Tahtoisin päästä eroon perinnönjaosta

JalmariPelimies

Voiko lapset tehdä perinnöttömiksi.

46

535

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ei voi----miksi olet nolla.

      • Kuvittelet vain. Tuhlaa omaisuutesi ja ota vielä velkaa, niin sukulaisetkin itkevät haudallasi


    • yhsiks

      Voi, tuhlaamalla maallisen mammonan eläessään. Jos jotain jää, sinä et sitä perinnönjakoa ole näkemässä;)

    • Omantahdonmääräys

      Eikö testamentti tehdä sitä varten, että sillä voi eläessään määrätä miten kuolonsa jälkeen oma jäämistö jaetaan?

      • varavaravaranotaari

        Ei.
        Rintaperillisiä ei voi sivuuttaa kuin tuhlaamalla omaisuutensa.
        Ainoastaan jos lapset ovat viettäneet pahatapaista ja huonomaineista elämää niin, että se on ollut suureksi häpeäksi esimerkiksi vanhemmille, sellaisessa on pieni mahdollisuus. Mutta sekin pitää todistaa oikeaksi ja kuitata oikeudessa.
        Elikkä vain tuhlaamalla ja lahjoittelemalla vaikka diakonisseille. 3999 euroa kerrallaan.


    • ent.siivoojaparka

      Lapset tehdä vanhempansa perinnöttömiksi vai vanhemmat tehdä lapset perinnöttömiksi?

      • PeukkuTuli

        Peukku


      • kylmätotuus

        Aloittaja kysyi: " Voiko lapset tehdä perinnöttömiksi?"
        Kysymys on selkeä ja oikeaoppisesti tehty.

        Ei hän kysynyt: " Voidaanko vanhemmat tehdä perinnöttömiksi?"

        Kai huomaat eron?

        Ei peukkua ylös eikä alas meille kummallekaan.


      • bessie-
        kylmätotuus kirjoitti:

        Aloittaja kysyi: " Voiko lapset tehdä perinnöttömiksi?"
        Kysymys on selkeä ja oikeaoppisesti tehty.

        Ei hän kysynyt: " Voidaanko vanhemmat tehdä perinnöttömiksi?"

        Kai huomaat eron?

        Ei peukkua ylös eikä alas meille kummallekaan.

        Vielä olisi voinut mainita kenen lapsista on kysymys, selkeästä ja oikeaoppisesta puheen ollen.
        Ilmeisesti Jalmarin omista ja/tai heidän lapsistaan, koska hän ei kysy voinko tehdä vanhempani perinnöttömiksi, mutta silti. Testamentin tosiaan oltava selkeä ja oikeaoppisesti tehty, ei kannata itse tehdä. Jalmarin ainakaan.


      • ent.siivoojaparka
        kylmätotuus kirjoitti:

        Aloittaja kysyi: " Voiko lapset tehdä perinnöttömiksi?"
        Kysymys on selkeä ja oikeaoppisesti tehty.

        Ei hän kysynyt: " Voidaanko vanhemmat tehdä perinnöttömiksi?"

        Kai huomaat eron?

        Ei peukkua ylös eikä alas meille kummallekaan.

        Eikä ole.
        Oikeaoppisesti se kuuluisi näin: Voivatko vanhemmat tehdä lapsensa perinnöttömiksi?
        Vaihtoehtoisesti näin: Voidaanko lapset tehdä perinnöttömiksi?

        Vertaa vaikka tällaiseen; Voiko lapset tehdä väsyneiksi?
        Kumminpäin savolaisen piälysmiehen aivot sanovat sen olevan oikeaoppisesti ymmärretty?


      • kylmätotuus
        ent.siivoojaparka kirjoitti:

        Eikä ole.
        Oikeaoppisesti se kuuluisi näin: Voivatko vanhemmat tehdä lapsensa perinnöttömiksi?
        Vaihtoehtoisesti näin: Voidaanko lapset tehdä perinnöttömiksi?

        Vertaa vaikka tällaiseen; Voiko lapset tehdä väsyneiksi?
        Kumminpäin savolaisen piälysmiehen aivot sanovat sen olevan oikeaoppisesti ymmärretty?

        Voiko tästä hypätä yli? Kyllä voi.
        Voidaanko tästä hypätä yli? Kyllä voidaan.

        Voiko vanhempi tehdä lapsensa perinnöttömiksi? Tuskinpa voi.
        Voivatko vanhemmat tehdä lapsensa perinnöttömiksi? Lähes mahoton tehtävä.

        Voiko piällysmiestä arvostella? Ei voi.
        Voidaanko piällysmiestä arvostella? Ei voida.

        Lapset eivät väsy. He väsyttävät vanhempansa.


      • PeukkuTuli
        ent.siivoojaparka kirjoitti:

        Eikä ole.
        Oikeaoppisesti se kuuluisi näin: Voivatko vanhemmat tehdä lapsensa perinnöttömiksi?
        Vaihtoehtoisesti näin: Voidaanko lapset tehdä perinnöttömiksi?

        Vertaa vaikka tällaiseen; Voiko lapset tehdä väsyneiksi?
        Kumminpäin savolaisen piälysmiehen aivot sanovat sen olevan oikeaoppisesti ymmärretty?

        Siivooja otti taas yläpeukun. Ropina vaan käy.


    • uralt

      Jos Jalmari Pelimies pelaa ja tuhlaa omaisuutensa, ei lapsille jää perintöä.

    • xx9

      Siniset tietävät kaikki asiat eivät muut, totuus kaikessa.

    • Voi, tekemällä testamentin. Ja sen jälkeen jos lapset eivät vaadi perintö-osaansa, he ovat perinnöttömiä.
      Voi myös sillai, että myyt ja lahjoitat omaisuutesi ennen kuolemaasi. Jätät itsellesi kaikkeen elin-ikäisen hallintaoikeuden. Ei kait hallintaoikeus periydy.
      Selkeät hyvät paperit, että vastaat kaikista kuluista ja nautit kaikki luovuttamastasi omaisuudesta tulevat tulot. Kaikki paperit ja sopimukset kannattaa vahvistuttaa maistraatissa. Verottaja tosin tunkee näppinsä joka väliin.
      Ainahan kaikkea voi perilliset moittia ja viedä käräjille jne
      Älä usko kaikkea, nämä sanat on vain mutua.

      • Hei, JalmariPelimies, itse perinnönjaosta ei pääse eroon. Se pitäneen jokaisen jälkeen suorittaa. Verottajalle pennittömänkin tulee tehdä selvitys varallisuudestaan.


    • opeopemätiedän

      Vaikeaa on tehdä lapset kokonaan perinnöttömäksi:


      Lakiosaa voivat vaatia rintaperilliset eli perinnönjättäjän suoraan alenevassa polvessa olevat jälkeläiset. Mikäli perittävällä on lapsia, nämä ovat hänen rintaperillisiään. Mikäli lapset ovat kuolleet, rintaperillisiä ovat heidän lapsensa.

      Rintaperilliselle tulee lain mukaan perintöosa, joka on perittävä omaisuus jaettuna rintaperillisten lukumäärällä. Jos rintaperillisiä on kolme, osuudeksi tulee 1/3. Jos omaisuus on kuitenkin testamentilla määrätty jollekin muulle henkilölle kuin rintaperilliselle, rintaperillinen on joka tapauksessa oikeutettu lakiosaansa. Lakiosa on puolet perintöosasta eli jos rintaperillisiä on kolme, lakiosa on 1/6 perittävästä omaisuudesta. Tietyissä erityistilanteissa voi olla mahdollista, ettei perillisellä ole oikeutta edes lakiosaan.

      Rintaperillinen voidaan tietyin edellytyksin tehdä perinnöttömäksi, jolloin hänellä ei ole oikeutta edes lakiosaansa. Rintaperillinen voidaan tehdä perinnöttömäksi, jos perillinen on tahallisella rikoksella syvästi loukannut perittävää, perittävän perimyspolvessa olevaa sukulaista tai perittävän ottolasta tai ottolapsen jälkeläistä. Perinnöttömäksi tekemisen perusteita ovat myös jatkuva kunniaton elämä tai jatkuva epäsiveellinen elämä. Kahdessa viimeksi mainitussa tapauksessa huomioon otetaan se, miten syvästi perillisen elämäntapa on loukannut perittävää.

      Perinnöttömäksi tekeminen tapahtuu testamentilla, jossa on mainittu perinnöttömäksi tekemisen peruste. Perusteeseen vetoavan on näytettävä peruste toteen. Jos perillinen on tehty perinnöttömäksi, perimysjärjestys määräytyy siten, kuin perinnöttömäksi tehty perillinen olisi kuollut ennen perittävää. Toisin sanoen jos perinnöttömäksi tehdyllä perillisellä on lapsia, nämä tulevat vanhempansa sijaan perimysjärjestyksessä.

    • eroonelämästä

      et kai sinä aio itse osallistua omaan perinnönjakoosi?

    • tööttt

      Jonkin lehden uutisoinnin mukaan maassa on sukupolvien ajan ollut vaikkapa jakamattomia tiloja - jollain verosuunnittelulla vältetty veromaksut valtiolle kymmenien vuosien ajan - siihen varmaan perustuu joku tuottavuusidea nyk. maa- ja metstalousyhtymiss? Jos olis oikeutettu jonkin lain perusteella johonkin perintöön ja kieltäytyy siitä ja siirtää perintöoikeuden lapsille tai lastenlapsille - joutuvatko he kohtuuttoman verotuksen kohteiksi - en tiedä.
      Mun ainut perintö äidin kotimökist ol vanha ulsteri ja samettinen lierihattu, sota-ajan kuhmuinen kapsakki, johon mahtui sangen vähät kamat - ei sen rikkaampana tästäkään mökistä manan majoille lähde - jos miettii miks ikänsä on töitä tehnyt ja kipuillut - eläkeikäisenä on ollut tilaisuus paneutua muihinkin maailman ja yhteiskunnan kipupisteitten miettimiseen - ennen kuin pottuja kasvaa nokan päällä
      - useinmiten tuleeko keltään lapsilta edes kysyttyä että tahtovatko he edes mitään mikä edes vanhemmista olis jäljelle jäävää - jos pahin ongelma olis vaikka huonot geenit - niitäkin pakko itsessään sietää ja kantaa - ? Kiitettävästi kaik irrallinen pikkuroina kyll lähtee kulkijoiden mukaan mutta milloin kiinteistöomaisuus tai maa olisi pelkkä rasite perijöilleen`?

      • Jos perinnöstä kieltäytyy, eihän siinä sen suurempaa prosenttia ole, jos perijät ovat suoraan alenevassa polvessa.
        Jakamattomia pesiä on vaikka kuinka paljon suomen maassa. Tiedän tapauksen jossa pienelle maaläntille oli halukas ostaja , niin piti 123 osakkaalta saada valtakirjat sun muut paperit kaupantekoon. Osakkaat olivat pitkin maailmaa ja moni ei edes tiennyt omistavansa jotakin osaa jostakin tilasta. Kukaan ei pistänyt edes hanttiin, ainahan semmoisia löytyy joka polvesta.
        Kyllä mulle ainakin olisi jokin kainuun korvessa tuhannen neliön tontilla sijaitseva rintamamiestalo jonkin pikkupikkutien päässä pelkkä rasite.


    • ahne

      Onpa narsistinen luonne. Pitää vielä hoitaa kuolemankin jälkeisiä asioita. Jos sä pelkäät et lapset tuhlaa sun omaisuutes jotenkin ei toivotulla tavalla niin mitä väliä sillä on sulle. Koita vaan päästä eroon siitä omistamisen taakasta. Kait oot jo käynyt seurakunnassa sopimassa hautajaisjärjestelysikin ja ostanut hautapaikankin loppuiäksi ylösnousuun asti. Hautapaasikin mahdollisimman iso ja näköinen, - siihenkin saa tuhlattua omaisuuttaan aika hyvin. Kyllä näitä piisaa.

    • siilimuori3

      Minä koitan pitää huolta että lapseni eivät jää perinnöttömiksi ainakaan minun tyhmien päätösteni tai naiviuteni/sinisilmäisyyteni takia. Vaikka perittävää olisi vähän.

    • lesken

      Kannattaa törsätä kaikki rahat, ja ottaa velkaa niinpaljon kuin saa. Perilliset ei saa mitään, velka ei periydy, ja sossu kuittaa arkun.

      • hempppavvn

        Jollakin vanhalla on tilillään paljon rahaa, minne ne joutuu kun hää joutuu hoitopaikkaan?


