Itse olen hiukka päälle 30v nainen Helsingistä. Oma ystäväpiiri jäänyt sellaisista syistä jota en nyt tässä halua alkaa avaamaan. Ei siis mitään suoranaisesti minusta tai heistä johtuvaa, enempi olosuhteet. Olen huomannut, että tässä iässä on kohtuu vaikeaa löytää uusia ystäviä tuntuu, että kaikilla on jo omat vakiintuneet kaveripiirinsä, eikä välttämättä sitten juuri aikaa uusille tuttavuuksille. Minulla on kyllä yksi oikein hyvä ystävä, mutta hän on perheellinen ja eri paikkakunnalla, joten ajanviettäminen yhdessä on aika vähäistä, soitellaan kyllä usein.
Välillä perjantaisin on todella synkkä olo kävellä töistä kotiin tietäen, että ei mitään suunnitelmia koko viikonlopulle. Olen kyllä kohtuullisen hyvä viihdyttämään itseäni, käyn lenkeillä, pyöräilemässä kaupoilla jne. mutta kyllä jotkut yksin vietetyt viikonloput melko pitkiltä tuntuvat, erityisesti illat.
Välillä deittailen, mutta en ole löytänyt sellaista joka kolahtaa, enkä huonoon halua tyytyä.
Vaikutan varmasti kovinkin sosiaaliselta ja jopa suositulta, en usko että edes työpaikalla työkaverit uskoisivat että kärsin yksinäisyydestä.
Olen mielestäni kaikinpuolin normaali ihminen, täysin ulkoiset standardit normaalille ikäiselleni naiselle täyttävä, avoin ja hyvä kuuntelija. Joten kuka vaan voi kärsiä yksinäisyydestä olosuhteiden pakosta, ei tarvitse olla koulukiusausta tai jotain muuta eristävää syytä taustalla. Tämä tabu olisi hyvä murtaa. Monen on vaikeaa myöntää olevansa yksinäinen, vaan päinvastoin hehkutetaan tekemisiä ja menemisiä.
Olen aika teoreettinen ihminen, ja siitä johtuen olen tilanteen hyväksynyt, uskallan ja kehtaan sen itselleni myöntää, ja luotan että jos vaan aktiivisesti yritän tutustua uusiin ihmisiin ja olen avoin maailmalle niin tilanne muuttuu vielä ennemmin tai myöhemmin. Joten minä pärjään kyllä.
Kokemastani johtuen olen tullut siihen tulokseen, että tässä on asia, johon haluaisin yrittää vaikuttaa laajemmaltikin. Pistetäänkö aivoriihi käyntiin!? Mitä voisimme tehdä yksinäisyyden poistamiseksi, miten yhdistää yksinäiset ihmiset - miten auttaa löytämään uusia ystäviä. Olen miettinyt kaikenlaisia tapahtumia, esimerkiksi "yksinäisten joulujuhlaa" tai juhannusta, mitävaan kekkereitä ja illanviettoja. Ei mitään veikko hursti - henkistä, vaan ihan tavallisille itsenään pärjääville ihmisille, jotka vaan sattuvat olemaan perheettömiä ja haluavat viettää aikaa yhdessä toistensa kanssa. Ideoidaanko yhdessä??
Välillä perjantaisin on todella synkkä olo kävellä töistä kotiin tietäen, että ei mitään suunnitelmia koko viikonlopulle. Olen kyllä kohtuullisen hyvä viihdyttämään itseäni, käyn lenkeillä, pyöräilemässä kaupoilla jne. mutta kyllä jotkut yksin vietetyt viikonloput melko pitkiltä tuntuvat, erityisesti illat.
Välillä deittailen, mutta en ole löytänyt sellaista joka kolahtaa, enkä huonoon halua tyytyä.
Vaikutan varmasti kovinkin sosiaaliselta ja jopa suositulta, en usko että edes työpaikalla työkaverit uskoisivat että kärsin yksinäisyydestä.
Olen mielestäni kaikinpuolin normaali ihminen, täysin ulkoiset standardit normaalille ikäiselleni naiselle täyttävä, avoin ja hyvä kuuntelija. Joten kuka vaan voi kärsiä yksinäisyydestä olosuhteiden pakosta, ei tarvitse olla koulukiusausta tai jotain muuta eristävää syytä taustalla. Tämä tabu olisi hyvä murtaa. Monen on vaikeaa myöntää olevansa yksinäinen, vaan päinvastoin hehkutetaan tekemisiä ja menemisiä.
