Helsinkiläismies kertoo HS:ssa: Airbnb olikin painajainen
Julkaistu: 5.5.2015
Asukkaat välittivät vuokraamaansa asuntoa eteenpäin Airbnb-majoituspalvelun kautta, kertoo Helsingin Sanomat.
Helsinkiläinen "Matti" vuokrasi omistamansa asunnon Helsingin kantakaupungista tavalliselle pariskunnalle – tai niin hän luuli.
Helsingin Sanomien mukaan vuokralaisten alkuperäisenä suunnitelmana olikin vuokrata asuntoa eteenpäin tilapäismajoitukseksi Airbnb-sivuston kautta, vaikka vuokrasopimus kielsi asunnon jälleenvuokraamisen.
Asunnossa oli käynyt viikoittain kymmeniä vieraita ja muun muassa heidän kulkemisensa ja meluamisensa oli herättänyt naapureiden huomion ja kiukun. Naapurit ilmoittivat asiasta taloyhtiön hallituksen puheenjohtajalle ja hän puolestaan kertoi asiasta "Matille".
"Matti" onnistui purkaa vuokrasopimuksen, koska asunnon jälleenvuokraus pystyttiin todistamaan Airbnb-sivuston ilmoituksista. Taloyhtiössä päädyttiin vaihtamaan muun muassa ovikoodit ja sarjoittamaan lukot uusiksi turvallisuuden vuoksi.
Airbnb ja lyhytmajoitus ovat nostaneet suosiotaan ja sitä kautta myös niiden lieveilmiöt ovat kasvaneet. Kiinteistöliiton apulaispäälakimies Kristel Pynnönen kertoo lehdelle, että lyhytmajoituksen suosio on lisännyt myös yhteydenottoja Kiinteistöliittoon.
Lähde: Helsingin Sanomat
IS
Barcelona vastusta Airbnb-majoitusta: jopa 600 000 euron sakko uhkaa
Julkaistu: 29.6.
Espanjassa Barcelonan kaupunki on päättänyt nostaa luvattomasta kodinvuokrauksesta määrättävän sakon maksimin 600 000 euroon.
Sakko voitaisiin periä esimerkiksi Airbnb-asunnonvuokrauspalvelulta, jos se edistää laitonta majoitusta. Alueellisen lain mukaan matkailijoille vuokrattavilla asunnoilla tulee olla erillinen lupa.
Barcelona mätkäisi viime joulukuussa sakon Airbnb:lle ja sen kilpailijalle HomeAwaylle, koska palvelut tarjosivat asuntoja, joilla lupia ei ollut. Tuolloin sakko oli 30 000 euroa.
Euroopan suosituimpiin turistikohteisiin kuuluva Barcelona on kamppaillut pitkään palvelujen kanssa, joiden kautta kuka tahansa voi vuokrata asuntonsa matkailijoille. Paikalliset ovat valittaneet nousseista asuntojen hinnoista ja melusta.
STT
Airbnb olikin painajainen
MISSÄYÖVYT
0
126
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kadonnut poika hukkunut lietteeseen mitä kalajoella nyt on?
Jätelautta ajautunut merelle ja lapsi uponnut jätelautan alle?944182- 272285
- 2002136
Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia
Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell1011952PoIiisi jahtasi mopopojan hengiltä
Toivottavasti on s i n i v u o k k o nyt ylpeä itsestään, kun ajatti teinin päin lyhtypylvästä. https://w3941744- 1431337
Emme voi elää velaksi, sanoi Riikka
Valtionvelan odotetaan nousevan 86,3 prosenttiin bruttokansantuotteesta vielä kuluvan vuoden aikana. https://www.iltale1001249Et halua kohdata niitä tunteita ja asioita, joita minä herätän sisälläsi
Vastustelet. Yrität esittää, että kaikki on hyvin. Leikit perhettä.321045Miksi epäilit kaivattusi kiinnostuneen
Juuri sinusta? Mihin piirteisiin hän aikanaan saattoi sinussa ihastua? Olivatko ne yhtään samoja asioita joihin itse iha72956Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?
Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?78815