Lukio aikanani koulupäivän päätyttyä melkein poikkeuksetta palasin suoraan kotiin enkä useinkaan tavannut ystäviäni esim kahvin merkeissä tai muuta. Minua ei kutsuttu ja minä en pyytänyt. En kuitenkaan kokenut olevani yksinäinen. Viihdyn nimittäin yksin omien kiinnostuksen kohteiden parissa. Niistä en paljoa puhunut kavereitteni kanssa, sillä he eivät niistä kiinnostuneet.
Nyt tänä keväänä lakin saaneena yhteydet lukio ystäviin on melkein kokonaan katkenneet. Tai eivät katkenneet. Kadonneet. En kuitenkaan ole vieläkään yksinäinen, viihdyn yksin. Kuitenkin oloni on tyhjä. Kiinnostuksen kohteeni ovat lopahtaneet, ja paras ystäväni omistaa vapaa aikansa poikaystävälleen. (Minulla ei ole poikaystävää. En tahdo suhdetta, ne ahdistavat minua. ) Myös ennen pystyin juttelemaan ystäväni kanssa tunteja, mutta nyt puheenaiheet loppuvat nopeasti. Kuulostaa varmaan naurettavalta, eihän tämä mikään Anssi Kelan laulu ole.
Tyhjyyden tunne, joka on kummitellut mieltäni ilmeisesti jo jonkin aikaa, heräsi vahvasti eilen kun mietin juhannus suunnitelmiani. Ei ole nimittäin ollenkaan suunnitelmia. Kaikilla tutuillani on omat suunnitelmansa, joihin en tunne olevani tervetullut. En edes juhli syntymä päiviäni, sillä ei ole ketään kenen kanssa juhlia.
Ajattelin, että syksyllä pääsisin korkeakoulu opintojen myötä "uuteen nousuun". Aloittaa puhtaalta pöydältä niin sanotusti, mutta olen menettänyt uskoni opiskelupaikan saamisesta. Olenhan vain tällainen keskinkertainen ihmisvätys. Maailmani näyttää harmaalta, enkä tiedä , kuinka saada värit takaisin.
En tiedä miksi tunsin tarvetta kirjoittaa asiasta tänne ja valittaa olemattomista ongelmistani, onhan muilla pahempiakin ongelmia. Minulla vain ei ole ketään läheistä kenelle puhua.
Nyt tänä keväänä lakin saaneena yhteydet lukio ystäviin on melkein kokonaan katkenneet. Tai eivät katkenneet. Kadonneet. En kuitenkaan ole vieläkään yksinäinen, viihdyn yksin. Kuitenkin oloni on tyhjä. Kiinnostuksen kohteeni ovat lopahtaneet, ja paras ystäväni omistaa vapaa aikansa poikaystävälleen. (Minulla ei ole poikaystävää. En tahdo suhdetta, ne ahdistavat minua. ) Myös ennen pystyin juttelemaan ystäväni kanssa tunteja, mutta nyt puheenaiheet loppuvat nopeasti. Kuulostaa varmaan naurettavalta, eihän tämä mikään Anssi Kelan laulu ole.
Tyhjyyden tunne, joka on kummitellut mieltäni ilmeisesti jo jonkin aikaa, heräsi vahvasti eilen kun mietin juhannus suunnitelmiani. Ei ole nimittäin ollenkaan suunnitelmia. Kaikilla tutuillani on omat suunnitelmansa, joihin en tunne olevani tervetullut. En edes juhli syntymä päiviäni, sillä ei ole ketään kenen kanssa juhlia.
Ajattelin, että syksyllä pääsisin korkeakoulu opintojen myötä "uuteen nousuun". Aloittaa puhtaalta pöydältä niin sanotusti, mutta olen menettänyt uskoni opiskelupaikan saamisesta. Olenhan vain tällainen keskinkertainen ihmisvätys. Maailmani näyttää harmaalta, enkä tiedä , kuinka saada värit takaisin.
En tiedä miksi tunsin tarvetta kirjoittaa asiasta tänne ja valittaa olemattomista ongelmistani, onhan muilla pahempiakin ongelmia. Minulla vain ei ole ketään läheistä kenelle puhua.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.