En asu enää kodissani mikä on ulosmitattu.
Ajattelin jättää vastikkeet maksamatta jolloin taloyhtiö ottaa asunnon hallintaansa noin 3 kuukaudessa.
Ajattelin jättää asuntolainan maksamatta jolloin pankki irtisanoo asuntolainan noin 3 kuukaudessa.
Ja ulosottomies on jo ulosmitannut kotini.
Nyt siis taloyhtiö, pankki ja ulosottomies taistelevat kuka saa tehdä mitä, niinkö? Isokin kukkotappelu?
Minulle on se ja sama, en enää asu siellä ja lähden lopunelämän lomalle eli minuun asia ei vaikuta.
Kuka ehtii ensin?
44
4332
Vastaukset
- 1-19
Kyllä se sikäli vaikuttaa suhunkin, että toi tulee johtamaan oikeudenkäyntiin missä selvitetään velat ja varallisuus ja mitä kellekin lyhennetään.
Sellaista tilannetta sulla ei voi kyllä olla mitä väität, että ulosottomies olisi ulosmitannut kotisi, mistä on pankkilainaa jäljellä. Se asunto kun on pankin lainan vakuutena nimittäin.- 1utelias
Häh? Miksi oikeidenkäyntiin? Ei se ole kenellekään epäselvää mitkä on varat ja velat.
Ulosotto on tietysti ulosmitannut sen osan mikä on maksettuna asuntolainasta jo. Kokoajan ulosotto ulosmittaa koteja joissa on asuntolainaa jäljellä! - 1-19
1utelias kirjoitti:
Häh? Miksi oikeidenkäyntiin? Ei se ole kenellekään epäselvää mitkä on varat ja velat.
Ulosotto on tietysti ulosmitannut sen osan mikä on maksettuna asuntolainasta jo. Kokoajan ulosotto ulosmittaa koteja joissa on asuntolainaa jäljellä!Häh, kerro nyt miten se ulosotto ulosmittaa "sen osan mikä on maksettuna asuntolainasta jo" ?? Jos sulla on esim. 150000 asuntolainaa, olet maksanut siitä pankille vaikka 30000 ja maksat 1000 lisää kuukaudessa, niin viekö se ulosottomies niitä pankkiin maksamiasi rahoja? Tuskin, eiköhän pankki pidä ne.
Ja niin kauan, kun se kiinteistö on pankin lainan vakuutena, et todellakaan voi myydä siitä mitään "osia" pois. Eli miten se ulosottomies ulosmittaa "jo maksettua osuutta" ?? Ei mitenkään, kiinteistö on täysin pankin vakuutena siihen asti, kunnes koko laina on maksettu pois. Ei siitä välistä voi myydä tai ulosmitata mitään palasia. Ei ainakaan laillisesti.
Sä nyt sekoilet jotain. Luultavasti olet jättänyt pankille lainoja maksamatta ja niitä on nyt ulosotossa, eli pankki velkoo lainoja ulosottomiehen kautta itselleen. Aika hyvin sekoiltu, kun et edes tiedä kuka velkoo ja mitä velkoo. - 1utelias
1-19 kirjoitti:
Häh, kerro nyt miten se ulosotto ulosmittaa "sen osan mikä on maksettuna asuntolainasta jo" ?? Jos sulla on esim. 150000 asuntolainaa, olet maksanut siitä pankille vaikka 30000 ja maksat 1000 lisää kuukaudessa, niin viekö se ulosottomies niitä pankkiin maksamiasi rahoja? Tuskin, eiköhän pankki pidä ne.
Ja niin kauan, kun se kiinteistö on pankin lainan vakuutena, et todellakaan voi myydä siitä mitään "osia" pois. Eli miten se ulosottomies ulosmittaa "jo maksettua osuutta" ?? Ei mitenkään, kiinteistö on täysin pankin vakuutena siihen asti, kunnes koko laina on maksettu pois. Ei siitä välistä voi myydä tai ulosmitata mitään palasia. Ei ainakaan laillisesti.
Sä nyt sekoilet jotain. Luultavasti olet jättänyt pankille lainoja maksamatta ja niitä on nyt ulosotossa, eli pankki velkoo lainoja ulosottomiehen kautta itselleen. Aika hyvin sekoiltu, kun et edes tiedä kuka velkoo ja mitä velkoo.Olet todella tietämätön. Vaikka asunto/koti on pankilla panttina niin siitä huolimatta kaiken aikaa ulosmitataan asuntovelallisten koteja!!! Jos asuntolainaa on yhtään vähemmän kuin asunnon arvo, on silloin ULOSMITATTAVAA OMAISUUTTA. Eli jos olet maksanut kotisi asuntolainaa vaikka kolme vuotta niin kaikki se on ulosmitattavaa omaisuutta!
Yritä ymmärtää että asuntolaina ei estä millään tapaa ulosottoa jos sitä asuntolainaa on yhtään lyhennetty! Joka kuukausi Suomessa ulosmitataan koteja joissa on asuntolainaa jäljellä, huolimatta siitä että ihmisen koti on panttina asuntolainasta.
Edes se että puoliso omistaa puolet asunnosta ei estä asunnon ulosmittaamista ja myyntiä.
Ja mitä tulee osiin. Ulosottomies kirjoitti että kun kotini on myyty, rahanjako menee järjestyksessä näin:
1)pankille jäljellä oleva asuntolaina
2)kiinteistövälittäjän palkkio
3)ulosotossa olevat velat
4) minä.
Eli kaikki saavat kyllä rahaa. Myös asuntolainan myöntänyt pankki jäljellä olevan asuntovelan.
Kun kysyit mitä tapahtuu asuntolainan lyhennyksille mitä kokoajan olen tehnyt, niin ne rahat päätyvät joko ulosoton velkoihin tai hyvässä lykyssä itselleni. Joka kuukausihan minulla on vähemmän asuntolainaa ja enemmän omaisuutta.
Enkä ole millekään pankille senttiäkään auki, laskut ulosotossa on ihan muualta peräisin. - 19-1
1utelias kirjoitti:
Olet todella tietämätön. Vaikka asunto/koti on pankilla panttina niin siitä huolimatta kaiken aikaa ulosmitataan asuntovelallisten koteja!!! Jos asuntolainaa on yhtään vähemmän kuin asunnon arvo, on silloin ULOSMITATTAVAA OMAISUUTTA. Eli jos olet maksanut kotisi asuntolainaa vaikka kolme vuotta niin kaikki se on ulosmitattavaa omaisuutta!
Yritä ymmärtää että asuntolaina ei estä millään tapaa ulosottoa jos sitä asuntolainaa on yhtään lyhennetty! Joka kuukausi Suomessa ulosmitataan koteja joissa on asuntolainaa jäljellä, huolimatta siitä että ihmisen koti on panttina asuntolainasta.
Edes se että puoliso omistaa puolet asunnosta ei estä asunnon ulosmittaamista ja myyntiä.
Ja mitä tulee osiin. Ulosottomies kirjoitti että kun kotini on myyty, rahanjako menee järjestyksessä näin:
1)pankille jäljellä oleva asuntolaina
2)kiinteistövälittäjän palkkio
3)ulosotossa olevat velat
4) minä.
Eli kaikki saavat kyllä rahaa. Myös asuntolainan myöntänyt pankki jäljellä olevan asuntovelan.
Kun kysyit mitä tapahtuu asuntolainan lyhennyksille mitä kokoajan olen tehnyt, niin ne rahat päätyvät joko ulosoton velkoihin tai hyvässä lykyssä itselleni. Joka kuukausihan minulla on vähemmän asuntolainaa ja enemmän omaisuutta.
Enkä ole millekään pankille senttiäkään auki, laskut ulosotossa on ihan muualta peräisin.Sä olet nyt itse pihalla. Ei se, että lyhennät asuntolainaasi välttämättä kasvata omaisuuttasi. Katsos kun sinä olet maksanut asunnosta hinnan A ja ottanut lainaa B euroa ja kun asuntosi pakkomyydään siitä tulee C euroa.
Olet kenties maksanut asunnosta 200000e. Lainaa on jäljellä 180000e. Kämppäs pakkomyydään hintaan 150000e (markkinahinta pakkohuutokaupassa taantuman aikana). Kukaan ei saa kaikkia rahoja pois, sinä kaikkein vähiten. Jäät velkaa jokaisen euron mitä asunto meni pakkomyyntiin alle velkojen ja kustannusten arvon. - 1utelias
19-1 kirjoitti:
Sä olet nyt itse pihalla. Ei se, että lyhennät asuntolainaasi välttämättä kasvata omaisuuttasi. Katsos kun sinä olet maksanut asunnosta hinnan A ja ottanut lainaa B euroa ja kun asuntosi pakkomyydään siitä tulee C euroa.
Olet kenties maksanut asunnosta 200000e. Lainaa on jäljellä 180000e. Kämppäs pakkomyydään hintaan 150000e (markkinahinta pakkohuutokaupassa taantuman aikana). Kukaan ei saa kaikkia rahoja pois, sinä kaikkein vähiten. Jäät velkaa jokaisen euron mitä asunto meni pakkomyyntiin alle velkojen ja kustannusten arvon.Jos nussitaan pilkkua niin ei, ei asuntolainan kuukausilyhennykset välttämättä kasvata omaisuuttani muttei varmasti vähennäkään sitä.
Helsingissä kun ollaan niin en oikein usko että nordean jäisi lainoistaan tappiolle, ihan hyvin olen jo lainaa maksellut ja vapaassa kaupassa tuo muutenkin on.
Mitä tulee ulosottoon niin minulle pari tonnia on muutama hilu eli en stressaa mistään ulosotosta lainkaan. Ja hyvähän se että ulosottovirastossa vaativat käypää hintaa. - 1utelias
19-1 kirjoitti:
Sä olet nyt itse pihalla. Ei se, että lyhennät asuntolainaasi välttämättä kasvata omaisuuttasi. Katsos kun sinä olet maksanut asunnosta hinnan A ja ottanut lainaa B euroa ja kun asuntosi pakkomyydään siitä tulee C euroa.
Olet kenties maksanut asunnosta 200000e. Lainaa on jäljellä 180000e. Kämppäs pakkomyydään hintaan 150000e (markkinahinta pakkohuutokaupassa taantuman aikana). Kukaan ei saa kaikkia rahoja pois, sinä kaikkein vähiten. Jäät velkaa jokaisen euron mitä asunto meni pakkomyyntiin alle velkojen ja kustannusten arvon.Äläkä sie stressoo, kyllä siitä minullekin jää, jos ulosotto saa kiinteistövälittäjän tekemän kaupan vahvistaa. Asuntolainaa muutama kymmenen tuhatta, ulosottovelkaa muutama tuhat euroa. Siis pari tonnia!!!
Tiedoksi sinullekin: nykypäivänä ulosmitatut asunnot on usein ns vapaassa myynnissä eli niitä myyvät kiinteistövälitysfirmat. Omaani myy esim Huoneistokeskus. Eikä ostajaehdokkaat tiedä lainkaan että asunto ulosmitattu. - axxssddff
1utelias kirjoitti:
Jos nussitaan pilkkua niin ei, ei asuntolainan kuukausilyhennykset välttämättä kasvata omaisuuttani muttei varmasti vähennäkään sitä.
Helsingissä kun ollaan niin en oikein usko että nordean jäisi lainoistaan tappiolle, ihan hyvin olen jo lainaa maksellut ja vapaassa kaupassa tuo muutenkin on.
Mitä tulee ulosottoon niin minulle pari tonnia on muutama hilu eli en stressaa mistään ulosotosta lainkaan. Ja hyvähän se että ulosottovirastossa vaativat käypää hintaa.Olet ulosotossa ja tonni pari on sulle muutama hilu? Joko puhut paskaa tai maksa velkas. Kolmas vaihtoehto on se, että olet onnettoman huono maksujen järjestelijä.
- 1utelias
axxssddff kirjoitti:
Olet ulosotossa ja tonni pari on sulle muutama hilu? Joko puhut paskaa tai maksa velkas. Kolmas vaihtoehto on se, että olet onnettoman huono maksujen järjestelijä.
Olen onnettoman huono maksujen järjestelijä. Kyl mä ne viel maksan, oon vaan kelannu et saan maksuaikaa ku pistän ulosottoon.. :D
- 19-129
1utelias kirjoitti:
Olet todella tietämätön. Vaikka asunto/koti on pankilla panttina niin siitä huolimatta kaiken aikaa ulosmitataan asuntovelallisten koteja!!! Jos asuntolainaa on yhtään vähemmän kuin asunnon arvo, on silloin ULOSMITATTAVAA OMAISUUTTA. Eli jos olet maksanut kotisi asuntolainaa vaikka kolme vuotta niin kaikki se on ulosmitattavaa omaisuutta!
Yritä ymmärtää että asuntolaina ei estä millään tapaa ulosottoa jos sitä asuntolainaa on yhtään lyhennetty! Joka kuukausi Suomessa ulosmitataan koteja joissa on asuntolainaa jäljellä, huolimatta siitä että ihmisen koti on panttina asuntolainasta.
Edes se että puoliso omistaa puolet asunnosta ei estä asunnon ulosmittaamista ja myyntiä.
Ja mitä tulee osiin. Ulosottomies kirjoitti että kun kotini on myyty, rahanjako menee järjestyksessä näin:
1)pankille jäljellä oleva asuntolaina
2)kiinteistövälittäjän palkkio
3)ulosotossa olevat velat
4) minä.
Eli kaikki saavat kyllä rahaa. Myös asuntolainan myöntänyt pankki jäljellä olevan asuntovelan.
Kun kysyit mitä tapahtuu asuntolainan lyhennyksille mitä kokoajan olen tehnyt, niin ne rahat päätyvät joko ulosoton velkoihin tai hyvässä lykyssä itselleni. Joka kuukausihan minulla on vähemmän asuntolainaa ja enemmän omaisuutta.
Enkä ole millekään pankille senttiäkään auki, laskut ulosotossa on ihan muualta peräisin."Yritä ymmärtää että asuntolaina ei estä millään tapaa ulosottoa jos sitä asuntolainaa on yhtään lyhennetty! Joka kuukausi Suomessa ulosmitataan koteja joissa on asuntolainaa jäljellä, huolimatta siitä että ihmisen koti on panttina asuntolainasta. Edes se että puoliso omistaa puolet asunnosta ei estä asunnon ulosmittaamista ja myyntiä."
Yritä itse ymmärtää pointti. Ei mikään estä ulosmittausta sinänsä, jos on hankkinut velkaa eikä maksa sitä sovitusti pois. Aivan sama onko lyhentänyt lainaansa vai ei. Ainut ero on se, että jos on ottanut velkaa eikä ole edes yrittänyt lyhentää ensimmäistä erää pois, silloin voi saada syytteen rikollisesta petoksesta, minkä vanhenemisaika on 20v 15v sijaan.
Mutta asiaan. Olet ostanut lainalla asunnon. Se on omaisuutta. Olet lyhentänyt velkaa X-määrän. Omaisuuden arvo on aina markkinakohtaista, se voi heitellä ylös, tai alas. Ei ulosottomies ulosmittaa "maksamaasi osuutta" tai lainan lyhennystä, vaan sitä maksamatonta velkaa! Se on sitten eri asia, että kuinka paljon omaisuutesi arvo on myyntihetkellä, aivan toissijainen asia ja eri asia. Velkaa sinulta ulosmitataan, eikä omaisuutta. Ulosmittauksen ohella mukaan tulee ulosmittauskuluja, viivästyskorkoja ja muita kuluja, mitä ei tulisi, jos olisit itse myynyt omaisuutesi ajoissa ja maksanut velkasi. Tai ainakin sopinut velkasi uusiksi.
Tuo valitsemasi hällä-väliä järjestely tulee sinulle kymmeniä tuhansia euroja kalliimmaksi kuin olisi muuten tullut joka tapauksessa. Ymmärrätkö nyt mistä on kysymys? - 19-1
1utelias kirjoitti:
Äläkä sie stressoo, kyllä siitä minullekin jää, jos ulosotto saa kiinteistövälittäjän tekemän kaupan vahvistaa. Asuntolainaa muutama kymmenen tuhatta, ulosottovelkaa muutama tuhat euroa. Siis pari tonnia!!!
Tiedoksi sinullekin: nykypäivänä ulosmitatut asunnot on usein ns vapaassa myynnissä eli niitä myyvät kiinteistövälitysfirmat. Omaani myy esim Huoneistokeskus. Eikä ostajaehdokkaat tiedä lainkaan että asunto ulosmitattu.Ostajaehdokkaat eivät välttämättä tiedä, että asunto on pakkomyynnissä. Mutta jotain kertoo asunnon habitus; onko se miten siisti, miten tavarat järjestyksessä, miten edustava se on, miten hyvin ajantasalla remonttien suhteen jne. Kun ulosotto myy, vaikka sitten Huoneistokeskuksen kautta, he eivät pistä tikkua ristiin asunnon ensi-ilmeen kannalta eivätkä myöskään tingi hinnasta paskaakaan, jos vain sopiva summa tarjotaan, millä saadaan velat kuitattua korkoineen, ulosottokuluineen ja muine kuluineen.
Millään muulla osapuolella kuin sinulla, ei ole pienintäkään intressiä yrittää saada asunnosta euroakaan enempää kuin velat ja kulut yhteenlaskettuna ovat. Ai miksikö? No siksi, että kaikki ylimääräinen velkojen jälkeen on tilitettävä sinulle. Velkojat haluavat vain mahdollisimman nopean kaupan, mihin alhainen hinta auttaa, päästäkseen paskalainasta eroon. Heitä ei kiinnosta paskaakaan se, että jos sinä sitten saisitkin jotain ylimääräistä myynnistä. Mahdollisimman halvalla, mahdollisimman nopeasti, mahdollisimman riskittömästi, velat kuitaten. - 1utelias
19-1 kirjoitti:
Sä olet nyt itse pihalla. Ei se, että lyhennät asuntolainaasi välttämättä kasvata omaisuuttasi. Katsos kun sinä olet maksanut asunnosta hinnan A ja ottanut lainaa B euroa ja kun asuntosi pakkomyydään siitä tulee C euroa.
Olet kenties maksanut asunnosta 200000e. Lainaa on jäljellä 180000e. Kämppäs pakkomyydään hintaan 150000e (markkinahinta pakkohuutokaupassa taantuman aikana). Kukaan ei saa kaikkia rahoja pois, sinä kaikkein vähiten. Jäät velkaa jokaisen euron mitä asunto meni pakkomyyntiin alle velkojen ja kustannusten arvon.Haluan painottaa ettei kukaan ole pakkomyymässä kotiani! Koita tajuta.
- fghytr
1utelias kirjoitti:
Haluan painottaa ettei kukaan ole pakkomyymässä kotiani! Koita tajuta.
Sähän olet ulosotossa. Kyllä joku haluaa rahansa takaisin ja sun velkainen asunto on yksi tapa saada ne. Vasaran alle menee
- 1utelias
fghytr kirjoitti:
Sähän olet ulosotossa. Kyllä joku haluaa rahansa takaisin ja sun velkainen asunto on yksi tapa saada ne. Vasaran alle menee
Kiinteistövälitysfirma myy asuntoa ilman että kukaan kiinnostunut ostajaehdokas tietää ulosotosta mitään. Että sellanen vasara. Vapaata asuntokauppaa. Kyllä olen ulosotossa.
- Outoja-höpiset
19-129 kirjoitti:
"Yritä ymmärtää että asuntolaina ei estä millään tapaa ulosottoa jos sitä asuntolainaa on yhtään lyhennetty! Joka kuukausi Suomessa ulosmitataan koteja joissa on asuntolainaa jäljellä, huolimatta siitä että ihmisen koti on panttina asuntolainasta. Edes se että puoliso omistaa puolet asunnosta ei estä asunnon ulosmittaamista ja myyntiä."
Yritä itse ymmärtää pointti. Ei mikään estä ulosmittausta sinänsä, jos on hankkinut velkaa eikä maksa sitä sovitusti pois. Aivan sama onko lyhentänyt lainaansa vai ei. Ainut ero on se, että jos on ottanut velkaa eikä ole edes yrittänyt lyhentää ensimmäistä erää pois, silloin voi saada syytteen rikollisesta petoksesta, minkä vanhenemisaika on 20v 15v sijaan.
Mutta asiaan. Olet ostanut lainalla asunnon. Se on omaisuutta. Olet lyhentänyt velkaa X-määrän. Omaisuuden arvo on aina markkinakohtaista, se voi heitellä ylös, tai alas. Ei ulosottomies ulosmittaa "maksamaasi osuutta" tai lainan lyhennystä, vaan sitä maksamatonta velkaa! Se on sitten eri asia, että kuinka paljon omaisuutesi arvo on myyntihetkellä, aivan toissijainen asia ja eri asia. Velkaa sinulta ulosmitataan, eikä omaisuutta. Ulosmittauksen ohella mukaan tulee ulosmittauskuluja, viivästyskorkoja ja muita kuluja, mitä ei tulisi, jos olisit itse myynyt omaisuutesi ajoissa ja maksanut velkasi. Tai ainakin sopinut velkasi uusiksi.
Tuo valitsemasi hällä-väliä järjestely tulee sinulle kymmeniä tuhansia euroja kalliimmaksi kuin olisi muuten tullut joka tapauksessa. Ymmärrätkö nyt mistä on kysymys?"Aivan sama onko lyhentänyt lainaansa vai ei. Ainut ero on se, että jos on ottanut velkaa eikä ole edes yrittänyt lyhentää ensimmäistä erää pois, silloin voi saada syytteen rikollisesta petoksesta, minkä vanhenemisaika on 20v 15v sijaan."
Taidat olla melkoinen vitsimies. Lievä petos vanhenee kahdessa vuodessa. Eli jos tänään teet lievän petoksen niin 2 vuoden päästä kukaan ei saa sinua siitä syyttää. Jos jäät tänään kiinni, saat sakkoja.
Petoksenkin syyteoikeus loppuu viidessä vuodessa eikä siitäkään pääse vankilaan.
En yhtään ymmärrä logiikkaasi, jos nyt velkoja päättää viedä oikeuteen petoksesta niin ei se 15-20 vuotta vie se oikeudenkäynti ja tuomio vaan törkeässäkin petoksessa max tuomio 4v eli istut 2v. Parissa vuodessa asia ohi jollet pakene Afrikkaan 15vuodeksi.
Me tavalliset ihmiset kun ei paeta mitään vaan hoidetaan hommat parissa vuodessa ja jatketaan elämää. Ei tulisi mieleenkään lähteä Bahama saarille pakoon velkojia. Toki voisin sen tehdä mutta enemmän siitä vaivaa ja ongelmia minulle olisi kuin siitä että selvitän asiani kotisuomessa.
Siis jotta joutuisi 20v pakenemaan olisi pitänyt tehdä törkeä veropetos
Eikä siitä olisi saanut jäädä kiinni. Jos jää kiinni niin homma hoidettu max kahdessa vuodessa. - Anonyymi
1utelias kirjoitti:
Äläkä sie stressoo, kyllä siitä minullekin jää, jos ulosotto saa kiinteistövälittäjän tekemän kaupan vahvistaa. Asuntolainaa muutama kymmenen tuhatta, ulosottovelkaa muutama tuhat euroa. Siis pari tonnia!!!
Tiedoksi sinullekin: nykypäivänä ulosmitatut asunnot on usein ns vapaassa myynnissä eli niitä myyvät kiinteistövälitysfirmat. Omaani myy esim Huoneistokeskus. Eikä ostajaehdokkaat tiedä lainkaan että asunto ulosmitattu.Vanha keskustelu, mutta kommentoin silti.
Jos ulosmitattua asuntoa/kiinteistöä myy, siitä _on ilmoitettava ostajalle_ . Nykyään ainakin.
Koska ulosottoa myy ulosottovirasto, ei aikaisempi omistaja, kauppa on erilainen kuin normaalitapauksessa.
Esimerkiksi myyjänvastuuta ei ole ulosmitatussa kohteessa. Samoin myös, jos kiinteistöön jää entisen asukkaan tavaroita, entiselle asukkaalle ei tule ns sakkoa tästä.
Eli, jos kohteesta kiinnostujille ei olla kerrottu kohteen olevan ulosmitattu, siinä on aika iso moka tehty jo välittäjänkin puolesta. Kyllä se asia on sellainen, mikä kohteesta kiinnostujille kuuluu - näin myös meidän kohdalla toimittiin, kun löydettiin kiinteistö, ja paikanpäällä välittäjä kertoi UO olevan myyjänä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vanha keskustelu, mutta kommentoin silti.
Jos ulosmitattua asuntoa/kiinteistöä myy, siitä _on ilmoitettava ostajalle_ . Nykyään ainakin.
Koska ulosottoa myy ulosottovirasto, ei aikaisempi omistaja, kauppa on erilainen kuin normaalitapauksessa.
Esimerkiksi myyjänvastuuta ei ole ulosmitatussa kohteessa. Samoin myös, jos kiinteistöön jää entisen asukkaan tavaroita, entiselle asukkaalle ei tule ns sakkoa tästä.
Eli, jos kohteesta kiinnostujille ei olla kerrottu kohteen olevan ulosmitattu, siinä on aika iso moka tehty jo välittäjänkin puolesta. Kyllä se asia on sellainen, mikä kohteesta kiinnostujille kuuluu - näin myös meidän kohdalla toimittiin, kun löydettiin kiinteistö, ja paikanpäällä välittäjä kertoi UO olevan myyjänä.Samoin oli kauan sitten, kun ostin kiinteistön roskapankki Arsenaalin kautta konkurssipesältä. Oli siis henkilöyhtiö jolta lunastin talon, jotta konkan tehnyt pienyrittäjä pääsi eteenpäin elämässä. LKV toimitti myynnin pankille.
Sitten kun oma taloni (toisaalla) meni uo-huutokauppaan, kun myynti sakkasi pahoin ja jäin kahden asunnon loukkuun rahojen loppuessa, paikallinen LKV teki hinta- ja kuntoarvion ja uo myi. Paitsi ettei mennyt kaupaksi ja asun "home"taloani edelleen. Ei ole ostajia portilla.
Mutta siis, reilusti kerrottiin kaikille mikä oli tilanne.
- vhti
Ei siitä mitään tappelua synny. Jos jätät kaikki pystyyn, se asunto pakkohuutokaupataan. Yleensä menee markkinahintaa halvemmalla silloin ja päälle tulevat kaikki kulut. Myynnistä saaduista rahoista maksetaan kaikki kulut ja laina. Näille on tietty järjestyksensä pakkohuutokaupassa. Yleensä asunnon myynnistä saaduilla rahoilla ei saada kaikkia velkoja maksetuksi, joten niitä jää sitten ulosottoon. Ulosoton kautta perivät myös talonyhtiö maksamattomia vastikkeita ja varmaan muitakin velkojia riittää.
Ulosotto kestää 15-20 vuotta vähän tilanteesta riippuen, siihen asti luottotietosi ovat mennyttä. Et saa puhelinliittymää (paitsi prepaidin), et koti- etkä liikennevakuutusta, ilman etumaksua, ei ole helppoa saada vuokrakämppää em. syistä jne. Aina kun menet töihin, ulosottomies alkaa ulosmitata palkkaasi. Mitään arvokasta et voi ottaa nimillesi tai pitää tililläsi, ulosottomies vie. Se on nimeltään 15-vuoden velkahelvetti.- 1utelias
Kuten aloituksessa mainitsin minulla on jo koti minkä sain luottohäiriöisenä, minulla on jo kotivakuutus ollut samana kymmeniä vuosia, minulla on jo puhelin-ja nettiliittymät.
Maksan kokoajan ulosottoon enkä usko että elämäni on pilalla jonkun hassun muutaman tonnin takia järin kauaa. Eri asia jos pankki myisi asunnon jollain super ale-hinnalla mikä ei kattaisi asuntolainaa. Toisaalta ulosotto taas ei suostu kui käypä hinta-ostoihin. Eli kumpi loppupeleissä määrää asunnon myyntihinnan, pankkiko (jos se on irtisanonut asuntolainan) vaiko ensiksi ehtinyt ulosotto joka vaatii että he päättävät kauppahinnan, eli millä hinnalla asunnon saa myydä?
Tätä lähinnä pohdin. Voin toki pitää asuntolainan voimassakin jos tahdon. Nyt on vain tiukka kuukausi. - Jaahasjaahas_
Kyllä luottotiedoton saa puhelin/nettiliittymän, kotivakuutuksen, vuokra-asunnon jne. Edellyttää vain sopivaa firmaa ja etukäteen maksettua vakuutta. Jos on jo voimassaolevat sopparit noihin niin ei ne niitä irtisano jos maksat laskut ajallaan. Pikemminkin jotkut firmat ei niitä soppareita mielellään irtisano kun asiakkuus on heille voittoa.
Monella näyttää olevan harhaluulo, että asuntoa ei voi ulosmitata jos se on lainan panttina. Kyllä se voidaan myös silloinkin, vaikka ei olisi mitään järkeä ihan vaan vittuillaakseen ja painostaakseen. Vaikka ei olisi edes ulosotossa ja olisi lyhennykset/vastikkeet maksanut ajoissa niin pankki saa viedä asuntosi alta jos pärstä ei miellytä eli ei kannata luottaa paskaakaan pankkeihin. Jos välttämättä haluaa omistaa asunnon kannattaa säästää koko summa ja ostaa sitten asunto, mutta sillonkin huonolla tuurilla kyseessä voi olla homeasunto tms. - 1utelias
"Ulosotto kestää 15-20 vuotta vähän tilanteesta riippuen, siihen asti luottotietosi ovat mennyttä"
Ihanko 15-20 vuotta kestää ulosotto? Ilmeisesti sillon kun ei maksa mitään? Ite aattelin kyl ennen 15v jo luopua ulosotosta kun maksan laskut sinne. :`( - 19-1
Tietysti se ulosotto kestää tasan niin kauan kun velkaa on jäljellä. Jos velkaa ei ikinä saa maksetuksi kokonaan pois, se kuoleentuu 15-vuoden päästä siitä, kun varattomuustuomio on tullut. Tai 20-vuotta siitä, kun vastaava on tapahtunut, mutta rikollisin perustein.
Jos maksat velkasi ulosottokuluineen, korkoineen yms. pois, niin tietysti se ulosotto päättyy ennen 15-v ajan kulumista. Luottotiedot tulevat takaisin tietyllä viiveellä siitä. - 19-1
Jaahasjaahas_ kirjoitti:
Kyllä luottotiedoton saa puhelin/nettiliittymän, kotivakuutuksen, vuokra-asunnon jne. Edellyttää vain sopivaa firmaa ja etukäteen maksettua vakuutta. Jos on jo voimassaolevat sopparit noihin niin ei ne niitä irtisano jos maksat laskut ajallaan. Pikemminkin jotkut firmat ei niitä soppareita mielellään irtisano kun asiakkuus on heille voittoa.
Monella näyttää olevan harhaluulo, että asuntoa ei voi ulosmitata jos se on lainan panttina. Kyllä se voidaan myös silloinkin, vaikka ei olisi mitään järkeä ihan vaan vittuillaakseen ja painostaakseen. Vaikka ei olisi edes ulosotossa ja olisi lyhennykset/vastikkeet maksanut ajoissa niin pankki saa viedä asuntosi alta jos pärstä ei miellytä eli ei kannata luottaa paskaakaan pankkeihin. Jos välttämättä haluaa omistaa asunnon kannattaa säästää koko summa ja ostaa sitten asunto, mutta sillonkin huonolla tuurilla kyseessä voi olla homeasunto tms.Hölmöläis kommentointia.
"Kyllä luottotiedoton saa puhelin/nettiliittymän, kotivakuutuksen, vuokra-asunnon jne. Edellyttää vain sopivaa firmaa ja etukäteen maksettua vakuutta."
No tietysti saa, sikäli kun kyse on perusoikeuksiin liittyvästä asiasta (kotivakuutus, puhelin/nettiliittymä, tai liikennevakuutus), mutta se vaatii nimenomaan sitä etukäteen maksettua vakuutta. Toisin kuin luottotiedollisilla riittää pelkkä lasku. Luottotiedottomalla pitää olla vuoden rahat etukäteen per sopimus.
"Jos on jo voimassaolevat sopparit noihin niin ei ne niitä irtisano jos maksat laskut ajallaan. Pikemminkin jotkut firmat ei niitä soppareita mielellään irtisano kun asiakkuus on heille voittoa."
Tottakai voimassa olevat sopimukset pysyvät lähtökohtaisesti, jos hoitaa velvoitteensa (lue = maksunsa) ajallaan. Luottotiedottomalle uudet sopparit ovatkin sitten asia erikseen, niitä on huomattavasti vaikeampi saada ilman etumaksua.
"Monella näyttää olevan harhaluulo, että asuntoa ei voi ulosmitata jos se on lainan panttina."
Idiootti? Mikä on lainan vakuuden merkitys, jos se ei ole vakuus? Ainoastaan lainan vakuuden omistaja, eli yleensä pankki esimerkiksi asuntolainoissa, voi pistää velallisen ulosmittaukseen ja ulosottoon ennen pakkomyyntiä. Ei kukaan muu. Jos ulosotto ei tuota tarvittavaa tulosta, koko kämppä pistetään pakkomyyntiin ja kuitataan siitä saaduista rahoista se, mitä kuitattavissa on. Kulut mukaanlukien. Jos myyntihinta ei riitä velkojen maksuun, loput jää ulosottoon.
Loppujorinasi oli sen verran paskalaatuista kamaa, ettei jaksa kommentoida. - 19-1
1utelias kirjoitti:
Kuten aloituksessa mainitsin minulla on jo koti minkä sain luottohäiriöisenä, minulla on jo kotivakuutus ollut samana kymmeniä vuosia, minulla on jo puhelin-ja nettiliittymät.
Maksan kokoajan ulosottoon enkä usko että elämäni on pilalla jonkun hassun muutaman tonnin takia järin kauaa. Eri asia jos pankki myisi asunnon jollain super ale-hinnalla mikä ei kattaisi asuntolainaa. Toisaalta ulosotto taas ei suostu kui käypä hinta-ostoihin. Eli kumpi loppupeleissä määrää asunnon myyntihinnan, pankkiko (jos se on irtisanonut asuntolainan) vaiko ensiksi ehtinyt ulosotto joka vaatii että he päättävät kauppahinnan, eli millä hinnalla asunnon saa myydä?
Tätä lähinnä pohdin. Voin toki pitää asuntolainan voimassakin jos tahdon. Nyt on vain tiukka kuukausi."Eli kumpi loppupeleissä määrää asunnon myyntihinnan, pankkiko (jos se on irtisanonut asuntolainan) vaiko ensiksi ehtinyt ulosotto joka vaatii että he päättävät kauppahinnan, eli millä hinnalla asunnon saa myydä?"
Ei kumpikaan. Ei se pyyntihinta ole myyntihinta vaan se, minkä joku siitä VAPAAEHTOISESTI maksaa. Jos vapaaehtoista maksajaa ei löydy myyntihinnalla, hintaa pitää laskea. Se on se ostaja, joka määrittää asunnon käyvän ostohinnan, ei ole olemassa myyntihintaa. Velanperijille riittää se, että asunnon ostaa joku, joka kattaa suurinpiirtein suurimman osan velasta. Pahimmassa tapauksessa myydään reilusti tappiolla, että saadaan katettua edes osa tappioista. Velanperijöitä ei kiinnosta kissanviikseäkään se, että paljonko sinä mahdollisesti saisit voittoa velan ylijäävästä osuudesta. - 1utelias
19-1 kirjoitti:
Hölmöläis kommentointia.
"Kyllä luottotiedoton saa puhelin/nettiliittymän, kotivakuutuksen, vuokra-asunnon jne. Edellyttää vain sopivaa firmaa ja etukäteen maksettua vakuutta."
No tietysti saa, sikäli kun kyse on perusoikeuksiin liittyvästä asiasta (kotivakuutus, puhelin/nettiliittymä, tai liikennevakuutus), mutta se vaatii nimenomaan sitä etukäteen maksettua vakuutta. Toisin kuin luottotiedollisilla riittää pelkkä lasku. Luottotiedottomalla pitää olla vuoden rahat etukäteen per sopimus.
"Jos on jo voimassaolevat sopparit noihin niin ei ne niitä irtisano jos maksat laskut ajallaan. Pikemminkin jotkut firmat ei niitä soppareita mielellään irtisano kun asiakkuus on heille voittoa."
Tottakai voimassa olevat sopimukset pysyvät lähtökohtaisesti, jos hoitaa velvoitteensa (lue = maksunsa) ajallaan. Luottotiedottomalle uudet sopparit ovatkin sitten asia erikseen, niitä on huomattavasti vaikeampi saada ilman etumaksua.
"Monella näyttää olevan harhaluulo, että asuntoa ei voi ulosmitata jos se on lainan panttina."
Idiootti? Mikä on lainan vakuuden merkitys, jos se ei ole vakuus? Ainoastaan lainan vakuuden omistaja, eli yleensä pankki esimerkiksi asuntolainoissa, voi pistää velallisen ulosmittaukseen ja ulosottoon ennen pakkomyyntiä. Ei kukaan muu. Jos ulosotto ei tuota tarvittavaa tulosta, koko kämppä pistetään pakkomyyntiin ja kuitataan siitä saaduista rahoista se, mitä kuitattavissa on. Kulut mukaanlukien. Jos myyntihinta ei riitä velkojen maksuun, loput jää ulosottoon.
Loppujorinasi oli sen verran paskalaatuista kamaa, ettei jaksa kommentoida."Ainoastaan lainan vakuuden omistaja, eli yleensä pankki esimerkiksi asuntolainoissa, voi pistää velallisen ulosmittaukseen ja ulosottoon ennen pakkomyyntiä"
Mitä ihmettä selität? Mä olen velallinen ja mun asunto ulosmitattiin kyllä pikavippifirmojen takia, ei asuntolainan myöntäneen pankin toimesta. Pankilla ei ole mitään tekemistä pikavippifirmojen kanssa jotka pistivät laskunsa ulosottoon ja ulosottomies ulosmittasi kotini.
Minulla on asuntolaina aina ollut maksettuna moitteetta.
En oo edes kertonu pankille et mun asunto on ulosmitattu. Kerroin niille et aion myydä sen niin ne sano et ok et saat täältä ne osakekirjat sit. Välittäjähän sen toki myy, en minä. - 1utelias
19-1 kirjoitti:
"Eli kumpi loppupeleissä määrää asunnon myyntihinnan, pankkiko (jos se on irtisanonut asuntolainan) vaiko ensiksi ehtinyt ulosotto joka vaatii että he päättävät kauppahinnan, eli millä hinnalla asunnon saa myydä?"
Ei kumpikaan. Ei se pyyntihinta ole myyntihinta vaan se, minkä joku siitä VAPAAEHTOISESTI maksaa. Jos vapaaehtoista maksajaa ei löydy myyntihinnalla, hintaa pitää laskea. Se on se ostaja, joka määrittää asunnon käyvän ostohinnan, ei ole olemassa myyntihintaa. Velanperijille riittää se, että asunnon ostaa joku, joka kattaa suurinpiirtein suurimman osan velasta. Pahimmassa tapauksessa myydään reilusti tappiolla, että saadaan katettua edes osa tappioista. Velanperijöitä ei kiinnosta kissanviikseäkään se, että paljonko sinä mahdollisesti saisit voittoa velan ylijäävästä osuudesta.Ulosotto kun on ainoa halukas asunnosta saamaan rahaa niin he vaativat käyvän myyntihinnan. Eli jos sen myisi vaikka 30 000e halvemmalla niin ulosotto ei saisi mitään, vain asuntolaina kuittaantuisi eli jotta ulosotto saisi edes sentin, pitäisi heidän myydä suht keskiarvohinnoilla mitä tällä alueella myydään. Asuntolaina ei ikinä ole ollut päivääkään myöhässä. Pankki on aina ollut paras kaverini. Ei ongelmia.
- 19-1
1utelias kirjoitti:
"Ainoastaan lainan vakuuden omistaja, eli yleensä pankki esimerkiksi asuntolainoissa, voi pistää velallisen ulosmittaukseen ja ulosottoon ennen pakkomyyntiä"
Mitä ihmettä selität? Mä olen velallinen ja mun asunto ulosmitattiin kyllä pikavippifirmojen takia, ei asuntolainan myöntäneen pankin toimesta. Pankilla ei ole mitään tekemistä pikavippifirmojen kanssa jotka pistivät laskunsa ulosottoon ja ulosottomies ulosmittasi kotini.
Minulla on asuntolaina aina ollut maksettuna moitteetta.
En oo edes kertonu pankille et mun asunto on ulosmitattu. Kerroin niille et aion myydä sen niin ne sano et ok et saat täältä ne osakekirjat sit. Välittäjähän sen toki myy, en minä.Hei, olet ihan sekaisin. Jos olet ollut pikavippifirmoille velkaa, ne pikavippifirmat voivat hakea sut ulosottoon kyllä, mutta eivät todellakaan voi ulosmitata sun asuntoas. Koska se on pankin omistuksessa siihen asti, kunnes olet sen maksanut. Luuletko, että pankkisi sallisi asuntosi vakuuden sulatettavaksi joidenkin myöhempien pikavippivirmojen vakuudettomien velkojen takia? Ota nyt aivo käteen.
Ei sun asuntosi yksinkertaisesti VOI VITTU OLLA ULOSMITATTUNA PANKKISI TIETÄMÄTTÄ JOS SE VITUN asunto on ASUNTOLAINASI VAKUUTENA. Lue ne saatanan paperit edes kerran. - joopaniin
Kuulepas, mikäli etuoikeutettuja velkoja ei ole muuta kuin ulosoton täytäntöönpanokulut, on alin hyväksyttävä myyntihinta sen mukainen. Se lukee ihan papereissa painettuna, joskus puhutaan muutamista satasista vain. Käytännössä kai yleensä kämpästä saa yli tonnin ;), mutta teoriassa olisi ihan mahdollista myydä vain täytäntöönpanokulujen summalla.
Myynnistä saadut rahat tilitetään muuten näin:
1) täytäntöönpanokulut
2) etuoikeutetut saatavat (yleensä asuntolainan loput tai panttioikeuden omistava taho)
3) muut velat - joopaniin
19-1 kirjoitti:
Hei, olet ihan sekaisin. Jos olet ollut pikavippifirmoille velkaa, ne pikavippifirmat voivat hakea sut ulosottoon kyllä, mutta eivät todellakaan voi ulosmitata sun asuntoas. Koska se on pankin omistuksessa siihen asti, kunnes olet sen maksanut. Luuletko, että pankkisi sallisi asuntosi vakuuden sulatettavaksi joidenkin myöhempien pikavippivirmojen vakuudettomien velkojen takia? Ota nyt aivo käteen.
Ei sun asuntosi yksinkertaisesti VOI VITTU OLLA ULOSMITATTUNA PANKKISI TIETÄMÄTTÄ JOS SE VITUN asunto on ASUNTOLAINASI VAKUUTENA. Lue ne saatanan paperit edes kerran.Jees, mitään ei myydä velkojien tietämättä. Velkojilta pyydetään itseasiassa etukäteen suostumuskin, jos halutaan myydä esim. vapaasti kiinteistövälittäjää käyttäen. Kaikesta tulee paperit, luettelot, summat ja niin edelleen, kaikille asianosaisille. Kaikki velkojat tietää asiasta siitä saakka, kun asuntoa aletaan puuhaamaan myyntiin ulosoton toimesta.
- 1utelias
19-1 kirjoitti:
Hei, olet ihan sekaisin. Jos olet ollut pikavippifirmoille velkaa, ne pikavippifirmat voivat hakea sut ulosottoon kyllä, mutta eivät todellakaan voi ulosmitata sun asuntoas. Koska se on pankin omistuksessa siihen asti, kunnes olet sen maksanut. Luuletko, että pankkisi sallisi asuntosi vakuuden sulatettavaksi joidenkin myöhempien pikavippivirmojen vakuudettomien velkojen takia? Ota nyt aivo käteen.
Ei sun asuntosi yksinkertaisesti VOI VITTU OLLA ULOSMITATTUNA PANKKISI TIETÄMÄTTÄ JOS SE VITUN asunto on ASUNTOLAINASI VAKUUTENA. Lue ne saatanan paperit edes kerran.Kyllä se vaan on ulosmitattu. Päätös tuli ulosottomieheltä ja hän kirjotti että asunto myydään, siitä maksetaan asuntolaina pois, kiinteistönvälittäjän palkkiot pois ja sitten ulosottovelat pois. Minulla on tämä ihan kirjallisena päätöksenä kaikki.
Pankki ei ole ollut missään yhteydessä minuun eivätkä tiedä tästä ennenkun heiltä kaivataan osakekirjoja. - 1utelias
joopaniin kirjoitti:
Jees, mitään ei myydä velkojien tietämättä. Velkojilta pyydetään itseasiassa etukäteen suostumuskin, jos halutaan myydä esim. vapaasti kiinteistövälittäjää käyttäen. Kaikesta tulee paperit, luettelot, summat ja niin edelleen, kaikille asianosaisille. Kaikki velkojat tietää asiasta siitä saakka, kun asuntoa aletaan puuhaamaan myyntiin ulosoton toimesta.
Ei ole mitään luetteloita. Päätöksessä luki että kenelle ulosotossa rahat maksetaan, taisi olla neljä erisuuruista pikavippiä mutta pankkilainan määrästä siinä ei ollut sanaakaan eikä minkään pankin nimeä . En usko että uo on edes tutkinut asiaa koska asunnon arvokin päätökseen oli täysin perseestä revitty, vaivaiset 40 000 euroa pielessä. Tietenkin sen voi olla se asunnon alehinta se 40 000 euroa pienempi. Sinänsä niin kauan kun asuntolaina tulee kuitatuksi niin olen tyytyväinen,ja se tulee kuitatuksi vaikka myisi 40 000e halvemmalla eli tällä uo-miehen alehinnalla. Ulosotossa olevat summat on niin pieniä että maksan ne 8kk pois.
Mutta kertooko uo pankille koska pankki ei suinkaan ole pistänyt mitään ulosottoon? Jos asunto ulosmitataan niin ulosottomies etsii rahaa vain niille laskuttajille jotka sinne laskunsa ovat laittaneet. - 1utelias
joopaniin kirjoitti:
Kuulepas, mikäli etuoikeutettuja velkoja ei ole muuta kuin ulosoton täytäntöönpanokulut, on alin hyväksyttävä myyntihinta sen mukainen. Se lukee ihan papereissa painettuna, joskus puhutaan muutamista satasista vain. Käytännössä kai yleensä kämpästä saa yli tonnin ;), mutta teoriassa olisi ihan mahdollista myydä vain täytäntöönpanokulujen summalla.
Myynnistä saadut rahat tilitetään muuten näin:
1) täytäntöönpanokulut
2) etuoikeutetut saatavat (yleensä asuntolainan loput tai panttioikeuden omistava taho)
3) muut velatEi ulosotto sitä myy. Ottaako ulosotto ihan täytäntöönpanokuluja vaikka itse hoidan kaupan ? Tällaisista kuluista ulosottomies ei maininnut lainkaan. Hän kirjoitti että asuntokauppa menee täysin samoin kuin jos asunto ei olisi ulosotossa. Ainoa ero on se että ostaja maksaa myynnistä kauppahinnan ulosottomiehen tilille joka kertomansa mukaan tilittää
1)pankki
2)kiinteistövälittäjä
3)ulosotto
4)minä.
Ja tämä kaikki tieto minulla on kirjallisena - joopaniin
1utelias kirjoitti:
Ei ole mitään luetteloita. Päätöksessä luki että kenelle ulosotossa rahat maksetaan, taisi olla neljä erisuuruista pikavippiä mutta pankkilainan määrästä siinä ei ollut sanaakaan eikä minkään pankin nimeä . En usko että uo on edes tutkinut asiaa koska asunnon arvokin päätökseen oli täysin perseestä revitty, vaivaiset 40 000 euroa pielessä. Tietenkin sen voi olla se asunnon alehinta se 40 000 euroa pienempi. Sinänsä niin kauan kun asuntolaina tulee kuitatuksi niin olen tyytyväinen,ja se tulee kuitatuksi vaikka myisi 40 000e halvemmalla eli tällä uo-miehen alehinnalla. Ulosotossa olevat summat on niin pieniä että maksan ne 8kk pois.
Mutta kertooko uo pankille koska pankki ei suinkaan ole pistänyt mitään ulosottoon? Jos asunto ulosmitataan niin ulosottomies etsii rahaa vain niille laskuttajille jotka sinne laskunsa ovat laittaneet.Ei ole mitään luetteloita. Hassua, kun aikaisemmassa työssäni käsittelin niitä(kin) harva se viikko. Mutta okei, ei ole siis mitään luetteloita, kun sinä kerran niin sanot :)
- abckissasteppailee
joopaniin kirjoitti:
Kuulepas, mikäli etuoikeutettuja velkoja ei ole muuta kuin ulosoton täytäntöönpanokulut, on alin hyväksyttävä myyntihinta sen mukainen. Se lukee ihan papereissa painettuna, joskus puhutaan muutamista satasista vain. Käytännössä kai yleensä kämpästä saa yli tonnin ;), mutta teoriassa olisi ihan mahdollista myydä vain täytäntöönpanokulujen summalla.
Myynnistä saadut rahat tilitetään muuten näin:
1) täytäntöönpanokulut
2) etuoikeutetut saatavat (yleensä asuntolainan loput tai panttioikeuden omistava taho)
3) muut velat"on alin hyväksyttävä myyntihinta sen mukainen. Se lukee ihan papereissa painettuna"
Ja mitäs jos kukaan ei suostu maksamaan kämpästä sitä "alinta myyntihintaa" ? Pakotetaanko ostaja maksamaan enemmän? Se luukku jää myymättä siinä tapauksessa ja kulut vaan juoksee. - 1utelias
joopaniin kirjoitti:
Ei ole mitään luetteloita. Hassua, kun aikaisemmassa työssäni käsittelin niitä(kin) harva se viikko. Mutta okei, ei ole siis mitään luetteloita, kun sinä kerran niin sanot :)
Luettelossa näkyy 4 pikavippifirmaa muttei sanaakaan siitä missä pankissa minulla mahtaa olla asuntolaina saatika että paljon sitä olisi. Se uo-ukkeli laati sen päätöksensä tunnissa niin empä usko että on soitellu siin ajassa pankkiin ja 4 pikavippifirman ja kysyny onko päätös kodin ulosmittauksesta ok. Ei kukaan oo kysyny pankilta ja näiltä 4 pikavippifirmalta mielipidettä....
- nytonraikasta
Onpa mainio aloitus kertakaikkiaan - jatkakaa.
- panamapankinTOIMINTA
"Äläkä sie stressoo, kyllä siitä minullekin jää, jos ulosotto saa kiinteistövälittäjän tekemän kaupan vahvistaa. Asuntolainaa muutama kymmenen tuhatta, ulosottovelkaa muutama tuhat euroa. Siis pari tonnia!!!
Tiedoksi sinullekin: nykypäivänä ulosmitatut asunnot on usein ns vapaassa myynnissä eli niitä myyvät kiinteistövälitysfirmat. Omaani myy esim Huoneistokeskus. Eikä ostajaehdokkaat tiedä lainkaan että asunto ulosmitattu."
AI EI TIEDÄ VAI ETTÄ ULOSOTOSSA ;O) Huoneistokeskus, eli Nordean oma välitysliike (Nyt ne tais laittaa sen kyl myyntiin kun ei Nordean maine kestä enempää tahroja)
tekee siitä sun ulosotostas YKKÖSASIAN. Ja JOKAINEN JOKA TULEE KATSOMAAN SITÄ SUN ASUNTOAS TULEE ULOSMITATTUUN ASUNTOON. Tehtyäsi normaalin myyntisopimuksen sun selän takanas aloitetaan ulosoton pakkomyynti ja asunnon hinta on laitettu tarkoituksella hyvin alhaiseksi, jotta menisi nopeasti. Kaikille ostajaehdokkaille, jotka on välittäjän ja pankin kavereita on esitelty vain sun henkilökohtaisia ulosottopapereitasi ja luottotietojasi- mitään asuntoon ja sen myyntiin liittyviä papereita ei ole annettu. Paskasen naurun kera vaan Huoneistokeskuksen välittäjä kysyy, että "luitteko jo lävitte häh häh hää" ja "niin haluutteko vielä niitä asuntoesitteitä häh häh hää" Huomaa, että ovat jakaneet arkaluontoisia papereitasi pitkin kyliä kuka vain on keksinyt pyytää. Nurkissa pyörii pitkään porukoita (ei mitään ostavia) katsomassa, että kuka se ulosmitattu.
Sua ja sun asioitas ruoditaan, asuntoa mollataan ja etsitään vikoja, kaappeja kaivellaan ja naureskellaan. Ennen kaikkea tekemäsi normaali myyntisopimus heitetään suoraan sanottuna roskiin. Ensimmäiselle kaverille tipahtaa hinnasta jo 10 000 e kevyesti pois (jo ennestään pilkka hinta) koska "pyydettyä hintaahan emme missään nimessä maksa, kun tämä on tällainen ulosmitattu häh häh hää"
RAHAN JAKO MENEE NÄIN KUN PÄÄSTÄT NORDEAN VÄLITTÄJÄN ELI HUONEISTOKESKUKSEN:
¤pankille
¤voudille
¤muille velkojille
¤välittäjälle LASKULLA mitä haluaa että vie extrana asunnon myyjälle kuuluvat käsirahat. Jo se käsiraha oli enemmän kuin välitysprosentti. Tässä tapauksessa oli 7000e
Omistajalle/myyjälle ei mitään!
Asiahan on niin, että asuntovelallinen (en minä) jäi työttömäksi. Pari tonnia oli uo:ssa muuta. Ja lainat rästissä. Sattui saamaan perintöä äidiltään---> Nordean pankin konttorissa TISKILLÄ maksetut 5000e:sta valtaosa katosi virkailijan liiviin. Ei antanut kuittia (väitti että kuitti tulee perästä), ei ollut kehdannut kaikkea viedä. Tästä syystä näkyi 1500e laitettu lainoihin ja käteispano kassalla MUTTA KÄYNTIÄ EI OLTU MERKATTU. Nuo ois voinut helposti selvittää, että kuka se virkailija oli työvuorolistoista. Joka tapauksessa semmonen virkailija kuin pankkikin!
No asuntovelalliselta irtisanottiin lainat. Ja kadonneisiin rahoihin Nordea: ei mitään merkitystä meille.
Nordean asuntovelallinen suostui heti lainojen irtisanomisen jälkeen VAPAAEHTOISESTI asunnon myyntiin. Kas mitä paskaa tapahtuikaan selän takana. Siellä alkoi ulosoton pakkomyynti selän takana.
Parasiitti rahoitus oli myös se joka oli kiinnittynyt noin loppuun asti maksettuun autoon(i) se olisi ollut mun (sivullisen) kun se on maksettu. Ottivat 30 000 euroa rahoituksella ja lopuksi varastivat sen voudin kanssa. Auto oli "jätetty haltuun" ja "joku" oli vaatinut turvaavaa ulosmittausta...no se selviskin että kuka se oli---> Nordea rahoitus. Irrotti vasta kun ei tullut vakuutus rahoja,
auto on nääs suistuneena/tuhoutuneena haulitetun renkaan takia... pohjassa oli gbs seuranta laitteet. Löytyi romun seasta.
Nordea pelaa täysin yhdessä uo:n kanssa. Kämppä kavalletaan alella asuntovelalliselta ja sivullisen auto varastetaan kun ensin otettu rahoituksella rahat... Ja ne 2000e joista ei missään tapauksessa saanut/voinut selviytyä siitä huoneistokeskuksen välittäjä piti huolen. Pankilta myös käsky nolata vaikeuksiin ja työttömäksi jäänyt asunto velallinen täysin. Ja omaa rahaahan asuntovelallisella on asunnossa sentään n. 75000 e
Älkää sekaantuko hyvät asuntoa ostavat parasiittiin/oransseihin.
Jo vuodesta -53 Oranssit tehnyt samaa. Joskus ne jää kiinni. Varsinkin kun prkl ITSE roistot ja asunnon kavaltajat nauhottaa tekemisensä... LAITAN YOUTUBEEN JOSSAIN VAIHEESSA KUULUMAAN.
Ja nythän Nordea (PANdea) myi välitysliikkeensä Huoneistokeskuksen, Huomin ja Skv:n eli REALISOINTI GROUPIN, mutta se voi olla vaan feikki juttu, jotta voi sanoa että ei se ole meidän välitysliike (enää)
Paskanen on Nordean asuntovelallisen osa, jos jotain itsestä riippumatonta tapahtuu: jäät työttömäksi, sairastut... kun lyhennykset rästiintyvät, niin mikään ei tämän jälkeen enää ole korjattavissa. SUORITTAMASI RAHAT vain katoavat. Alkaa omaisuuden kavaltaminen selän takana ja nolaaminen. Ja jos oikein huonosti on niin muutkin asiasi ovat samassa pankissa. Loppuun asti maksettu autosi myös varastetaan yms.
Jos olet jäänyt työttömäksi, sairastunut, ja lainat Nordeassa niin äkkiä se kämppä myyntiin!! Parempi kun ET OTA LAINAA Panama parasiitilta..- 1utelias
Itse valitsin välittäjän jo ennenkuin asunto oli ulosmitattu ja sain oikeuden vapaaseen myyntiin kun sain tiedon että asunto ulosmitattu. Asunto on nyt myyty 2765e/neliöhintaan. Sijaitsee helsingissä pahamaineisessa lähiössä. En nyt ihan huonoksi myyntihinnaksi kutsuisi. Oli paljon enemmän kuin mitä uo arvioi myyntihinnaksi. He hyväksyivät hinnan välittömästi.
- panamapankinTOIMINTA
Huom Nordea siis aloitti uo:n pakkomyynnin normaali myyntisopimuksen teon jälkeen 4 PÄIVÄÄ lainojen irtisanomisen jälkeen ILMAN ULOSOTTOKELPOISTA TUOMIOITA.
Ja tosiaan asuntovelallisella myös pari tonnia uo:ssa eikä suinkaan ollut maksamattomien lainojen takia pakkomyynti alkamassa =D saatana just lappanut Nordean konttorin tiskille tonneja rahaa. Ei pelkästään kuitit jäänyt tulematta, vaan myös raha ei mennyt minne piti, eli lainoihin. Tottakai olisi asuntovelallinen maksanut ennemmin nämä pari tonnia pois ja myynyt ilman merkintöjä saatanan parasiitin kanssa yhteisomistuksessa olevan asunnon pois. Sen jälkeen se EI OLE NÄÄS enää myytävissä, vaikka olisi lupa myydä.
Alottaja siis laittanut läskiks heti merkinnän jälkeen, vaikka lainat maksettu ajallaan? Sen sijaan, että jatkaisit sitä lainan ajallaan maksamista ja maksasit ne parin tonnin vippivelat??? Huh huh ei se ulosmittaus paperi vielä tarkota mitään uo:n pakkomyyntiä =D Tietysti, jos lyö läskiksi, eikä maksa vapaaehtoisesti. Sillon vasta uo pääsee käsiksi asuntoon, jos lainat maksamatta... Selvennyksenä siis sulle ja muillekkin että Huoneistokeskus kun myy niin et saa mitään!! Miten joku voi noin läskiks laittaa? Että oikein suosiolla lahjottaa Kiinteistövälittäjälle, että voudille Pankille. Sen sijaan, että jatkaisi sitä asunnon maksamista ja maksasi parin tonnin vippivelat ja merkintä poistuu TADAA. Sen JÄLKEEN SE ASUNTO ON OIKEESTI VAPAASTI MYYTÄVISSÄ JOS SIITÄ KODISTANSA NIIN KOVASTI EROON HALUAA.
Ne yksinkertasesti putsaa tommoset, jotka ei oikein välitä. Ymmärsin kuitenkin että alottajalla paljon jo maksettu asunnosta ja kuvittelee että saa itse jotain kun jättää sen noille?? =D Jaa ymmärsin että oma maine kuitenkin tärkeä ja kuvitelmana on, että ne ostajaehdokkaat EI TIEDÄ?! =D Ne tulee nimenomaan ulosmitattuun asuntoon ja ruotimaan sun ulosottojas jotka ei liity asunnon myyntiin. Ja Huoneistokeskuksen toimesta jaettu sähköisesti koko kylälle...- 1utelias
Asuntoni laitoin itse myyntiin ja sitten pam...sain päätöksen että se ulosmitattu vippivelkojen takia. Sain ulosotosta luvan vapaaseen myyntiin eli sama kiinteistövälittäjä jatkoi myyntiä.
Paperissa lukee että ostajille on ennen ostotapahtumaa kerrottava tarkasti että asunto ulosmitattu. Ja näin tapahtui. Hinta oli noin 8000e parempi kuin mitä toteutuneiden asuntokauppojen hinta tänä vuonna ko kaupunginosassa.
- panamapankinTOIMINTA
Mutta siis tulee nauha kuuluville youtubeen, että miten Nordea kohtelee asuntovelallista, jos tämä jää työttömäksi. Löytyy sanalla PARASIITTI JA HUONEISTOKESKUS. Äänessä entinen myyntijohtaja itse. Nyt alennettu päälliköksi, kun jäi kiinni. Itse nauhotti rikollinen tekosensa. Kävi niinku Panamat, että rangaistiin siitä että JÄI KIINNI, eikä siitä mitä se teki... En ymmärrä alottajan kaltasia luovuttajia. Ei pitäisi olla niin yhdentekevää, että asuntoon SIJOITETUT RAHAT KATOAA. Tässä tapauksessa 75000 euroa. Menettää siis KAIKEN PARIN TONNIN TAKIA KAIKEN ??
Nythän ne yrittää suorastaan tyrkyttää sitä Panama lainaansa. Älkää koskeko. Älkääkä todellakaan myöskään esim auto parasiitti rahoitukseen!!!! Fiksu ei koske.
Nordea ei ole asuntovelalliselle sopiva pankki jo Panama paljastusten myötä pitäs tajuta... - panamapankinTOIMINTA
PANdea yrittää vaan epätoivoisesti viimeisiä hiekkoja kerätä pankin lattialle... ;O)
- noinsevaanon
Asia nyt ei minulle kuule,mutta ulosotto ei voi myydä kiinteistöä millään pilkkahinnalaa vaan käyvällä hinnalla.
- 1utelias
Tässä ketjussa on kaikenlaisia kauhutarinoita. Asunnon myynti ei siis näkynyt ulosoton pakkohuutokaupassa vaan Huoneistokeskus myi sen. Eikä Huoneistokeskuksen lehti-ja nettimainonnassa todellakaan mainostettu ulosottoa. Eli sen mainonnan takia ei uskottu olevan ulosmitatun asunnon.
Luonnollisesti asuntoni sisustus oli täydellinen.
Katsojia kävi noin kymmenisen ja kuukauden sisällä asunto myytiin. Pääsin 106000e veloista eroon ja jäi vielä itsellenikin rahaa ja olen nyt pian 2 vuotta asunut onnellisesti vuokralla. Neliöitä minulla on 15 enemmän kuin omistusasunnossa ja voin oikein hyvin. En todellakaan kaipaa asuntolainaa ja tämä on yksi elämäni parhaista päätöksistä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2926526Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652039- 1801780
- 1191251
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151247Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181681153Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71126RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j521025Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411011Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288962