Olen taas viime aikoina potenut entistä enemmän yksinäisyyttä. Olen 25 -vuotias nuori mies, joku palsta nillittäjä varmaan tulee sanomaan: "Sinä olet vielä nuori, sinulla on elämä edessäsi!". - Paskat sanon minä! Kun on umpikujassa niin on umpikujassa. Voin ennustaa koko elämäni koska minulle ei tapahdu mitään uutta...mikä on toisaalta tavattoman turvallista, mutta toisaalta tavattoman tylsää! Masentaa!
Koen, että elämäni koostuu tällä hetkellä velvollisuuksista, joihin en pysty vaikuttamaan millään lailla. Olen töissä (töihin sidottu, koska parempaakaan ei ole tarjolla); opiskelen samalla (opiskelualallani on sen "seksiikkyydestään" huolimatta melko huono työtilanne tällä hetkellä); asun vanhempieni kanssa (kun ei ole mitään muutakaan vaihtoehtoa tällä hetkellä).
Täytän vain velvollisuuksia, sellaisia mitä minulta odotetaan ja halutaan! Vituttaa, kun muut ikäiseni asuvat jo tyttöystäviensä kanssa...isoveljenikin asui jo ikäisenäni omillaan oman tyttöystävänsä kanssa....mitä minä teen??? Työskentelen osa-aikaisena ja yritän jotenkin ihmeellisesti tutkinnon kasaan kouluta (viimeinen vuosi alkamassa) --> harjoittelutkin joudun ottamaan hyväksi lukuna työkokemuksesta aivan muulta alalta, kuin koulutukseni on...työtilanne on vain niin huono...Tai noh, riittäähän niillä intialaisilla ja kiinalaisilla koodaamisen ihmelapsilla töitä.
Asun vanhempieni kanssa...en voi siihenkään oikeen vaikuttaa...tai voisin! Mutta olisi typerää lähteä opiskeluiden osittain kesken ollessa hankkimaan vuokrakämppää jostain...arvatenkin melko kalliilla. Luojan kiitos on edes ajokortti tullut hankittua ja perheeni lainaa suopeasti autoa käyttööni.
On toki muutamia kavereita opiskelujen kautta ja pitempiaikainen kaveri ja alakoulun puolelta, joidenka kanssa voin tappaa aikaa mikäli ajan tappaminen ei onnistu velvollisuuksia suorittamalla...harmi vain tuo kaveri piiri on 100% miesvaltainen...työyhteisönikin on 99% miesvaltainen (1 kpl naisia toimistolla, sekin miljoona vuotta minua vanhempi ja tietysti perheellinen).
Haluaisin tutustua johonkin mukavaan tyttöön...tai naiseen (pitänee sanoa?)...en ole edes varma kummaksi minun pitäisi vastakkaista sukupuolta kutsua nainen vai tyttö?? Kun en ole edes seurustellut kertaakaan...kaikki vuorovaikutus on ollut tyyliin koulutehtäviin liittyvää ja sekin joskus alakoulun puolella, kun luokanopettaja pakotti, että nyt sitten olet tuossa ryhmässä! En osaa seurustella....haluaisin ehdottomasti tutustua johonkin...en tiedä vain mistä aloittaa.
JA EDELLEEN olen 25. Tuon edeltävän kohdan jälkeen saattoi tuntua, että täällä on joku Eemeli 5v kirjoittelemassa.
On minulla ollut välillä jotain ihme kohtaamisia naisten kanssa....joskus tulee tilanteita, että tuntuu kuin toinen katselisi minua, mutta kuittaan ajatuksen helposti sillä, että enhän minä olen edes fitnesmiehen näköinen, ei kukaan minua kattelisi. Vasta taannoin oli baarissa tilanne, että joku vanhempi nainen halusi tanssia hitaat kanssani, koska kuulemma:"Olet niin turvallisen näköinen."....mutta käytännössä inhoan ajatusta hakea naisen baarista...en halua peitellä itseäni viinan varjoon ja haluaisin olla oma itseni...en noukkia baarin nurkasta jotain.
Luonteeltani olen tavattoman ujo...mikä näkyy työyhteisössäkin osittain esimiesten suhtautumisessa minuun...luulevat kai että olen homo tai jotain...noh onhan sitä homotteluakin saanut kuunnella. Koulukiusaamistaustaa minulla on, sieltä on jäänyt vähän sellainen toimintatapa nykyelämään: sulkee oikeastaan korvat ja silmät kaikelta siltä mitä näkee tai kuulee, koska ei halua kokea sitä naljailua.
