Olen sairastanut masennusta eri asteisina monta vuotta. Käyn psykologilla ja psykiatrilla suht säännöllisesti. Jouduin sairaalahoitoon viime vuonna vaikean masennuksen takia. Siellä syötettiin kourakaupalla lääkkeitä. Olin toki huonossa kunnossa silloin. Mutta sairaalasta kotiuduttuani söin 7 eri lääkettä...nyt olen saanut vähennettyä kolmeen lääkkeeseen kevään aikana. Viimeksi lopetettiin truxal sivuvaikutusten takia ja siihen lääkäri totesi että "kun tuo lääke lopetetaan, aloitetaan triptyl". En ymmärrä miksi pitäisi aloittaa uusi lääke kun edellinen lopetetaan? Voin kuitenkin suht okei tällä hetkellä. Eikö olisi hyvä että söisi mahdollisimman vähän lääkkeitä...En ole vielä aloittanut uutta lääkettä...Onko muille käynyt näin?
Lääkehoito masennuksessa
liiliii
14270
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
http://www.mielenterveysseura.fi/fi/mielenterveys/mielenterveyden-häiriöt/masennus/miten-hoidat-masennusta
Toi linkki kertoo kaiken sen mitä haluun kysyä. Varsinkin toi psykoterapiaosio kiinnostaa. Siellä on psykoterapia otsikon alla seitsemän palloa. Toteutuuko jotkin niistä pallojen kuvauksista sulla? Ja jos vertaat tohon koko linkin sisältöön niin, miten hoito on sujunut?
Valitettavasti linkki ei toimi..??
Joo tiedän. :D Valitettavasti suomi24:ssä ei voi käyttä noin suuria linkkejä, mutta onneksi koko linkin tekstin voi kopioida ja liittää osoitepalkkiin. Sillä lailla se linkki toimii
Käyn 1-2x viikossa psykoterapiassa. Harvemminkin mielestäni jo voisi käydä. Hyvän psykologin löytymiseen kesti kauan mutta nyt minulla on ollut 9v sama psykologi. Ymmärrän masennukseni syyn ja olen oppinut käsittelemään vaikeitakin asioita terapiassa. Kun ensin aloin luottamaan psykologiin. Myös uusia näkökulmia olen saanut eri elämäntilanteisiin. Vertaistukiryhmissäkin olen aikoinani käynyt. Mutta on muutamia kursseja joista en pitänyt ja ne jäivätkin kesken. Kaikenkaikkiaan olen tyytyväinen hoitooni tällä hetkellä. Lääkäreitä vain en aina tunnu ymmärtävän kun niin helposti minulle lääkkeitä lisäillään.
9 vuotta!! Ouuu Mama!
Niin..olen sairastanut masennusta nyt 13 vuotta, olin 25 vuotias silloin kun kaikki alkoi. Menin ensin burn outtiin ja sitten masennuin vakavasti ensimmäisen kerran. En pystynyt/jaksanut kuin makaamaan enää. En syönyt juuri mitään ja kuihduin aivan. Hakeuduin toisten kehoituksesta hoitoon. Olin heti sairaalassa sitten 6kk. Opiskeluni keskeytyivät enkä koskaan saanut valmistuttua. Se harmittaa vieläkin. Mutta kannattaa hakeutua ajoissa hoitoon. Kyllä apua saa.
Näin ulkopuolisen silmin olen seurannut, kun eräs läheinen ihminen on alkanut syödä masennuslääkkeitä toivottomuuteensa (ilmeisesti jonkin sortin keskivaikea masennus). Hänessä tapahtuneet muutokset: lihominen ja ruokahalun kasvu, silmiinpistävä välinpitämättömyys ja tunteettomuus ja entisestään pahentuneet elämänhallinnan ongelmat. Itse hän kokee hyötyvänsä lääkkeistä siltä osin, ettei enää ole niin ahdistunut. Elämä on mukavan tasaista. Minusta nuo lääkkeet tekevät hänestä vain entistä flegmaattisemman ja vievät hänen elinvoimansa viimeisetkin rippeet. Elämä on tasaista alamäkeä, joka ei tunnu miltään eikä johda mihinkään. Koska mikään ei enää ahdista eikä masenna niin kovin, niin voi hakata kuvaannoillisesti päätä seinään entistä kovempaa. Tämä vaikutus siis syntyy melko pienestä annoksesta vähän yli vuoden aikana. En ole kamalan kiitollinen sille lääkärille, joka määräsi hänelle näitä lääkkeitä. Ne lähinnä vauhdittavat hänen alamäkeään ja vievät viimeisenkin syyn pyrkiä muutokseen, eli motivoivan tunne-elämän. En ihmettele, miksi ihmiset sairastavat masennusta vuosikausia, jos hoito on pääosin tällaista. Lääkkeitä tyrkytetään lähinnä lääkärien ja lääketeollisuuden intresseistä käsin, ei potilaan etua ja lähtökohtia ajatellen. Lääkkeet eivät auta mitään etenkään, jos lääkitykseen ei yhdistä mitään muutosta tukevaa terapiaa. Ne voivat jopa entisestään pahentaa ongelmia, joista masennus on saanut alkunsa.
