Olen yksinäinen ja masentunut. Olen sairastanut talvesta asti masennusta. Nyt tuli joku kohtaus tänään kaupassa. Ahdistuin kun kassalle piti mennä ja sydän hakkasi, haukoin henkeä ja hiki tuli otsalle. Lähdin äkkiä pois ja olen vieläkin hirveän ahdistunut. Pelkään.. Mistä saisin apua? En jaksa enää tällaista elämää...
Mitä tehdä?
loloux
26294
0Äänestä
Vastaukset 26
Vanhimmat
Eikö ole ketään lähipiirissä, jonka kanssa jutella. Ja tietenkin lähin terveyskeskus, jossa saat sinulle sopivaa apua.
Kaunis ajatus, mutta terveyskeskuksesta ei välttämättä saa sopivaa apua.
Jos potilas hakeutuu terveyskeskukseen ja erehtyy kertomaan että masentaa, hän joutuu välittömästi SSRI lääkitykselle, ja mikäli tuo ei auta, henkilö joutuu mielenterveyspuolen lääkekokeilukierrokselle.
Masennuksen aiheuttajana saattaa olla kuitenkin jokin hivenaineen tai vitamiinin vajaustila, sairaus, kilpirauhasen vajaatoiminta jne jne.
Mitään noista asioista ei selvitetä. Lääkitys määrätään noin 10 minuutissa. Kustannustehokasta, mutta ei varmaankaan kaikkien potilaiden kohdalla optimaalisinta hoitoa.
Miten niin "joutuu"? Lääkitys on vapaaehtoista. Ja resurssipulan vuoksi "mielenterv.puolelle" joutuu itse anelemaan pääsyä jos on vain masennus, eikä ole psykoottinen. Ap kirjoittajalle suositan lääkärille menemistä. Vaikuttaisi siltä, että sinulla on paniikkihäiriö. Sitä voidaan hoitaa. Älä jää yksin murehtimaan sitä!
Kyllä se joutumista on.
Kun oikea hoito sivuutetaan ja heitetään kokeellisen kemian laitokselle, se on joutumista.
Lääkitys on toki vapaaehtoista, mutta silläkin kiristetään. Jos et suostu hoitoihin, mahdollinen taloudellinen tilanteesi onkin hieman erilainen. Papereihin tulee merkintä siitä, että potilas on itse vaikeuttanut työhönpalaamistaan yms, korvaukset nollilla.
Ilmeisesti paikkakuntakohtaisia eroja on paljon, pk-seudulla olisin joutunut mielenterveyslääkityksen rampauttamaksi ihan helpostikin, ilman anomisia. Sairauteni syyt olivat kuitenkin jossakin ihan muualla.
En tiedä riippuuko ihmisestä vai systeemistä, mutta minulla erilaiset kokemukset. Ehkä myös se vaikuttaa asiaan, kuinka masentunut on.
Itse olen niin masentunut, että syön, tai yritän syödä mitä tahansa että olo paranisi. Kun vaihtoehtona on niin kova ahdistus, että tekee mieli viillellä, ja itku tulee julkisillakin paikoilla, syön mieluummin lääkkeitä jotka edes saattavat parantaa oloani kuin elän näin. Lääkekokeiliuja on tehty, niin SSRI:llä kuin muillakin. Sivuvaikutukset ovat olleet niin pahoja, eikä hoitovastetta ole, että olen tällä hetkellä ilman lääkitystä ja aion mennä ostamaan Brintellixin jonka psykiatri minulle kirjoitti "varmuuden vuoksi" jos oloni ei kohene ilman lääkkeitä. Söin Valdoxania pari kk, mutta se ei auttanut, eikä sopinut. Minua ei ole missään vaiheessa painostettu syömään lääkkeitä, ja masennushoitajakin totesi että koska ne eivät ole auttaneet ja masennukseni syvin syy on yksinäisyys ja burnout, lääkkeet eivät välttämättä ole minulle sopiva hoitomuoto. Psykiatrille en saanut aluksi edes vastaanottoaikaa, vaikka terveyskeskuslääkäri laittoi lähetteen. Sieltä tuli vastaus että hoitovastuu kuuluu terv. asemalle. Vasta kun olin ollut 4kk sairaslomalla eikä Valdoxan auttanut, pääsin erikoislääkärille.