Olen aika teoreettinen ihminen, ja siitä johtuen olen tilanteen hyväksynyt, uskallan ja kehtaan sen itselleni myöntää, ja luotan että jos vaan aktiivisesti yritän tutustua uusiin ihmisiin ja olen avoin maailmalle niin tilanne muuttuu vielä ennemmin tai myöhemmin. Joten minä pärjään kyllä.
Kokemastani johtuen olen tullut siihen tulokseen, että tässä on asia, johon haluaisin yrittää vaikuttaa laajemmaltikin. Pistetäänkö aivoriihi käyntiin!? Mitä voisimme tehdä yksinäisyyden poistamiseksi, miten yhdistää yksinäiset ihmiset - miten auttaa löytämään uusia ystäviä. Olen miettinyt kaikenlaisia tapahtumia, esimerkiksi "yksinäisten joulujuhlaa" tai juhannusta, mitävaan kekkereitä ja illanviettoja. Ei mitään veikko hursti - henkistä, vaan ihan tavallisille itsenään pärjääville ihmisille, jotka vaan sattuvat olemaan perheettömiä ja haluavat viettää aikaa yhdessä toistensa kanssa. Ideoidaanko yhdessä??
Vastaukset 22
Vanhimmat
Itse olen perheellinen mutta silti koen yksinäisyyttä. Ei perheellisyys minulla poista yksinäisyyttä ja taas minulle ei ole väliin kaipaan uusia mielipiteitä juttuja. nii lapset taas ymmärrä aikuisten asioista mitään.
Olisko syytä puhua kumppanillesi???
Me puhutaan paljon ja erityisesti koska on päivät kotona. Mutta ei poista yksinäisyyttä. Olisiko sinun syytä olla joskus pitkäaikaisessa parisuhteessa. Tietäisit miltä tuntuu olla,joka sopii naimiseen(johon siitä ei ole joka päiväksi), lasten tekoon ja yhteiseen tulevaisuuden tekemiseen mutta pitääkö minun vielä kuvitella siitä että pystyisi toimimaan kaverina puolueettomana kun on muutenkin yhtä päältä liassa meidän ongelmissa. No mutta kun puoliso ei riitä oon joskus miettinyt ihan muutaman miehen ottaa. Ihan vain yksinäisyyden poistamiseksi. Kun ei kavereita tai ystäviä saa olla. Saisi täysi palvelun mutta eipä halua ukkoseni karvasia kavereita lisäksi. Paitsi joskus piruili että sitten rikas mies että elättää meidät molemmat X)
Ukkosellakin on kavereita mutta minulla ei.
Unohdin mainita että on lukutoukka joten se saa ilonsa ja seikkailunsa kirjoista ja lisäksi ymmärtää minun sosiaalisuuden tarpeellisuuden. löpisin sen toissa yönä uneen.
oi ja voi, pakotettiinko sut liittoon sellasen kaa vai ihan tyhmyyttäsikö avasit haarasi???
Kyllä pakotettiin se yritti tappaa itsensä kun yritin erota siitä se pääty sydänkoneeseen ja hengityslaitteisiin.
Se teki mustasukkaiseksi minua ja aloin itsetuhoiseksi joten yritin lopettaa suhteen joten pelko hänen kuolemasta taustalla piti yhdessä. 7vuotta pelkkää riitelyä suhteen alusta asti mutta nyt hän on ymmärtänyt mikä on meidän parasta eikä hän paljoa sano vastaan enää.
Joskus ymmärtää mistä kannattaa pitää kiinni. Nyt on 5 lasta ja 13v sama mies. Ja se on nykyään hyvä käytöksinen ja palvoo minua. Antaa nukkua tuo kahvia,siivoaa, antaa niin usein kun pystyy 3vkossa. Sormettaakin. käy koulua ja tekee talon ruuat ja välipalani . Luuletko että vaihtaisin mieheen joka ei arvostaisi minua yhtä paljon. Se on totuttanut mut niin hyvään
"Olen kouluttanut"monta vuotta.
