Harmittavasti jouduin työesteen takia olemaan ensimmäisen kerran pois valtuuston kokouksesta. Siellä oli kuultu hyvin mielenkiintoinen puheenvuoro. Keskustan Markku Laitila oli kysellyt jäähallin rakentamisen kustannusten perään. Markku oli myös todennut, että hallin rakentaminen tehtiin väärään aikaan, koska siihen ei taloustilanteen takia ollut varaa. Keskusta ajoi tuolloin väkisin tahtonsa läpi. Markku oli yksi vahvimmista rakentamisen puolesta puhujia. Useat kerrat minutkin yritettiin saada luopumaan valituksesta hallinto-oikeuteen. Me perussuomalaiset emme vastustaneet itse hallin rakentamista vaan sen rakentamisen väärää ajankohtaa. Monetkohan kerrat vetosin kaupungin huonoon rahatilanteeseen.kyllä mieltä lämmittää tämä Markun valtuustopuhe. Nyt saimme konkreettisen myönnytyksen, että olimme oikealla asiassa ja oikeassa perusteluissamme. Kaupungin talous on ajettu ahtaalle. Tosi ahtaalle. Jo tehtyjen säästötoimienkin jälkeen olemme edelleen kriisitilanteessa. Valtiolta tulevat verotulot ovat jäämässä 500 000 euroa vähemmäksi, kun budjettiin on kirjattu. Lisäksi kaupungin pitää pystyä parantamaan tulostaan lähes 400 000 euroa vuosittain seuraavat 3 vuotta, jotta saisimme maksettua 1,4 miljoonan euron vajeen alijäämätililtä. Jos tässä ei onnistuta, joudumme valtion holhoukseen ja pakkoliitos on hyvin lähellä jos ei väistämätön. Niin paljon lokaa on niskaan heitetty, että en voi sanoa muuta kuin, että sydän laulaa riemusta, kun keskustan ja vasemmiston politiikka on osoittautunut tuhlailevaksi ja surkeaksi. Halla-Ahon, Vinkin ja kaupunginjohtajan lehdessä antamat itsekehut hyvistä investoinneista hyvään akankohtaan ovat täyttä soopaa. Suossa ollaan ja syvällä. Jo 30 henkilötyövuotta on vähennetty. Palkkakustannusten piti laskea lähes 2 prosenttia, mutta ne nousivatkin 1.3 prosenttia. Reilu 10 vuotta sitten kaupungilla oli velkaa noin 800 euroa asukasta kohden. Nyt sitä on yli 3600 euroa. Kiitos Antti Rantakangas ja keskustapuolue sekä vasemmisto. Ensi syksynä määräaikaisia koulunkäynninohjaajia on vähemmän. Syynä säästötoimet. Jäähallin nousseilla käyttökustannuksilla palkattaisiin useita koulunkäynninohjaajia. Hallin rakentamisessa vedettiin jatkuvasti lapsikortti esiin. Lasten etu. Kouluilta on rahat loppu, työväkeä vähennetään, tuntikehystä leikataan ja ryhmäkokoja kasvatetaan. Kiitos jälleen keskustalle ja vasemmistolle. Kunnioittavat kiitokset valtuutettu Laitilalle rehellisyydestä. Petussuomalaiset ovat olleet koko ajan oikeassa ja oikealla tiellä, kun keskusta on syyllistynyt kaupungin varojen ylettömään tuhlailuun ja kaupungin velkaannuttamiseen. Kaupungin työntekijät voivat nyt vain miettiä, kuinka paljon meitä kuritetaan, jotta keskustan tekemät virheet saadaan korjattua.
Ilkka Repo
Kaupunginvaltuutettu
Perussuomalaiset
Ilkka Repo
Kaupunginvaltuutettu
Perussuomalaiset
Vastaukset 28
Vanhimmat
Eikö tuolla petussuomalaisella oo se pitkä kesäloma alakanu? Syvän laulaa riemusta kun kotikunnalla menee päin persettä, vahinginilosta laulanee kirjoituksesta päätellen. Kunta vois lakkauttaa alkuun muutamia opettajanvirkoja.
