Sokeri ja alkoholi kuuluvat yhteen. Jos lapsi on sokerihumalassa lapsena,
Hartwallin ja Fazerin tienatessa isot rahat hänen kustannuksellaan, niin 'pullo' aikuisenakin voi olla usein käsillä.
Lainaus nikiltä Leiriniekka:
Voin kertoa oman kokemukseni perusteella, että suhtautumiseni prosenttipitoisiin juomiin on muuttunut oman ravitsemukseni entraamisen myötä. Suunnilleen 15 vuotta sitten ryhdyin selvittelemään ravintoseikkoja. Aloin lueskella aiheeseen liittyvää kirjallisuutta ja seurailla ravintokeskusteuja. Tutuksi ovat tulleet nimet Montignac, Heikkilä, Atkins, Pakeman. Sears (Zone-dieetti), ym. monet muut alan osallistujat kuten Puska ja Kiminkinen. Tuommoinen henkilögalleria tarkoittaa tietenkin sitä, että joitain vaikutteita on tullut yhtäältä, toisia toisaalta ja muuta asiallista muilta tahoilta. Joka tapauksessa kolesterolit ovat kurissa kuten myös verenpaine. Olennaista on ollut ruokailurytmityksestä huolehtiminen ja ravitsemuksen riittävä monipuolisuus.
Tähän alkoholikeskusteluun ravintokuvio liittyy aivan olennaisella tavalla. En tiedä, miten lienee toisten lähimmäisten kohdalla, mutta itselläni ja vaimollani alkoholin käyttö on vähentynyt varsin vähiin ruokasortteerauksen seurauksena. Ruokien aromit ovat alkaneet kutkutella makuhermoja aikaisempaa paremmin. Siihen muutokseen ovat vaikuttaneet olennaisella tavalla myös sokerin ja suolan käytön vähentäminen. Aikaisemmin sokeri ja suola peittivät liikaa muitten makujen maistamista. Alkoholi liittyy ymmärtääkseni olennaisesti nimen omaan sokerin liialliseen käyttöön. Kun elimistö polttaa alkoholia, niin siihen tarvitaan sokeria. Tässä yhteydessä on paikallaan todeta, että en ole ollut raittiusseuralainen enkä ole sellaiseksi nykyäänkään ryhtymässä.
Yleisemmin tarkasteltuna alkoholipolitiikan vapauttamisen ansiosta näkisin olevan tarjolla melkoisia taloudellisia mahdollisuuksia. Ajatellaanpa vaikka pontikkaperinnettämme. Pieniin pullohin pakattuna pontikka voisi olla merkittävä turistien matkamuistotuote. Sahti kelpaisi erinomaisesti kertomaan suomalaisesta juhlajuomien perinteestä. Onhan sahti ihan globaalistikin tarkasteltuna suoranainen harvinaisuus omalla alallaan. Edellytyksenä ona oman ajattelumme avartuminen.
Oikea ravinto poistaa sokerin ja alkoholin tarpeen
Valkoinen-sokeri.sairast
0
61
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sannan kirja USA:n bestseller!
"Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä15011375- 288092
Metsäalan rikolliset
Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.565864- 104616
Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"
Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..1614564Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata
Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai324321Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi
Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas844183- 843467
- 803230
- 481731