Onko ihastuminen sallittua vain yksineläjille? Voiko parisuhteessakin ihastua. No tietysti voi kun muistaa pitää housut jalassa. Mut eihän ihastumisessa ole tarkoitus mennäkään pidemmälle...
mielestäni pidemmälle mentäessä puhutaan joko seksi- tai rakkaussuhteesta, vai kuinka?
Saisikohan sitä perheellinen ja naimisissa oleva ihastua ja kuinka tunteellisesti/tulisesti? Ei ole helppoa, heti saa osakseen outoja katseita, kuiskutteluja...Minäpä haluan oppia tuntemaan ihastukseni ystävänä. Halua tuntea hänen ajatuksiaan, mielipiteitään, mitä hän ajattelee.
Ihailen siis häntä, todella. Mutta mitkä syyt voisivat johtaa siihen, että me rakastumme. No hänestä en tiedä, mitä hän minusta noin pohjimmiltaan ajattelee. Olen myöntänyt hänelle ikävöiväni häntä. Mistä tulle tämä mahtava tai samalla mahdotonkin tunne, ettei ole kokonainen ilman häntä, vaikka oma mieskin tuossa olisi? Saako ihastukseni minut iloitsemaan elämästä, kaipaamaan jotain mitä en omassa liitossani kohtaa, ulkoisesti kaikki hyvin, niin varmasti myös ulkopuolisten silmissä...mutta tuo tunteen palo ei sammu. Pelkään jo nyt hänen lähtöään takaisin hänen kotimaahansa...
mielestäni pidemmälle mentäessä puhutaan joko seksi- tai rakkaussuhteesta, vai kuinka?
Saisikohan sitä perheellinen ja naimisissa oleva ihastua ja kuinka tunteellisesti/tulisesti? Ei ole helppoa, heti saa osakseen outoja katseita, kuiskutteluja...Minäpä haluan oppia tuntemaan ihastukseni ystävänä. Halua tuntea hänen ajatuksiaan, mielipiteitään, mitä hän ajattelee.
Ihailen siis häntä, todella. Mutta mitkä syyt voisivat johtaa siihen, että me rakastumme. No hänestä en tiedä, mitä hän minusta noin pohjimmiltaan ajattelee. Olen myöntänyt hänelle ikävöiväni häntä. Mistä tulle tämä mahtava tai samalla mahdotonkin tunne, ettei ole kokonainen ilman häntä, vaikka oma mieskin tuossa olisi? Saako ihastukseni minut iloitsemaan elämästä, kaipaamaan jotain mitä en omassa liitossani kohtaa, ulkoisesti kaikki hyvin, niin varmasti myös ulkopuolisten silmissä...mutta tuo tunteen palo ei sammu. Pelkään jo nyt hänen lähtöään takaisin hänen kotimaahansa...
Vastaukset 13
Vanhimmat
..ihastuminenkaan ei katso aikaa eikä paikkaa, se vain tulee ja ottaa osansa!
Siinä ei paljoa tosiasioilla kärvistellä ja mietitä mikä on oikein taikka väärin..
Niin, ihastuminen voi suotuisissa oloissa edetä rakkaudeksi, mutta...se on kohtalon käsissä :DDD
Tuttua, voi niin tuttua...
Minullakin parisuhteessa kaikki OK???
Mutta silti olen todella ihastunut ystäväämme.
En todellakaan olisi halunnut ihastua, se vaan on kai pikkuhiljaa edennyt ystävyydestä johonkin syvempään (ollaan ystävinä tunnettu vuosia).
Sitten yksi pieni suudelma vei pohjan kaikelta
varmalta,vanhalta, turvalliselta...
Ajattelen häntä liian usein, vaikka yritän kaikin tavoin olla ajattelematta!! Ja näen
unia, jotka ei yhtään ainakaan helpota oloani.
Yhteistä tulevaisuutta meillä ei ole, näissä olosuhteissa, muutakuin ystävinä, siitä sitten haluankin ottaa kaiken irti. On niin ihana nähdä
hänet, toisaalta sit taas kun nähdään niin ikäväkin yltyy...vaikeaa!
Tunne, joka repii kahtaalle, käypi voimille.
Menee yöunet ja päivän rauha.