Miksi oikeasti masentunut ei suostuisi hoitoihin? En oikein ymmärrä pointtia. Haluaako joku nimenomaan olla masentunut? Jos yhteistyö ja kommunikaatio lääkärin kansa ei suju, kannattaa puhua ihan suoraan tuntemuksistaan. Kannattaa sanoa myös suoraan se, jos lääke ei auta tai siitä tulee kauheita sivuvaikutuksia. Nykyisin on niin paljon erityylisiä lääkkeitä, että lähes jokaiselle löytyy sopiva. Jos ei löydy, kannattaa pyytää päästä terapiaan ja ainakin keskustelemaan jonkun kanssa säännöllisesti.
"Miksi oikeasti masentunut ei suostuisi hoitoihin? En oikein ymmärrä pointtia."
Jos "hoito" on "sairautta" pahempi.
Aikuisella ihmisellä on oikeus ja velvollisuus sanoa, jos lääke aiheuttaa huonomman olon kuin ilman lääkitystä. Jos lääkäri ei sitä usko, hän on epäpätevä hoitamaan masennuspotilaita.
Olen kuitenkin yhä sitä mieltä, että erilaisia lääkkeitä kannattaa kokeilla ennemmin kuin jäädä kuolemaa odottamaan.
Jos potilas "tietää" että hänen masennuksensa aiheuttaa ihan oikea sairaus tai vaikka se, että hivenaineet / vitamiinit ei imeydy elimistöön, tulisi lääkärin tarttua toimeen, eikä vähätellä potilasta kommenteilla "laitetaan sut tuonne mielenterveyspuolelle".
Siinä yksi syy lääkityksestä kieltäytymiselle.
"Olen kuitenkin yhä sitä mieltä, että erilaisia lääkkeitä kannattaa kokeilla ennemmin kuin jäädä kuolemaa odottamaan."
Miksi tehdä kumpaakaan? Miksei vain laittaa elämänasiansa järjestykseen?
Miten elämänasioiden kuntoonlaittaminen parantaa sairauden?
Tuo on vähän sama kuin sanoisit jalkansa menettäneelle että ajattele positiivisesti, niin jalka kasvaa takaisin.
Ei ole ketään jolle voisin puhua asioistani. Minä olen niin väsynyt ja ahdistunut että olen miettinyt itsemurhaa...
Ei kai haittaa noista vitamiineista, mutta valitettavasti ei niistä taida nyt hätääsi ratkaisevaa apua olla. Jos ihminen on vaarassa itselleen, niin lievä lääkitys ahdistuksen helpottamiseksi on tarpeen.
Älä enää mieti enää vaan soita terveyskeskuksen päivystykseen tai jos et niin ainakin 112 on numero johon soittaa ja kertoa jos itsemurha on ainoa vaihtoehto.
Auttaisko jos hieman kirjoitat palstalla. Minkä ikäinen olet? Asutko yksin? Onko sinulle sattunut jokin kriisi, josta se masennus alkoi vai onko vain epämääräistä väsymistä elämään? Mikä sinua eniten on viime aikoina huolestuttanut? Pelkäätkö jotain, ym. Onko taloudellisia ongelmia?
Ei sinun henkilöllisyys tässä paljastu.
Ei kannata soittaa millekään viranomaistaholle. Jos olet todella epätoivoinen, soita Suomen Mielenterveysseuran nimettömään päivystyspuhelimeen, missä voi purkaa olojasi. Älä luovuta, jos ensimmäinen vastaaja ei ole mieleinen, sillä puhelimeen vastaavat vapaaehtoiset. Toiset ovat muita sosiaalisempia ja kyvykkäämpiä ymmärrykseen. Pillerilinjalle ei kannata lähteä ja soitto hätänumeroihin voi olla valtava virhe, sillä saatat joutua pakotetuksi laitokseen ja siellä pakkomyrkytettäväksi aivoja aidosti vaurioittavien aineiden kanssa. Tietenkin arvioit itse tilanteesi ja riskinottokykysi ja teet päätökset siltä pohjalta. En kuitenkaan nukkuisi yötäni hyvin, jos en sinua psykiatrisesta järjestelmästä varoittaisi.
