Meniköhän se näin?

Kerroin YHDELLE että pidän hänestä. Ilman mitään odotuksia, mut en voinut pitää enää sisälläni. Mut sen "kuulikin" iso joukko ihmisiä. Osa omi, osa ei. Kukaan ei tullut kysymään miksi moinen. No, yhdelle se oli vain ja hän sen tietänee. Loppu olikin jo muilta lähinnä vittuilua ja mun osalta ihmettelyä mitä oli käynyt. Että anteeksi vaan kaikille osallisille osaltani, mutten tiennyt mitä tapahtui. Loppu onkin jo enemmän jokaisen omaa vikaa mielestäni.
En nyt sentään monen miehen nainen;) En oikeasti yhdenkään. Voisitteko jo muut unohtaa ja antaa olla, kiitos!
8292
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Ei vaan hups, pahimmillaan taisin itse ensin kertoa väärälle, erehdyksessä? En tiedä. Mut se oikea tiesi sen kertomattakin jo kauan etukäteen, oli sama tai eri. Jutun pointti on että oikea tiesi, jotkut ehkä luuli ja loput vittuili toisen epäonnelle ja haavoittuvuudelle. Pääasia että virhelähde on viimein selvinnyt mullekin. Mä vain en tiedä enää itse mut nielen tappioni kuin mies. Toivottavasti en tapaa enää ikinä niitä jotka katalasti käytti tilanteen hyödykseen ja vittuili muiden kustannuksella. Sitä oikein ihmettelee millaisten ihmisten seuraan sitä onkaan joutunut:(

Äänestä
  • Niinpä. Jotkut tästä varmasti ovat saaneet jotain kicksejä, säälittäviä ihmisiä. Täytyy vaan yrittää välttää kaikenlaista sivuamista ja kohtaamisia senlaisten ihmisten kanssa. Minulla samanlaiset kokemukset.

    Äänestä

Pikku vinkki- narratiivi sakkaa etenkin siinä vaiheessa, kun sukupuoli vaihtuu lennossa.
Kannattaa sopia ensin itsensä kanssa, mikä on kirjoituksen funktio. Eipä sillä, että se avautuminen kiinnostaisi

Äänestä
  • Tartteeko sitä aina toisia mollata. Ap:han kirjoittaa että: "En nyt sentään monen miehen nainen;) En oikeasti yhdenkään" Eli "EN OIKEASTI" kertoo sukupuolen, joka on sama myöhemminkin.

    Äänestä

  • Armas suomen kielen opettaja. Haluaisin lisätä tähän loppuun tunteisiini sopivan ilmaisun: "Mullakin on enemmän munaa kuin sillä porukalla joka vittuili." -Enkä silti ole EDELLEENKÄÄN mieheksi syntynyt;)
    Kirjoituksen funktio oli ehkä kertoa että pilkkasitte ihmistä joka ei vain tiennyt faktoja, se oli typerää ja julmaa, mutta olkoon ohi nyt kun ymmärsin. Veitte samalla kiitoksen siltä jolle se oikeasti kuuluu minun elämäni hetkellisestä ilahduttamisesta. Kiitos eikä muuta enää tähän.

    Äänestä

Saat anteeksi jos et ole se varattu lihava kurppa.

Äänestä
  • Jee mä saan anteeksi..jotakin.

    Äänestä

Puuttujat on perseestä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vahinkokokojuttu kirjoitti:

Kerroin YHDELLE että pidän hänestä. Ilman mitään odotuksia, mut en voinut pitää enää sisälläni. Mut sen "kuulikin" iso joukko ihmisiä. Osa omi, osa ei. Kukaan ei tullut kysymään miksi moinen. No, yhdelle se oli vain ja hän sen tietänee. Loppu olikin jo muilta lähinnä vittuilua ja mun osalta ihmettelyä mitä oli käynyt. Että anteeksi vaan kaikille osallisille osaltani, mutten tiennyt mitä tapahtui. Loppu onkin jo enemmän jokaisen omaa vikaa mielestäni.
En nyt sentään monen miehen nainen;) En oikeasti yhdenkään. Voisitteko jo muut unohtaa ja antaa olla, kiitos!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu