Miksi ahtaisiin kerrostalo- ja rivitaloasuntoihin rakennetaan kalliita ja tarpeettomia kuumennettavia tiloja? Pienistä kerros- ja rivitaloasunnoista puuttuu juuri saunan kokoinen työtila tai säilytystila. Monilla ihmisillä on harrastuksia, jotka voivat tarvita omaa säilytys- ja työtilaa. Ehkä kaikki ihmiset eivät tarvitse niitä kuumennuskoppeja ollenkaan.
Eivätkö rakennuttajat voisi ottaa heitäkin huomioon? Siis rakennettaisiin joitakin asuntoja ilman saunoja, jättäen saunaneliöt muuhun tarkoitukseen. Mieluummin tahtoisin porealtaan kuin saunan, mutta näitä ei ole tarjolla. Olen alkanut vihaamaan saunoja.
Kuumahuoneet vievät kallita neliöitä.
32
469
Vastaukset
- jges
Lauteet,kiukaan,yms. voi poistaa melko vaivattomasti ja saat säilytystilaa.
- pakkopulla_pois
Kerrostaloasuntoon rakennettu "sauna", joissa on ns. kolmen kiven "kiuas" oli suuri uutuus ynnä myyntivaltti silloin kekkoslovakian aikaan eli 80-luvulla. Grynderitkin tykkäsi, kun voitiin lopettaa yhteissaunojen ja pesuloiden rakentaminen tykkänään = rakennettiin vaan myytäviä neliöitä.
Kolikon kääntöpuolena oli, että näitä sähkögrillejä on pitänyt rakentaa jopa yksiöihin. Vielä hullummaksi touhu meni 2000-luvulla, kun ruvettiin vaatimaan, että kylpyhuoneessa pitää pystyä ajamaan rallia pyörätuolilla ja saunaankin pitää pyörätuolilla päästä. Tämä tarkoittaa, että kylpyhuoneen mininikoko on 6 m² luokkaa ja saunan 3-4 m². Ovien pitää olla 900 mm leveät, joten mm. saunan oven avautumisen tilantarve on kasvanut huomattavasti (vanhoissa taloissa ao. ovi voi olla parikymmentä cm kapeampi).
Ei ole tolkkua siinä, että 40 m² "kaksioon" rakennetaan pesutilat, johin hukkuu lähes 10 m². Asuintilaa jää vähemmän kuin wanhassa 35 m² yksiössä, jossa on 3 m² kokoinen kylpyhuone!
Ylitarjontaakin näistä on. Kaikki eivät todellakaan näistä sähkögrilleistä piittaa. Esim. itse kyllä saunon kesämökillä puusaunassa, mutta ex kerrostaloasunnon sähkögrilliä tuli käytettyä n. kerran kuussa ja silloinkin lähinnä velvollisuuden tunnosta. Vanhuksilla yms. voi sauna jäädä täysin hyödyttömäksi terveydellisistä syistä. Isovanhemmillani sauna oli käyttämättä viimeiset 15 vuotta ennen heidän kuolemaansa.
BTW näistä saunasta vaatehuoneeksi muutetuista tiloista on lähtenyt monta paloa liikkeelle, kun ei ole ymmärretty kytkeä kiuasta virrattomaksi (sulakkeet pois). Kiuas on siis joskus tönäisty vahingossa päälle...
Aika paljon näiden kolmen kiven grillien suosion hiipumisesta kertoo sekin, että putkiremonteissa hyvin usein puretaan ja palautetaan ennalleen 80/90-luvulla vaatehuoneista tehtyjä saunoja.
http://www.hs.fi/koti/a1305823743730
Kun ei putkiremontin 50 k€ kulujen päälle kiinnostakaan maksaa vielä kymppitonnia ylimääräistä sen saunaturhakkeen remontista. Kallis harrastus, jos hikikopista pitää maksaa 10-20 tonnia ja sitä käytetään varttitunti kerran tai kaksi kuussa. Tulee aika komea tuntihinta...
