Metsien kätkemä

00000000

Mitä mieltä olette tällä tavoin toteutetusta luonto-ohjelmasta ?
Pidän itse enemmän "luonto pääasiassa"-tyylistä. Matila Röhrin tuottamat ovat hienoja.

20

2165

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 52152

      Lienee varhaisnuorille tarkoitettu. Liikkukaa luonnossa...

    • kuyiull

      On niin hellanlettasherttaista toimintaa, että on lapsille tarkoitettu niinkuin edellä sanoi. En ole jaksanut katsoa yhtä jaksoa enempää.

    • Jornos

      Helsinkiläisille suunnattua hipsterit sössötystä. Tuskastuttavan tylsät juontajat, varsinkin nariseva ja löysä miesopas.. Kaksi jaksoo riitti, oli liikaakin.

    • 040506

      En halua loukata, mutta kuvaajalle olisi pitänyt kertoa, että ihmiset ovat vain kertojina ja joskus harvoin esillä. Varhaisnuorisolle suunnattu ohjelma kaiketi. Menkää kaupunkilaiset luontoon ja koirakin voi olla kytkettynä mukana...

      Jonkinlaista esiintymishalua on myös Saariossa omissa ohjelmissaan.

    • TykkäänSarjasta

      Tykkään tosi kovaa, virkistävän erilainen. Ensimmäinen Saaristomeren jakso ei oikein kolahtanut ja Ahvenanmaajakson historioitsija ärsytti. Mutta kuvakerronta on todella hienoa ja musiikki myös, muutamaan otteeseen olen liikkuttunut hienosta tilanteesta kun musiikki yhdistyy jylhiin maisemiin.
      Molemmat juontajat omalla tavallaan hyviä - mies innokas retkeilijä muttei parkkiintunut tv-kasvo josta tulee yllättävää mutta mukavaa säröä, ja vastaparina kaunis ja todella luonteva (ja myös hyvin artikuloiva) nainen.
      Rakastan luontoa ja luonnossa liikkumista ja minuun tämä kolahti kuin metrinen halko, toivon että tulee vielä toinen tuotantokausi. Esim. Getavuori oli minulle aiemmin tuntematon paikka, paljon olen oppinut uutta kotimaan kauniista luonnosta.

      • Anonyymi

        Pidän ohjelmasta. Itse en pysty samoilemaan metsissä, mutta voin hyvin samaistua tähän ohjelmaan. Etenkin kun itselläni sarjan koiraa muistuttava Lancanshiren karjakoira Heeler .


    • LiisajaLiisa

      Surkea ohjelma. Asiasisältö nolla. Mies juontajan ääni ja kasvot vievät huomion negatiivisessa mielessä pois kauniilta luontokuvilta. Liikaa romantisointia ja höttöä.

    • jjhdgf

      Tämä ohjelma ei vastannut odotuksiani hyvältä luonto-ohjelmalta. Puuduttavaa katsottavaa. Pitkiä jaksoja polulla tallustelua koiraa taluttaen ja joutavia höpötellen.
      Musiikki on kyllä hyvää ja kuvakulmiin soveltuvaa.
      Vika on varmasti minun asenteessani. Odotin jotain Järven tarina ja Metsän tarina tyyppistä toteutusta ja siksi petyin tähän ilmeisen pienellä budjetilla toteutettuun tarinaan. Tämä ohjelma on varmasti hyödyllinen niille, joille metsä ja luonto yleensäkin on vieras elementti..

      • ikkremimiN

        Täyttä paskaa! Juontaja-akan puheet ihan levottomia, voimaannuttavia kiviä, haltioita ja jos jonkinlaisia mörköjä. Hyi Saatana! Sarjassa esiintyvälle miehelle on sentään luettava kunniaksi retkipaikka-nettisivuston kokoaminen...


    • TopijaTessutässä

      Onnetonta skeidaa, ilman mitään retkeilyyn liittyvää. Tulisipa kunnon retkeily- ja eräohjelmia.

    • Tapparaonterästä

      Huono ohjelma.

