Olen kolmekymppinen nainen, jolla ei ole seuraa juhannukseksi. Olen työssäkäyvä ja sosiaalinen eikä itsetunnossakaan ole mitään vikaa. En ole kuitenkaan superpuhelias, vaan ehkä enemmän introvertti. Olen sinkku ja käyn paljon treffeillä, miestä ei siis ole. Seurustellessa juhannus ja muut pyhät menivät lähinnä miehen ja meidän yhteisten ystävien kanssa mökillä.
Eron jälkeen olen tutustunut uusiin ihmisiin ja saanutkin uusia ystäviä. Minua ei kuitenkaan nyt ole kutsuttu varsinaisesti minnekään. Vähän olen viestejä laitellut ja kaverit ovat sanoneet viettävänsä aikaa miehen ja kaveripariskuntien kanssa.
Olen aika "vaativa" miehen ja ystävien suhteen ja tiedän yksinäisyyteni johtuvan osittain siitä. En halua ystävikseni mielenterveysongelmaisia tai sellaisia ihmisiä, joiden kanssa en viihdy. Sukulaisissa on tarpeeksi näitä.
Osaan kuunnella ystäviäni enkä puhu vain itsestäni. En ole totaaliyksinäinen ja tälläkin viikolla olen nähnyt ystäviäni, mutta juhannusseuraa ei ole. Muita kohtalotovereita?
Eron jälkeen olen tutustunut uusiin ihmisiin ja saanutkin uusia ystäviä. Minua ei kuitenkaan nyt ole kutsuttu varsinaisesti minnekään. Vähän olen viestejä laitellut ja kaverit ovat sanoneet viettävänsä aikaa miehen ja kaveripariskuntien kanssa.
Olen aika "vaativa" miehen ja ystävien suhteen ja tiedän yksinäisyyteni johtuvan osittain siitä. En halua ystävikseni mielenterveysongelmaisia tai sellaisia ihmisiä, joiden kanssa en viihdy. Sukulaisissa on tarpeeksi näitä.
Osaan kuunnella ystäviäni enkä puhu vain itsestäni. En ole totaaliyksinäinen ja tälläkin viikolla olen nähnyt ystäviäni, mutta juhannusseuraa ei ole. Muita kohtalotovereita?
Vastaukset 19
Vanhimmat
Pärjäsin vapun oikeen hyvin ja vaikka uutenavuotena oisin voinut mennä kaverin tykö, niin en kuitenkaa menny. Oli kyllä paskin uusvuos ikinä..
Juhannus menee lähes selvinpäi kun kutsua minnekään ei ole tullut pienestä utelusta huolimatta, enkä jaksa yksin tintata tai baaria. Tällästä tää on kun ei jaksa olla kovinkaa aktiivinen ja sitoutunut mihinkään kaveriin/piiriin niin turha sitä on kutsuakaan odottaa. Vähän tää ahistaa mutta tiedän että paskassa seurassa olo olis vielä paskempi..
Aina voi tulla yllärifiilikset kesken himassa pötköttelyn, että ei tuo baarikaan täysin poissuljettu homma ole. Yhellä frendillä on EHKÄ auki koko jussi niin tulee EHKÄ sit kuitenki pörrättyä sen kanssa ja mahollisesti kuokittua jossain juhannusjuhlissa.
Voi olla että jostain vielä kutsu tulee tai keksin jotain päheetä tekemistä, mutta mä olen sitä mieltä et parhaat menot tulee ekstemporee. no worries
Mullakin uusivuosi oli huonoin ikinä. Ja totta tuo "paskassa seurassa olo olis vielä paskempi". Jos on jonkun seurassa vain siksi, että ei tarvis olla yksin, niin kokee ehkä vielä enemmän yksinäisyyttä ja ahdistusta.
Itse olen saanut naisista tarpeekseni koko loppuiäkseni. Itsekkäitä, omahyväisiä, pihejä ym. En jaksa heitä enää. Maku meni jo yli 20-vuotta sitten. Omaa syytänsä, mitäs ovat tuollaisia paskoja.