Onneksi 2000 luvulla tilanne on muuttunut niin, että saunattomia huoneistoja rakennetaan taas. Äidilleni tällainen löytyi vm 2008 talosta ja asun nyt itsekin samanmoisessa (vm 2012). Joskus näissä taloissa ei ole yhteissaunaakaan eli se on sitten joko tai, joskus on yhteissauna eli saunomista pääsee kyllä harrastamaan, vaikkei 10 % oman huoneiston neliöistä olekaan moiseen tuhlattuna. Se 3-4 m² on ziljoona kertaa hyödyllisempi vaatehuoneena tai ylimääräisenä alkovina (josta saa makuutilan, vaatehuoneen tai pienen työtilan, oman mielen mukaan).
Nykyäänhän vaatehuoneet ovat yllättävän harvinaisia ja säilytystilat tuntuvat muutoinkin olevan kortilla.
Tietysti sitten on vaikeaa, jos ei ole varaa uudiskohteeseen. 10-30 vuoden ikäisissä taloissa on miltei poikkeuksetta sähkögrilli, halusit tai et. - huoltsikka2
pakkopulla_pois kirjoitti:

Tietysti sitten on vaikeaa, jos ei ole varaa uudiskohteeseen. 10-30 vuoden ikäisissä taloissa on miltei poikkeuksetta sähkögrilli, halusit tai et.Missä talossa on kolmen kiven kiuas, viitsitkö pistää faktaa kun en ole sellaiseen koskaan törmännyt, näissä kerrostalon saunoissa on kiukaassa kiviä 20-25 kiloa ja kun ilmanvaihto kunnossa kun uudesta talosta kyse niin sauna enemmän kuin hyvä.
"kolmen" kiven kiuas heh, tarkoitat siis näitä vanhaan taloon viriteltyjä saunasuihkuja joissa pistorasialiitäntä eli aika levotonta on kirjoituksesi. - kuivat_sähkögrillit
Se ja sama. Vastukset hehkuu punaisina kivien väleistä ja löylyn suhteen on 2 vaihtoehtoa:
- säädetään lämmöt miellyttäväksi eli 60-70 -> löylyvesi lotisee kiukaan läpi
- säädetään lämmöt "tappiin" -> nyt kiukaasta irtoaa löylyä, ainakin parin kauhallisen verran, mutta saunassa on 90 °C -> olo on jo aika tukala ja ilma rutikuivaa ilman löylynheittoa, löylyn kanssa menee jo sietämättömän kuumaksi
Kosteita löylyjä ei kertakaikkiaan saa aikaseksi. - huoltsikka2
kuivat_sähkögrillit kirjoitti:
Se ja sama. Vastukset hehkuu punaisina kivien väleistä ja löylyn suhteen on 2 vaihtoehtoa:
- säädetään lämmöt miellyttäväksi eli 60-70 -> löylyvesi lotisee kiukaan läpi
- säädetään lämmöt "tappiin" -> nyt kiukaasta irtoaa löylyä, ainakin parin kauhallisen verran, mutta saunassa on 90 °C -> olo on jo aika tukala ja ilma rutikuivaa ilman löylynheittoa, löylyn kanssa menee jo sietämättömän kuumaksi
Kosteita löylyjä ei kertakaikkiaan saa aikaseksi."Se ja sama" eli seli, seli, puhuit taas lööperiä ja faktaa ei löytynyt... Oletkohan koskaan saunassa käynytkään?
Mulla kerrostalossa sauna(uusi talo) ja mökillä puusauna ja yhtä hyvät löylyt molemmissa ja kerrostalosaunassa lämpö 70 eikä löyly lotise läpi vaan saunon tunnin ja nautinnolla ja tällä säädöllä saan halutessa niin kovat löylyt että jäähylle on mentävä välillä riippuu heittämisestä.