    • 498edfjg

      Pielisen ja Kolin maisemasta esitetty jakso oli minun mielestäni varsin onnistunut. Upeaa Kolia oli kuvattu monelta taholta ja kerrontakin oli hyvin asiapitoista höystettynä hauskoilla tarinoilla ja kuuluisilla kävijöillä aikanaan.
      Suuri ansio ohjelman toteutuksen kiinnostavuudelle on sen upea musiikki. joka loistavasti sopii maiseman luonteeseen.
      Kiitokset YLElle monipuolisesta luonto-ohjelma tarjonnasta.

    • 0000000000

      Ehkä tämä menee sen monipuolisen tarjonnan piikkiin. Opetetaan "ei luontoon tottuneita" nuoria jotensakkin varovaisesti.
      Muutoin noin runsas kasvokuvien ja koiran esittely luonto-ohjelmassa ei ole perusteltua. Enemmän sitä aitoa luontoa olisin kaivannut.

    • 040506

      Toivottavasti tämäniltaisessa jaksossa on Lapin maisemaa ilman ainaisia kasvokuvia ja koiran touhuja. Ymmärrän käsikirjoittajan olevan kiinnostunut mystiikasta, mutta mitä matkaajien naamat siihen kuuluvat ?

    • EdistystäOn

      Eilinen Lemmenjoki-jakso oli aika onnistunut erityisesti tuon lentokameran runsaan käytön takia. Sillä on saatu moneen muuhunkin ohjelmaan mielenkiintoisen lisän.

      • 040506

        Mielenkiintoa olisi lisännyt varsinaisesti maisemien esittely ilmasta ja maasta. Ainaiset kasvokuvat ja käyskentelyn kuvaaminen ei tuntunut ollenkaan mielekkäälle. Miksi ihmeessä näin ?


      • EdistystäOn
        040506 kirjoitti:

        Mielenkiintoa olisi lisännyt varsinaisesti maisemien esittely ilmasta ja maasta. Ainaiset kasvokuvat ja käyskentelyn kuvaaminen ei tuntunut ollenkaan mielekkäälle. Miksi ihmeessä näin ?

        Juurihan sanoin, että lentokameraa oli hyödynnetty enemmän kuin aikaisemmissa jaksoissa. Samoin maasta. Eli naama-aikaa oli vähemmän.


    • Hjkkfsdhkll

      Mielestäni kuvaa hyvin Suomen eri puolia ja tuo historiaa kin esiin. Maisemat ovat hienoja ja suomalaisuus kumpuaa esiin. Voisi jättää nuo liialliset liirum laarum höpinät....vähän liian hidastempoinen, eikä olisi tarvetta kuvata henkilöitä... koira on ihana, luultavasti Islannin lammaskoira..

    • 040506

      Ärsytti tuo ikuinen hidas käyskentely ja koiran kuljetus, mukamas taiteellinen kasvojen näyttäminen. Jos tuota mystiikkaa haluttiin tuoda, sen olisi voinut hoitaa pelkkänä kerrontana ja näyttää ainoastaan seutua.
      Tällaisesta tuli jotenkin narsistinen kuva, halu olla "sielukas".
      Toivottavasti ohjelmaa ei uusita lähiaikoina.

    • PeKuJuhani

      Huono - musiikki, se mökä, peittää alleen tärkeimmän: luonnon omat äänet!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      115
      2971
    2. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      29
      1351
    3. Kultasi eka kirjain? Kuka haluaa

      A haluaa J
      Ikävä
      103
      1217
    4. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1017
    5. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      997
    6. Empaattisuus ja suoruus.

      Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi
      Sinkut
      133
      968
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      56
      865
    8. Sä saat mut tuntemaan

      Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne
      Ikävä
      22
      693
    9. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      40
      688
    10. Tunnettujen vanhempien lapset, tv-sarja

      Tunnettujen vanhempien lapset saa tv-sarjan. Juurihan yksi heistä oli MTV:ssä 6.5.26 kertomassa ettei halua julkisuutta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      110
      642
    Aihe