Olen ollut vuosikausia parisuhteessa narsistiksi epäilemäni henkillön kanssa. Nyt koitan erota, en sen takia millainen hän on, vaan siksi millainen minusta on tullut seurauksena tästä suhteesta.
Millainen siis olen, millaiseksi minut on nuijittu?
Olen ahdistunut, itkuinen, uneton. Epävarma itsestäni. Äärimmäisen suuttumisherkkä, mutta toisaalta alan itkemään jos joku sanoo minulle mitä tahansa "negatiivista". Masentunut, itsemurhaa hautova, kaiken toivon ja elämänilon menettänyt, muista ihmisistä eristäytynyt. Itsenäisyyteni ja itsemääräämisoikeuteni menettänyt. Lukuisia sairauksia, jotka ovat psykosomaattisia/ stressistä johtuvia. Ulkonäköni on kuin 10 vuotta vanhemmalla. Epäilen omia havaintojani ja kokemuksiani, epäilen kuvitelleeni asioita ja tapahtumia - todellisuuden rajat ovat siis hämärtyneet. Koen olevani tulossa kirjaimellisesti hulluksi. Olen kävelevä ruumis.
Näin alkajaisiksi.
Ei minua kukaan vanha tuttu enää samaksi ihmiseksi tunnista, ei ulkoisesti eikä luonteeltani tai käytökseltäni. Olen siis jo tavallaan kuollut, vanhaa minua ei enää ole.
En tiedä voiko takaisin tullakkaan, mutta nyt olen päättänyt ottaa siitä selvän. Muuten en saa koskaan tietää. Ja saanpa olla vielä jostain asiasta ylpeä tässä elämässä - siitä että yritin pelastaa sen vähän, mitä minusta on jäljellä. Viimeisillä voimillani.
Pitäkää peukkuja.
Millainen siis olen, millaiseksi minut on nuijittu?
Olen ahdistunut, itkuinen, uneton. Epävarma itsestäni. Äärimmäisen suuttumisherkkä, mutta toisaalta alan itkemään jos joku sanoo minulle mitä tahansa "negatiivista". Masentunut, itsemurhaa hautova, kaiken toivon ja elämänilon menettänyt, muista ihmisistä eristäytynyt. Itsenäisyyteni ja itsemääräämisoikeuteni menettänyt. Lukuisia sairauksia, jotka ovat psykosomaattisia/ stressistä johtuvia. Ulkonäköni on kuin 10 vuotta vanhemmalla. Epäilen omia havaintojani ja kokemuksiani, epäilen kuvitelleeni asioita ja tapahtumia - todellisuuden rajat ovat siis hämärtyneet. Koen olevani tulossa kirjaimellisesti hulluksi. Olen kävelevä ruumis.
Näin alkajaisiksi.
Ei minua kukaan vanha tuttu enää samaksi ihmiseksi tunnista, ei ulkoisesti eikä luonteeltani tai käytökseltäni. Olen siis jo tavallaan kuollut, vanhaa minua ei enää ole.
En tiedä voiko takaisin tullakkaan, mutta nyt olen päättänyt ottaa siitä selvän. Muuten en saa koskaan tietää. Ja saanpa olla vielä jostain asiasta ylpeä tässä elämässä - siitä että yritin pelastaa sen vähän, mitä minusta on jäljellä. Viimeisillä voimillani.
Pitäkää peukkuja.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Et tarvitsekaan vanhaa minuasi,etkä sitä voi sitä saada , mikään täällä ei ole pysyvää. Rakennat uuden ja paremman ja sekin muuttuu ja kehittyy. Henkinen eroon pääsy vie aikaa ja on vaikeampaa kuin pelkkä fyysinen ero, mutta kyllä sekin onnistuu. Ala tehdä asioita joista sinä pidät ja jotka sinua kiinnostavat. Päätä nauttia vapaudestasi.