En edes tiennyt sinusta löytyvän puolta ilkeyteen, katkeruuteen ja jopa kateuteen. Haukuit ja liioittelit kaiken ja lisäksi valehtelit. En tiedä koko asian motiivia, mutta veikkaan, että olit vain kateellinen minulle. Kaikki mitä minulla oli hyviä asioita, haukuit itse huonoksi. Ehkä samalla sinä pelkäsit pahinta puolestani. Halusit tavallaan tuhota minussa sen kaiken mitä minulla oli.
Vastaukset 5
- Enusko
Kenelle tämä? Miksi olet noin katkera, sinussa ei ole mitään syytä?
- Oikeatunnistaa
Minulle hän teki väärin irl. Siinä on jo riittävästi syytä. Hän halusi pilata kaiken mitä meillä oli ja halusi samalla satuttaa minua.
- Oikeatunnistaa
Oikeatunnistaa kirjoitti:
Minulle hän teki väärin irl. Siinä on jo riittävästi syytä. Hän halusi pilata kaiken mitä meillä oli ja halusi samalla satuttaa minua.
Hänellä todella oli tunteita minua kohtaan ja olin hänelle tärkeä. Silti hän halusi puukottaa selkään ja pilata kaiken mitä meillä oli.
- Elämäopettaa
Onpa aika väärin kohdellut sinua ihmisenä, hajota ja hallitse taktiikalla eli oliko kyseessä sairaalloisesti mustasukkainen ihminen? Tunnistan tuon, koska olen itse elänyt aikanaan sellaisen ihmisen kanssa elämästäni 10 vuotta ja pääsin onneksi pois suhteesta ennen kuin hän olisi hajottanut minut täysin sekä henkisesti että fyysisesti. Itsekin ymmärsin koko homman vasta paljon myöhemmin suhteen päätyttyä ja olin niin nuori ja kokematon silloin etten tajunnut vielä tästä elämästä oikein mitään, mutta paljon se suhde opetti. Ole oikeasti onnellinen, että pääsit eroon ja opettele rakastamaan itseäsi ettet anna kohdella enää väärin.
aloitus ei ole nimimerkkini tai minun
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 641042
- 641042
- 93817
- 57813
- 42678
Jasmin vauhdissa
Kyllä pitää Jassulla kiirettä, kun yhtenään menoa mun äidin, isäpuolen ja Markon kanssa Ossianin ollessa tietysti sulois222640- 50598
- 40570
- 66565
Nainen joka haluaa miehen
Näyttää sen selvästi. Hommaa minihameet, pitkät hiukset, laihduttaa ja on iloinen sekä aktiivinen.79563