" Itse olen saanut naisista tarpeekseni koko loppuiäkseni. Itsekkäitä, omahyväisiä, pihejä ym. En jaksa heitä enää. Maku meni jo yli 20-vuotta sitten. Omaa syytänsä, mitäs ovat tuollaisia paskoja. "
Heehehheee, tuossa alkoi olla jo oikeaa asennetta. Suomihuora 15 nussima - eli käytännössä vähintään muutaman kymmenen ellei jo satojen - jossei se ole semmoinen läpeensä puhki nussittu siiderivalas tinderilortto, niin sitten se on joku tällainen homolesbiaaninen kostoretkilepakko. Sinnehän rakentelevat betoniporsaisiin niitä luksus-sohva sinkkukeitaitaan tyyliin 'minähän en mitä tahansa paskalle haisevaa sohviani likaamaan huoli', paitti tosiaan nämä voimaantuneet pelko pois homolepakot
ylpeysmarsseillaan, samaa paskaa ne on oikeastaan kaikki nykyään.
Myös parisuhteessa voi olla yksinäinen! Olen ok 30 ja komeaksi haukuttu herkkä mies vailla yhtään kunnon ystävää ja jollain tasolla usko on mennyt ihmisiin...itsetuntoni on pilattu aikanaan koulukiusaamisella.
Uskon, että itsetuntosi paranee, jos teet työtä sen eteen. Rupea käymään ammattiauttajalla ja käsittele koulukiusaamisen aiheuttamia traumoja. Voit myös lainata kirjastosta aihetta käsitteleviä kirjoja.
Itselläni puolestaan oli nuorempana tuo, että usko oli mennyt ihmisiin. Jostain syystä epäilin muiden motiiveja enkä uskonut itsestäni mitään. Mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä enemmän olen uskaltanut luottaa muihin. Minun ei tarvitse esittää mitään, riittää kun olen oma itseni - toki muut huomioon ottaen. Kun tuntee itsensä, elämä on kaikin puolin helpompaa.
En itse usko että kiusaamisella tuhottua itsetuntoa saa millään terapialla tai mitään itsehoito-oppaita lukemalla korjattua. Kokemusta on terapiasta ja ainakin minulle se oli ihan yhtä tyhjän kanssa.
Uskon enemmänkin niin että pitäis saada myönteisiä kokemuksia ulkopuolelta niin se itsetunto paranis. Näin siis ainakin omalla kohdalla.
Hei! Täällä olis yksnäinen nainen yli 30 v.
Opi tuntemaan itsesi niin osaat hakeutua sulle sopivaan seuraan ja tiedät mitä haluat ja mitä et halua tehä. Itsetuntemus mielestäni auttaa hyvän itsetunnon metsästyksessä
Itse olen hiukka päälle 30v nainen Helsingistä. Oma ystäväpiiri jäänyt sellaista syystä jota en nyt tässä halua alkaa avaamaan. Ei siis mitään suoranaisesti minusta tai heistä johtuvaa, enempi olosuhteet. Olen huomannut, että tässä iässä on kohtuu vaikeaa löytää uusia ystäviä tuntuu, että kaikilla on jo omat vakiintuneet kaveripiirinsä, eikä välttämättä sitten juuri aikaa uusille tuttavuuksille. Minulla on kyllä yksi oikein hyvä ystävä, mutta perheellisenä ajanviettäminen yhdessä on aika vähäistä, soitellaan kyllä usein.
Välillä perjantaisin on todella synkkä olo kävellä töistä kotiin tietäen, että ei mitään suunnitelmia koko viikonlopulle. Olen kyllä kohtuullisen hyvä viihdyttämään itseäni, käyn lenkeillä, pyöräilemässä kaupoilla jne. mutta kyllä jotkut yksin vietetyt viikonloput melko pitkiltä tuntuvat.
Välillä deittailen, mutta en ole löytänyt sellaista joka kolahtaa, enkä huonoon halua tyytyä.
Vaikutan varmasti kovinkin sosiaaliselta ja jopa suositulta, en usko että edes työpaikalla työkaverit uskoisivat että kärsin yksinäisyydestä.
Olen mielestäni kaikinpuolin normaali ihminen, täysin ulkoiset standardit normaalille ikäiselleni naiselle täyttävä, avoin ja hyvä kuuntelija. Joten kuka vaan voi kärsiä yksinäisyydestä olosuhteiden pakosta, ei tarvitse olla koulukiusausta tai jotain muuta eristävää syytä taustalla. Tämä tabu olisi hyvä murtaa. Monen on vaikeaa myöntää olevansa yksinäinen, vaan päinvastoin hehkutetaan tekemisiä ja menemisiä.
Olen aika teoreettinen ihminen, ja siitä johtuen olen tilanteen hyväksynyt, uskallan ja kehtaan sen itselleni myöntää, ja luotan että jos vaan aktiivisesti yritän tutustua uusiin ihmisiin ja olen avoin maailmalle niin tilanne muuttuu vielä ennemmin tai myöhemmin. Joten minä pärjään kyllä.
