Ollaan oltu mun parhaan kaverin kaa yli 5vuotta kavereita. Meillä on todella läheiset välit ja mun mielestä hauskaa aina yhdessä. Hän kuitenkin kohtelee mua välillä ku paskaa ja mietin aina että jos mulla olis muita kavereita katkaisisin häneen välit heti. Tuntuu etten oo yhtään tärkee sille koska sil on paljon muitaki kavereita. Ja mulle se on tärkein asia maailmassa. Mulla ei oo muita kavereita tai tuttuja yms joille jutella edes. En käy koulussa enkä ole käynyt rippileiriä eikä oo harrastuksia yms mistä saada kavereita joten tiedän että tulen olemaan yksin jos katkaisen tähän ainoaan nyt välit. Uusin ihmisiin tutustuminen on ihan mahdotonta.
Vähän aikaa sitten meille tuli iso riita kun hän yritti varastaa tavaroitani ja lähetteli kännykälläni viestejä ja kuvia muille ja poisti ne etten näe. Varastelua on ollu monta vuotta ja vihdoin uskalsin avata suuni. Tilanne oli kamala ja hän kiisti kaiken ja lähti.
Olin samana päivänä päässyt psykiatriselta osastolta kotiin ja meidän piti lähteä viikoksi yhdessä reissuun.. Tuntui että elämä romahti kun luottamus parhaaseen ja ainoaan kaveriin oli nolla ja reissu jota olin suunnitellut ja odottanut vuoden peruuntui..
Tunti hänen lähdöstä jouduin ambulanssilla sairaalan kun yritin tappaa itseni. Ei tullut sairaalaan tai osastolle kattoo.. Ollaan tekstailtu jotain sen jälkee. Mitä helvettiä mä teen? Tuntuu kauheelta jättää mulle tärkee kaverisuhde taakse. Vai tekisinkö hirveen virheen jos tavallaan olosuhteen pakosta jatkaisin kaverina? Ehkä pitää ajatella et vaikka oon nyt ihan yksin nii parempi näi..
Mitä te tekisitte? Voi olla vaikee ymmärtää tätä tilannetta nii saa kysyy lisääki..
Vähän aikaa sitten meille tuli iso riita kun hän yritti varastaa tavaroitani ja lähetteli kännykälläni viestejä ja kuvia muille ja poisti ne etten näe. Varastelua on ollu monta vuotta ja vihdoin uskalsin avata suuni. Tilanne oli kamala ja hän kiisti kaiken ja lähti.
Olin samana päivänä päässyt psykiatriselta osastolta kotiin ja meidän piti lähteä viikoksi yhdessä reissuun.. Tuntui että elämä romahti kun luottamus parhaaseen ja ainoaan kaveriin oli nolla ja reissu jota olin suunnitellut ja odottanut vuoden peruuntui..
Tunti hänen lähdöstä jouduin ambulanssilla sairaalan kun yritin tappaa itseni. Ei tullut sairaalaan tai osastolle kattoo.. Ollaan tekstailtu jotain sen jälkee. Mitä helvettiä mä teen? Tuntuu kauheelta jättää mulle tärkee kaverisuhde taakse. Vai tekisinkö hirveen virheen jos tavallaan olosuhteen pakosta jatkaisin kaverina? Ehkä pitää ajatella et vaikka oon nyt ihan yksin nii parempi näi..
Mitä te tekisitte? Voi olla vaikee ymmärtää tätä tilannetta nii saa kysyy lisääki..
Vastaukset 8
Vanhimmat
Mullakin on kavereita, jotka on mulle tärkeitä, mutta ne kohtelee mua ku roskaa. Nyt toivottavasti yläasteen alkaessa saan uusiakin, toivottavasti parempia kavereita. Yritän ainakin. Pointti oli, että ymmärrän sua. Ja se pelko yksin jäämisestä. Yritä nyt pliis ittes takia päästää irti tästä ihmisestä. Se ei oikeesti oo sulle hyvä. Ja juu, mä oonkin hyvä puhumaan tästä, kun en ole itekään tehnyt asialle mitään. Ja tiedän, että se ei todellakaan oo niin helppoa. Etkö vois alottaa vaikka uutta harrastusta? Nyt kun harrastuskaudetkin alkaa. Etkö vois mitenkään vaihtaa koulua? Kyllä joku ratkaisu varmasti löytyy. Kaikki kääntyy paremmaksi jossain vaiheessa, usko pois. Saat varmasti joskus hyviä kavereita, vaikka tällä hetkellä se onkin varmaan aika laiha lohtu. Toivon oikeasti, että asiat järjestyy sulle jotenkin ;c
Sori, luin tekstin just uudestaan, koulun vaihtohan ei onnistu, jos ei koulussa käy. Ei siis sitä vaihtoehtoa.
Harrastus vois olla hyvä, mut ahdistus on nii kauhee et pidättäisin vaa itkuu siellä ja jos joku puhuis mulle en osais jatkaa keskusteluu... Ja masennukse takii tuski jaksaisin käydä sielkää.
Ja vuos sitte kokeilin normikouluun menemistä ja opettaja vaa pisti jotkut olee munkaa. Aluks ne esitti mun kaverii ja sit hylkäs mut. Yritin kaikkeni et tutustuisin joihinki mut ei siit tullu mitää. Siihe loppu se koulus käynti..
Mulle on tosi tärkeetä et on joku kaveri ja tuki siel koulussa en pysty muute olee siellä.. Aattelin nyt alottaa taas koulu ja vaihan sit kouluu nii kaua et löydän jonku kaverin. Tää on vaa vitun rankkaa.
kyllä vaikeelta tilanteelta kuulostaa :c entä jos hankkisit vaikka jonkun kelle voisit jutella (jos ei tuttavapiirissä ketään, niin vaikka jotkut ihmiset netissä tai vaikka ihan ammattiapua auttavan puhelimen kautta? kasvotusten jos onnistuu itseltä niin hyvä vaihtoehto sekin), jotta saisit päästää asioita sisältäs? tohon ahdistuneisuuteen kyllä kannattaa yrittää apua hakea, jos se jotenkin pikkuhiljaa korjaantuis, niin sen jälkeen ehkä hieman helpottaa ihmissuhteiden luonti? ;c en tiedä, mä en oikein osaa auttaa kauheen hyvin
Oon käyny psykologilla yli kolme vuotta ja ahdistukseen on kokeiltu kaikki lääkkeet, ei auta :/ mut ihanaa ku yrität auttaa :)
äh, ikävää :c toivottavasti asiasi järjestyy jotenkin ♡;c
Mulla ei ole kaverin kaveria. Faija haukkuu mut joka päivä kun en liiku huoneestani ollenkaan. Tulee aina iha järkky fiilis. Mulla on vielä "paraskaveri" jonka kanssa oleminen tuntuu musta tosi pahalle. Se jatkuvasti haastaa riitaa ja on ilkee. Lisäks mun koko luokka syrjii mua. Mä en enää tiedä mitä mä teen.