Aika lopettaa koira?

No ainakin sydämen vajaatoimintaa kuulostaa olevan, siihen saa lääkkeet, ja kipuja. Kivun hoito on tärkeää ja ajoissa aloitettu kipulääkitys usein nostaa elämänlaatua hyvin. Vai onko koira uros? Eturauhasen vaivat aiheuttaa tuota istumattomuutta myös - ja kipuja. On tietenkin sitten harkinnassa kuinka paljon lääkkeitä ottaa, mutta totta kyllä, että hoitaa pitää.

Elämänlaatu onkin se ratkaiseva asia. Jos koira saa kipulääkkeet ja hoidetaan hyvin, pitäisi sen syödä ja juoda normaalisti, pystyä nousemaan ja menemään makuulle, eli vaihtamaan asentoa kohtalaisen hyvin. Lenkkejä pitää vanhuksella lyhentää, mutta kuitenkin sen pitäisi pystyä vielä vähän kävelemään ja olla kiinnostunut elämästä: hajuista ja mistä nyt on. Lisäksi jos lääkemäärä ei ole tähtitieteellinen ja sinun ei tarvitse olla täysin koirasi omaishoitaja, on asia kohtuullinen. Tai sinä sen päätät tietenkin, mikä on kohtuullista, mutta että koiran kannalta hyvä elämänlaatu on se juttu. Silmistä usein näkee paljon.

Lisäksi sen pitäisi pystyä ulostamaan normaalisti. Ja tämä nyt kuulostaa jonkun mielestä hömelöltä, mutta... Tiedän koiran, joka ei päässyt enää lyhyttäkään lenkkiä ilman, että omistaja kannatteli loppumatkan sen takapäätä. Koiran, joka ei pystynyt pidättämään, mutta ei myöskään kakkaamaan normaalisti, vaan se ressukka kakkasi makuullaan. Koiran, joka autettiin ylös lattialta: kun se on yksin työpäivät, se saattaa jumittua kivuliaaseen asentoon. Jne. Päätös on kipeä ja surullinen, mutta joku raja pitää itselleen prosessoida ja käydä läpi. Että sitten siinä menee raja. Noin käy, kun ei asiaa käy läpi, että sitten pitkittää päivän ja toisen, selittelee itselleen ja kaikkeenhan tottuu. Yksikään noista ihmisistä ei ollut paha, mutta eihän sitä voi kiistää, että se rajan vetäminen meni liian pitkälle ja myöhään.

Vanhuksen elämä voi olla hidasta eikä sen tarvitse kirmailla kuin nuori pentu. Kaikki meistä vanhenee ja usein pienellä lääkityksellä saadaan hyvä vanhuus. Jos koira on kivuton ja onnellinen vanhus, sekä selväpäinen, ei hitaus haittaa. Mutta ikävä kyllä, kun otamme koiran, olemme vastuussa myös sen elämän päättymisestä, ja se on yllättävän kova vastuu. Ja siksi kannattaa miettiä rajat. Jos niitä ei mieti ja prosessoi läpi, käsittele itkunkin kanssa, niin se päätös saattaa venyä liian pitkälle. Emme enää erotakaan koska koira on hidas ja koska se ei kivuiltaan pysty kävelemään. Tai pysty. Jotkut alkaa toivomaan, että se vaan "luonnollisesti " kuolisi. Mutta se saattaa olla raaka toive. Lopettaminen on kovaa, jos oikeasti on rakastanut omaansa, mutta luonnossa eläimet kuolee nälkään, vihollisen hampaisiin tai riutuvat piilossaan ties kuinka kauan. Luonnollinen kuolema ei ole välttämättä mikään hellä nukkuminen pois. Sen varaan ei voi laskea.

Sinulla on ollut onnea pitää ystäväsi noin kauan. Voin lohduttaa, että et oikeastaan voi enää tehdä väärää päätöstä. Helppo se ei ole, mutta tarkoitan, että ystäväsi on saanut pitkän elämän, et sitä enää vuosilla lyhennä. Mutta itsesi vuoksi, tee se oikeista syistä. Suru ja tuska saattaa yllättää. Itse mietin joskus mitä kaikkea teen, kun koiraa ei enää ole. Tai juuri asuntoa. Ne on psyykkisiä tapoja yrittää tehdä asiasta helpompi, ikään kuin lohduttaa itseään. Olen itse siitä tyytyväinen, että pidin niin hyvää huolta parhaasta ystävästäni kuin pystyin. Tein rajat, keskustelin aika paljon eläinlääkärin kanssa, otin selvää tuhkauksista ja muista. Mutta minulla oli onnea, koska koira meni päivässä. Ei jäänyt jossiteltavaa. Se oli elämänsä kunnossa edellisenä päivänä, seuraavana lähti jalat alta. Se oli siinä. Surua se ei poista ja vieläkin on ikävä. Niin kuin kaikkia ystäviä tai perheen jäseniä, kenet olen menettänyt. Mutta olin myös vetänyt rajan noiden muiden suhteen. Emme joutuneet sinne saakka, tai päässeet, kummin sen laskee. Itse ajattelen, että ennemmin noin. Kuolema on pakko kaikille kuitenkin, elämä pitää olla hyvää.

Teinkö sitten kaikkea erikoista? En. Valitsin kyllä uuden asunnon, mutta siinä vaiheessa minulla oli jo koira. Joten taas valitsin koiran mukaan - eikä se ole ollut huono valinta ollenkaan. Tajusin että vaikka minulla ei ollut koiraa, en halua asua talossa, missä ei saa olla eläimiä :-D
Mieti rauhassa, ja tosiaan käy asioita läpi. Kyllä sinä huomaat ja tiedät koska on aika luopua. Luota itseesi ja koiraasi. Hän kestää sen kyllä ja lopettaminen on hyvin lempeä tapa mennä. Sinulla siinä vaikeaa tulee.

PS. Äläkä kuuntele ketään epäempaattista, suoria helppoja vastauksia antavaa tms. Kyllä tässä maailmassa niitä riittää, jotka lopettaa omat ja muidenkin koirat tuosta vaan. Mutta ne ei auta oikeasti käsittelemään asiaa. Joten on riskialtista kysyä keskustelupalstalta, sitä kun tuntuu siellä olevan helppo huudella mitä sylki suuhun tuo. Epäempaattisuus ja ymmärtämättömyys tuntuu käyvän ihmiseltä luonnostaan. Sen sijaan kuunteleminen ja toisen osan ajatteleminen vaatii paljon. Joten jos tänne tulee asiattomuuksia, skippaa ne: älä haaskaa tunteitasi turhuuteen.

Minulla lähti 16-vuotias koiramuori toista vuotta sitten. Rautarouva eli pitkän ja hyvän elämän rakastettuna perheejäsenenä ja harrastuskaverina. Tiesin milloin oli aika päästää vanhus pois vaikka se sattui ja ikävä on vieläkin. Mieluummin hetkeä liian aikaisin kuin hetkeäkään liian myöhään. Halusin, että viimeinen muisto rakkaastani ei olisi kivuissaan kärsivä koira, sellaisen muiston kanssa en olisi pystynyt elämään. Voimia päätöksen tekoon <3