Saavuttamatonta ajattelee ja kaipaa, koska HELPPOA ei siten ajattelisi.
Ystävyys on vaikeaa, jos romantiikka laittanut kenkänsä oven väliin.
Näillä ajatuksilla taas eteenpäin :DD
Jep! Kyllä välillä on yöunet menneet ja päivän
hommatkin sekaisin, olet oikeassa.
Ainut hlö, jonka kanssa voin tästä "jutusta"
puhua, on tämä toinen osapuoli, mutta
mä haluan antaa hänen olla rauhassa ja en ole
viittinyt paljon "vaivata", vaikka samassa
liemessä ollaankin :(
Mä tiedän, et mulle olis helpompaa, jos vain rohkeasti ottaisin yhteyttä ja saatais selvittää
asioita, mutta en vaan voi, onko se kuitenkin
jonkinlaista ylpeyden rippeiden säilyttämistä?
Kyllä me joskus laitetaan meilejä, mut ne on ihan asiallisia, ystävältä ystävälle.
Mua kiusaa se, et miks mä tein niinkuin tein...suutelin yms. pientä, vaikka oma mieskin
on ihan kultainen ja rakas ja hyvä minulle.
VOIKO KAHTA RAKASTAA??
Kahta voi rakastaa, mutta aina se punnus on painavampi toisella puolen. Toista rakastaa sydämellä, toista järjellä...
Ihminen on omien mieltymyksiensä vanki. Jos kaikki olisi kunnossa omassa suhteessa, ei toisia ajattelisikaan. Mutta se ihastuminen antaa toivoa parempaan :D
Olen ollut naimisissa kauan, välillä raastavaa riitelyä. Tilanne rauhoittunut, kun en enää ota suuria tunteita mukaan. En ikävöi, en vaadi yhdessäoloa, en yritä urkkia tunteitaan, en etsi romantiikkaa miehestä, jossa sitä ei ole. Olen vain asiallinen, kaveri, seksikin sujuu.
MUTTA. Sitten olen ihastunut toiseen järjettömästi. Se ei edes tiedä. Saan kohdistaa kaikki tunteeni häneen. Näenkin vain harvoin, ongelmia voisi olla, jos näkisin useammin. Joten tällä tavalla mulla menee: toinen arkielämässä, toinen mielikuvituksessa.
Voi kunpa se joskus oliskin se ihastus kun alkaisi puhua! Miksi se yleensä on niin, ettei saa itsekään puhutuksi tai jotenkin itse pitäisi aloittaa...olisipa kiva kun se toinen puhuisi, kertoisi tunteistaan, mutta kun on kai niin hemmetin kohtelias tai jotain, varmasti pelkää sotkevansa jotain. No sekin olisi helpottavampaa jos sanoisi ettei ole pätkän vertaa kiinnostunut. No nyt on taas tulossa kylään ja tavallista aikaisemmin! Jippii! Lähdenkin tästä odottelemaan hänen mukavaa seuraansa! Jännittää ja perhosia vatsassa. Eilinenkin yö meni ihan puolihorteessa
häntä ajatellessa. Kyllä kai sitä voi kahta rakastaa, toista järjellä, toista tunteella. Kohta puhun varmaan moniavioisuuden puolesta!
Miten Sinä ystäväiseni jaksat näiden tunteiden kanssa?Tämä kaksijakoisuus alkaa nimittäin käydä hermoille, kun odottaa että jotain konkreettista kuitenkin johonkin suuntaan tapahtuisi, enemmän vaikka sitä ihastuksen kanssa yhdessä oloa (hullu nainen!Mites se oma mies, sitäkin kai pitäis hoivailla...) Toisaalta sitä on vähän jäykkis sen ihastuksen seurassa ja ehkä hyvä niin (tyypillinen kaurisluonne:konservatiivinen, tunteittensa hillitsijä, kontrollifriikki)
Voi miten ihanaa huomata että on kohtalotovereita.
Olen vasta nuori nainen, vähän yli parikymppinen, ja asun avoliitossa ihanan miehen kanssa. Ollaan seurusteltu jokunen vuosi ja kaikki on ok, mutta arki on jo kovasti pelissä, eikä avomieheni ole todellakaan mitään romanttista tyyppiä. Rakastan häntä kuitenkin kovasti.
