"Grilli kärysi parvekkeella - poliisi löysi sisältä nukkuvan miehen ja kannabiskasvattamon
Juhannuslauantaina hätäkeskus sai noin kello 16 ilmoituksen, jonka mukaan Helsingissä sijaitsevan kerrostaloasunnon parvekkeelta tulee savua eikä kukaan tule avaamaan asunnon ovea.
Paikalle lähetettiin sekä pelastuslaitoksen yksiköitä että poliisipartioita. Päästäkseen sisään asuntoon pelastuslaitos joutui rikkomaan huoneiston oven. Tällöin selvisi, että huoneistossa oli paikalla nukkuva mies. Savun lähteeksi ilmeni parvekkeella ollut grilli, eli huoneistossa tai parvekkeella ei ollut varsinaista tulipaloa.
Huoneiston tarkastuksessa poliisi löysi nukkuvan miehen lisäksi makuhuoneeseen tehdyn kannabiskasvattamon kaikkine tarvikkeineen. Poliisi takavarikoi huoneistosta joitakin ruukuissa kasvatettavia kannabiskasveja ja toimitti ne poliisilaitokselle hävitettäväksi.
Huoneistosta löydetty nukkuva mies osoittautui vuonna 1978 syntyneeksi huoneiston haltijaksi. Poliisi herätti miehen, ja hänet otettiin rikosperusteisesti kiinni epäiltynä huumausainerikokseen. "
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016062621796738_uu.shtml
Hienosti toimittu poliisilta vangitessaan kerrostalollisen ihmishenkiä uhanneen huumeidenkäyttäjän.

Vastaukset 25
Vanhimmat
Hui kauheaa. Tuon rinnalla kaikki muut on pientä.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016062521792509_uu.shtml
Aiheutti vaaran sillä grillin kanssa sähläämisellä. Vastaavia tapauksia on alkoholin kanssa vaikka kuinka paljon. Nytkään ei tiedetä oliko kyseinen henkilö minkä aineen vaikutuksesta sammunut. Kannabiksen vastutstajat vetää aina mutkat suoriksi kun vähänkään voivat.
Ääliömäistä alkaa rillaaman kun on niin kondiksessa että sammuu. Ihminen tuossa on syy eikä kasvit.
"Mutkat suoriksi"
Jep se on älyllistä laiskuttaa laskea asiat niin että kun on vaikka 5 eri mahdollista erillistä, sekä toisiinsa vaikuttavaa osatekijää niin syy on juuri se mitä halutaan vastustaa. Ei mikään muu. Missään ei lue oliko alkoholilla osuutta asiaan, oliko kyseessä vuorotyöläinen, lääkkeiden käyttäjä jne..
Minä olen sitä mieltä että Suomen runsas pakolaismäärä on Timo Soinin vika.
sitä se teettää kun kun on niin vitunlaiska paska huumenarkki. vätyksiä noi kannabiskäyttäjät kun ei edes jaksaa omaa ruokaa vahtii. kaikki pitää tehdä heidän puolesta kun ovat vajukeita!! jäi kiinni omaa tyhmyyttyään huumeistaan hahahaha ihan oikein oli tuolle ääliölle hahahahahahahaha
Mun mielestä kiinni jäänti on pikku juttu vaaran aiheuttamiseen verrattuna. Omaan käyttöön kasvatusta en paheksu mutta tulipalo vaaran aiheuttaminen on aina paha moka. Toivottavasti oppi virheestään.
No mutta jos parvekkeella oli grilli ja grillissä makkara joka savusi niin onko siinä jotain vaaraa oikeasti? Muutakuin palaneen käry?
"Vajukeita, tyhmyyttyään" sinä et osaa edes Suomea kirjoittaa vitun vammainen.
mutta ruokaa osaan tehdä ilman että naapureiten ei tarvii kutsua palokuntaa XD XD XD
"Ilman että naapureiden ei tarvii kutsua"
Aina vaan kirjoittaa miten sattuu. Taitaa olla lukihäiriö.
Törkeetä että poliisi meni sisään vaikka kyse oli vain ruoanlaitosta
Niin siis ymmärrän jos palokunta meni sisään, mutta kun parvekkeella grillaaminen on sallittua niin mihin siellä poliisia tarvittiin? Siis hänellä paloi ruoka pohjaan. Onko se rikos joka vaatii kotietsintää?
Suomessa palaa joka päivä ruokia pohjaan ilman kannabistakin. Savua tulee. Ei kovin iso asia.
Ei savua ilman tulta ;)
Minä tulin kerran baarista kotiin ja unohdin ranskanperunat uuniin. Ihan pelkkää alkoholia olin juonut ja silti nykahdin. Muutaman vuotta tästä minulle kävi niin että olin syönyt lääkärin määräämän kipulääkkeen ja laitoin pihvin paistumaan ja hetkeksi menin sohvalle ja laitoin silmät kiinni niin torkahdin ja heräsin kun palohälytys huusi. Ajatella. Lääkärin määräämästä lääkkeestä!
Olipas vähähaittainen tämä kannabisnarkki kun meinasi huumepöllyissään polttaa kokonaisen kerrostalon ihmisineen.
Oli varmaan tuo kannabiskavattamonkin perustanut jotta saisi sairauteensa lääkettä. Onneksi valpaiden kansalaisten ja poliisin avustuksella huomattiin ja saattoi pelastua tuossa siltä psykoosiltakin. Toivottavasti vapautuessaan muistaa kiittää naapureitaan.
Ei ollut mitään tulipaloa! Oletko lukutaidoton?????
sinä se lukutaidoton taida olla
Eikun sinä.
palo koko kämppä, naapuri tietää, oli kannabisnarkomaani.
hymyili aina ja iloinen, lääkitys kohdallaan ?
Parvekkeelle oli unohtunut makkarat grilliin ja vähän haisi palaneelle. Paikalle hälytettiin palokunta ja poliisi. Tämä oli uutisen sisältö.
Media valheellisesti jatkaa edelleenkin kannabisvastaista propagantaa.
Kyseessä siis salaliitto? Aiheuttaako kannabis vainoharhoja? Kenties piilevä alkava psykoosi?
Minä en osaa lukea. Mitä siinä jutussa korjoitettiin?
Kannabis tyhmentää?
Uskokaa jo tulipalo voi syttyä kuumalle liedelle grillille ym jätetystä ruuasta. Kun tulee savua ei leimahdus liekkiin ole kaukana