Ärsyttää lukea jostain ohjeita iskemiseen: pitäisi hymyillä ja olla rento jne, jne... Miten voisin hymyillä, kun jännittää?! Ja toisaalta kun oma tunne on enemmän suru kuin ilo...suru siitä, että tuntuu olevansa aikalailla vain mätä omena. Sisäisesti toivon, että joku näkisi suruni, mutta uskon enemmin hyppääväni ohipyyhältävän Pendolinon eteen, kuin se että joku huomaisi tilanteeni.
Tottakai myös suurempi tulevaisuuden kuva vaikuttaa tuohon yksinäisyyden tunteeseen, kuten missä maailma kokonaisuudessaan makaa tällä hetkellä. Niille kun ei vaan voi tehdä mitään itse...
Minulla ei ole käytännössä yhtäkään ns. "merkityksellistä" ihmiskontaktia...jonka kanssa näkisin jonkun yhteisen päämäärän tai tulevaisuuden...se ilo on muilla.
Ominaisuudet mitä periaatteessa arvostan itsessäni: rehellisyys, avoimuus ja fysiikka (vaikkakin isokokoinen olen [ei todellakaan lihasta], mutta ei kuitenkaan ihan överiläski).
Syytän itseäni huonosta kunnosta, joka kuitenkin riittää kohtuullisesti 8 tuntisiin työpäiviin melko fyysisessä työssä. Painoa on n. 115kg, mutta toki on myös pituutta n. 194cm...en ole lihaksikas, mutta sitähän juuri haluttaisiin...olen minä näitä "läski" -kommentteja saanut kuulla tarpeekseni alakoulusta lähtien....ja minkäs teet kun polvivammat ovat tulleet vielä riesaksi päälle niin painon pudottaminen/miehekkäiden pallopelien pelailu on jäänyt vähemmälle.
Koen, että elämäni koostuu tällä hetkellä velvollisuuksista, joihin en pysty vaikuttamaan millään lailla. Olen töissä (töihin sidottu, koska parempaakaan ei ole tarjolla); opiskelen samalla (opiskelualallani on sen "seksiikkyydestään" huolimatta melko huono työtilanne tällä hetkellä); asun vanhempieni kanssa (kun ei ole mitään muutakaan vaihtoehtoa tällä hetkellä).
Täytän vain velvollisuuksia, sellaisia mitä minulta odotetaan ja halutaan! Vituttaa, kun muut ikäiseni asuvat jo tyttöystäviensä kanssa...isoveljenikin asui jo ikäisenäni omillaan oman tyttöystävänsä kanssa....mitä minä teen??? Työskentelen osa-aikaisena ja yritän jotenkin ihmeellisesti tutkinnon kasaan kouluta (viimeinen vuosi alkamassa) --> harjoittelutkin joudun ottamaan hyväksi lukuna työkokemuksesta aivan muulta alalta, kuin koulutukseni on...työtilanne on vain niin huono...Tai noh, riittäähän niillä intialaisilla ja kiinalaisilla koodaamisen ihmelapsilla töitä.
Asun vanhempieni kanssa...en voi siihenkään oikeen vaikuttaa...tai voisin! Mutta olisi typerää lähteä opiskeluiden osittain kesken ollessa hankkimaan vuokrakämppää jostain...arvatenkin melko kalliilla. Luojan kiitos on edes ajokortti tullut hankittua ja perheeni lainaa suopeasti autoa käyttööni.
On toki muutamia kavereita opiskelujen kautta ja pitempiaikainen kaveri ja alakoulun puolelta, joidenka kanssa voin tappaa aikaa mikäli ajan tappaminen ei onnistu velvollisuuksia suorittamalla...harmi vain tuo kaveri piiri on 100% miesvaltainen...työyhteisönikin on 99% miesvaltainen (1 kpl naisia toimistolla, sekin miljoona vuotta minua vanhempi ja tietysti perheellinen).
Haluaisin tutustua johonkin mukavaan tyttöön...tai naiseen (pitänee sanoa?)...en ole edes varma kummaksi minun pitäisi vastakkaista sukupuolta kutsua nainen vai tyttö?? Kun en ole edes seurustellut kertaakaan...kaikki vuorovaikutus on ollut tyyliin koulutehtäviin liittyvää ja sekin joskus alakoulun puolella, kun luokanopettaja pakotti, että nyt sitten olet tuossa ryhmässä! En osaa seurustella....haluaisin ehdottomasti tutustua johonkin...en tiedä vain mistä aloittaa.
JA EDELLEEN olen 25. Tuon edeltävän kohdan jälkeen saattoi tuntua, että täällä on joku Eemeli 5v kirjoittelemassa.