Näin kirjoittelee kunnon vannoutunut kepulainen! Mietippä itse tykönäs mitä tuli oikein näpyteltyä? Mutta Ilkka kirjoittaa täyttä asiaa.
ilikka kirjoittaa.
Mutta mitäpä kepulien katumiset enää auttaa jäähallimuninnassa ,
kun vellit on jo lahkeissa.
Yrittääkö ILKKA saada MARKUN tukimiehekseen, vai mistä tässä nuoleskelussa on kysymys.
Muistamme erään puheenjohtajaäänestyksen, jossa Ilkkaa esitettiin mutta .....
ilikan kieroilua se oli. tieretään sano Jussiki
Kyllä ilkkaa aikoinaan koko kylän voimin haukuttiin hallin vastustamisesta. On oikein muistuttaa ketkä ovat vastuussa talouden romuttamisesta. Eihän tässä voi kuin nauraa näiden kepujen itsekkyydelle ja tyhmyydelle. Politiikkaan kun kuuluu vanhojen kaivelu ja vastuullisten esille tuonti.
eipä ile-konna vastannut tuohon nuoleskelukysymykseen.
jussiki halluu tietää
Markustako ensimmäinen kepupolitiikko joka tunnustaa kepujen toilailut? Ottaa varmaan pattiin muita kepuja.
Eniten niitä ottaa pattiin kun ovat repoa niin kovasti haukkuneet ja nyt tunnustavatkin että repo on ollut koko ajan oikeassa yrittäessään sitä vastustaa. Kepu sai sen mitä halusikin. Kaupunki ja kaupunkilaiset saivat taakan kannettavakseen kymmeniksi vuosiksi. Tässä se nähtiin että repo on harvoja valtuutettuja joilla on kokonaisuus hallussa. Moniko henkeen ja vereen hallin puolesta puhunut onkin nyt menettänyt työpaikkansa kun rahat meni miinukselle? Nyt saavat miettiä kumpi elämässä tärkeämpää, huvit vai leipä.
Suur kiitos Ilkka tiedoista.
Jo toinen jäähalli ja joku sentään on alkanut ajatella Ilkan lisäksi.
Misä ne on ne viis vasurivaltuutettua jokka sen jäähallialotteen valtuustossa aikanaan teki ?
nehän oli ihan hurmoksissa, kovin on hiljasta nyt, ja hurmos haihtunnu, kun veronmaksajien piti
hallin poissiivouksestakin pulittaa 30 000 jollekin firmalle.
eivät nuo viisi vasurivaltuutettua aloitteessaan esittäneet.
Muistetaan ,
että he esittivät aloitteessaan köyhän miehen mallia jäähalliksi eli luistelukeskusta ,
joka toimii pienin kuluin eli muutamalla kymppitonnilla vuosittain.
Uusi jäähalli ei ole alkuunkaan tuhlaavaisuudestaan johtuen vasurialoitteen mukainen.
Se kun syö yhteiset voimavaramme kouluistamme , terveydenhoidosta ja vanhusten hoivasta.
vasurit vastusti luistelukeskuksen hävittämistä.
Vasuri-esko kertoi asiantuntevasti monta kertaa valtuustossa ,
että luistelukeskusta voidaan verrata lujuudessa Eiffeltorniin ,
joka on jo liki 150 vuotta kaunistanut Seinen rantaa.
Hän ja muutamat muut vastustivat kovasti luistelukeskuksen myymistä kaupungille ,
koska hän tiesi ,
että kaupunki ei ymmärrä toimivan ja edullisen jäähalliratkaisun päälle mitään.