Eli jos minulla on mies joka tekee noin ja lahjakas kirjallisesti lukiossa sai 9 ja 10 ja
hyvän näköinen. Miksi se on halunnut minut . Mitä minulla on sellaista. Siskoni oli sitä mieltä kun lapsia tuli että "teettää niitä ettei kukaan muu halua sinua".
Se mies on valinnut mut ja rakastan sitä😁 en tarvii kuinkavereita. Ja kyllä oon mustis siitä vieläkin kuka olisi hölmö ja vaihtaisi täydellistä puolisoaan.
se tekee minut onnelliseksi mutta se ei vaan poista yksinäisyyttäni.
Ymmärrän perheellisten yskinäisyyden... Onhan se eri varmasti olla aikuisessa seurassa kuin omien lasten kanssa esim. Ihan sama kuin lapsetkin tarvitsee ikätovereita ja toisten lasten seuraa ei aikuinen korvaa. Naisilla ja miehillä on usein omat juttunsa, joista keskustella yms. Tuskinpa moni nainen saa miestänsä lähtemään tanssitunneille tai jumppaan, shoppailemaan jne. Eikä miehiä kiinnosta jutella kauneudenhoidosta, muodista, yms. naisten hömpötyksestä.. Siinä missä nainen ei ehkä lähde katsomaan jääkiekkoa tai ralliautoilua, eikä ymmärrä mitään koneista ja vempaimista. Tota ei tunnu kaikki ymmärtävän. Eli parisuhteessa kaipaa sitä samaa sukupuolta olevaa ystävää ja "tyttöjen juttuja"..
Minä kaipaan kummakin sukupolven ystäviä, eli vertaisiani.
Miehet ymmärtää paremmin en tiedä johtuuko täysin siitä että ole poikatyttö.
Olenhan isän kanssa lapsuuteni asunut.
Eihän se ole kun otat yhteyksiä..
aletaan käymään keikoilla yhessä. Yhteiset majoittumiset ja seksiä. Kyllä kiitos;)
täällä yksi yksinäinen kolmekymppinen mies :(
Nykyään kun avioidutaan myöhemmin, parisuhteet vaihtuvat sukua on vähän, vaihdetaan usein asuinpaikkaa, niin eihän se ole ihme, ettei pitkäaikaisia ystävyys-ja ihmissuhteita pääse syntymään.
Toisaalta kun olin nuori, niin monilla ei tainnut olla ystäviä ydinperheen ja suvun lisäksi. Ei kolmi- ja nelikymppiset kulutellut aikaansa ystävien kesken iltaisin ja viikonloppuisin vaan tekivät kotitöitään ja oleilivat oman porukan kesken. Varmaan yksinelävät naapurin nuoret ovat saattaneet tapailla serkkujaan ja lähipiirin sinkkuja. Kylässä kyllä naapurit kävivät rupatellen parisen tuntia, mutta eivät ihmiset edes puhuneet ystävistä. Ehkä ei ollut sitä tarvetta erityiseen ystävyyssuhteisiin, kun oli väkeä kotipiirissä ja paljon työtä ja tekemistä. Ne tuttavat ja tuttavuudet perheen lisäksi riittivät tyydyttämään sosiaalisen nälän. Ei esim. äidilläni ollut erityisiä nimikkoystäviä, vaikka naapurin emännät poikkesivat joskus tarinoille. Tulitiin vain kyläläisten kanssa toimeen ja jelppailtiinkin jo oli apu tarpeen.
Se on totta ettei kulutettu sitä tehtiin yhdessä töitä. Lapsetkin teki aikuisten työt silloin se oli pakollista.
Minä en varsinaisesti ole yksinäinen. Minulla on muutama hyvä ystävä ja nähdään jopa aika useinkin. Puolisokin on. Päinvastoin kuin aloittajalla, olen työyhteisössäni syrjäänvetäytyvä. Viihdyn paljon yksikseni, mutta silti kaipaan lisää ystäviä. En kuitenkaan lähtisi ystävänetsimistapahtumiin, jos sellaisia järjestettäisiin. Mutta olen surkea luomaan kontakteja. Minulla on pitkä tausta koulukiusattuna ja pelkäänkin ihmisiä. Harrastukseni ovat epäsosiaalisia kai jotenkin, kun liika sosiaalisuus pakkaa ahdistamaan.
