Tukiryhmää yksinäisille ihmisille jotka ovat joutuneet psykiatrien ja mielenterveystyöntekijöiden joukkovainon kohteeksi.Seurataan kaupoissa,levitetään valheita,uhkaillaan jne.Jatkunut jo vuosia.Olen siis entinen potilas enkä haluaisi olla missään tekemisissä heidän kanssaan mutta vaino sen kun vain jatkuu.
Onko Kuopiossa?
Ex-potilas
8285
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
En tiedä mutta täällä Kuopio- palstalla sinua vainotaan herkeämättä yötä päivää !!
Täältä et todennäköisesti tukea löydä, pelkkää vittuilua koko kuopio palsta.
Valitettavasti, väärinymmärretyksi voi ihminen tulla ja joutua ties millaseen myllyyn, eikä kaiken tarvitse olla mielikuvitusta. Monetkin lääkärit ja tiesmitkä kallonkutistajat kun eivät kaikki ole ihan sataprosenttisen täyspäisiä, ovat esim. liian hyvistä oloista ja pällimmäisenä nuo tittelit ja kulissit ja kaikki muu hömppä. Ihminen voi joutua tahtomattaan jonkun kiusankohteeksi ja meneppä sitten kun väsymys alkaa painaa selittelemään asiaasi tuoreesti ja raikkaasti ja ennenkaikkea maltillisesti, niin siinä tekemistä ja kestämistä. Tällästä ja sellasta ja aina ei mene asiat niinkun piti. Onneksi on täyspäisiäkin terveysalan ammattilaisia!
Skitsofrenia
https://fi.wikipedia.org/wiki/Skitsofrenia
Harhaluulo
https://fi.wikipedia.org/wiki/Harhaluulo
Salaliittoteoria
https://fi.wikipedia.org/wiki/Salaliittoteoria
"Yleisimpiä harhaluuloja ovat vainoharhaiset luulot, eli useimmiten pelot vainotuksi tai vakoilluksi tulemisesta.[65] Vainoamisharhaan voi sisältyä kuvitelma, että henkilön puhelinta salakuunnellaan tai että hänen asunnossaan on valvontakameroita tai kuuntelulaitteita, joilla häntä tarkkaillaan."
En luule että asunnossani on valvontakameroita tai kuuntelulaitteita.Eli työnnä diagnoosisi hanuriisi.Taidat olla mt-alalla töissä?
"Harhaluulot ovat perusteettomia uskomuksia, joista skitsofreniaa sairastava pitää lujasti kiinni. Ne saattavat hallita koko ajatusmaailmaa ja vaikeuttaa sairastuneen toimintakykyä. Yleisimpiä harhaluuloja ovat paranoidiset harhaluulot, eli useimmiten pelot vainotuksi tai vakoilluksi tulemisesta."
http://www.omary.fi/tietoa-omaisille/skitsofrenia/
Lähikuppilat toimivat hyvinvointisuomessa terapia pisteinä. Niissä voi tavata kaltaisiaan ja keskustella rennosti oluen äärellä.
Muuten hyvä, mutta olutta ei tarvita! Eikä myöskään viinaa eikä tupakkaa!