Hei!
Tarvitsetteko lapsellenne tai lapsillenne lastenhoitajaa pääkaupunkiseudulla? Pääasiassa Vantaalta tai sen lähiseudulta? Minä olen käytettävissä heinäkuun ajan päivisin, iltasin ja viikonloppuisinkin tarpeen mukaan.
Olen 17-vuotias suuren perheen toisiksi vanhin ja minulla on paljon kokemusta lastenhoidosta. Olen hoitanut lapsia iltatöinä ja kesätöinä monen vuoden ajan monissa perheissä. Esimerkiksi viime kesänä hoidin nelilapsisessa perheessä 60 tuntia kesän aikana ja tämän vuoden kevään olen opiskelujeni ohella käynyt hoitamassa kerran viikossa yhtä lasta. Olen luotettava, ahkera, iloinen ja lapsirakas. Olen tottunut ottamaan vastuuta, ja kykenen työskentelemään yksin.
Minulta sujuu lastenhoidon lisäksi myös siivoustehtävät, ruuanlaitto ym. Opiskelen sosiaali- ja terveysalalla lähihoitajaksi, joten opiskelujenkin kautta näkökulmaa. Esimerkiksi opiskeluissani on ollut teoriaa lasten kasvusta, sekä päiväkodissa 6 viikon työharjoittelu, josta sain 1-3 asteikolla arvosanan 3. Nuorena ihmisenäkin olen kerennyt olla jo monessa mukana. Lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi tehtävässä vapaaehtoistoiminnassa, kummi- ja tukioppilastoiminnassa sekä nuorisovaltuustossa olen toiminut kaksi vuotta. Minulla on myös mm. kokemusta kahvilatyöstä.
Minulla on hygieniapassi ja ensiapukortti (EA1).
Ota yhteyttä, kysy lisää ja kerro! :)
[email protected]
Lastenhoitaja Vantaan ympäristöön
Apukäsi
1
154
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062215- 103886
- 66823
- 46800
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21736Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha517716Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76640- 64615
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23590- 57551