      • lesken

        EI ne joudu mihinkään., niinkauaa kun henkilö on elossa. Palvelutalomaksu kuitataan yleensä eläkkeestä.
        Kun aika hänestä jättää, löytyy takuulla perillisiä.


      • siilimuori3
        hempppavvn kirjoitti:

        Jollakin vanhalla on tilillään paljon rahaa, minne ne joutuu kun hää joutuu hoitopaikkaan?

        Toivottavasti hänen elämänsä sulostuttamiseen ja laadun varmistukseen jos ei muita perillisiä ole.


      • anttilannn
        siilimuori3 kirjoitti:

        Toivottavasti hänen elämänsä sulostuttamiseen ja laadun varmistukseen jos ei muita perillisiä ole.

        älä nyt kun hoitopaikka/yhteiskunta ottaa ne.


      • siilimuori3
        anttilannn kirjoitti:

        älä nyt kun hoitopaikka/yhteiskunta ottaa ne.

        Näin varmaan jatkossa tulee olemaan että mahdollinen omaisuus tulee entistä enemmän menemään oman inhimillisen vanhuuden kustantamiseen. Joten siksi pitää toimia itse kun vielä jotain ymmärtää.


      • Aaatos
        siilimuori3 kirjoitti:

        Näin varmaan jatkossa tulee olemaan että mahdollinen omaisuus tulee entistä enemmän menemään oman inhimillisen vanhuuden kustantamiseen. Joten siksi pitää toimia itse kun vielä jotain ymmärtää.

        Miten niin jatkossa? Totta joka hetki jo tänään. eräälläkin vanhalla tilillä PALJON massia, ei edes itse ymmrrä asiaa, säälittävää.


      • bessie-
        anttilannn kirjoitti:

        älä nyt kun hoitopaikka/yhteiskunta ottaa ne.

        Ei muuten ota. Syvästi kehitysvammaiselta veljeltäni jäi sievoinen perintö. Kymppitonneja edunvalvontatilille ja muutama tonni käyttötilille, jonne edunvalvoja siirsi rahaa tietyn summan kuukausittain, ilmeisesti lain vaatimusten mukaisesti. Hoitopaikan omistajapariskunta jolla käyttöoikeus käyttötilille, oli nostanut aivan uskomattoman vähän rahaa. Veljeni kuitenkin otettiin mukaan kaikille retkille jne..


      • Aaatos kirjoitti:

        Miten niin jatkossa? Totta joka hetki jo tänään. eräälläkin vanhalla tilillä PALJON massia, ei edes itse ymmrrä asiaa, säälittävää.

        Jatkossa kunta tulee vaatimaan että vanhuksen omaisuusrealisoidaan rahaksi ja käytetään hänen hoitoonsa ja hoivaansa.Näin uskoisin.


    • tööttt

      En muuten pelkää että lapseni ja lapsenlapset multa mitään veisivät - koko elämänsä kun on elänyt väkivallan varjossa suvussa missä härskisti kidutetaan, säälimätta kiusataan ja käytetään ihmisiä kuin esineitä rääviyksiinsä - on aina saanut pelätä ja itkeä niin naiset kun lapset - vain elämän päättymista liian varhain - sitä vihan kohtaamista kun ikänsä on asunut ja elänyt sangen vihamielisen kansan keskellä ja parissa-

      • siilimuori3

        Tuota ei aina tule ajetelleeksi hän joka on saanut asua turvallisessa lintukodossa ikänsä.


    • reppuriika

      Kyllä heille se lakiosa kuuluu, jos ei voi mitenkään perustella sen saamista, niin kuin on madollista jossain tapauksissa. Tietenkin lakiosan jälkeen saa testamentata lopun taholle tai henkilölle, jos niin haluaa.
      Onneksi ei ole lapsia, joten ei tarvitse pohtia tällaistakaan "ongelmaa". Ongelmat ovat monet. Täytyy kyllä vain todeta.