Näistä kokemuksista olen tullut siihen tulokseen, että tässä on asia, johon haluaisin yrittää vaikuttaa laajemmaltikin. Pistetäänkö aivoriihi käyntiin!? Mitä voisimme tehdä yksinäisyyden poistamiseksi, miten yhdistää yksinäiset ihmiset - miten auttaa löytämään uusia ystäviä. Olen miettinyt kaikenlaisia tapahtumia, jopa "yksinäisten joulujuhlaa" jossain. Ei mitään veikko hursti - henkistä, vaan ihan tavallisille itsenään pärjääville ihmisille, jotka vaan sattuvat olemaan perheettömiä ja haluavat viettää aikaa yhdessä toistensa kanssa. Ideoidaanko yhdessä??
Kirjoitit hyvän kirjoituksen. Kiitos siitä.
Tottahan toki on vaikeaa myöntää yksinäisyytensä koskapa yksinäisyys ja yksinäinen leimataan sairaudeksi, viaksi, sielun vammaksi ja häpeäksi. Ainakin yksinäisyys on muka saamattomuutta tai jotain mihin muilla tuntuu olevan aina hyvätkin neuvot olemassa. Kuten kirjoitit, on olemassa tabu!
Sinä, minä ja varmasti moni muukin yksinäinen on juuri semmoinen joita ympäristö ei pysty mitenkään mieltämään yksinäisiksi. Moni meistä on kaltaisesi sosiaalinen, reippas, mukava, luotettava... mutta tosiasiassa äärettömän yksin.
Kenelle minäkään edes kertoisin yksinäisyydestäni. Ei ole ketään! Ei ketään jolle uskoutuisi.
Vanha äitini on se jolle esitän olevani paremminkin elämässä kiinni kuin mitä olen. Hänelle en tule koskaan kertomaan miten asiani todellisuudessa ovat. Hänellä on huomattavasti enemmän kontakteja ja seuraa kuin minulla. Hyvä niin. Onneksi hän ainakaan ei kuulu yksinäisten vanhusten suureen joukkoon.
En tiedä auttaako paljoakaan, jos yksinäisille järjestetään joulu tai juhannus. Pari päivää vuodessa ja sitten taas yksin.
Vappaehtoistyötä ollaan aina suosittelemassa. Miksi pitää tehdä työtä, ilmaista työtä, jotta olisi oikeutettu sosiaaliseen elämään. Olen semmoistakin jo koittanut. Tuloksena se että roudasin vanhuksia kävelylle ja/tai lajittelin jotain pölysiä lahjoituslumppuja.
Jos menisin johonkin semmoiseen yksinäisille tarkoitettuun tilaisuuteen täällä omassa pitäjässäni, minut naurettais sieltä ulos. Kukaan ei tiedä eikä arvaa, että ainoat kontaktini ihmisiin on jos pyöräkellarissa sanan tai kaksi vaihdan jonkun kanssa joka sinne samaan aikaan sattuu. Tai se kun naapurin mummo pihassa kyselee kadonnutta kissaansa.
Yksinäisten itsensä pitäisi tietysti kehittää oma ryhmä. Ei mitään pelkkiin suurimpii kaupunkeihin pykättyä vaan semmoinen joka olisi kaikkia lähellä, kaikkien ulottuvilla.
Joskus kun luen moninaisia hyviä neuvoja miten yksinäisyyttä voi turjua, niistä kuultaa läpi se että neuvojen laatijat eivät ole koskaan itse olleet oikeasti yksinäisiä. Niissä vaan käsketään mennä sinne ja tänne ja lopuksi aina se uskomattoman pätevä neuvo, että pitää soittaa kaverille jos tuntee yksinäisyyttä.
Itse tunnen olevani täydellisessä umpikujassa. En vaan kuulu mihinkään joukkoon. Mitä kauemmin tätä jatkuu, sitä vaikeammaksi kaikki käy. Eihän minulla pian ole edes mitään sanottavaa kenellekään. No, on ollut sekin aika kun olin aina vaan se kuuntelija. Ihmisiä oli, mutta minä en silloinkaan ollut tärkeä. Ihmiset vaan hölöttivät omiaan. Ei ketään kiinnostanut minussa ne seikat jotka olivat heissä itsessään mahdottoman tärkeitä. Eikä kiinnosta nytkään ja aina vaan vähemmän kiinnostavaksi ajaudun. Yksinäisyyteni on kuin tauti joka kehittyy ja pahenee hetki hetkeltä. Tämä vie kaikki voimat ja huuhtoo mennessään kaiken sen mitä olin ja mitä voisin olla.
