Olen 33-vuotias nainen ja etsin ystäviä pääasiassa sähköpostin vaihtoon.
Luonteessani korostuu tarkkaavaisuus, toisten ymmärtäminen, elämänmyönteisyys ja huumorintajuisuus. Introversio-ekstroversioasteikolla olen ambivertti. Olen savuton ja raitis enkä ole koskaan käyttänyt huumeita. Kuuntelen enemmän kuin puhun. Lapsuuteni kasvaminen metsän keskellä suurella leikkialueella on muovannut minusta mielikuvituksekkaan. Lisäksi huoneeni jakaminen pikkuveljeni kanssa on muovannut minusta teräväpäisen tehdessämme yhdessä ”keksintöjä”.
Harrastan säännöllisesti ja monipuolisesti liikuntaa (fitness-liikunta, spinning, kuntosali, vesijumppa, uinti, venyttely) ja pidän myös saunomisesta.
Luen hyvin runsaasti sekä suomen- että englanninkielistä kirjallisuutta, pääasiassa tietokirjallisuutta. Olen hyvin innostunut useista eri tieteistä, mutta useimmiten luen psykologiaa. Luen myös sarjakuvia ja keräilen niitä ja piirrän niitä myös kömpelösti itse.
Kirjoitan myös itse. Kirjoitustyyliäni on kuvattu värikkääksi ja tiiviiksi. Kaikkein mielelläni kirjoitan tunteista. Minusta tuntuu kuin proosan kirjoittaminen olisi jatkoa lapsuuden nukkeleikeille, sillä saan itse keksiä persoonallisuudet, repliikit ja pyöritellä juonta mieleni mukaan. Kirjoitan myös päiväkirjaa (jota olen kirjoittanut 11-vuotiaasta saakka), maileja ja kirjeitä sekä chattailen Facebookissa.
Tapaan ystäviä, joskus lautapelien merkeissä, mutta useimmiten joissain kulttuuritapahtumissa, ja toisinaan kokoonnumme erään ystäväporukan kanssa, jossa meillä on usein sivistäviä keskusteluja, kun joku aina tietää jostain asiasta enemmän kuin muut.
Minulla on myös kyky nähdä kauneutta ympärilläni. Tykkään käydä luonnossa katsomassa esimerkiksi luolaa, mielenkiintoisesti kasvaneita puita, kallionlohkaretta tai jotain muuta mielenkiintoista luonnonmuodostelmaa. Näen kauneutta myös arjen pienissä ihmeissä ja minulla onkin tapana usein hymyillä itsekseni.
Kuuntelen jonkin verran musiikkia, mutta en pidä sitä taustamusiikkina, vaan keskityn kuuntelemaan kunnolla.
Seuraan ajankohtaisia asioita katsomalla päivittäin yhdet Uutiset ja lukemalla Tiede-lehteä. Muuten en katso televisiosta Uutisten lisäksi muuta kuin Kauniit ja Rohkeat. Olen oppinut Kauniista ja Rohkeista muun muassa anteeksiantavaisuutta. Katson ohjelmaa monesta näkövinkkelistä: en pelkästään seuraa juonta, vaan katson valaistusta, leikkausta, kuvakulmaa, ilmeitä, eleitä, lavastusta, puvustusta ja miten hahmot sanovat asiat.
Koodailen myös tietokoneella ja teen tietokonepeliä (tekstiseikkailupeliä, sillä teksti on minulle luontevin itseilmaisun muoto).
Opettelen tunnistamaan lintuja laulun perusteella ja mökkeilen kesäisin.
Pidän komedialeffoista ja animaatioista.
Käyn kirpputoreilla ja kirjamyynneillä.
Pidän myös ihmisten tarkkailusta.
Rentoudun parhaiten, kun teen jotain aktiivista, mutta joskus rentoudun oikein meditoimalla.
En vastaa lyhyisiin tai törkeisiin viesteihin.
[email protected]
Eksentrikko etsii sähköpostiystäviä
Huu-huu
0
137
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude23815173Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy12510136Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h1089361Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump237099Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.1826527Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua1736207Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä
Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri335612Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella
Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole464796IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti1451680Jos mä joisin
Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys251616