Minä tunnustan...

Olen myös painanut purkan naapurin ovisilmään.

Oletko räjäyttänyt naapurin postilaatikkoa uutenavuotena.

Kaupassa kaivan usein takaa sen päiväykseltään tuoreemman tuotteen.

Minä ja naapurin kakarat laitettiin lehmän kantaa kahvipakettiin. Laitettiin kadulle ja mentiin puskaan piiloon. Joku onnellinen nosti paketin kassiinsa ja hihitettiin puskassa. Hyvää alkanutta perjantaipäivää.

Tunnustan, se olin minä, joka ne kielletyt ikkunat aukaisi ja niiden vuoksi kaksi päivää istuttiin ja kärsittiin tuomiota, niin julmaa.
Se olin minä, joka ne appelsiininkuoretkin heitti ja taas istuttiin tuomiota ja kaikki kärsivät, ei auttanut puhe ei uhkailua, ikäni olen salaisuutta kantanut ja nyt sen tunnustan.
Kotiapulaiselta kympin kerran varastin, sitäkään en ole vielä kellekään kertonut, kyllä nyt helpotti moinen synti tunnustaa.
Kiitos aloituksesta, nyt niin ihana kevyt olo.

Se olin minä, joka painoin palohälyytysnappulaa yhdessä sanatoriumissa ja kaikki porukat evakuoitiin ulos.
Paras unohtaa ne loput syntinsä mitä ei vielä ole onnistunut unohtamaan.

Tunnustan häveten, että n. viis vuotiaana olin melkein varas. Sujautin käteni eteisen naulassa roikkuvan takin taskuun. Takki kuului isälleni. Taskun pohjalta otin 40 penniä.
Varastamistilanne oli hyvin pelottava ja jännittävä. Kouransyrämessä ne pennit sitten oli ja minä lähdin juoksemaan kioskille. Ajattelin ostaa Riks-Raks-patukoita, joita sai viidellä pennillä kaks.
Hengästyneenä seisoin sitten kioskin luukulla ja myyjä kysyi, mitä tahtoisin ostaa.
Olin NIIN kauhuissani, kun ajattelin että nyt minäkin sitten olen VARAS, josta niin monta kertaa oli puhuttu ja opastettu, että ei MISSÄÄN NIMES saa ikinä varastaa mitään, ei edes nuppineulaa.
Siinä minä sitten vain seisoin sanattomana. En voinut avata suutani, kun olisin ruvennut itkemään ja kertomaan, että minulla on kädessäni isän rahaa.
Myyjä olisi luullut minua mykäksi, ellei olisi tuntenut minua. Usein lähikioskilla kävin.
Tutisevin polvin ja suuren häpeän saattelemana käännyin ja juoksin kotiin niin kovaa, kuin ikinä-ikinä kykenin. Olin ollut varkaana ainakin 10 minuuttia ja se tuntui niin raskaalta taakalta, että siitä oli heti päästävä pois.
Varovasti avasin ulko-oven, hiivin eteiseen ja sujautin ne rahat isäni takintaskuun.
Olisin mennyt kertomaan äitille ja isälle, mitä tuli tehtyä, mutta en uskaltanut. Häpeä oli niin suuri.
Mutta sen sanon, että palautettua rahat olin onnellisempi kuin ikänä :)

