxmaksaja

      Mikään muu maksu ei ole Haminassa noussut niin paljon kuin vesimaksu.
      Yli 25 % korotus kesken vuotta omakotitaloille on täysin tolkuton.
      Vesimaksuilla on joka vuosi pönkitetty 400 000 euroa kaupungin kurjaa taloudenpitoa.
      Se on jäänyt mainitsematta asian esittelyssä. Antti -Jussi Larviokin voisi hiukan peerehtyä asioiden taustoihin, eikä kirjoittaa kaupungin esityslistoja sellaisenaan Kymen Sanomiin. Tässä tapauksessa vielä virheellisesti uuden hulevesimaksun osalta.
      Toivottavasti joku jaksaa taas valittaa Haminan hölmöilyistä ihan oikeesti.

      • Anonyymi

        Edellä oleva kirjoittaja on jymähtänyt viime vuosituhannelle. Kirjoittaja on varmasti halukas
        maksamaan saaneeraukset omasta lompakosta,niin sitten ei tarvitse maksuja nostaa. Toivon,että edellä olevan kirjoittajan kiineistöputki kestää,sillä jos se hajoaa maksaja on helppo löytää.


    • Holavesi

      Jos huleveden lasku tulee, niin teen kantelun hallinto-oikeuteen.
      Kotoinen voi miettiä vielä voiko näin tehdä.
      Tontit ostettu ehdoilla, jotka oli ostopäivänä voimassa. Hulevedestä ei mainintaa.
      Jälkikäteen tällaiset maksut ovat laittomia.
      Uusille tonteille voi laittaa huleveden, mutta ei vanhoille.
      Ei näin voi tehdä muutoksia, kun rahat vähissä.
      Ei me voida mennä työnantajalle sanomaan,, että rahat loppu. Laitetaan palkkaan 25% lisää, kun kaupunki tekee myös näin.
      Ikinä en olisi tonttia ostanutl jos näin voidaan hintoja nostella/ tehdä uusia. Mennään porukalla vaatimaan neronleimaukset perumista.

      • Anonyymi

        Toivon ,että se hulevesi lasku tulee, sillä jään mitä suuremmalla mielenkiinnolla odottamaan
        taisteluasi hallinto-oikeudessa.Luuletko sinä,että nämä päätökset tehdään ennenkuin asiat
        lainopillisesti tarkaastettu ja todettu käytännössämahdollisiksi toteuttaa. Joten Holavesi
        ota asioista selvää ennenkuin tulet nolaamaan itsesi kirjoituksillasi. Kaikkea hyvää jatkossa.


      • Anonyymi

        Koska se kutsu oikeuteen mahtaa tulla.


    • ayliikkeen.syy

      Jostain rahaa pitää kerätä kaupungin työntekijöiden palkkoihin. Ay-liike on nostanut palkkatason pilviin ja etenkin laajan julkisen sektorin työntekijöiden etuoikeutetun ja ylisuuren palkan ylläpitämiseksi tarvitaan uusia rahastuskeinoja, jopa naurettavia sellaisia.

    • hulevili

      Sadevedestä on laskutettu kaupunkilaisia jo monella paikkakunnalla aiemmin. Ei kannat valittaa, maksettava on. Hamina ei ole ennakkotapaus. Joskus varmaan tulee vielä tuuli- ja kuutamomaksutkin.

    • imeytän_maahan

      Jos minun tontilta ei mene yhtään vettä sadevesikaivoon, niin en myös maksa mitään. Asiasta menen vaikka oikeuteen. Keksikää kaupungille parempia rahankeruukeinoja.

    • niinku_mitä_vittua

      Sadevettä valuu kadulta tontilleni, voinko laskuttaa vesilaitosta ?

    • Rahaataivaalta

      Sen verran Tiedän että jos menee läpi niin Seuraavaksi lumenluonti maksut

    • vesiveks

      Mitähän palveluita se kiinteistövero pitää sisällään?

      • hanuristikko

        wc käyttöoikeuden kotona


    • lähteellä

      tämä herra kotonen keksii varmaan seuraavaksi vesimittarit rännin päihin ja pitääkö kiinteistön omistajan maksaa jos vesilaitos tuottaa tappiota olisiko yt neuvojen aika ja karsia kalliita päälliköitä nehän ovat kiinteitä kuluja

    • Hurmaava_Hamina

      Olen ns. paluumuuttaja ja asun omakotitalossa nyt minuakin aletaan rahastamaan hulevesistä. Olin aikeissa ensi vuonna myydä taloni ja muuttaa keskustaan, mutta tälainen rahankeräyspelleily johtaa varmuudella siihen, että minusta tulee taas paluumuuttaja mutta ei Haminaan.

    • Elin_Danassa

      Olen ns. maahanmuuttaja ja asun ilmaiseksi omakotitalossa koskeeko tämä minua vai voiko tämänkini laskun viedä suoramaksettavaksi sossiaalitoimistoon?

    • Anonyymi

      Kymen Sanomilta on turha odottaa mitään muuta kuin sitä samaa hyvävelihölöhölöä. Joku mainitsi Antti-Jussi Larvion, sanottakoon, että hänen journalistinen agendansa on nähty. Hah, oikein naurattaa, kun kuulee mainittavan tuonkin julkaisun yhteydessä sanan journalismi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      120
      2472
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      40
      1642
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      655
      1079
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      993
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      972
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      98
      926
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      885
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      83
      760
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      33
      736
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      71
      728
    Aihe