Suomalaisena olen syntynyt saunaan ja en ymmärrä näitä snobipuheita tuntuu että ei edes tiedetä mistä kirjoitetaan vaan mutu ja kummin kaima sanoi.... - kuivat_shäkögrillit
Yhteissaunoissa onkin yleensä sen verta järeät kiukaat, että niistä irtoaa löylyä, vaikkei saunaa olekaan lämmitetty >>80 asteeseen. Mutta nyt puhuttiin näistä onnettomista 3-4 m² hikikopeista "hinnat alkaen" sähkögrilleineen. Niistä, joita kehuttiin, että kiukaaseen sopii jopa 20 kg kiviä. Kiven tiheys on vajaat 3 kg/l eli kovin isosta kasasta ei puhuta - reilu ämpärillinen.
Ja sit on tosiaan nämä jälkikäteen turatut hikikopit, joissa on pistotulppaliitäntäinen kiuas. Jostain syystä sähkögrillien ystävätkin yrittävät näihin hajurakoa tehdä ;-D - huoltsikka2
kuivat_shäkögrillit kirjoitti:
Yhteissaunoissa onkin yleensä sen verta järeät kiukaat, että niistä irtoaa löylyä, vaikkei saunaa olekaan lämmitetty >>80 asteeseen. Mutta nyt puhuttiin näistä onnettomista 3-4 m² hikikopeista "hinnat alkaen" sähkögrilleineen. Niistä, joita kehuttiin, että kiukaaseen sopii jopa 20 kg kiviä. Kiven tiheys on vajaat 3 kg/l eli kovin isosta kasasta ei puhuta - reilu ämpärillinen.
Ja sit on tosiaan nämä jälkikäteen turatut hikikopit, joissa on pistotulppaliitäntäinen kiuas. Jostain syystä sähkögrillien ystävätkin yrittävät näihin hajurakoa tehdä ;-DMinulla on kyllä oma sauna kerrostalossa ja siinä erittäin hyvät löylyt kun sekä tulo että poistoilma itse säädettävä ja koneellinen kuten sanoin yhtä hyvät löylyt saan niin kerrostalon omassa saunassa kuin mökkisaunassa ja nyt mökille lähtö onkin edessä.
Noita pistotulppasaunoa ei voi saunoiksi sanoa kun niissä ei yleensä ilmanvaihtoakaan ole kuin oven alta.
Tietämättömyys ja kateellisuus ovat maailman synti, yhtä hyvät löylyt saan siis kerrostalon saunasta kuin omakotitalon saunasta, mutta jollakulla se mättää, olisiko saunanpuute kyseessä, happamia sanoi kettu pihlajanmarjoista.... - kekkoslovakian_aika
Kuvitteletko oikeasti, että joku on sinun 3 m² sähkögrillistäsi kateellinen?
Näin olisi ehkä voinut olla 20 vuotta sitten, kun jengi tapasi turata näitä vaatehuoneesta saunaksi muutoksia ja puhelinkopin kokoisia hikikoppea KPH nurkkaan tai jopa ammeen päälle rakennettuna.
Suosittelen kalenterin päivitystä 2000-luvulle.
- älävalvoenää
Syöksy sementtiin, sauna on suomalaisille, olet varmaan afro.
- halvat_hikikopit
Suomalaiset ovat kylpijäkansaa! Viime vuosisadan vaihteessa maahamme rakennettiin useita kylpylöitä ja nehän oli hienoja paikkoja - etenkin vauraampi väki saattoi viettää kylpylässä koko kesälomansa! Kylpemisellä on siis yli satavuotiset perinteet!
Siinä vaiheessa kun huoneistokohtaisia pesutiloja alettiin kerrostaloihinkin rakentaa, niin kylpyammehan niihin laitettiin eikä mitään onnetonta hikikoppia. Toki näihin taloihin rakennettiin yhteissaunakin, mutta sen yhteyteen tuli usein uima-allas.
Valitettavasti energiakriisi aiheutti yli puolen vuosisadan mittaisen kylpemisperinteen hiipumisen. Talokohtaisten uima-altaiden rakentaminen loppui tyystin ja ammeistakin piti luopua. Tilalle tuli onnettomat sähkögrillilt, joita ei kehtaa edes saunaksi kutsua.