On minulla ollut välillä jotain ihme kohtaamisia naisten kanssa....joskus tulee tilanteita, että tuntuu kuin toinen katselisi minua, mutta kuittaan ajatuksen helposti sillä, että enhän minä olen edes fitnesmiehen näköinen, ei kukaan minua kattelisi. Vasta taannoin oli baarissa tilanne, että joku vanhempi nainen halusi tanssia hitaat kanssani, koska kuulemma:"Olet niin turvallisen näköinen."....mutta käytännössä inhoan ajatusta hakea naisen baarista...en halua peitellä itseäni viinan varjoon ja haluaisin olla oma itseni...en noukkia baarin nurkasta jotain.
Luonteeltani olen tavattoman ujo...mikä näkyy työyhteisössäkin osittain esimiesten suhtautumisessa minuun...luulevat kai että olen homo tai jotain...noh onhan sitä homotteluakin saanut kuunnella. Koulukiusaamistaustaa minulla on, sieltä on jäänyt vähän sellainen toimintatapa nykyelämään: sulkee oikeastaan korvat ja silmät kaikelta siltä mitä näkee tai kuulee, koska ei halua kokea sitä naljailua.
Ärsyttää lukea jostain ohjeita iskemiseen: pitäisi hymyillä ja olla rento jne, jne... Miten voisin hymyillä, kun jännittää?! Ja toisaalta kun oma tunne on enemmän suru kuin ilo...suru siitä, että tuntuu olevansa aikalailla vain mätä omena. Sisäisesti toivon, että joku näkisi suruni, mutta uskon enemmin hyppääväni ohipyyhältävän Pendolinon eteen, kuin se että joku huomaisi tilanteeni.
Tottakai myös suurempi tulevaisuuden kuva vaikuttaa tuohon yksinäisyyden tunteeseen, kuten missä maailma kokonaisuudessaan makaa tällä hetkellä. Niille kun ei vaan voi tehdä mitään itse...
Minulla ei ole käytännössä yhtäkään ns. "merkityksellistä" ihmiskontaktia...jonka kanssa näkisin jonkun yhteisen päämäärän tai tulevaisuuden...se ilo on muilla.
Ominaisuudet mitä periaatteessa arvostan itsessäni: rehellisyys, avoimuus ja fysiikka (vaikkakin isokokoinen olen [ei todellakaan lihasta], mutta ei kuitenkaan ihan överiläski).
Syytän itseäni huonosta kunnosta, joka kuitenkin riittää kohtuullisesti 8 tuntisiin työpäiviin melko fyysisessä työssä. Painoa on n. 115kg, mutta toki on myös pituutta n. 194cm...en ole lihaksikas, mutta sitähän juuri haluttaisiin...olen minä näitä "läski" -kommentteja saanut kuulla tarpeekseni alakoulusta lähtien....ja minkäs teet kun polvivammat ovat tulleet vielä riesaksi päälle niin painon pudottaminen/miehekkäiden pallopelien pelailu on jäänyt vähemmälle.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Voi kun olet niin ihanan lutununen . Eihän minunkaan ikä ole kuin 32 kohta ja lisäksi. Olet niin suloinen miten ihmeessä tännekin eksyit.
Ei sinussa ole mitään vikaa. Voi kun halaisin jos näkisin eikä senäkökää ei haittaa. Voisin tarjota vähän kyytiä että viedä sinua näytille tai mihin vain etsittäis sinulle se oikea nainen.
Kyllä on ihan 30v miehiäkin jotka vasta muuttaa omille näin oli ukon kaverikin. Mutta olet niin lutune enkä haluisin antaa sinua kenellekkään tuhmalle.
Ukon kaveri löysi naisensa 32v. Ja nyt on 34v. Joku huono suhde oli välissä yh-äidin kanssa.
Älä riko itseäsi hulluja naisia on oikeasti liikkeellä. Meidän pitää löytää sun vertainen nainen, eikä jotain ilkeää.
Minä itkisin että olet vielä olemassa saat aina paremmalle tuulelle vain minkä luin. Aina voit kouluttautua toisaalle paitsi jos se kiinnostaa ja koet itsellesi mistä tykkäät.se palkka ei ole tärkeä. Eikä sillä isolla palkalla mitään kunnollista saa.
Tärkeitä olet sinä.
Sinun hyvät lähtökohdat.Miten tuntuu vielä uskomattomalle mutta olet suloinen ja täydellinen.
Moni kiltti ihminen halajaa. Kyllä sinä voitat elämäsi puolelle kovalla saavutuksella.
