Ihmettelen tuota juttua, että päättää rakastaa jotakuta toista henkilöä. Se on vanhoillista, niin kuin naimakaupat ja pakkoavioliitot. Päättää!
Minä en pysty päättämään rakkauttani tai sitä että rakastaisin jotain. Ihastuksia on tullut, eri asteisia, ok, mutta että olisin tuntenut rakkautta tai että olisin yrittänyt päättää rakastaa tätä ihmistä, olisi tehnyt siitä jo mahdottoman ajatuksen. Siksi vaikka on kosittu (jopa tuntematta ihmistä), en ole suostunut päättämään rakastaa sitä ihmistä, koska sydämmessäni olen tuntenut sen mahdottomuuden ja tunteeni eivät ole olleet riittäviä siihen.
Ihan sama juttu nyt, kun olen niin ihastunut, en pysty päättämään sitä etten tuntisi näitä tunteita, jotka sekoittavat elämääni. Ehdin jo pohdiskella itseäni viileäksi tunteissani, kunnes ihastuin häneen. Ajatukseni alkoivat olemaan yhä enenemissä määrin hänessä ja yritin ajatella muuta, yritin kieltää itseltäni nämä tunteet, mutta huomasin taistelevani juoksuhiekkaa vastaan. Mitä enemmän rimpuilin, sen syvemmälle upposin ja uppoan yhä.
Enkä minä sitä päättänyt! En päättänyt ihastua, enkä rakastua! Mutta nyt olen siellä juoksuhiekassa ja uppoan yhä syvemälle! Jos olisin voinut päättää, olisin päättänyt olla ihastumatta, koska kärsin tästä tunteesta, kun oletan sen olevan yksipuolista, tai korkeintaan ystävyyden tasolla. Vaikka kuitenkin elättelen toiveita niistä kaikista pienistäkin viattomista hetkistä hänen kanssaan.
Voisin myös vallan hyvin mennä toisen kanssa, päättää mennä. En kuitenkaan pysty päättämään sitä, että menisin toisen kanssa. Ajatukseni on vain hänessä.
En voi häntä pakottaakaan, en pysty. Hyväksyn kaikki hänen päätöksensä, ratkaisunsa ja tekemisensä minun kohdallani.
Mutta se, että päättää rakastaa jotakuta, ei kohdallani toimi. Rakkautta joko on tai ei ole, mutta niin vahvaa tunnetta en pysty päättämään. Rakkaus on päätöksiä voimakkaampaa. Ihminen on keksinyt päätöksen rakastaa. Rakkaus ei aseta päätöksiä. Sitä joko on tai ei.
Minä en pysty päättämään rakkauttani tai sitä että rakastaisin jotain. Ihastuksia on tullut, eri asteisia, ok, mutta että olisin tuntenut rakkautta tai että olisin yrittänyt päättää rakastaa tätä ihmistä, olisi tehnyt siitä jo mahdottoman ajatuksen. Siksi vaikka on kosittu (jopa tuntematta ihmistä), en ole suostunut päättämään rakastaa sitä ihmistä, koska sydämmessäni olen tuntenut sen mahdottomuuden ja tunteeni eivät ole olleet riittäviä siihen.
Ihan sama juttu nyt, kun olen niin ihastunut, en pysty päättämään sitä etten tuntisi näitä tunteita, jotka sekoittavat elämääni. Ehdin jo pohdiskella itseäni viileäksi tunteissani, kunnes ihastuin häneen. Ajatukseni alkoivat olemaan yhä enenemissä määrin hänessä ja yritin ajatella muuta, yritin kieltää itseltäni nämä tunteet, mutta huomasin taistelevani juoksuhiekkaa vastaan. Mitä enemmän rimpuilin, sen syvemmälle upposin ja uppoan yhä.
Enkä minä sitä päättänyt! En päättänyt ihastua, enkä rakastua! Mutta nyt olen siellä juoksuhiekassa ja uppoan yhä syvemälle! Jos olisin voinut päättää, olisin päättänyt olla ihastumatta, koska kärsin tästä tunteesta, kun oletan sen olevan yksipuolista, tai korkeintaan ystävyyden tasolla. Vaikka kuitenkin elättelen toiveita niistä kaikista pienistäkin viattomista hetkistä hänen kanssaan.
Voisin myös vallan hyvin mennä toisen kanssa, päättää mennä. En kuitenkaan pysty päättämään sitä, että menisin toisen kanssa. Ajatukseni on vain hänessä.
En voi häntä pakottaakaan, en pysty. Hyväksyn kaikki hänen päätöksensä, ratkaisunsa ja tekemisensä minun kohdallani.
Mutta se, että päättää rakastaa jotakuta, ei kohdallani toimi. Rakkautta joko on tai ei ole, mutta niin vahvaa tunnetta en pysty päättämään. Rakkaus on päätöksiä voimakkaampaa. Ihminen on keksinyt päätöksen rakastaa. Rakkaus ei aseta päätöksiä. Sitä joko on tai ei.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Juuri niin se on, kaihertaa ja tekee onnelliseksi. Päättää siitä ei voi.
Kyllä se loppuu jos et ole tekemisissä hänen kanssaan. Tunteet voivat vahvistua vain kun vietät aikaa toisen ihmisen kanssa ja jos hän ei sitä halua et voi sille mitään.
Mutta kun ne tunteet ovat vahvistuneet juurikin erossa olon aikana.
Ja niinhän se on, Rakkautta ei ole jos erossa olo erottaa. Rakkaushan kaiken kestää, erossaolonkin. Vaikka sitten se erossa olo olisi ikuistakin. Kun tietää että jossain on se ihminen, joka niin suuria tunteita herätti.
Rakastanhan minä isääni vieläkin, vaikka hän kuoli jo kauan aikaa sitten. Ei rakkaus noin vain kuole, jollei se sitten ole ihan jotain muuta.
Mitään en ole vaatimassa osaltani, eihän Rakkaus vaadi. Omistan tunteen, joka on Rakkauden tunne ja sen tunteen johdattamaa.
Osaatko itse olla vaatimatta Rakkaudelta?
Kauanko sä olet ollut erossa tästä ihmisestä?
Ja kauanko olet tuntenut hänet?
Omasta kokemuksestani voin vain sanoa, että rakkaus on ainoa asia joka lopulta opettaa meille elämästä. Vaikka ei saisikaan jakaa elämäänsä sen tunteen herättäneen ihmisen kanssa. Sen jälkeen ymmärtää vihaakin.
Ja kyllä tiedän senkin, että kun aika on oikea, pystyy rakastamaan oikein. Siis olla rakastettu ja rakastaa. Olen itse vasta polkuni alussa.
Joskus mietin, että helpompaa olisi kun ei tietäisi näistä tunteista mitään :)
En voi paljastaa enempää, sorry.
Se on totta, että olisi helpompaa kun ei tietäisi näistä tunteista mitään, mutta toisaalta silloin olettaisin rakkauden olevan ihan jotain muuta kuin mitä se todellisuudessa olisi.
Siis toi viimeinen sana; piti olla ON eikä olisi.
Näin asia todellakin on vaikka matkustaisit maailman äääääääriiiiiiiiiiin ei auta.Tunne on ja pysyy.Periksi on annettava Rakkaudelle.....