Minkälainen teidän muiden masentuneiden elämä on miten vietätte päivät? Miksi oot masentunut?
Mä olen ollut 8kk pian saikulla ei oo työpaikkaa jonne palaisin oli määräaikainen työ ennen tätä .Keskivaikea masennus.On lääkitys ja harvat käynnit hoitajan luona.Rahatilanne on nollassa ja laskuja menee perintään ja pian UO kun en pysty niitä kaikkia hoitaa.On paljon velkaa.Helvetillinen lapsuus ja nuoruus.Odotan vain et pääsen psykoterapiaan.Olen menettänyt elämässäni niin paljon hyviä asioita olen täynnä tuskaa ja surua.Yksin tämän keskellä.En koe eläväni oikeaa elämää oikea elämäni on pois tuskasta.Mikään ei tunnu miltään päivästä toiseen vain teen asioita jotka kuuluvat jokaiseen päivään ja sama taas alusta.Ei ole kykyä sosiaalisiin suhteisiin olen aina ollut yksin.Tämäkin vaatii terapiaa ennenku voin asian muuttaa.
Mä olen ollut 8kk pian saikulla ei oo työpaikkaa jonne palaisin oli määräaikainen työ ennen tätä .Keskivaikea masennus.On lääkitys ja harvat käynnit hoitajan luona.Rahatilanne on nollassa ja laskuja menee perintään ja pian UO kun en pysty niitä kaikkia hoitaa.On paljon velkaa.Helvetillinen lapsuus ja nuoruus.Odotan vain et pääsen psykoterapiaan.Olen menettänyt elämässäni niin paljon hyviä asioita olen täynnä tuskaa ja surua.Yksin tämän keskellä.En koe eläväni oikeaa elämää oikea elämäni on pois tuskasta.Mikään ei tunnu miltään päivästä toiseen vain teen asioita jotka kuuluvat jokaiseen päivään ja sama taas alusta.Ei ole kykyä sosiaalisiin suhteisiin olen aina ollut yksin.Tämäkin vaatii terapiaa ennenku voin asian muuttaa.
Vastaukset 4
Vanhimmat
No hyvä että edes ajattelet asioiden tilan muuttamista, siis haluaisit parempaa...no, miten vietän päivät, mulla on työ, siinä menee päivät, illalla ryyppään ja inhoan itseäni, mulla on sama diagnoosi (keskivaikea masennus ym) mutta lopetin lääkkeiden käytön vuosien jälkeen ja otan kaiken "raakana"...olet varmaan paljon nuorempi kuin mä...
Minä taas teen töitä, kuntoilen, en juurikaan ryyppää koska tulee kauhea olo jälkikäteen ja se menee aina siihen että on saatava edes ne pari jotka nekin saa inhoamaan itseään, mutta silti elämä on lähinnä suorittamista päivä kerrallaan. Tylsää tasapaksua puurtamista ja mikään ei oikein tunnu miltään. Ikääkin vasta 35v, parhaat vuodet on menneet ajat sitten. Kavereitakaan ei ole ikinä ollut, todellisia sellaisia, kouluaikoina pari kamuntapaista jotka on häipyneet kuvioista ajat sitten. Vaimo ja lapsi on, joita rakastan, mutta tuntuu raskaalta taapertaa vaan näitä samoja kuvioita päivästä toiseen. Mutta mitään ei uskalla muuttaakaan. Mikään uusi suhde ei kiinnosta, sitä en tarkoita. Ylipäätään vaan olen elämään kyllästynyt. Lomaakaan ole kuin ensi kuussa reilu viikko. Olen sen verran pohjalla että sama olisi alkaa vaikka niitä SSRI-myrkkyjä popsimaan (jota on jo yritettykin), mutta mitä se hyödyttäisi, impotentiksi tulisin kaupanpäälle. Usein auttaa ajatus että huomenna tapan itseni, niin ei tunnu niin raskaalta, mutta kun en voi tehdä sitä perheeni takia. Kahvilakko pitäisi saada aikaan, yhtä alamäkeä ollut sen jälkeen kun 5v sitten sitä aloin litkiä. Epäilen silläkin olevan jotain osuutta asiaan. Tänään pysyin melkein 4 kupissa mutta äsken piti saada 3 lisää jotta muka jaksan katsoa futista illemmalla, todellisuudessa oli vaan riippuvuusoireet niin päällä että oli saatava. Vaatisi loman jotta kahvilakko onnistuisi.
Käyn lähimetsässä laahustamassa. Makaan eri huoneiden lattioilla ja elän muissa tarinoissa. Välillä kirjoitan runoja. Käyn lukiota.
Olin psykiatrilla, mutta lopetin, koska tajusin, että he eivät voi minua muuttaa. Masennustestin tulokset ovat aina tosi korkeita, mutta ajattelen, että se on osa minua. Että ei tässä muuksikaan muututa. Aika raastavaa välillä. Turhauttavaa.
En edes ymmärrä miksi olen. Ehkä yksinäisyys. Ehkä varjopuolien näkeminen. Ehkä taakat. Ehkä sielu. Ehkä aivoissa ongelma. Vainoharhaisuus. Näköharhat. Tai sitten liiallinen kiintymys mielikuvitusystäviin, joiden takia eristyn ihmisistä, koska he ovat ''parempia.''
Luulin, että ihmisillä on mielikuvitusystäviä vain "Mikko Mallikas"-kirjoissa.