      • reppuriika

        Kyllä se hieman ihmetyttää näin lapsettomana, että jos on omia lapsia, niin huonoissa väleissä, ettei kymmeneen vuoteen lähetetä edes joulukorttia. Tunnen ikäiseni naisen ja tilanne on tällainen. Nainen on varaton, mutta säilyttää kotonaan aina muutamaa sataa euroa pahan paikan varalle. Kysyi minulta äskettäin, että kuka tulee ensiksi raikkaamaan asuntoa jos hän kuolee. No tietenkin joku tyttäristä, jos ei ole kirjallista dokumenttia tehnyt toiselle. Hän vielä kertoi että pitää rahoja kirjekuoressa, jonka päällä on jonkun nimi kenelle se pitää lähettää.
        Valistin kyllä rouvaa, että jos teillä on noin välit tukossa, niin ei ole takuuta kuka kuoren aukaisee ja sataset pitää. Saattaa tytär pitää vaikka "vaivanpalkkanaan". Kehotin tekemään virallisen testamentin.


      • opeopemätiedän

        Me täällähän emme voi tietää miten pirullisissa tai jopa hengenvaarallisissa olosuhteissa aloittaja on, joten...


    • tööttt

      Eräs iäkäs opettaja sanoi kerran, että ostin talvivaaran osakkeita vieläsenkin jälkeen kun osakkeiden arvo oli pudonnut ja hinta 4centtiä/kpl - monetkin menettivät paljon varojaan, itsekin, noissa valtion joukkolainoissa - kun pistää rahansa maan talouselämän palvelukseen - ett ajatteli senkin alueen ihmisten selviytymistä arjessa ja loppusotkujen siivoamista - ja että vaikka ihmiset kuinka haukkuisivat opettajiaan
      - siitä kannata mieltään pahoittaa - lasten joka tapauksessa koulussa on opittava ihmismäisiä käytöstapoja ja osoitettava kunnioitusta sekä opettajia ja opettamaansa oppialuetta kohtaan - oppiakseen olemaan jakäyttäytymään ihmisten tavoin.
      Vaikka elämme alati muuttuvassa maailmassa muuttuvan tiedon varassa - koko elämän voi silti ajatella elämänpituiseksi opintomatkaksi joka ikisen tiedon ja elämänalueella. Riippuvuuksiin sortumatta tai kaikkia maailman murheita kantamatta
      - kun rajalliset ja heikot on kuitenkin jo iäkkään ihmisenkin voimat.
      Saattoi joskus tulistua - mutta sanoi ajattelevansa kaikkia oppilaitaan rakkaina lapsina iäkkäänäkin - ja aikuisikääisinäkin ihmisyyttään kunnioittaen.

    • Tuhlarivanhus

      Kyllä sinä ihan luonnonlain perusteella pääset eroon omasta perinnönjaostasi. Se tehdään vasta kun olet siirtynyt vihreämmille laitumille.
      Voit helpottaa perikuntaa testamentilla. Perintöön liittyy säännöksiä, joten et voi sivuuttaa rintaperillisiä, mutta jos olet lapseton ja yksinäinen, voit testamentata omaisuutesi kodittomille kissoille jos haluat. Kannattaa paneutua asiaan ammattilaisen kanssa, siihen toimeen voi osan rahoistaan tuhlata.
      Eläkeläisiin iskee usein vakaumus, että omalla työllä ja säästämisellä kerätty omaisuus kuuluukin perillisille nyt elämän iltaan päästyä. Ei sijoiteta remontteihin, ei hyvään autoon, ei matkusteta, kuljetaan vanhoissa vaatteissa... Jälkikasvukin seuraa happamasti rahan "tuhlaamista", jos havaitsevat ikäihmisen käyneen omalla pankkitilillään.
      Aika hoopoa.

    • tööttt

      Ei ehken omat lapset tai lapsenlapset, mutta sivullisetkin on usein ihmeellisen kiinnostuneit just vanhusten varallisuuksista niin hyvissä kui epämäräisissä asioissa
      - monetkin letkauttelee vanhuksille että sun rahoissa ei mikään tunnu missään mutta meidän rahoissa ja varoissa kaikki tuntuu - mielestäni väärä väite - kuollut hengetön materia ei omaa tuntoaistia - eikä kaikkia kotonaan vierailevia edes tunne.

      On silläkin asialla vähän väliä - että onko elämässään elävien vai kuolleitten asialla
      - rauhassa tai rauhattomuudessa. Dementian kera tai ilman - mun mielestä aika iso on
      suomalaistenkin vanhusten määrä, jotka toimissaan ja puheissaan ovat ihan skarppeja - eivät kaikki tosin, jos muut sairaudet ovat häiritsemässä tavallist arkea ja siinä selviytymistä - vammaisuuden ohella. Poliisikin usein antaa varoituksi vanhusten kimppuun hyökkäävistä tyypeistä.