Minäkin asun pääkaupunkiseudulla ja olen neljääkymppiä pikkuhiljaa lähestyvä nainen. Voisin vaikka ap:n kanssa lähteä kahville tosin saattaahan olla, että olemme ihan erilaisia. En ole mikään hippi sinänsä, mutta en jaksa pynttäytyä. Se varmaan täälläpäin rajoittaa ystävyyssuhteita, kun täällä Etelä-Suomessa pitää olla pinnallinen sopiakseen joukkoon.
Mulla on aivan sama, kuin aloittajalla muut sitä ei nää, mutta sielu huutaa sitä halattavaa ystävää.
Minullakin oli lapsena ainakin 5 pehmolelua mutta siltikin olin yksin eikä leluja eikä ystäviä. Ongelmani oli syvempi sosiaalisuuden välineiden puuttuminen en osannut puhua koska puheeni kehittyi hitaasti kiellellisyyden erityisvaikeuden vuoksi.
Tuo oli hyvä idea. Yksinäisyyttä voi koka kuka tahansa, ja missä tahansa elämäntilanteessa. Itse olen 25v nainen. Ystäviä ei todellakaan ole jonoksi asti. Ärsyttää, kun yritetään keksiä tekemistä yksinäisille niin niistä väännetään aina jotain vuosisadan seksi juttuja. Itse ainakin kaipaisin ystäviä, joiden kanssa voisi käydä kahvilla, leffoissa ja puhua vaikka ihan arkipäivän asioista.
Kiinnostaisko tutustua 31 v mieheen. Asun Vantaalla ja pula olis kavereista.?
Voisin tutustua kyllä suhun. Asun Vantaalla ja 31 v mies. Päivät menee töissä ja ulkona lenkkeilessä, mutta kavereita ei oikein ole. Olisi kiva käydä kahvilla, lenkkeilemässä ja jutella vaan kaikesta.
Puututaan puututaan. Aina kun mies haluais kaverin tai naisen niin naisia ei vaan kiinnosta tutustua. Puhuvat kyllä kaikenlaista että joo ihanaa kun joku mies haluais vaikka lenkille lähteä ja sitten kun mies ehdottaa lenkille lähtöä niin nainen katoaa.
Täällä kans toinen 3kymppinen yksinäinen, pätkätöitä tekevä nuorekas sinkkunainen, joka on itsestään sisäisesti sekä ulkoisesti huolehtiva, mukavaksi, sosiaaliseksi ja jopa hauskimmaksi naiseksi kehuttu mitä yks henkilö oli ikinä tavannu , joten huumorintajua myös löytyy. Treffeilläkin käyny, mut riittävän rempseetä, hauskaa ja samanhenkistä miestä ei vaan oo löytyny, kun piirit pienet ja monet hyvät tuntuu olevan jo varattuja tässä iässä. Itellä lähinnä "ongelmana" on, että asun pienellä paikkakunnalla ja täälläpäin kaverit perheellisiä, alkanu vakiintumaan ja muuttaneet etäämmälle. Työelämässä taas työkaverit turhan eri leveleillä ja elämäntilanteissa, on jo ne omat vakiintuneet piirit ja omat työpätkät ollu sen verran lyhyitä, että olis ehtiny niiden jurojen työkamujen kanssa kunnolla tutustumaan.. Naisvaltasella alalla siis oon ja suurinosa työkavereista ylipäänsä vanhempia perheellisiä naisia. Kavereita oiskin tällä hetkellä eräällä isommalla paikkakunnalla ja ulkomailla, mut esim. yksiön löytäminen isommalta paikkakunnalta tuntuu aika vaikeelta ja hitaalta prosessilta, varsinkaan jos ei oo kyseiseltä paikkakunnalta vielä töitä tiedossa. Sen vuoks oonkin miettiny jopa soluasumista niin siinä ainakin sais näin sinkun elämään sellasta yhteisöllisyyttä. Mutta sääli vaan, että sitä odotellessa tällä nykysellä paikkakunnalla turhan usein illat menee kotona kökkiessä ja surkutellessa yksinäisyyttä.. Tuntuu, ettei täälläpäin oo juur ketään muita yksinäisiä, kun kaikki on jossain pk-seudulla.