Pitkä yksinäisyys aiheuttaa siinä määrin masennusta, unettomuutta.... ja muita vaivoja, että lopulta olemmekin ongelmaisia joihin kukaan ei haluakkaan tutustua emmekä itse enää kykene eväämme liikauttamaan. Vaik, eipä tässä tunkua ole ystävistä muutoinkaan ollut. Kun yksinäisyyttä ei pillereillä saa korjatuksi, olen turha ja minut ja kaltaiseni voidaan unohtaa.
Olen pohtinut monet kerrat ja päivittäin mikä meni pieleen, mikä minussa on vikana, miksi on käynyt näin. Tuo on ollut vaarallinen polku. Löydän itsestäni uusia ja uusia vikoja ja heikkouksia. Melkein jo skitsoilen. Tästä ei hyvää seuraa.
http://www.hs.fi/elama/a1305804078992
Tuommoinen teksti löytyi! Yksinäisyys tulee kalliiksi - mutta mistä se johtuu!
Mikä vika ihmisissä , joilla on, joitakin mielenterveys ongelmia.Aivan varmasti kadulla tulee vastaan, tai ehkä sulla on ollut , joku ystävä, jolla on mielenterveysongelmia, mutta olet siitä täysin tietämätön. Jaa no voihan hyvää ystävää alkaa vihata, jos hänellä on vaikka syöpä ja on kiree/ väsynyt sen takia. Olen itse huomannut, että mielenterveys ongelmista kärsivät ihmiset ovat monesti niitä mahtavampi ihmisiä ja he ovat aika herkkiä ihmisiä ja sympaattisia ja fiksuja, tämä on todettu muuten ihan tutkimuksilla. Älä nyt sekoita naisten hakkaajia pedofiilejä tappaja samaan lokeroon, heidän keskuudessaan ei ole yhtään enemmän mielenterveysongelmaisia, kuin niin sanotuissa normaali ihmisissä. Sinä olet hiljainen toinen juttelua siellä sopi normaali standardeihin, mihin ihmeen standardeihin..ihmiset ovat erilaisia sinulle psykiatri voisi kirjoittaa ahdistuneisuus häiriön hiljaisuutesi takia, niin, kuin he monesti ylimielisyydessään tekee. Jollekin kotona istuvalle standardeihin sopivalle joka ei löydy ystäviä persoonallisuus häiriön liiallisesta itsensä ylistämisestä, koska olet psykiatrin mielestä moukka. Ehkä tällä lääkärillä itsellään on persoonallisuus häiriö, hän ei osaa kuunnella toisia ja luulee aina olevansa oikeassa.etsi ystävää arvosta häntä älä kuvittele olevasi parempi, kuin hän, voi tulla juhannus, uusivuosi, joulu, vappu, kun huomaat..ettei sinulla ole yhtään ystävää.
Ei kukaan ole ainakaan tässä keskustelussa sanonut että mielenterveysongelmaiset olisivat huonoja.
Puhe oli siitä että yksinäisyyttä ei saisi automaattisesti leimata esimerkiksi koulukiusattujen ongelmaksi. Yksinäisiä on ihan kaikissa "kasteissa". On nuoria ja on vanhuksia ja kaikkissa siitä väliltä.
Kaikista yksinäisistä ei kukaan saata edes aavistaa, että he ovat yksinäisiä. Siitä oli puhe.
Omalta kohdaltani tunnen jo suoranaista pelkoa, että voinko koskaan edes kenellekään tunnustaa olevani yksinäinen.
Niitä lokeroimisia vastaan pitäisi jotenkin osata taistella. Ihmisillä kun nyt vaan sattuu olemaan ennakkoasenteita yhteen sun toiseen asiaan. Pyörätuolissa istuvalle puhutaan kuin idiootille, jos edes uskalletaan mitään puhua jne...
Mahtaisiko tieto luoda paljonkin tuskaa.
Niin, tämän keskustelun aloittaja ei halua ystävilleen mielenterveys ongelmaisia.
No, pahkeinen. Katohan kummaa! Niinpä näkkyy; sano sokkee!
No voi voi, mulla joka ikinen joulu juhannus uusivuosi pelkkää paskaa, eikä mistään mitään toivoakaan. Elämähän on, kunnes ei enää ole ja varmaan parempikin niin.