Yksinäisyyteen on aina simppeli ratkaisu. Jostain täytyy löytää kontakteja ja kavereita. Niitä voi lähteä etsimään vaikka erilaisista kerhoista ja muista harrastuksista, mutta kotiovelle ne eivät tule. Jos olet joutunut kiusatuksi tai syrjityksi samaa koulua käyvien lasten tai nuorten toimesta olen aidosti pahoillani. Kavereita ei valitettavasti voi ostaa. Ne pitää käydä etsimässä jostain muualta, jos koululla asiat ovat ikävästi. :/ Mutta se ei todellakaan tarkoita, ettetkö voisi kavereita löytää ja katkaista yksinäisyyden kierteen. Monet ihmiset itkevät ja surevat yksinäisyyttää ympäri Suomea ja maailmaa. Ei se mikään sairaus ole vaan inhimillistä kuin mikä, niin tavallisat meille kaikille ihmisille.
Jos se sun kauppareissulla tapahtunu juttu tuntu lähinnä siltä että kuolema tulee justiisa ni se on aika saletti paniikkiiriö kohtaus. Lue netist aiheesta.
;>
Kiitos. Olen 38 vuotias. Asun tällä hetkellä yksin. Masennukseni alkoi talvella kun tuli ero miehestäni. Oli hyvin riitaisa ero ja väsyin silloin.. ja masennuin pahasti. Jotenkin olen saanut sitkutettua elämää eteenpäin tähän asti. Nyt en enää jaksa.. Itsemurha keinoja olen miettinyt valmiiksi...
"Masennukseni alkoi talvella kun tuli ero miehestäni."
Talvella ihmisten D-vitamiinitasot on alimmillaan. Se suositus, 10 mikrogrammaa päivässä ei riitä kellekään.
En sano että masennuksesi johtuisi tuosta, mutta se voi olla osasyynä. Itselläni se oli syynä sen luokan tilaan että olin jo valmis ottamaan hengen itseltäni.
Mitä tekivät lääkärit? Eivät yhtään oikeaa liikettä. SSRI ilmeisesti paikkaa vitamiinivajeetkin, on se ihmeellistä ainetta.
Jos toinen on juuri kertonut, että häntä masentaa, kun tuli ero ja jäi yksin, miksi hemmetissä selität jotain vitamiineista?! Oletko tyhmä? Toinen on avioeron myötä riekaleina ja väheksyt toisen elämäntilannetta selittämällä "vitamiinivajeista." Kirjoituksia voisi joku tulkita tarkoitukselliseksi pilkaksi.
En ole tyhmä, vaan tiedän enemmän kuin useimmat muut.
Oman masennukseni laukaisi D-vitamiinin vajaus, ilmeisesti ongelmaa on myös hivenaineiden imeytymisessä. Todella suuren D-vitamiini annoksen kanssa pääsin tuosta olotilasta eroon noin 80 prosenttisesti, loput lähti muutamalla hivenaineella. Jos taas talvella en ottanut laisinkaan tuota vitamiinia, ajauduin itsemurhan partaalle.
Talvella alkavat masennukset johtuvat mielestäni osittain tai jopa kokonaan tuon D-vitamiinin vajauksesta. Kyseisen henkilön ero on ollut se viimeinen niitti joka on laukaissut tuon olotilan, kun henkilön fyysinen tila on jo ollut valmiiksi pielessä vitamiinivajeen vuoksi.
Epäilen että puolet talviaikaan SSRI lääkitykselle joutuvista masennuspotilaista korjaantuisi D-vitamiinilla.