Itken siis ilosta. Voi kun tietäisi miten vanhempasi saanut pidettyä pois noiden pedon suilta.
Anteeksi kun olen innostunut mutta tykkään jo sinusta erityispaljon koen sinut harvinaislaatuiseksi kullaksi.
Lisäksi käy viimeinen vuosi. älä vaihda kun jo loppu suoralla ja koodaaminen on hyvä ala. Se on kasvava ala ja parhailla riittää töitä. Elä menetä uskoa. Voit luoda koodamisella mitä uskomattomia asioita, joista on hyötyä. oletko varma ettet ole yksi niistä harvoista jotka ovat älykkäämpiä luomaan olethan kunnioittanut vanhempiasikin,. Eihän se tunnu jos ei ihmeemmin muita tunne. Mutta kirjoitit pitkästi kertoi ettei ole pois suljettu ettet pystyisi kommunikoimaan ja lahjakkuutta vaatii.
Sokeuduin sinun viestistäsi halusin toteuttaa kaikki toiveet tietyissä rajoissa,joten käy se koodaus. Se on tosi hyvä ala. En ole palkkoja katellut mutta se ei ole pää asia. Lisäksi jos minua pääministeri ottaa sähköpostini edes huomioon ja tutkituttavaksi. työllä ei ole merkitystä selviytymiseen yhteiskunnassa palkkaus menisi, perheen huollettoman elämisen mukaan.
Anna anteeksi mutta tykkään.
Voi ihana xD! Sait goldrosen ihan sekaisin :). Mutta aika lailla samaa mieltä olen. Kirjoituksesi oli kaikessa surullisuudessaan myös ilahduttava. Et selvästikään ole kadottanut huumorintajuasi, vaikka elämä ei tällä hetkellä niin mahtavalta tunnukaan. Musta sävy siinä tietysti on, mutta siitähän juuri tykkään.
Jos sinulla olisi velvollisuuksiesi lomassa aikaa ihmetellä elämää ja ihmisiä uuden ihmisen kanssa, niin väsäisitkö jonkun sähköpostiosoitteen tähän julkaistavaksi? Haluaisin kirjoittaa sinulle. En kyllä ole ihan noin räiskyvä persoona kuin goldrose, mutta tunteva, ajatteleva ihminen kuitenkin (tiedä itsekkään, tyttö vai nainen...).
Itsekkin voin samalla tapaa ennustaa oman elämäni paitsi että olen kaiken muun hyvän lisäksi vielä lyhyt pätkä ja työtön ja pari vuotta aloittajaa vanhempi.
Apua! Voiko nykyään tehdä työharjoittelun muulla alalla kuin mihin on kouluttautumassa? Ennen vanhaan sen piti olla just prikulleen siltä samaiselta alalta. Muistan kun yksi poika teki hikihatussa töitä ja sitten ilmoitettiin ettei se työ kelvannutkaan hänen opintojensa työharjoitteluksi.
Noh...tässäkin tuntuu olevan vaihtelua eri ammattikorkeakoulujen välillä. Osassa vaaditaan alaan liittyvää työkokemusta tai alalla suoritettua harjoittelua, jossain muualla saattaa olla niin, että kelpaa tosiaan ihan mikä vaan. Puuttuu yhteinen käytäntö....toisaalta on hyvä, ettei sitä alan työkokemusta vaadita, koska Nokian päättymisen jälkeen on työpaikat oleellisesti IT-alalla vähentynyt....mistäs harjoittelupaikan pieraiset, kun työpaikkojakaan ei ole.
Milloinkas se seuraava pendolino -juna meneekään aseman ohi.
RIP Minä
Jättäisit nyt kuitenkin ensin sen sähköpostiosoitteen? Unohda se pendolino toistaiseksi.
Tuonne saa lähettää viestiä: [email protected]
Tämähän on kopio, kuin aloituksesta:
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016070821870161_uu.shtml?ref=juurinyt_desktop
Kun olin 25 vuotias niin ennustin että olen yksinäinen koko elämäni. Olen jo kohta 41 vuotias ja olen yhä yksin. Minulla ei ole kokemusta parisuhteesta kun ei naiset ole halunneet tutustua. Kavereitakaan ei ole. Kavereita oli nuorena ja ne juopotteli aina ja naiset lähti niiden mukaan, minua ei juopottelu pahemmin kiinnostanut ja jäin siksi yksin. Minulla oli unelma että löytäisin jonkun joka tykkäisi minusta mutta nyt se vaan on myöhäistä.
Elämä rakentuu velvollisuuksista . Muutoin ei rusinoita irtoa pullasta .