Tynkkysen/Hernesniemen vireillepanema kansalaisalo

hyväTarkoitus

ite Suomi pois Euroopan Unionista tuli allekirjoitettua just netissä. Meni pari minuuttia. Suomen Uutisista löytyi linkki. Viidesosa tarvittavista 50000 oli jo allekirjoittanut sen.

55

505

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 6-7
      • Hetiulos

        EU:n perustajamaiden Saksan, Ranskan, Italian, Hollannin, Belgian ja Luxemburgin ulkoministerit vaativat, että Britannian on aloitettava eroprosessi unionista mahdollisimman pian. Ministerit sanovat yhteisessä lausunnossaan, että saarivaltion viivyttely on ”pöyristyttävää”. Samaan aikaan yli miljoona brittiä on allekirjoittanut vetoomuksen uuden kansanäänestyksen järjestämisestä.

        Britannian eroava pääministeri David Cameron ilmoitti perjantaina, että eroprosessin hoitaminen on uuden, lokakuussa valittavan pääministerin tehtävä.

        –Eroprosessi on saatava käyntiin niin pian kuin mahdollista, jotta voimme keskittyä Euroopan tulevaisuuteen, Saksan ulkoministeri Frank-Walter Steinmeier sanoi BBC:n mukaan ulkoministerien yhteisessä lausunnossa.

        Myös Euroopan komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker on patistanut brittejä toimimaan mahdollisimman pian.

        Samaan aikaan yli miljoona brittiä on allekirjoittanut vetoomuksen uuden EU-kansanäänestyksen järjestämisestä. He vetoavat siihen, että torstain äänestyksessä 52 prosenttia kannatti EU:sta eroamista, kun luvun olisi pitänyt olla 60 ja äänestysaktiivisuus jäi alle 75 prosenttiin.

        Brittiläinen perustuslakiasiantuntija, professori Vernon Bogdanor pitää uutta äänestystä kuitenkin äärimmäisen epätodennäköisenä.

        –EU:ssa tätä äänestystä pidetään lopullisena, hän kommentoi The Telegraphille.

        Samalla Bogdanor arvioi, että muut maat tulevat harkitsemaan todella tarkoin ennen kuin järjestävät kansanäänestyksiä.


    • Passaan

      Allekirjoittaisin mielelläni, mutta kun aloite on takinkääntäjien tekemä, niin ei koskaan voi olla varma, minkälaiseksi se vielä muuttuu. Siksi passaan.
      Mutta jos vastaavan tekisi joku asiallinen ryhmittymä tai puolue, niin allekirjoittaisin viivana.

      • hohoiPunikkiko

        Eli sinulle ei merkitse Suomen etu mitään...


    • tottatämäon

      Perussuomalaiset on Suomen ainoa REHELLINEN puolue ! ! !

    • siittävaan

      Joo, ei tässä olla puoluetta perustamassa joten yli puoluerajojen voi turvallisesti allekirjoittaa tuon vetoomuksen.

    • Fixit
      • Jos Suomi eroaa unionista ja haluaa tehdä kauppaa unioninkanssa niin sekin tulee maksamaan 1 mildardi euroo.Persutko kantaa vastuun siitä että yritykset muuttaa suomesta.Tynkkyselle ja muille koohottajille taitaa olla epäselvää ketkä suomessa teollisuuden omistaa,suomalaiset ovat siinä vähemmistönä


      • Eusta

        eroaminen ei tule maksamaan suomelle yhtään mitään. miksi?

        Koska seuraavan viiden vuoden kuluttua eu on kutistunut alle puoleen nykyisestä, kun britit, ranska, alankomaat, tsekki, unkari ja tanska, mahdollisesti italia ja espanja ovat lähteneet.

        Tuossa neuvotteluasemassa ei Eu voi vaatia enää minkäänlaisia lisämaksuja vapaakauppalueen käytöstä.


    • eräs_tarkailija

      Jospa persut tekevävät saman kuin brittiläiset aseveljiensä: valehelevat kuun taivalta ja vaalien jälkeen sen myöntävät.