Olen kolme vuotta syönyt masennuslääkettä. Vakavatilainen masennus on nyt keskivaikea, pitkittynyt ja krooninen. Auttava lääke: Venlafaxin, annos 150-225 tilanteen mukaan kahden viikon nosto/laskuajalla.
Masennus poiki myös paniikki- ja ahdistushäiriön (mm. yön mittaisia paniikkikohtauksia) sekä tunne-elämän vaikeudet (epävakaa persoonallisuushäiriö). Näihin olen saanut lääkkeeksi Ketipinor 100 tarvittaessa päivällä 25.
Minulle tämä lääkitys toimii loistavasti! Ei mitään huonoa sanottavaa.
Aloitin lääkehoidon Essitalopraamilla (Cipralex/Escitalopram 10-20mg), se toimi hätäapuna hyvin. Lääke vaihdettiin kuitenkin Venlafaxin, koska minulla oli paniikkikohtauksissa voimakasta tärinää ja vapinaa. Venlafaxin vei ne oireet pois.
Minulle puhkesi myös syömishäiriö, ahmimista/bulimiaa. Psykiatri vaihtoi Venlafaxinin Seronil nimiseen lääkkeeseen jonka pitäisi auttaa syömishäiriöön. Täysi fiasko sai alkunsa. Seronil ei sopinut minulle yhtään! Se vaihdettiin kuukauden kokeilun jälkeen takaisin Venlafaxin ja olen erittäis tyytyväinen.
Vaikean ahdistuksen ja voimakkaiden paniikkikohtausten vuoksi minulla on kotona muutama Diapam 5, HÄTÄtapausten varalta. Medipam ei toimi samallailla, niitä joudun ottamaan kaksinkertaisen määrän.
Tenox on voimakkain lääke, sitä minulla ei ole kotikäytössä. Akuutissa osastohoidossa olen sitä saanut iltaisin 10/20. En koe tarvetta pitää Tenoxia kotona.
Diapam ja Tenox on semmosia lääkkeitä ettei niitä helpolla määrätä: POTILAAN turvallisuuden vuoksi, ettei synny riippuvuutta. Mitä enemmän bentsoja syö, sitä enemmän niitä tarttee: kynnys madaltuu! Olkaahan tarkkoja tilanteiden kanssa ja miettikää tarvitaanko rauhoittavaa varmasti.
Bentsoista on vaikeampi irrottautua kuin opiaattipohjaisista lääkkeistä. Lääkeasioilla ei ole leikkiminen.
Terapia on kulkenut kolme vuotta lääkehoidon rinnalla. En osaa sanoa kumpi on auttanut enemmän, jos toinen pitäisi valita yksinään jatkoon niin ottaisin itse lääkkeet: puhumalla ei SAIRAUDET parane!
Lievän ja keskivaikean masennuksen voi selättää mindfulnesilla jne muilla hengitysharjoituksilla jne... MUTTA sairaus on AINA sairaus!
Jos sinulla on SAIRAUS nimeltä MASENNUS, sinä tarvitset lääkehoitoa. Sinun aivojesi kemiat ei ole kunnossa.
Muista aina että sinä olet tärkeä ja sinulla on väliä <3 Hae apua ajoissa.
Oot näköjään sisäistänyt psykiatrisen propagandan, että elämisen ongelmat ovat sairauksia. Psykiatrien mukaan aivosairauksia. Kysymys tässä kuuluu: Uskotko oikeasti muka, että kaikki tunne-elämän ongelmat ovat aivosairauksia?
Ja toisekseen, idea että joku lääke "parantaisi sdyömishäiriön" on absurdi. Yleensä psykiatria "parantaa" sen kidutuskonsteillaan: Pakkohoidolla ja pakkosyötöllä. Potilas "paranee" koska ei halua kokea tuota kidutusta uudelleen.
MASENNUS ei ole SAIRAUS.
Masennussairaus on todellakin SAIRAUS! Siitä on mahdollista parantua, lääkehoito ja terapia ovat hyviä lääkkeitä. Myös sähköhoitoa annetaan masennuspotilaille.
Masennus on myös sana jolla kuvataan "vähän huonoo fiilistä" myöskin yleiskielessä. Tämmöiset luksusluuserit joilla arkikielessä on tunnetilana masennus ovat sitten omaa luokkaansa ja heidät saattaa parantaa ihan pelkät hengitysharjoituksetkin.
Sairas on SAIRAS ja tarvitsee APUA!
Minulla ei ole elämisen ongelmien kanssa ongelmaa, sairaus on todellinen. Ota asioista selvää ennen kuin tulet huutelemaan.
Onko se parantumista jos ihminen lääkitään myrkyillä kuolaavaksi ZOMBIEKSI?!?! Ehkä jonkun mielestä on...
Masennus on tunne tai kokemus, miten vaan, ei sairaus. Sinun tai psykiatrisi mielipide ei muuta faktoja. Lisäksi avuntarpeen mihinkin elämän ongelmaan määrittelee asianomainen itse, ei kukaan muu. Mikään sairaus ei tarvitse mitään. Ihmisiä voidaan auttaa ja hoitaa, jos he sitä itse haluavat. Kaikki eivät halua tai koe tarvitsevansa apua. Heidän vapauttaan valita tulee kunnioittaa ja jättää henkilöt siten rauhaan.
Taidat trollata tai olet vain intellektuellisista hidas. Vaikea sanoa. Trollejakin, kun on netti täynnä.