Eli minulla on jo ammattitutkinto suoritettuna ja olen lisäksi ylioppilas. Hain kevään yhteishaussa kolmeen paikkaan (en tiedä miksi) vaikka oikeastaan halusin vain yhteen niistä. Nyt kävi kuitenkin niin että pääsisin toiseen hakutoiveeseeni ja ensimmäiseen olen kaukaisella varasijalla. En aio ottaa toista toivettani vastaan, joten kysymys kuuluu: jos/kun hylkään tämän paikan vaikuttaako se syksyn hakuun? Näkevätkö ykköstoiveeni päättäjät että olen aikaisemmin päässyt kouluun mutta jättänyt menemättä ja vaikuttaako se negatiivisesti mahdollisuuksini päästä syksyn haussa kouluun? Ja koska mistään en löydä selkeätä vastausta niin vaikuttaisiko hylkääminen minun työttömyystukiini (karenssi etc)? kun kuitenkin löytyy jo ammattitutkinto.
Jos en ota opiskelupaikkaa vastaan
Enhaluamuuttaa
21848
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Jos et ota opiskelupaikkaa vastaan niin se ei syksyyn vaikuta millään lailla. Eli siis voit hakea ihan normaalisti, ei vaikuta tuleviin hakuihin jos et ota paikkaa vastaan ja täten menetä ensikertalaisuuttasi. Reilua on antaa paikka sille, ketä siihen sun toiseen hakukohteeseen todella haluaa:)
Mitään karenssia ei tule, koska sinulla on jo 1 ammattitutkinto suoritettuna. Työssäolovelvoitteen (=karenssin) riski koskee ainoastaan alle 25-vuotiaita, kenellä ei ole ammatillista koulutusta suoritettuna. Ks. työttömyysturvalaki jos haluat asiasta vielä lukaista :)