Vastoin hänen esitystään ,
kaupunki sai luistelukeskuksen miljoonaomaisuuden pilkkahintaan tuhlaten siihen uhratut tuhannet ja taas tuhannet vapaaehtoistyöt.
Menetimme ymmärtämättömän päättäjäporukan päätöksillä edullisesti toimivan luistelukeskuksen ja saimme tilalle Haaskalinnan .
Markku viisauden sanoja loitsi lausumahan. Omatuntoko soimas, kun moisen julki tuomahan. On Markun mieli nyt apea, kun työnsä jälki on niin kapea. Moni taaskin työnsä menetti, kun omantuntonsa kanssa pelehti. Voi voi markku sinua kun niin hanakasti hallia ajoit. Nyt moni kotonansa itkee, kun kotona lapset nälissään. Mitä mietit poloinen silloin, kun tuota typerää hanketta ajoit. Nyt on meillä halli korea. Työttömän lapsen on sitä mahdoton käyttää. Oletko ylpeä itsestäs? Vieläkö kepua kumarrat? Kuuntele järjen ääntä ja perussuomalaisiin liity. Älä sorru epäkelpoon ja tyhmään keskustaan jos hiukkakin omatuntoa jäljellä. Hyvän puheen valtuustossa pidit. Toit totuuden kansan tietoon. Nyt kaikki vihdoin ymmärtää, oli järjetön hankkeenne jäähalli tää. Liekö älyä keskusjärjestöllä itsellään, kuin jaella jäsenilleen tiedä itsekään. Vai liekö liiaks Järjestölle antanut, kun valtuutetuille vain hiukka ripponut? Nyt sairaat riutuu naapurin mailla, kun vuodepaikat hävitit omilta mailta. Sinua tuskin sairaat kiittää, mutta voit silti kätesi yhteen liittää.
jäähallipuolue se on ollut suurin puolue paikkakunnalla
JA RAHAA ON LÖYTYNYT kiekkoilijoiden hoivaan ja huolenpitoon
kyllä oli vasuriaate vähissä ennenkö loppu kokonaan eliitti/na...i urheiluun.
ja eikö ne hallialotteet käyty ry: lläkin siunauttamassa?
katumuspillerit on nyt otettu kovin myöhään.
ja vasuripuolellahan ei katumus nimistä sanaa ees tunneta.
elää jokaisessa meissä ainakin vähän kipinöiden.
Näin leipuri asiaa kuvasi aapeeseellä.
Jokos on tehty tolppaset onko tosian petuspuolue?
Onko kepu pitänyt jo markulle kurinpalautuspalaverin kun meni julkisesti myöntämään kepun kamalat virheet? Näyttäisi markulla kuitenkin omatunto pelaavan.
lie saanut.
Kepulijuntta ei jätä koskaan aisanylipotkijaansa rankaisematta.
Oikeassahan Markku kuitenkin oli. Muut kepulit häpeävät kun Markku toi heidän tyhmyytensä julki. Jopa pikkuliisa nauroi.
paappa nyt esko se lakki jo päähän ei tuu suurempia vauriota,löytyy kai niitä nuin helevetin isoja lakkeja.
Noita revon aloituksia lukiessa tulee mieleen tarina Narsissoksesta...
Ja tännekkin pääsit kommentoimaan. Oikeasti Niuvanniemestä voisi sinulle apu löytyä.
Niinpä näytät olevan...
Keskustapuolueen sisällä olisi nyt vakava paikka käydä linjakeskustelua. Velka kasvaa ja käyttömenot tehtyjen investointien myötä. Työttömyys ajaa ihmiset muuttamaan pois kaupungista. Työpaikat ne luo vetovoimaisuutta eivät harrastukset. Ilman työtä ei ole mahdollista harrastaa näitä kalliita harrastusmuotoja. Keskustapuolue on tehnyt mittavia virhearviointeja strategiassaan.
tehdä. Synnit jonoon ja syylliset vastaamaan pahuudentöistään.