      Paskaporukka.

    • irtieusta

      Käykäähän netissä täyttämässä perussuomalaisnuorten aloite

      • hölmöilytpois

        No ei kyllä käydä eikä allekirjoiteta mitään eu-ero aloitetta.
        Nytkin britit katuvat, iso määrä brittejä jotka jossakin huumassa menivät äänestämään miettimättä miksi ja mitä ero tarkoittaa.


      • A-Celle

        Surullisen kuvaava uutinen oli, kun Google kertoi, että vaalin jälkeisenä (!) päivänä toiseksi yleisin Google haku Briteissä oli "Mikä on EU". Kyllä kansa tietää - ja kun ei tiedä ottaa seuraavana päivänä selvää.


    • paljononnea

      Hyvällä asialla perussuomalaisnuoret

    • perspulju

      Hieno harhautus.

      Huomio pitää saada pois persujen ajamasta kovan oikeistolaisesta politiikasta, jossa köyhää lyödään mennen tullen.

      Huomio pitää saada pois persujen surkeista kannatusluvuista, jotka johtuvat siitä, että persut ovat pettäneet kaikki vaalilupauksensa.

      Älkää katsoko mitä Suomen hallitus tekee. Pitäkää katse Brysselissä!

    • aamen_ja_plottis

      Käärikää se adressi rulalle ja työntäkää Tynkkysen revaan. Sieltä se on tullut ja sinne sen pitää palaaman.

    • KUOHELNENJOTI

      aamen... ja...plottis.Tuossapa hyvä idea,ei Tynkkysen ja Herneniemen paprusta muuhun olekaan.

    • KUOHELNENJOTInen

      Mietin sitä pitäisikö Juhannuksen vietto kieltää.Se kun sekoittaa persun pään ja sen jälkeen ei tule kuin sutta ja sekundaa.Niin kuin TYnkkysen tapauksessa.

    • Perinnönjako_käynnissä

      Tämähän EI OLE Perussuomalaisten aloite, vaikka tällä erolla Soini huijasikin tuttuun brittityyliin. Ja tyhmin kansanosa uskoi kuin joulupukkiin.

      Soini on jo vuosi sitten unohtanut jutut EU- ja euroerosta, joska moinen jaskan jauhaminen veisi pohjan leppoisilta eläkepäiviltä. Oma maha lähin maha.

      Skidipersut tässä vaan kiukuttelee ja kukkoilee, kun Isukki lähti jussin viettoon, ja jätti skidit keskenään.

      • A-Celle

        Soinille paras vaihtoehto olisi että tämä jäisi nippa nappa alle vaaditun allekirjoittajamäärän. Tämä kuitenkin yhdistyy persuihin ja puolue saisi tästäkin kaikkeen katkeroituneelta kansanosalta lisäpisteitä.

        Jos ehdotus tulee eduskuntaan saakkan, niin persut joutuvat äänestämään eduskunnassa kansanäänestysehdotuksen nurin ja sehän olisi Soinille nolo juttu se.

        "Hehe. Ei kansa mitään tiedä ja pulinat pois. Heheheh!”


    • oimaammeSuomii

      Lähes kaikissa Euroopan maissa tehdään tynkkyset, myös Saksassa. Tänään Espanjan parlamenttivaaleissa saa wanha puolue maistaa kansan rieskaa. Ei kuulemma enää suostuta eu:n sanelupolitiikkaan.

      • Antipersux

      • A-Celle

        Kyllä taisi rieskat jäädä maistamatta. Vanhat puolueet voittivat vaalit ja varmasti suuri syy oli Brexitin aiheuttama pelästys. Veikkaan, että monessa muussakin maassa populistit joutuvat marginaaliin, kun alkaa paljastua miten britit huijattiin ampumaan itseään jalkaan.