Tradaaaa, tulin takaisin:)
"expimot" kuule teit hassun kivan aloituksen. Tähän ketjuun voi kirjoittaa tunnustuksia ja tietysti olo helpottuu, jos ne saa sisuksista kerrottua veks.
Mulla olis yks toinenkin tunnustus.
Muistanette kaikki, kun tuli semmoset pyörään laitettavat lamput joiden nimi oli MULKKU. Pötkyliäinen lamppu, jonka pötkönpään lamppuosan sai kierrettyä ku pullon korkin ja siten siihen mulkkuun syttyi valo.
Oi ku mun teki semmosta mieli omaan pyörääni.
Aloin inumaan sit semmosta. Ma tahdon, ma tahdon. Isäni antoi minulle rahat, olin 4v, ja lähdin kauppaan, jossa niitä oli lasikaapissa.
Innoissani olin tottavie. Myyjä tuli kysymään mitä tahdon ja kun katsoin lasin läpi sitä mulkkulamppua, niin en mitenkään kehdannut sanoa sanaa: Mulkku. Olisi pitänyt sanoa: "Tahdon tuon mulkkulampun", mutta sitä en kyennyt. Niinpä osoitin vieressä olevaa koristekahvikuppia. Semmonen posliininen pieni kahvikuppi, jossa lautanen. Kahvikupin ulkopuolella oli joku vaakuna (ruma). "Minä tahdon ostaa tuon", sanoin ja hetken kuluttua olin sitten kahvikupin omistaja.
Vein sen kotiin ja äiti ja isä katsoivat kuppia aivan ihmeissään.
-Kuinka sä nyt tuommosen ostit?
-Sunhan piti ostaa pyörään lamppu.
-Niin niin, mutta tää oli paljon parempi, vastasin kun en kehdannut sanoa, etten kehdannut sanoa Mulkku.

Tunnustukseni on se, että valehtelin vanhemmilleni :)

Jaa.
Se onkin heikunkeikku joka kirjoittelee noita seksi-aloituksia vanhoille naisille ja miehille.
Minä en saa tästä aloituksesta naurua aikaiseksi.
Minua etoo.

H.

Söin lasten karkkipäiväkarkit.

Mulla onkin paljon tunnustettavaa, mä rikon liikennesääntöjä jatkuvasti ja alinomaa. Varsinkin pimeällä ajelen miten sattuu, silloin nimittäin kuvittelen olevani yksin vain enkeleitten kanssa liikenteessä. Kotinurkilla posottelen keskellä tietä ja hirveetä vauhtia. Kerran Turussakin moottoritieliittymän uudet järjestelyt sai mut ihan hulluksi. Menin sieltä tai täältä, aina kuitenkin väärältä puolelta liikeenteenohjaajaa. Pieni anarkisti sisälläni silloin nautti elämästään.

Minun tunnustukseni on aika tuore .... tunnustan jännittäneeni ....vähän pelänneenikin kun lääkäri soitti .....helpotus....ei keliakiaa ja kaikki arvot hyviä....

Kirjoitan 60 sivuille vaikka ikää on 53v.

Minäkin tunnustan ,minä se olin joka laittoi ne 8mm laakerinkuulat siihen alapäästään avonaiseen purkkiin joka oli sen kiinostavan paperin päällä.
Taisin olla myös se joka eniten paheksui tempun tekijää ja annoin eniten sympatiaa onnettomalle uteliaalle purkin nostajalle .

15-vuotiaana lempikirjailijani oli Kalle Päätalo.

Sain parikymppisenä tukevasti selkääni, oikein kunnolla.
Riitaa haastaessani tiesin kaverin olevan sm-tason nyrkkeilijä, mutta en muistanut sitä.

Oli opettavainen tapaus.

Mä tunnustan, että olen monta kertaa ollut se joka on "antanut ymmärtää, mutta ei (mukamas) ymmärtänyt antaa".

Yksi ihan tuore tunnustus pois kuleksimasta ja itseluottamusta nakertamasta.

Kokeilin tänään Cooperin testiä tällä palstalla näkemäni aloituksen inspiroimana.
Taulukosta katsoin, että 50-100 vuotiailla tulos 2400m on "erinomainen".
Otin siis tavoitteekseni 2400, joka tarkoittaa kentällämme kuutta kierrosta ja kahden minuutin kierrosaikaa.

Ensimmäinen kierros meni muutaman sekunnin alle tavoitteen ja päätin pitää vauhdin loppuun asti. Lopussa vielä kiristän jos jaksan.

Toisella kierroksella ilma äkisti lämpeni ja happi katosi johonkin, mutta sain kuitenkin pidettyä vauhtini samana kierroksen loppuun.

Maaliviivan kohdalle päästyäni noukin maasta vesipulloni, otin hörpyt ja rentoa kävelyä näytellen lähdin autolle.

Tulos 800 metriä.