Mutta lyhyeksi jäi sähkögrillien kananlento. 80-luvulla niitä rakennettiin 30 m² yksiöihinkin, mutta nykyään löytyy yhä helpommin uusia asuntoja, joissa ei neliöitä ole haaskattu sähkögrilliin. Toisaalta kylpypaljut ovat tulleet muotiin kesämökkien varusteena.
- ateljeeni
Sähkösauna on ihan ok kerrostalossa, jos tarvitsee kuivata vaatteita, tai päästä eroon luteista yms syöpäläisistä. Löylyt niissä eivät ole kovin hyvät. Puusaunassa on täyteläisemmät löylyt.
Muuten onnistuuko sähkösaunassa "usvan" luonti, siis koko saunahuone valkoisessa höyryssä? Puulämmitteisessä ainakin. Siinä on tunnelmaa.- jatkuva_tarve
Ihan mahtava perustelu - sähkögrilli pitää olla, jotta siinä voi tappaa luteita. Tosin siihen sähkögrilliin ei mahdu sohva eikä sänky, mutta ajatus lie tärkein. Siinäkin mielessä, ettei reilun 40 vuoden ikään mennessä ole vielä luteisiin törmännyt...
- mökkiläinen5
Kerrostalon sauna on tosin kalliinlainen, ja jälkeenpäin tehtynä toimii heikosti. Hyvin monelle se pelkkä suihku riittää. Jos haluaa saunan niin ok-taloista niitä löytyy, rivareista myös.
- kuivat_sähkögrillit
Ihan yhtä surkeita ne rivarienkin sähkögrillit on
- tuleeko_jo
Koskahan sinäkin reppana parka olet edes saunassa käynyt taitaa olla kaksikymmnetä vuotta aikaa siitäkin, luulis vituttavan ja sen kyllä kirjoituksistasi huomaakin..
Hyvähän se että sinulle kelpaa se vanha likainen amme ja avustaja, otan osaa. - pelkkää_parhautta
Miten voi joku yhä elää kekkoslovakian aikaa ja kuvitella, että surkea 3 m² sähkögrilli aiheuttaa kateutta? Sääliksi käy...
Kehu nyt seuraavaksi erillinen keittiö, näyttävä ja harvinainen mosaiikkiparketti, valesokkelit (lattia kivasti lähes maanpinnan tasossa), tasakatot sekä leipäkone. - vintilläsi_viiraa
pelkkää_parhautta kirjoitti:
Miten voi joku yhä elää kekkoslovakian aikaa ja kuvitella, että surkea 3 m² sähkögrilli aiheuttaa kateutta? Sääliksi käy...
Kehu nyt seuraavaksi erillinen keittiö, näyttävä ja harvinainen mosaiikkiparketti, valesokkelit (lattia kivasti lähes maanpinnan tasossa), tasakatot sekä leipäkone.Näkee kaikesta että et ole saunassa käynyt kuin silloin kekkosen aikaan, pöpihän sinä olet.Uuden talon saunaa ei voi verrata 80 luvun saunaan koska ilmavaihto oli aivan eri 80 luvulla, silloin tuli tuloilma alhaalta ja siitä syystä löyly ei päässyt nousemaan kunnolla ylös, alkeellisimmissa ei ollut tuloilmaa lainkaan varsinkaan näissä jälkeenpäin tehdyissä.
Nykytaloissa on koneellinen tulo/poisto ja ilma tulee kiukaan yläpuolelta ja löylyt ovat hyvät sen varran monta kerrostalon, rivitalon ja omakotitalon saunaa olen saunonut että tiedän mistä puhun.
Kateellinen sinä tosiaan olet kun et mihinkään kykene niin änkytät asioista joihin sinulla ei ole edes depattia.
Ps. Mosaiikkiparketti oli aikanaan paras se kun on täyttä puuta ja paksu kulutuspinta mutta se ei liity sinun alkeellisiin saunahöpinöihisi. - Kotia.Etsimässä
vintilläsi_viiraa kirjoitti:
Näkee kaikesta että et ole saunassa käynyt kuin silloin kekkosen aikaan, pöpihän sinä olet.Uuden talon saunaa ei voi verrata 80 luvun saunaan koska ilmavaihto oli aivan eri 80 luvulla, silloin tuli tuloilma alhaalta ja siitä syystä löyly ei päässyt nousemaan kunnolla ylös, alkeellisimmissa ei ollut tuloilmaa lainkaan varsinkaan näissä jälkeenpäin tehdyissä.