    • hyvävauhti

      Tänään jo 13000 allekirjoittanut

    • mitäsoopaa

      Hohhoijaa

    • Ajatuksella_turpaan

      Ukrainassa on moniin ravintolan pisuaareihin etsattu Putinin kuva. Minä tulostaisin tuon adressin allekirjoittajien listan vessapaperiksi, jos kopiopaperi ei olisi liian liukasta.

    • A-Celle

      Ihan hauskaa jos aloite saa tarvittavan määrän nimiä. Sen jälkeen nähdään, miten persut eduskunnassa (yhdessä muun hallituksen kanssa) äänestää kumoon ajatuksen kansanäänesytyksestä.

      Siinä on taas Soinilla selittämistä. Missä EU sielä Soini.

      • näinhäm_tässä_käy

        Sipilähän on jo sanonut, että hän ei kannata. Ei kannata varmasti kokoomuskaan. Soini on "samaa mieltä". Puoluekuri on kova, joten aloite ei mene läpi eduskunnassa.


    • isänmaanpuolesta

      Persujen epäisänmaallisuus on jo saanut aika suuret mittapuitteet. Mitä pahaa Suomi on tehnyt persuille, että pitää näin paljon rakasta maatamme vihata?

    • Hallaahonäänestäjä45

      ELIITIN EU-PELLEILYLLE TULI ÄKKIKOLARI MUTTA VERORAHOILLA MELLASTAVA YLE JAKSAA LEVITTÄÄ HARHOJAAN

      Mielipiteen vapautta inhoavan Atte Jääskeläisen johtama Yle-info levittää omalaatuista HARHAANSA, ENGLANTI ON PARLAMENTARISMIN JA SITEN LÄNSIAJATTELUN A DEMOKRATIAN SYNTYMÄMAA EIKÄ SIELLÄ HYVÄKSYTÄ Ylen sonnanheittoa

      http://mvlehti.net/2016/06/27/yle-pyorittaa-jalleen-kakkageneraattoria/ "Jo yli kaksi miljoonaa brittiä vaatii uutta EU-kansanäänestystä. Britanniassa vaaditaan yhä kiivaammin uutta kansanäänestystä. Päivän aikana allekirjoituksia on kerääntynyt yli miljoona lisää." Tämä on Ylen totuus.

      ENGLANNIN VALTIOVARAINMINISTERI OSBORNE NIMENOMAAN ILMOITTAA MAANANTAINA 27.6., ETTÄ HALLITUS HYVÄKSYY KANSANÄÄNESTYKSEN TULOKSEN (puhui Ylen toimittajajoukko mitä tahansa)

      JA EROPROSESSI EU:STA ALOITETAAN ATTE JÄÄSKELÄISEN KLIKIN LEVITTÄMISTÄ JUORUISTA RIIPPUMATTA

      http://www.express.co.uk/news/politics/683640/Brexit-George-Osborne-EU-referendum-finance
      GEORGE Osborne has said the Government will accept the result of last week's EU referendum and is determined to "make it work".

      MYÖS SUOMESSA TOIMITAAN
      http://mvlehti.net/2016/06/27/kansalaisaloite-eu-erosta-saa-talla-kertaa-edeta-ilman-jarrutusta/

      VIRNUILUT OVAT LOPPUNEET JA HYMYT HYYTYNEET
      Perusongelma on siinä, että unionin syvenemisen ja laajentumisen välistä ristiriitaa ei ole koskaan ratkaistu
      Vaihtoehdot ovat: euro, kurjistuminen ja liittovaltio tai markka, vaurastuminen ja itsenäisyys

      http://kansalaispuolue.fi/

      http://paavovayrynen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/219061-virnuilut-ovat-loppuneet-ja-hymyt-hyytyneet
      Virnuilut ovat loppuneet ja hymyt hyytyneet 25.6.2016 10:32 Paavo Väyrynen Kiteytin viime maanantain Kultaranta-keskusteluissa (http://areena.yle.fi/1-3456902 ) Euroopan unionin ajankohtaisten ongelmien syyt siihen, että federalistinen ideologia on joutunut umpikujaan. Keskustelun alkupuolella jotkut osanottajat virnuilivat puheenvuoroilleni, loppupuolella eivät. Brexitin voitettua kansanäänestyksen hymytkin ovat hyytyneet

      http://paavovayrynen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/219007-uusi-alku-euroopalle-ja-suomelle

      • A-Celle

        Kyllä briteiltäkin hymy hyytyy. Fiksuimmilta hyytyi heti tuloksen selvittyä.

