Minulla on kuin palkanmaksupäivä kun vammaisuuteni, pahuuteni ym. pohjalta sain suoranaiset madonluvut kelvottomuudestani. Näin se on poijaat, että vammainen on ikikelvoton, joka ei mitään osaa ja jos osaa niin korkeintaan huonosti ja väärin.
Kun on n. 70 vuotta elänyt vammaisena, on käynyt hyvin selväksi oma ja muiden vammaistenkin asema. Minuakin on pyydetty kirjoittamaan kirja omista kokemuksistani. Olen kieltäytynyt!
Iäkäs vammainen nainen on näin tehnyt. Kirjan lukeneet henkilöt väittivät, ettei tuollainen voi olla totta. Miksi minäkin valehtelisin.
Muutama sana kuulemistani tapahtumista:
Vanha hienostonainen tuli vammaisten ammattikouluun ja nähtyään tilanteen loihe lausumaan: "Merkillistä, nämähän puhuvat ja nauravat kuin ihmiset"
Istuin kerran vammaisten pöydässä, jossa yhtenä oli alaraajoistaan halvaantunut nainen, joka käytti kyynärsauvoja. Jostain syystä hän otti esiin oman elämänsä tapahtuman.
"Tulin raskaaksi ja jouduin aikanaan synnytyspöydälle. Miten tuollainen rumilus on saattanut itsensä raskaaksi",huusi kätilö, Naimalla, oli tyttö vastannut.
Jätän enemmät kertomiset ja omakohtaiset kokemukset, kertomatta.
Arvoisat palstalaiset! niin terveet kuin sairaat.
8
174
Vastaukset
- jakolasku
Aika kumma aloitus koska ainakin itse tunnen että kaikkien ihmisten pitäisi syntyä terveinä ilman pilkkaa ja kipuja.
Silloin kun sinua Ruune joku tölväisee alat oitis valittaa ja kerjäät huomiota. Vähemmän nykyään sekoat määräilemään palstan tahtia. Alat vanheta ja pehmentyä. Palsta muuttuu ja uusiakin ehkä tullut, toivottavasti.
Mukavia kesän hetkiä sinulle Ruune Raisioon, Jussi on tulossa ja ihmisillä kiire maalle.Pitäisi ja pitäisi! Kirjoitat kuin poliisi, puhutellessaan maalaisisäntää.
Teillä pitäisi olla viinapannu, huomautti poliisi kohdatessaan. Pitäisi ja pitäisi, vaan kun ei ole- jakolasku
Mukavaa Ruune alat palautua omaksi itseksesi.
- isoäiti_
https;//www.youtube.com.watch?V=kGxQtHCWWD4
tai nimellä *World's most beautiful dance* youtubesta
Ruunelle ja kaikille muille kauneuden ystäville. Katsokaa loppuun, nenäliina esiin.
Olen nähnyt vastaavanlaisen esityksen luonnossa ja vaikutus jäi pysyväksi. Edesmenneen PINAn vaikuttavia koreografioita olen nähnyt myös vanhusten esittäminä (netistäkin löytyy) ja sellaista katsoessa unohtuvat vammat ja huomaamme kaikki olevamme vain ihmisiä.- yääääkkkk
Ruuneman kirjoitti:
Kiitos, isoäiti! Olet paikalla arjessa ja pyhässä, kauniissa ja hyvässä.
Siinä sisäpiiri nuolee toisiaan, tuo isoäiti haiskahtaa moninikki satulta.
- hihih---
Sie "yääääkkkk" oot valinnut hyvän nikin ihteäis kuvvaammaa...haiset pahalle kuin mädäntynt...kaikenlaiset viel!
- kesäkuussa
Kaunis tanssi on kannattaa katsoa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,834453Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu243208Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt392884Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1162675Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod172529Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka432467- 132354
Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132275MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142055Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S281717