Nykytaloissa on koneellinen tulo/poisto ja ilma tulee kiukaan yläpuolelta ja löylyt ovat hyvät sen varran monta kerrostalon, rivitalon ja omakotitalon saunaa olen saunonut että tiedän mistä puhun.
Kateellinen sinä tosiaan olet kun et mihinkään kykene niin änkytät asioista joihin sinulla ei ole edes depattia.
Ps. Mosaiikkiparketti oli aikanaan paras se kun on täyttä puuta ja paksu kulutuspinta mutta se ei liity sinun alkeellisiin saunahöpinöihisi.Pitääkö minun kärsiä sinun takiasi ja ostaa sauna pienen asunnon mukana, vaikka en sitä saunaa suin surminkaan halua?
- inkkarit_kanootissa
vintilläsi_viiraa kirjoitti:
Näkee kaikesta että et ole saunassa käynyt kuin silloin kekkosen aikaan, pöpihän sinä olet.Uuden talon saunaa ei voi verrata 80 luvun saunaan koska ilmavaihto oli aivan eri 80 luvulla, silloin tuli tuloilma alhaalta ja siitä syystä löyly ei päässyt nousemaan kunnolla ylös, alkeellisimmissa ei ollut tuloilmaa lainkaan varsinkaan näissä jälkeenpäin tehdyissä.
Nykytaloissa on koneellinen tulo/poisto ja ilma tulee kiukaan yläpuolelta ja löylyt ovat hyvät sen varran monta kerrostalon, rivitalon ja omakotitalon saunaa olen saunonut että tiedän mistä puhun.
Kateellinen sinä tosiaan olet kun et mihinkään kykene niin änkytät asioista joihin sinulla ei ole edes depattia.
Ps. Mosaiikkiparketti oli aikanaan paras se kun on täyttä puuta ja paksu kulutuspinta mutta se ei liity sinun alkeellisiin saunahöpinöihisi.> Näkee kaikesta että et ole saunassa käynyt kuin silloin kekkosen aikaan, pöpihän sinä olet.Uuden talon saunaa ei voi verrata 80 luvun saunaan koska ilmavaihto oli aivan eri 80 luvulla, silloin tuli tuloilma alhaalta ja siitä syystä löyly ei päässyt nousemaan kunnolla ylös, alkeellisimmissa ei ollut tuloilmaa lainkaan varsinkaan näissä jälkeenpäin tehdyissä.
Tyhmistä tynnyreistä lähtee kovin ääni. Löyly ei jaksa nousta ylös. Eikä sinulla mene hissi ylös asti. Lattian tasoon tuodun korvausilman ongelma oli siinä, että se jäähdytti saunan alaosaa tehokkaasti. Eli talvikeleillä jalat paleli ja pää paloi. Mutta painovoimaisen ilmanvaihdon kanssa ei paljoa valinnan varaa ole.
Koneellisella ilmanvaihdolla korvausilma saadaan tuotua katon kautta sehän on kanssa esilämmitettyä, joten ei enää tätä ongelmaa. Mutta sitten tulee kuvioihin kustannusten säästö. Eli on se halvin mahdollinen sähkögrilli ja poistokin on sijoitettu, 80-luvun tyyliin, kattoon. Vaikka oikea paikka olisi lauteiden alla.
Mutku siinä olisi ollut enemmän väkertämistä työmaalla. Näillä eväin saatiin vm 2008 taloon rakennettua sauna, joka oli surkeimmasta päästä vastaan tulleita.
- Kotia.Etsimässä
Tänne nyt kirjoitettu paljon saunan laadusta. Jos sauna ei kiinnosta, ei laatukaan kiinnosta. Laatua tai ei, sauna on sijoitettu väärin sitä ajatellen, että sen voisi ottaa muuhun käyttöön lauteet purkamalla. Ei houkuta vaatehuonetta laittaa kun sisäänkäynti on kylpyhuoneesta poikkeuksetta.