        Käytännössä kaikki Brexit-leirin väitteet ja vihjailut tulevat osoittautumaan vääriksi:
        - EU-jäsenmaksu ei lopu, vaan sen tilalle tulee maksu EU:n yhteismarkkinoille pääsemisestä (jollaista esimerkiksi Norja maksaa tänäänkin)
        - Mitään lisäärahaa kansalliseen terveydenhuoltoon ei ole tulossa mistään - päinvastoin, kun talous supistuu julkisia palveluita joudutaan ehkä leikkaamaan
        - Kun brittien on pakko saada jonkinlainen kauppasopimus EU:n kanssa, niin tämä sopimus edellyttää että Britit säätävät EU-lakeja osaksi omaa lainsäädäntöä edelleen (aivan kuten Norja tekee koko ajan) - mitään absoluuttista määräysvaltaa omiin lakeihin britit eivät tule saamaan.
        - Britannian suuruus ei palaudu, vaan Skotlannin ja ehkä Pohjois-Irlanninkin lähtiessä nimi "Great Britain" voidaan siirtää historiaan ja korvata osuvammalla termillä "Lesser Britain".
        - Briteissä EU:lla ei ole mitään tekemistä muslimien maahanmuuton kanssa, vaan suuri osa muslimeista, joille Brexittiä kannattaneet rasistit lähettävät nyt "pakatkaa laukkunne"-viestejä ovat pakistanilaistaustaisia ja usein toisen tai kolmannen polven brittejä, jotka eivät voi palata kotiin, koska he ovat jo siellä.
        - Maahanmuutto ETA-alueeltakaan ei välttämättä lopu - ja jos loppuu niin syynä on Britanian romahtava talous eikä se kuuluuko maa EU:hun vai ei.


      • tulevakehitys

        Suomi irti EU:sta, Paavo Väyrynen presidentiksi ja Sebastian Tynkkynen perussuomalaisten pj:ksi.


    • irtaantuminen

      Suomen tulee äkkiä irtaantua EU:sta ja liittyä Venäjän johtamaan Eur-Aasian talous- ja tulliliittoon. EU-suhteensa Suomi voi järjestää Norjan mallin mukaisesti ETA-sopimuksen pohjalta. Näin Suomi ratkaisee kauppapoliittiset talousliittonsa.

      Sotilaallisia turvatakuita Suomen ei pidä lähteä hakemaan mistään valtameren takaa, koska ne takuut on saatavissa lähempääkin Venäjältä. Se tapahtuu niin, että Suomen ja venäjän välille solmittaisiin uudelleen Somen ja neuvostoliiton välillä vuosina 1948-1992 voimassaollut sopimus ystävyydestä, yhteistyöstä ja keskinäisestä avunannosta eli Yya-sopimus.

      Sen Yya-sopimuksen ensimmäinen artikla kuului seuraavasti: "Siinä tapauksessa, että Suomi tai Neuvostoliitto Suomen alueen kautta joutuvat aseellisen hyökkäyksen kohteeksi Saksan tai muun sen kanssa liitossa olevan valtion taholta, Suomi uskollisena velvollisuuksilleen itsenäisenä valtiona tulee taistelemaan hyökkäyksen torjumiseksi. Suomi kohdistaa tällöin kaikki käytettävissään olevat voimat puolustamaan alueensa koskemattomuutta maalla, merellä ja ilmassa ja tekee sen Suomen rajojen sisäpuolella tämän sopimuksen määrittelemien velvoitustensa mukaisesti tarpeen vaatiessa Neuvostoliiton avustamana tai yhdessä sen kanssa.