Niinpä. Ja tuolla alla oleva kommentti "keskity hengittämään ja opi rentoutumaan". Kohta joku taas kirjoittaa: "opi ensin rakastamaan itseäsi" tai "oletko läheisriippuvainen". Ihmissuhteet ja/tai niiden puute lienee suurin masennuksen aiheuttaja ainakin Suomessa. Siihen ei vitamiinit tai tyroksiini auta.
Jotkut ottavat agendakseeen meuhkata vitamiineista, kilpirauhasen vajaatoiminnasta ym masennuksen aiheuttajana, ja kun ne pitoisuudet saadaan tietylle tasolle, ihminen kestää mitä vain. Mulla ainakin on (hyvä lääkäri terv. asemallla) tutkittu kaikki D-vitamiinitasoja, kortisolia jne myöten ja kaikkiarvot hyviä. Syön läpi vuoden ties kunka montaa vitamiinia, eikä niiden syöminen lohduta yhtään kun on yksin ja surullinen. Harrastan jopa aktiivisesti liikuntaakin masennuksesat huolimatta Mikään muu ei sitten huvitakaan. Ihme että edes tänne kirjoitan, kun en yleensä jaksa vaivautua, vaikka näitä luenkin.
Tuli vaan paha mieli ja empatiapuuska ap kirjoittajan vuoksi. Ymmärrän hyvin yksinäisiä, jätettyjä, hylkäämiskokemuksia...
Ota yhteyttä lääkäriin. Paniikkihäiriö on yleisempää kuin tiedetään. Siihen on lääkkeitä, jos et halua masennuslääkettä aloittaa. Monilla terv.asemilla on depressiohoitajia, joille voi käydä juttelemassa. Ei kannata jäädä yksin suremaan. Onko sinulla ystäviä, joille puhua?
On aika aroganttia väittää tuollaista toisen elämästä. Minusta vähättelet hänen henkistä pahaaoloaan.
Mutta ei paniikkikohtauksiakaan tule ilman syytä. Kun syyt elämässä ratkaisee, katoaa panikointikin. Paniikithan ovat ihan tavallinen tapa reagoida stressaaviin tilanteisiin. Ei siihen mitään nappeja tarvita, ellei välttämättä halua rauhoittavia ottaa. Terveysasemien niin sanotut depressiohoitajat johtavat ihmsiä harhaan henkisen pahoinvoinnin asioissa, ihan siinä missä psykiatritkin. Suosittelen suhtautumaan molempiin skeptisesti.
Noiden aineiden niittaaminen yhteen sanaan "vitamiinit" tarkoittaa aika pitkälti sitä ettei henkilöllä ole ymmärrystä aineiden tärkeydestä ja jokaisen yksittäisestä merkityksestä elimistön toimintaan.
Sen lisäksi, kun joidenkin yksittäisten vitamiinien ja hivenaineiden puute todellakin aiheuttaa pahaa oloa, eli täällä sanottua masennusta, niin tuo puute johtuu siitä ettei elimistö saa riittäviä määriä tavallisilla tavoilla.
Eli suomeksi sanottuna, annos jota pidetään niinsanottuna virallisena suosituksena, ei riitä, ja vielä pitäisi löytää se/ne aineet joita pitäisi sitten ottaa reilummin.
Tuo vaatii muutaman vuoden kokeilun tuo homma, mitä ilmeisesti tämä "vitamiinien syöjä" ei varmaankaan ole tehnyt. Jos käy labrassa mittauttamassa tyypillisimpiä arvoja, on se toki ihan hyvä homma, mutta ongelma piilee syvemmällä kuin mihin nuo labrat pystyvät.
D-vitamiinitason mittaaminen verestä on ihan "ookoo" asia, mutta ei kerro oikeastaan mitään jos/kun ongelmana on maksan kyky muuttaa D-vitamiinia kalsidioliksi. Tuota tasoa ei mitata "missään".
Rasvamaksan omaavilla tuo muunnos on todennäköisesti alentunut, ja seuraa ylipainon myötävaikutuksella D-vitamiinin puutokseen.