Vaatehuone ei myöskään tarvitse saunan varustetasoa eristyksineen. Saunahan maksaa omistusasunnossa melkoisen paljon. Hinnastahan on kyse, koska ei ole varaa suureen neliömäärään. Siksi sauna juuri harmittaakin.
Olen vanhemman puoleinen ja suomalaistakin suomalaisempi. Lapsuuteni omakotitalossa oli puusauna, että siitä ei ole kysymys. Nyt vain ei ole rahaa kovin paljoa.- oviakon_siirto
No se kulkuhan pitää järjestää uusiksi eli ovi kylpyhuoneeseen suljetaan ja tehdään uusi ovi esim. makuuhuoneen puolelta. Mutta totta on, että harvassa pohjaratkaisussa on mahdollisuutta tällaiseen. Lisäksi operaatiolle tulee kivasti hintaa - tämähän käytännössä pakottaa tekemään KPH remontin, jotta saadaan vesieristykset kuntoon. 10-15 k€ on aika paljon vaatehuoneesta... siis jos tämä KPH remontti tehdään pelkästään saunan poistamiseksi. Mutta kylppärin ollessa joka tapauksessa remontin tarpeessa ja/tai putkiremontin yhteydessä tämä hoituukin ilman lisäkuluja. Tästä syystä vaatehuoneesta sähkögrilliksi muutettuja tiloja usein palautetaan putkiremontissa takaisin vaatehuoneiksi.
- Kotia.Etsimässä
oviakon_siirto kirjoitti:

Hyvin harvinainen tilanne, että putkiremontti-ikäisessä talossa juuri siinä asunnossa, minkä minä olisin hankkinut, sattuisi edes olemaan sauna. Ja satun tietämään, että sauna maksaa osakkeiden hinnassa paljon, vaikka olisi remonttikin tulossa. Edelleen kaikki korjaustyöt maksavat.
Ne tekevät isoa remonttia keillä on rahoja laittaa sellaiseen.
Tällainen ongelma on ainoastaan kun pelataan pienillä rahoilla.
Minulla ei ole varaa tuhlaukseen.
Yritän siis ehdottaa, että rakennettaisiin uursia taloja, joissa ei olisi saunoja ainakaan yksiöissä eikä kaksioissa. - Kotia.Etsimässä
Eikö olisi viisaampaa, että asunnon ostaja voisi tilata sen saunan ja siihen tehtäisiin ne erityisratkaisut? Muuten asunto olisi ilman saunaa ja hyvin paljon halvempi ja tilavampi.
- Kotia.Etsimässä
Olen varma, että tähänkin palstalle tunki kiuasmyyjä taktiikkansa kanssa haastamaan ukkoja löylykisaan.
- 10plus6
Meidän uudehkossa kerrostalossa on asuntoja, joissa on sauna ja asuntoja, joissa ei ole saunaa. Jokainen ostaja sai valita mieleisensä. Lisäksi löytyy talosauna, joka on erittäin viihtyisä ja toimiva.
Kerrostalosaunatkin ovat kehittyneet. Ennen muinoin joskus 80 luvulla niissä ei toiminut esim. ilmanvaihto lainkaan ja olivat kyllä ikäviä koppeja. Nykyään saa hyvät löylyt näistäkin. Tietysti maalla puusauna ja maalaisymäristö sekä tietysti järvi tekevät saunomisesta vielä HUOMATTAVASTI parempaa. - Kotia.Etsimässä
10plus6 kirjoitti:
Meidän uudehkossa kerrostalossa on asuntoja, joissa on sauna ja asuntoja, joissa ei ole saunaa. Jokainen ostaja sai valita mieleisensä. Lisäksi löytyy talosauna, joka on erittäin viihtyisä ja toimiva.