      Yllämainituissa tapauksissa Neuvostoliitto antaa Suomelle tarpeen vaatimaa apua, jonka antamisesta Sopimuspuolet sopivat keskenään."

      Näitä edellämainuttuja asioita (Suomen irrottamista EU:sta ja liittymistä Venäjän johtamaan Eur-Aasian talous- ja tulliliittoon sekä Yya-sopimuksen uudelleensolmimista Suomen ja Venäjän välille) meidän perussuomalaisten tulee viedä eteenpäin puolueemme puheenjohtajan ulkoministeri Timo Soinin johdolla.

      Eikös tämä ole meidän perussuomalaisten linjana: Suomi äkkiä irti EU:sta ja osaksi Venäjän johtamaa Eur-Aasian talous- ja tulliliittoa Kazakstanin, Kirgistanin, Tadžikistanin, Valko-Venäjän ja Venäjän seuraan sekä ystävyyttä, yhteistyötä ja keskinäistä avunantoa määrittelevän Yya-sopimuksen uudelleensolmimista Suomen ja Venäjän välille?

    • sijoittaja
    • eiyllätys

      Perussuomalaisten täytyy tehdä hyvin merkittävä silmänkääntötemppu kannatuksen nostamiseksi. Seuraavissa vaaleissa on vaara, että puolue nollautuu. Eipä sillä paljon kehuttu EU on pitkään ollut riippakivi kaikkien tavallisten eurooppalaisten kaulassa. Voisi sanoa EU:n olevan eliitin EU.

    • grententen

      Tässä tilanteessa huomaa persujen räikeän valehtelun ennen vaaleja. Miten ainut ratkaisu asioihin oli ero EU:sta ja markka takaisin. Sekä rajat kiinni.

      Kun se olisi nyt mahdollista, niin sitä vastustetaan hallituksessa eikä edes haluta kansanäänestystä vaikka se olisi pelkkää kansan tahdon kuulemista eikä mikään automaattinen ero.

      Persut valehtelijoina ovat näyttäneet todelliset karvansa ja vain todella syvältä sielultaan idiootti enää uskoo mitään mitä he sanovat tai lupaavat. Eikä heidän jutuistaan voi vetää mitään johtopäätöksiä siitä mitä haluavat, mitä mieltä ovat tai mitä ovat. Ainut oikea johtopäätös on, että ovat valehtelijoita ja kusettajia.

      • rupl

        Ei mitään markkaa taraisin, vaan rupla euron tilalle Suomen uudeksi valiitaksi.

        Suomen nimittäin tulee äkkiä irtaantua EU:sta brittien vanavedessä ja liittyä Venäjän johtamaan Eur-Aasian talous- ja tulliliittoon Kazakstanin, Kirgistanin, Tadžikistanin, Valko-Venäjän ja Venäjän seuraan. EU-suhteensa Suomi voi järjestää Norjan mallin mukaisesti ETA-sopimuksen pohjalta. Näin Suomi ratkaisee kauppapoliittiset talousliittonsa.

        Sotilaalliset turvatakuut Suomi saa Venäjältä. Se tapahtuu niin, että Suomen ja venäjän välille solmittaan uudelleen se Suomen ja Neuvostoliiton välillä vuosina 1948-1992 voimassaollut sopimus ystävyydestä, yhteistyöstä ja KESKINÄISESTÄ AVUNANNOSTA eli Yya-sopimus, jonka ensimmäinen artikla kuului näin: "Siinä tapauksessa, että Suomi tai Neuvostoliitto Suomen alueen kautta joutuvat aseellisen hyökkäyksen kohteeksi Saksan tai muun sen kanssa liitossa olevan valtion taholta, Suomi uskollisena velvollisuuksilleen itsenäisenä valtiona tulee taistelemaan hyökkäyksen torjumiseksi. Suomi kohdistaa tällöin kaikki käytettävissään olevat voimat puolustamaan alueensa koskemattomuutta maalla, merellä ja ilmassa ja tekee sen Suomen rajojen sisäpuolella tämän sopimuksen määrittelemien velvoitustensa mukaisesti tarpeen vaatiessa Neuvostoliiton avustamana tai yhdessä sen kanssa.