Olen aina ihastunut ihmisiin helposti. Sitten kun ihastun, ihastun kunnolla enkä saa kohdettani pois mielestäni. Toisaalta aina tapahtuu ennen pitkää jotain, jonka ansiosta ihastuksen tunne häviää yhtä pian kuin oli tullutkin.
Olen järkeillyt asian niin, että haen ihastuksista jotain piristettä elämään, sillä sitähän se todella tuottaa. En koskaan ole edes harkinnut pettämistä (tokihan kuvitelmissa voi sattua mitä vaan), koska en uhraisi hyvää suhdetta hetken huuman takia. Pidän siitä raastavasta tunteesta, kun tietää ettei sitä ihastuksen kohdetta voi tavoittaa. Järkevästi olen myös ajatellut niin, että ihastuksenkin kanssa tulee ennen pitkää arki vastaan. Kukaan ei ole niin täydellinen, että voisi poistaa minusta tuon ihastumisen tarpeen.
Kerran on käynyt niin mahtavasti, että tunteemme olivat samanlaiset ihastukseni kohteen kanssa, mutta hänkin piti minua saavuttamattomana. Nykyisin olemme läheiset ystävät ja tiedämme tunteemme toisiamme kohtaan, mutta kunnioitamme myös toisiamme niin paljon, että pidämme suhteemme todellakin vain ystävyyden tasolla.
Joka tapauksessa, olen otsikkonikin mukaan miettinyt, että tällaistako minun elämäni sitten tulee olemaan? Lämmin suhde avokin kanssa, mutta salaisia, tulisia ihastumisia muihin? Jollain tapaa tuo ajatus kuitenkin raastaa. Eikö se nyt kuitenkin viesti hirvittävästä tyytymättömyydestä nykytilanteeseen? Jaksanko tällaista koko loppuelämäni? Onko ihastuminen ainoa keino saada palavaa romantiikkaa?
Meitä "sielunsisaria" tuntuu olevan, on se helpottavaa, ettei olekaan yksi ainoa kummajainen
joka ei osaa pitää näppejään erossa ystävästään...:)
Mä olin nuorena aina ihastunut johonkin, mut sit kun tapasin nyk. mieheni, meni vuosia hänen rakkauden hehkussa, enkä muita miehiä "sillä silmällä" vilkuillutkaan.
Tämäkin ihastukseni on ollut meidän ystävä vuosia, enkä ole ollut häneen mitenkään ihastunut muutakuin ystävänä, sit tapahtui yks episodi ja suudeltiin, sen jälken sit olikin menoa...on ollut aika vaikeaakin välillä näiden tunteiden sekamelskassa, mutta nyt alkaa helpottaa, pystyn ajattelemaan asioita enemmän järjellä. Olen onnellinen hänen seurastaan hyvänä, läheisenä ystävänä! Ehkä meillä voi joskus olla jotain, se on korkeimman käsissä...
Jos Hän haluaa meidän välille jotain, toivottavasti järjestää. Muita ihastumisia minulle tuskin tulee, tämä on jotain niin ainutlaatuista...
ja metsään meni.en ole tyypillinen.horoskooppi
on ihmisen kloonaamista...
On teillä kohtalotovereita..
Tosin minun kohdallani ihastuns vei mennessään niin että otin eron ja ihastuksenikin laantui ja jätin ihastukseni ja nyt olen "yksin"
Tosin hyvä nyt näin.. sillä exxliitto ei oikein vörkkinyt..
Kolme vuotta seurustelua -puolitoista vuotta avoliittoa. Ihastuin hänen ystäväänsä. Odottelen että se menee ohi -aiempikin ihastuminen meni kyllä mutta kauan siinä kesti.
Ihastumisen hiipumista on tuskallista odotella kun kaipaus on suurempi. Kannattaako suhdetta jatkaa jos ihastuu toiseen -onko pohja silloin tarpeeksi vakaa?
Mitä jännityksen hakua se on? Varsinkin kun mieheni on niin hyvä minulle.
Toisaalta, seksikään ei ole maittanut enää aikoihin. Pitäisikö kuunnella merkkejä ja erota.
Se on vaan niin raskas askel ottaa. Ylivoimainen. Kun on paljon asioita mistä ei halua luopua.. kuitenkin.