Kerrostalosaunatkin ovat kehittyneet. Ennen muinoin joskus 80 luvulla niissä ei toiminut esim. ilmanvaihto lainkaan ja olivat kyllä ikäviä koppeja. Nykyään saa hyvät löylyt näistäkin. Tietysti maalla puusauna ja maalaisymäristö sekä tietysti järvi tekevät saunomisesta vielä HUOMATTAVASTI parempaa.Sehän on hienoa, että on saanut valita saunattoman vaihtoehdon. Onko kuitenkin niin, että on saunan rakenteet valmiina, eli osakkeiden hinnassa on maksanut saunamaksua? Vaatehuonehan ei tarvitse erityisiä eristyksiä.
Minua ei ollenkaan kiinnosta minkäänlainen sauna siellä kerrostalossa, eikä muutenkaan. Minä vihaan saunoja. - todellinen_hinta
Mitkä ihme saunan rakenteet? Nyt voisi olla paikallaan tarkistaa lääkitys.
Seuraavaksi voisit tutustua vaikka uudiskohteiden pohjaratkaisuihin. Ei ole kovinkaan yleistä, että valittaessa asunto ilman sähkögrilliä sen sähkögrillin paikalla olisi VH. Yleensä koko pohjaratkaisu on erilainen. Jos VH on, niin se saattaa sijaita jossain ihan muualla kuin pesuhuoneen kupeessa.
Kun ei tarvita tilaa saunaan johtavalle ovelle (jonka pitää nykyään olla pyörätuolin mentävää mallia), pesuhuoneenkin voi suunnitella erilaiseksi ja toiminnot (se pyörätuoliympyrä mukaan luettuna) saadaan mahtumaan jo 5 neliöön (vrt. vanhoissa taloissa pesuhuoneet 3-4 m²). Vaikka sauna ei olisi kuin 3 m² kokoinen, niin sen poisjättämisestä saattaakin säästyä 4 m² muihin tiloihin jaettavaksi. Eikä koko määrää aina vaatehuoneeseen käytetä.
Tämä VH tai sauna johtuu ihan yksinkertaisesti siitä, että rakennettaessa jotain 45-50 m² kaksioita (=suosittu huoneistotyyppi) ei neliöitä yksinkertaisesti riitä molempiin. Kun pyörätuoliympyröilllä höystetyt pesuhuone & sähkögrilli nielevät 9-10 m²...
Eli pakkopullasauna käytännössä = ei vaatehuonetta ja pari neliötä pois olohuoneesta. Siinä se todellinen hinta asukkaalle on. - Kotia.Etsimässä
Väitätkö että saunan voi rakentaa miten vain, samoilla eristyksillä kuin muutkin tilat? Saunan on oltava sekä vesi- että lämpöeristetty kerrostalossa. Ymmärrätkös, että lämpö ja vesi kulkee toisten huonetiloihin seinänväleistä puhumattakaan. Ihan eri asia kuin sinun rantasaunasi. Tarkista oma lääkityksesi.
- jo_riittää
Ota nyt ne lääkkeesi ja käy nukkumaan.
- tässäsinulle
jo_riittää kirjoitti:
Ota nyt ne lääkkeesi ja käy nukkumaan.
Et voi estää kehitystä.
Asuntoihin voisi tehdä toinen toistaan ihanampia spa-henkisiä kylpyhuoneita.
Poreallas saunan tilalle, tai edes kaunis amme. Muuten vain istuma- ja pukeutumistilaa. Amerikkalainen kylpyhuone on käsite. Isoissa suomalaisissa omakotitaloissakin noita nykyään on, mutta pikkuruisiin kerrostaloihin tungetaan väksin pelkän suihkun lisäksi sauna. Mitä tuhlausta.
- neliöt.käytössä
Minulla oli kerrostaloasuntoa etsiessäni ehdoton vaatimus sauna 2 autopaikkaa. Sauna lämpenee keskimäärin kuutena päivänä viikossa. Lauantaina en ehdi saunomaan, kun olen baarikierroksella. Autopaikoista vähintään toisessa on koko ajan auto (lähinnä kesäauto).
- Suuriopas
Joko kaikki löylyhöyryt on päästetty vapauteen vaan vieläkö höyryää
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik124070MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar822091Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5501658Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin991395Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671117Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331048Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt216943Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60893- 171864
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3838