        Yllämainituissa tapauksissa Neuvostoliitto antaa Suomelle tarpeen vaatimaa apua, jonka antamisesta Sopimuspuolet sopivat keskenään."


    • isänmaaSuomiTärkeä

      Uskokaa että eu voi toimia VAIN jos kansallisvaltioille palautetaan itsenäisyys. Tappelu eri Euroopan unionin maissa on vain viime aikoina lisääntynyt ja tulee lisääntymään. Eu on nykyisellään vankila tai rangaistuslaitos jossa entisiä itsenäisiä maita uhkaillaan ja määräillään ja pakotetaan vaikka millä uhalla tottelemaan Brysselin byrokraatteien käskyjä. - Mitä hyötyä on Jyrki Kataisesta Suomelle komissaarin virassa ( sateekaarihallitus hommasi jykälle tämän viran jota maksaa vielä tulevatkin sukupolvet) , ei mitään. Suomea ei viedä kommunismiin eikä Venäjän syliin vaikka nykyistä eu:ta vastustetaan.

      • Eu-komissiolla

        on ollut ainakin 10 tilaisuutta viimeisen 10:n vuoden aikana ottaa takapakkia liittovaltiokehityksestä ja tästä huolimatta jokaisen "töyssyn" kohdalla vauhti on vain kiihtynyt.

        Nyt suunnan muutos on jo liian myöhäistä. Eu tulee hajoamaan käsiin pala palalta seuraavan 5:n vuoden aikana, kun vähintään 3, todennäköisesti 5-7 jäsenmaata lähtee.

        Jäljelle jäävät tappelemaan vähäksi aikaa vallasta, kunnes toteavat ettei saksalle kukaan mitään voi ja sitten lähtevät unionista.

        Ainoa keino millä unioni voi edes teoriassa selvitä tästä on, että seuraavien asioiden pitää tapahtua lähimmän vuoden sisällä:

        1. Eu komission pitää pyytää julkisesti euroopan kansoilta anteeksi ja samassa yhteydässä ilmoittaa siirtävänsä KAIKEN lainsäädäntövallan parlamentille.

        2. Lakkauttaa komissio ja sen presidentti sivutoimielimineen.

        3. Ilmoittaa pitkäntähtäimen kehityssuunnaksi laajan ETA-alueen ilman minkäälaista poliittista unionia saati yhteisiä velkakirjoja.

        Mikä on todennäköisyys sille, että tämä kaikki tai edes mikään näistä kohdita toteutuu? 1/10 000 voisi olla aika lähellä totuutta.


    • eliittipeli

      EU on mennyt tavallisen ihmisen kannalta täysin pieleen. Vois sanoa eliitin EU:ksi.

    • tartonrauhanrajat

      Suomen nimittäin tulee äkkiä irtaantua EU:sta brittien vanavedessä ja liittyä liittyä Venäjän johtamaan Euraasian unioniin Kazakstanin, Kirgistanin, Tadžikistanin, Valko-Venäjän ja Venäjän seuraan. EU-suhteensa Suomi voi järjestää Norjan mallin mukaisesti ETA-sopimuksen pohjalta. Näin Suomi ratkaisee kauppapoliittiset talousliittonsa.

      Sotilaalliset turvatakuut Suomen tulee hakea Venäjältä. Se tapahtuu niin, että Suomen ja venäjän välille solmitaan uudelleen se Suomen ja Neuvostoliiton välillä vuosina 1948-1992 voimassaollut sopimus ystävyydestä, yhteistyöstä ja KESKINÄISESTÄ AVUNANNOSTA eli Yya-sopimus.

      Vastapalveluksena Suomen irtaantumiseen EU:sta ja liittymiseen Venäjän johtamaan Euraasian unioniin ja Yya-sopimuksen uudeleenvoimaansaattamiseen Venäjän tulee palauttaa Suomelle Tarton rauhan rajat.

