Miten voi kaivata jotain ihmistä niin paljon että melkein sattuu ja kumminkaan et tätä edes kunnolla tunne :(
En ymmärrä?
n000
10575
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Sinun pitää opetella tuntemaan hänet. Mikset hakeudu hänen seuraanssa? Et sinä muuten opi häntä tuntemaan. Mistä hän edes voisi tietää, että olet häneen rakastunut?
Mene terapiaan. Joku läheisriippuvaisuus tai muu vastaava sinulla.
Joka ketjun keittiöpsykologihan se täällä jakelemassa neuvoja ja diagnoosejaan. :D
Kaipailla voi ja jos vapaa ja rehellinen on molemmat silloin rakkaus vain kasvaa tästä tunteesta. Kaipaile rauhassa niin minäkin!
Hmm.. Minusta kuulostaa siltä ettet ole kovin itsenäinen ihminen. Jotenkin riippuvainen muista ja muiden läsnäolosta ja rakkaudesta..
Minä en koe ikävää minään kipuna eikä minun ole vaikeaa elää ilman sitä kenestä tykkään. Jos hän ei välitä minusta ei minun maailmani siihen romahda. Minun elämäni ei ole riippuvainen hänen ajatuksistaan ja tunteistaan tai ylipäätään kenenkään toisen ihmisen ajatuksista ja tunteista. Pysyn seisaallaan omin avuin ja en hajoa tuollaisiin.
Ikävä on enemmän mulle ainakin sellaista ajoittain toisen ajattelua, mutta mun tunne-elämää se ei ravisuttele juuriltaan niin että jotenkin romahtaisin tai olisin niksahtanut poikki tms.
Elämää se tämä tällainen vaan on.. Minusta aikuisen tasapainoisen ihmisen pitääkin kyetä elämään yksin ja selviytyyn itsensä kanssa. (Tarkoittaa myös omaa psyykettä eli selviyyä ja tulla toimeen yksin oman psyykkeenkin kasassa pitäen itsekseen) Ennen kuin on valmis ns. terveeseen suhteeseen.
Jotta suhde on tasapainoinen pitää ensin kyetä itse oleen yksin tasapainoisen onnellinen ilman sitä naulakkoo tai nojailutankoa.
Ehkä oma ajatteluni johtuu siitä että teini-ikäisenä jo lensin vasten tahtoani "pesästä" varhain ja myöhemmin ollut depressioo, parisuhteista eroja ja äkkinäisiä kuolemalle läheisen menetyksiä, joiden takia pikkuhiljaa joutunut opettelemaan sen ettei toista voi pitää nojailutankona koska se tanko voi yks kaks siitä kadota. Kun se nojailutanko katoaa on pystyttävä selviytyyn siitä kivusta ja normi arjesta yksin ja itsenäisesti ja samalla pidettävä itseään koossa.
Vain itsenäinen suhteellisen tasapainoinen aikuinen voi luoda vakaan, pitkäaikaisen ja tasapainoisen suhteen toisen kanssa.
No oli ehkä vähän liioitellusti kirjoitettu ja eipä se koko aikaa vaivaa. Mitä tohon vikaan lauseeseen tulee niin aika harvassa taitaa nykyaikana olla pitkäaikainen suhde. Yleensä näkee pettämistä ja milloin mitäkin ongelmaa jonka takia erotaan.
(No hyvä jos et ihan niin tarkoittanut kun sain kuvaa ensin. )
Tuosta olen samaa mieltä. Kyllähän ne suhteet voi vedellä sellaisia 10-15 vuoden rupeamia mutta harva onnellisena niistäkään ja kaikki suhteet päättyy eroon.. tai siis ainakin lähes kaikki. Tässä maailman ajassa en usko parisuhteiden kestävyyteen, mutta mitä tasapainoisemmat ihmiset luo keskenään suhteen sitä paremmat mahdollisuudet on pysyä yhdessä vuosia tai vaikka minusta aika utopistista onkin niin sanottakoon silti.. ehkä jopa loppu elämän.
Mutta jos kaksi riippuja roikkujaa ja täysin kykenemättömiä yksin elämään mitenkään päin hajoamatta psyyykkeeltään täysin lyö hynttyyt yhteen siellä alkaa oleen nopeasti noin kolmessa vuodessa jo suhteen päättymiseen johtavia hyvin ratkaisevia ristiriitoja.
Kyllähän sellainen liika riippuminen on puolisolle henkisesti raskasta...
Suhteessa voi esiintyä voimakastakin toisen takertumista ja toisen menemisen estelyä. Halua symbioottiseen suhteeseen ja toisen eristämiseen kokonaan vain itselleen. Siellä voi olla mustasukkaisuutta ylettömässä määrin, koska toiseen ollaan niin ripustauduttu että kaikki ulkopuoliset koetaan "riistävän" hänen tukikeppinsä. Uhkana voidaan pitää jopa parin yhteisiä lapsia jotka riistää liikaa aikaa ja huomioo ja rikkoo parin symbioosin.
En ole ap. Päätin olla niin hiton itsenäinen ja siksi en aiokaan ottaa yhteyttä enää siihen, ketä kaipaan. Tämä päätös pitää. Olen niin riippumaton ja itsenäinen tästä eteenpäin. Tämä kun on se hyväksyttävin tapa tykätä.
Jos olet tehnyt jo osuutesi ja ottanut yhteyttä/kertonut tunteesi ja ajatuksesi hänen suhteensa.. ja... Toinen ei ole siihen mahdollisuuteen tarttunut, niin minusta se on turhaa enää alkaa toista yhteydenotoilla ahdisteleen. Se alkaisi oleen vainoamista jo ja nopeesti se olisi jo poliisi asia eli siinä tapauksessa erittäin hyvä päätös. Kannattaa uskoa jos toinen ei halua ja antaa sitten olla. Ketäänhän ei voi rakkauteen ja rakastamaan itseään kuitenkaan pakottaa ja jatkuva toisen kiusaaminen yht.otoilla ei sitä toista rakastuun saa. Enemmänkin luulen että ahdistumaan ja ärsyyntymään.
Eipä ole sanonut, että pitäisi jättää rauhaan tai ei halua. Enkä myöskään ole tunteistani kertonut enkä aio kertoa.