Autismisäätiön perustaja Pentti Keynäs 1929-2016

Diplomi-insinööri Pentti Keynäs
<http://www.hs.fi/haku/?haku=Pentti Keynäs&lahde=nimilinkki> kuoli
vaikeaan sairauteen 17. huhtikuuta Helsingissä 86-vuotiaana. Sukujuuriltaan
itäkarjalainen Keynäs oli syntynyt Helsingissä 19. marraskuuta 1929.

Keynäs rekrytoitiin 1960-luvulla Veitsiluoto Oy:stä helsinkiläisen
konepajan Neles Oy:n varatoimitusjohtajaksi. Hän kantoi suuren vastuun
yrityksen laajentaessa kansainvälistä toimintaansa ja perustaessa
tytäryhtiöitä eri maihin.

Uusien työntekijöiden valintakriteerinä ei ollut koulutus, vaan se, miten
valittavien arvioitiin suoriutuvan tehtävissään. Esimiehenä Keynäs myös
luotti alaistensa kykyyn hoitaa työnsä. Neleksen liikevaihto kasvoi
nopeasti vähän yli sadasta miljoonasta kolmeen miljardiin ja yritys sai
tasavallan presidentin vientipalkinnon. Fuusioiden kautta yritys jatkaa
osana Metso automation -yhtiötä.

Jäätyään pois työelämästä Keynäs perusti Suomen Autismiyhdistyksen kanssa
Autismisäätiön 1998 ja oli sen toiminnassa mukana viimeisiin päiviinsä
asti. Keynäksen johdolla ja perheensä tekemien lahjoitusten turvin
Autismisäätiöstä on kasvanut merkittävä autismin kirjon henkilöille
palveluja tuottava valtakunnallinen säätiö. Keynäs oli pitkäaikainen
hallituksen jäsen, puheenjohtaja ja kunniapuheenjohtaja.
http://www.hs.fi/paivanlehti/21062016/a1466390748963
8519
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Suomen Autismiyhdistys (SAY) perustettin vuonna 1986. Vuonna 1999 aloitti toimintansa Autismiliitto ja samalla Suomen Autismiyhdistys jatkoi jäsenyhdistyksenä, jonka toimialueena on koko Suomi. Yhdistys kuuluu Autismi- ja Aspergerliittoon. Suomen Asperger-yhdistys (ASY) perustettiin vuonna 2006.

Äänestä

Milloin Autismi- ja Aspergerliitto perustettiin?

Äänestä

Onkohan Ville Keynäs kääntäjä sukua?

Äänestä
  • Poika.

    Äänestä

Aisti Ry Turku perustettiin vasta 2012.

Äänestä

Luin juuri Liisa Laukkarisen ja Marius Rufenachtin kirjan Pakko juoda?.

Äänestä

Ehkä ne yhdistyivät 2006.

Äänestä

.......

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Muistamme kirjoitti:

Diplomi-insinööri Pentti Keynäs
<http://www.hs.fi/haku/?haku=Pentti Keynäs&lahde=nimilinkki> kuoli
vaikeaan sairauteen 17. huhtikuuta Helsingissä 86-vuotiaana. Sukujuuriltaan
itäkarjalainen Keynäs oli syntynyt Helsingissä 19. marraskuuta 1929.

Keynäs rekrytoitiin 1960-luvulla Veitsiluoto Oy:stä helsinkiläisen
konepajan Neles Oy:n varatoimitusjohtajaksi. Hän kantoi suuren vastuun
yrityksen laajentaessa kansainvälistä toimintaansa ja perustaessa
tytäryhtiöitä eri maihin.

Uusien työntekijöiden valintakriteerinä ei ollut koulutus, vaan se, miten
valittavien arvioitiin suoriutuvan tehtävissään. Esimiehenä Keynäs myös
luotti alaistensa kykyyn hoitaa työnsä. Neleksen liikevaihto kasvoi
nopeasti vähän yli sadasta miljoonasta kolmeen miljardiin ja yritys sai
tasavallan presidentin vientipalkinnon. Fuusioiden kautta yritys jatkaa
osana Metso automation -yhtiötä.

Jäätyään pois työelämästä Keynäs perusti Suomen Autismiyhdistyksen kanssa
Autismisäätiön 1998 ja oli sen toiminnassa mukana viimeisiin päiviinsä
asti. Keynäksen johdolla ja perheensä tekemien lahjoitusten turvin
Autismisäätiöstä on kasvanut merkittävä autismin kirjon henkilöille
palveluja tuottava valtakunnallinen säätiö. Keynäs oli pitkäaikainen
hallituksen jäsen, puheenjohtaja ja kunniapuheenjohtaja.
http://www.hs.fi/paivanlehti/21062016/a1466390748963

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu