Luin asiallisen jutun mersupalstalta ja kopioin
sen tänne jotta muutkin voivat sen lukea. En
tiedä onko juttu tosi, mutta uusin Auto Motor Und
Sport lehti päätyi samaan ratkaisuun.
"Minulla on tuttava saksassa, joka ammatikseen
testaa renkaita ja niiden sopivutta eri autoihin.
Juttelimme kerran paivallispoydassa autoista
yleisesti.
Pikkuhiljaa keskustelu siirtyi uuteen C 32
AMG:hen tuttavani kehui sita estoitta parhaaksi
mersuksi milla oli vahaan aikaan ajanut. Han
totesi sen olevan niin tasapainoinen auto, etta
on todella vaikea loytaa toista vastaavaa autoa.
Tata palstaa jo pidemman aikaa luettuani en
malttanut olla kysymatta hanen kokemuksiaan
uudesta M3:sta. Han kehui sitakin ja erityisesti
sen uutta puoliautomaattia, mutta totesi
kuitenkin, etta AMG:n ominaisuudeet ovat paremmin
viimeistellyt. Erityisesti suurissa nopeuksissa
M3 vaivasi lieva pikkuautomaisuus kun AMG taas
oli todella vakaa olematta kuitenkaan tunnoton.
Suuremmassa lastissa M3 kattaytyminen oli
aaritilanteissa todella yllattaavaa.
Loppuun han totesi, etta molemmat ovat
erinomaisia autoja mutta AMG:ssa oli sita
jotakin, joka M3:sta puuttui.
En voinut olla kysymatta onko saksassa
havaittavissa samanlaista bemari vs mersu
asetelmaa, kuin mita nailla palstoilla esiintyy.
Vastaus oli kylla, mutta hieman hienostuneemmassa
muodossa. Ystavani totesi etta on sinaansa tyhmaa
vertailla naiden autojen perusmalleja, koska
perus bemarissa on panostettu enemman
urheilullisuuteen kun taas perus mersussa haetaan
mukavuutta."

Vastaukset 3
Vanhimmat
Se oli hänen mielipiteensä...
Mersu puolella
Kerrankin asialline mielipide tällä palstalla.
Molemmat huippu autoja. Toinen tykkää äidistä
toinen tyttärestä!