    • RyhdytäänKoijaamaan

      Jos kerrot millaisesta omaisuudesta on kyse, voidaan pohtia täällä yhdessä, miten saisit järjesteltyä asiasi niin, etteivät rintaperillisesikään saa centtiäkään omaisuudestasi.
      Minulle tulee muutamia hieman riskaabeleita vaihtoehtoja mieleen, joita voisin itse käyttää, jos olisi mennyt välit rintaperillisiä, enkä haluaisi antaa heille mitään.

    • pikkulinnut-kerto

      Alotuksen tekijälle,
      pääsetki eroon, sun vanhepasi ovat tehneet sinut perinnöttömäksi,
      miksikökähän ??? siksi ku ne ei sua enää tunne,
      kuka lienetkää kulkuri- ukko , ei huijareille perintöä jaeta,

    • Tietäville kysymys?

      Vaimoni isä kuoli, kului aikaa vaimoni kuoli ja sitten vaimoni äiti kuoli. Omaisuutta oli.

      Olimme naimisissa kaksi lasta 5 lapsenlasta. Kuka peri?

      Kaikki asiallisesti toimittu paperilla, tosin lopussa vakeuksia.

      • Emme suomenkansalaisia eikä asuta Suomessa.


      • näin-on-

        xx9
        vaimon lapset on ensisijaisia perillisiä, vaimon veljien ja siskojen lisäksi,
        sinä et ole olleenkaa perillinen,
        jos vaimolla ei ollu veljiä eikä siskoja
        niin lapset ovat perillisiä
        mutta verotus on hieman suurempaa kuin rintaperillisillä,
        he ovat toisenpolven perillisiä ei enää lähisukulaisia,


      • näin-on- kirjoitti:

        xx9
        vaimon lapset on ensisijaisia perillisiä, vaimon veljien ja siskojen lisäksi,
        sinä et ole olleenkaa perillinen,
        jos vaimolla ei ollu veljiä eikä siskoja
        niin lapset ovat perillisiä
        mutta verotus on hieman suurempaa kuin rintaperillisillä,
        he ovat toisenpolven perillisiä ei enää lähisukulaisia,

        Suomen lain mukaan perijä olisi ollut vaimoni perikunta siis minä ja lapseni.

        Kysyin asiaa kun vaimoni papereita tehtiin- lapset perivät Olin siihen tyytyväinen aika kuluin, sain asian toimimaan. Suomesta tuli tuomarilta kirje minun täytyy kirjoittaa alle että lapseni perivät ja tein sen.

        Tuomari kirjoitti sillä tavalla koko asian, että vaimoni sukuun ei koskaan ole yhteyttä kuin yhteen henkilöön siis häneen joka sain asian toimimaan.

        Täytyisi vähän tietää !

        Ruotsissa perii puoliso ei kukaan muu ja jos jotain jää jäljelle niin lapset perivät.
        Puoliso perii myös PPM eläkkeen jos paperi on kirjoitettu. (osa valtioneläkettä).


      • Näin on --Nolla on Aina nolla?

        sinulle näin on--- näin olet nolla, et kaikessa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      383
      8436
    2. Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa

      Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.
      Maailman menoa
      173
      2800
    3. Kuka pistetty kylmäksi

      Ketähän joutunu puukkohipan uhriksi? Tietääkö kukkaan?
      Kajaani
      13
      1142
    4. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      76
      988
    5. Sylikkäin.

      Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta
      Ikävä
      61
      903
    6. Postilaatikoista

      Tuntuu kaikki tietävän tekijän/tekijät, mutta miksi nimiä ei julkaista???
      Kihniö
      25
      886
    7. Nainen arvaa kuka

      En ikävä kyllä elä enää pitkään
      Ikävä
      55
      863
    8. Sano nyt kiertääkö

      Huhut meistä tai jostain muusta?
      Ikävä
      64
      832
    9. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      46
      806
    10. Eemeli Peltosen viimeinen postaus Facebookissa!

      "Olen ollut kevätistuntokauden viimeisillä viikoilla paljon poissa eduskuntatyöstä. Sain toukokuussa hyvää hoitoa HUSiss
      Maailman menoa
      72
      792
    Aihe