    • Hallaahonäänestäjä45

      NYT OLISI HYVÄ HETKI POISTAA PAKKORUOTSI, tilalle saksa ja/tai ranska (opiskelu-tiedekielet), kun englannin kieli häviää virallisista EU-kielistä, mutta irlanti ja malta EU-kielinä jatkavat

      IRTI EU:STA https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2058

      ENGLANTILAISET OVAT INNOSTUNEITA SEBASTIAN TYNKKYSEN IRTI EU:STA KANSALAISALOITTEESTA, TYNKKYSTÄ HAASTATELLAAN

      http://www.telegraph.co.uk/news/2016/06/28/brexit-contagion-uk-vote-raises-fears-of-a-tsunami-of-eu-members/ The party’s leader Timo Soini — now Finland’s Foreign Minister — has recently ruled out leaving the euro, but

      Mr Tynkkynen, the youth leader, said he expected the Finns to harness resentment of Brussels in its 2019 election campaign. “If my party leaders say that if we go into government after the next election, there will be an EU referendum, then I think the party will rise again and get a really great victory, just as the Conservatives did in the UK.”

      On tosiasia, että finanssikriisin jälkeen Suomen metsäteollisuusvienti romahti mutta taas Ruotsin nousi, koska se pystyi delvalvoimaan kruununsa, DANSKE BANKIN MUKAAN METSÄTEOLLISUUS JA OMA VALUUTTA ELI HEIKKO KRUUNU PELASTI RUOTSIN FINANSSIKRIISILTÄ http://www.svt.se/nyheter/inrikes/skogen-starkast-i-finanskrisen-1 Enligt våra uträkningar så var det faktiskt så att skogsindustrin till stor del räddade Sverige ur krisen. Vi har skogsindustrin att tacka för mycket under den perioden, tillsammans med en svag svensk krona, säger Johan Freij, affärsområdeschef på Danske Bank

      Onnittelen Sebastian Tynkkystä erinomaisesta kampanjasta irti EU:sta, joka on ajoitettu aivan nappiin https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2058

      http://mvlehti.net/2016/06/28/viikossa-20-000-kannattajaa-kansanaanestys-eu-jasenyydesta-keraa-rajusti-allekirjoituksia/

      http://mvlehti.net/2016/06/27/kansalaisaloite-eu-erosta-saa-talla-kertaa-edeta-ilman-jarrutusta/

      VIRNUILUT OVAT LOPPUNEET JA HYMYT HYYTYNEET
      Perusongelma on siinä, että unionin syvenemisen ja laajentumisen välistä ristiriitaa ei ole koskaan ratkaistu
      Vaihtoehdot ovat: euro, kurjistuminen ja liittovaltio tai markka, vaurastuminen ja itsenäisyys

      http://kansalaispuolue.fi/

      http://paavovayrynen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/219061-virnuilut-ovat-loppuneet-ja-hymyt-hyytyneet
      Virnuilut ovat loppuneet ja hymyt hyytyneet 25.6.2016 10:32 Paavo Väyrynen Kiteytin viime maanantain Kultaranta-keskusteluissa (http://areena.yle.fi/1-3456902 ) Euroopan unionin ajankohtaisten ongelmien syyt siihen, että federalistinen ideologia on joutunut umpikujaan. Keskustelun alkupuolella jotkut osanottajat virnuilivat puheenvuoroilleni, loppupuolella eivät. Brexitin voitettua kansanäänestyksen hymytkin ovat hyytyneet

      http://paavovayrynen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/219007-uusi-alku-euroopalle-ja-suomelle

      KokoKansanPaavo: Vaihtoehdot ovat: euro, kurjistuminen ja liittovaltio tai markka, vaurastuminen ja itsenäisyys

      http://paavovayrynen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/219007-uusi-alku-euroopalle-ja-suomelle Suomen osalta kiireellisin tehtävä on erota euroalueesta. On varmaa, että federalistit käyttävät brittien EU-eroa perusteena viedä syventyvää yhdentymistä eteenpäin ja nimenomaan euroalueella. Ruotsista on kuulunut arvioita, että paine senkin liittymiseksi euroalueeseen kasvaa. Tästä hirttosilmukasta meidän on vapauduttava.

