Olemme vierailemassa Leppävirralla. Olkaa ylpeitä, saatte asua yhdessä Suomen kauneimmista kunnista,
Suomen kaunein kunta
Veseli
11375
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Eipä ole Vesseli paljon matkustellut, vai onko sinulla kämppä tai tontti myynnissä.
Pilalle menevåt vehmaat kunnaat jos
Samaa mieltä aloittajan kanssa , kaunista on Leppävirralla.
Poikkesimme hallituksen kanssa Leppävirralla. Edellisestä kerrasta lienee jo 40 vuotta. Hienoa seutua. Tarkoitus oli käydä vesileppiksessä syömässä, mutta tarjolla ollut sapuska ei mielyttänyt. Ravintola Unnukka(?) oli se, missä söimme ja sapuskan hinta/laatu oli ok. Kirkolla oli pätevät oppaat.
Leppävirta ei ole tänään sitä mitä se oli joskus. Mutta niinhän on käynyt muillekin kirkonkylille, moni nuori on lähtenyt työn perässä, mutta onneksi joku on uskaltautunut takaisinkin paluumuuttajana. Palveluthan ovat melkoisen hyvät ja seutu on kaunis joten mikäpä on perheen kanssa elää ja asua. Ja kuntalaisethan voivat itsekin osallistua ja tehdä ehdotuksia palvelujen parantamiseksi jos jokin asia harmittaa (esim. kunnan palautesivut). Ajatellaan positiivisesti ja annetaan kaikkien kukkien kukkia, eikö :)
... jatkan vielä edellistä viestiä...Olen sitä mieltä, että Leppävirralla on vaikea löytää siistiä, hyvää ruokapaikkaa. Jos ruoka onkin hyvää, niin puitteet ovat joskus tai monesti savuiset tai muuten vastenmieliset. Vesileppiskään ei ole lähestulkoonkaan sen tasoinen kuin Leppäkerttu aikoinaan. Puhun nyt viihteestä ja ruoasta myös. Pankaapa korvan taa. Kaikella kunnioituksella :)
Ruokailemaan Mamasiin, www.ravintolamammas.net
Kaunis+on+paikka,+ei+käy+kieltäminen+mutta+99%+asukkaista+pilaa+koko+kylän!!!!
Y-kromosomi:
"Y-kromosomi+on+kooltaan+vain+murto-osan+X-kromosomin+koosta+ja+näin+ollen+se+ei+sisällä+yhtä+paljon+geenejä+kuin+x-kromosomi.+Ne+geenit,+joita+Y-kromosomi+sisältää+liittyvät+lähinnä+sukupuolen+kehittymiseen,+kun+taas+X-kromosomi+sisältää+useita+kehitykseen+ja+toimintakykyyn+vaikuttavia+geenejä."
https://fi.wikipedia.org/wiki/Sukupuolikromosomi
"Vain+isältä+pojalle+periytyvän+Y-kromosomin+avulla+tutkittavissa+isälinjoissa+on+nähtävissä+suomalaisten+itäisyys:+noin+60+%+suomalaismiehistä+kuuluu+haploryhmään+(isälinjaan)+N1c+(entinen+N3,+entinen+Hg16).+Tämä+isälinja+on+yleinen+koko+pohjoisessa+Euraasiassa,+ja+vielä+balteilla+sen+esiintymistiheys+(frekvenssi)+on+yli+40+%,+mutta+Skandinaviassa+(saamelaisia+lukuun+ottamatta)+ja+Puolassa+sen+pitoisuus+on+jo+huomattavasti+pienempi.+Pohjois-Savossa+tämän+isälinjan+esiintymistiheys+on+lähes+80+%,+ja+yhtä+korkeita+lukemia+on+saatu+Itä-Siperian+turkinsukuisilta+jakuuteilta+(saha)"
https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomalaisten_alkuperä
Hyvä on täällä olla. Pieni on kirkonkylä, kaikki tarpeellinen lähellä.
Palvelut toimii ja hyvä on olla. On tietenkin parannettavaa mutta missäpä ei olisi.
Jos ison kirkon palvelut kiinnostaa niin sitten Kuopioon ja takas.
Olen itse asunut täällä lähes neljä vuotta ja pakko sanoa että hyvä on Leppävirta elää jo olla. Ylpeä olen piskuisesta kotikunnastani.
Miksi Leppävirtalais pojan suussa maistuu veri ?
Koska isän mulkku maistuu verelle ?