Sama pätee kilpirauhashormonien mittaamiseen. Niistähän selvitetään labrakokeilla yksi tai kaksi, muihin ei kohdisteta mitään mielenkiintoa. Jos nuo selvittämättä jääneet ovat ne, jotka aiheuttavat sen pahoinvoinnin, se jää ikuisesti selvittämättä, ellei sitten henkilö itse ala ajamaan asiaansa.
Yleensäkin sanoisin että terveydenhuolto toimii ihan hienosti siihen asti, kun olet normaalitapaus.
Mutta entä sitten, jos oletkin yksi kymmenestätuhannesta, tai sadastatuhannesta, joka reagoi eritavalla kuin parillatuhannelle henkilöllä tehty tutkimus? Lääkärit lukevat tutkimustuloksia kuin raamattua ja toteavat että tapaus ei ole mahdollinen.
Olen oman asiani kanssa tähän törmännyt, noin 20 lääkäriä ovat asiaani pohtineet ja tulleet kaikki siihen tulokseen että tapaus ei ole mahdollinen, menisistkö mielenterveyshoitoon. Vaikka kyseessä on D-vitamiininpuutos.
Tuolla logiikalla, päättelen ihan helposti että Suomessa on satoja, ellei tuhansia henkilöitä, jotka saavat väärää hoitoa erilaisten vitamiini / hivenainepuutteiden johdosta.
Mielestäni asia on syytä kertoa henkilölle joka voi pahoin. Eli kuten tällä palstalla sanotaan, "masentuneelle".
En vähättele mitään enkä ketään.
Minusta on reilua kertoa se, mitä tietää asiasta. Uskoisin että kyseinen henkilö on vihainen 10 vuoden kuluttua jos hänelle selviää että asia oli niinkuin sanoin, eikä tuota kukaan olisi ääneen sanonut.
Olen itse käynyt niin lähellä itsemurhaa että ei minulla ole oikeutta vähätellä muiden ongelmia, satun vain tietämään asiasta jotakin.
Asia on kerrottu nyt, useimmat pitää huuhaana, siitä vaan. Minä tiedän enemmän. Valitettavaa on se, että Suomessa asiantuntijoita tässä asiassa ei ole kuin muutama, sen vuoksi yleinen tietous asiassa on jäänyt käsittämättömän huonoksi. Ilmeisesti kyseessä on myös raha, SSRI:n määrääminen on huomattavasti edullisempi vaihtoehto kuin alkaa selvittämään ihmisen elimistön todellisia ongelmia.
Tuo masennuksenhoito on aivan avuttomissa lapsenkengissä. Lääkäri jonka luona kävin viimeksi, kertoi että SSRI määrätään tuntemattomaksi jääneen pahoinvoinnin hoitoon. No, jäähän se tuntemattomaksi kun asiaa ei tutkita laisinkaan.
Niin se yleensä käy, että kun se toinen on vielä siinä niin sitä on varuillaan, yrittää pitää puoliaan ja käy kaikin puolin ylikierroksilla. Sitten kun se ero tulee ja sitä pääsee seesteisemälle vaiheelle alkaa se patoumat päästä pintaan. Koko tunnevyöry pakkaa päälle ja myös se väsymys.
Kyllä sinä selviät. Ei kannata nyt ajatella itsemurhaa. Soitto sinne Mielenterveysseuran kriisipuhelimeen voisi olla nyt hyvä juttu.
Koetko jotenkin häpeää eron vuoksi ja oikein osaa tukeutua sukulaisiin. Ja saattaahan se olla ettei sitä lähisukua ole enää elossa.
Ei ole ihme jos ei edes puhumalla ole saanut purkaa pahaa oloa. Kun itse erosin, koin konkurssin parisen kymmentä vuotta sitten, niin ei ollut nettiä, mutta minua kyllä auttoi että sain setviä asioita muutaman ystävän kanssa. Minä häpesin sukulaisiani mutta oli onneksi muutama ystävä, jonka kanssa sain avoimesti jutella.
Toivon sinulle kaikesta huolimatta levollista ja rauhaisaa yötä.
Keskity hengittämään ja opi rentoutumaan.