      Britannian ratkaisu osoittaa, ettei yhdentyminen ole yhdensuuntainen ja peruuttamaton prosessi. Tehtyjä virheitä voidaan korjata. Suomen liittyminen euroalueeseen oli paha virhe. Olemme kärsineet ja kärsimme jäsenyydestä enemmän kuin useimmat muut jäsenmaat. Olisi järjetöntä maksaa hitaan talouskasvun, työttömyyden ja menoleikkausten muodossa kovaa hintaa siitä, että saisimme olla mukana euroalueessa, joka on kehittymässä nykyistä yhteisvastuullisemmaksi velkaunioniksi ja ylikansalliseksi

    • perusSvarassa

      Ei taida junkkerit enää kauaa määrätä Suomenkaan asioita. Kokoomuksella ja keskustalla on liian helppoa tehdä eu liittovaltiota kun koko oppositio on tukena. Tosin kristillisissä on hiven kriittisyyttä.

    • TorppaajaTimo

      Valitettavaa, mutta ei tuo aloite johda mihinkään vaikka siihen saataisiin 250000 nimeä. Asiaa ei ole kukaan käsittelemässä tällä hallituskaudella, joten mikään muu ei ole niin varmaa kuin se, että aloite torpataan heti kättelyssä.

      • timotorppa

        Torppaaja on tasan oikeassa. Lopettakaa mokoma vouhotus erosta. Mitään ei tule tapahtumaan eron suhteen, ei ainakaan kolmeen vuoteen.


    • tynkynpahamoka

      Usko pois, mitään ei tapahdu muutamaan vuoteen ainakaan kolmeen vuoteen.
      Tynkkyseltä paha moka kun laukoi telkussa "kaiken maailman sipilät" ... ei muistanut, että persut on samassa hallituksessa josta Soini ei lähde kulumallakaan ennen aikojaan ja peesaa Sipilää ainakin hallituskauden... Tynkky osoitti rahvaanomaisuutensa ja sivistymättömyytensä. Vaik en kannata kepua, en kyllä persuja, enkä kokoomustakaan.

    • sittensiittä

      Siittä sitten Sipilä puhuttelee vielä Soinia, kun tämä puolusti Tynkkystä ja kansalaisaloitetta. Siittä sitten seuraa jälkipuintia, kun hallituksessa jos meinaa pysyä on eropuheet stop. Ymmärtäähän sen lapsikin, miks ei Soini?

    • omamaaseonRakas

      Kolmen vuoden päästä aletaan hioa eu eroa. Toki voi jo tehdä työtä eu eron puolesta kotimaassa kuin eu kriittisissä Euroopan muissakinnmaissa tukemalla eu kriittisiä voimia

    • järkikäyttöön

      Eu voi toimia vain jos kansallisvaltioille palautetaannitsenäisyys. Kaikissa eu maissa kriittisyyttä on nimenomaan koska itsemääräämisoikeus on viety

    • suomenparhaaksitämä

      Täyttäkää rakkaat ihmiset aloite. Ei siinä kauan mene.

    • einytEUtoimi

      Eu jossa Suomikin itsenäisenä voisi toimia

    • 565676787

      Kävin jo allekirjoittamassa.

    • perusSvarassaon

      Perussuomalaiset on ainoa eu ja eurokriittinen eduskuntapuolue

    • eimuutakuinPs

      Ja siis ainoa isänmaallinen eduskuntapuolue

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      100
      3489
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      307
      1880
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      247
      1707
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      96
      1567
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      411
      1526
    6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      430
      1417
    7. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1410
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      43
      1180
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      356
      1021
    10. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      27
      1008
    Aihe