Usko Jeesukseen.

Tuolla AJATUKSIA-ketjussa nimimerkit O.M ja Uskovainen keskustelivat uskosta Jeesukseen.

Raamattu todella ilmoittaa monessa kohtaa, että usko Jeesukseen riittää! Ei ole minkään sortin harhaoppia väittää niin kuin Raamattu sanoo: "Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut".

Vl:t vain näyttävät usein kuvittelevan, että kun joku MUU kuin vl sanoo näin, niin kyseessä on jotenkin "halpa usko".

Että ihan niin kuin se, joka noin sanoo tarkoittaisi, että mielessään vaan sanoo, että "uskonhan minä Jeesukseen" ja muuten elää vähät välittämättä Jumalan sanasta, rietastelee synnissä minkä ehtii ja muokkaa kaikki Raamatun opetuksen oman korvasyyhynsä mukaan.

Mutta eihän se niin ole!

Kun tällä palstalla uskovaiset (ei-vl:t) puhuvat USKOSTA JEESUKSEEN, niin kyseessä on sydämen usko! Ja silloin kun usko on henkilökohtaista sydämenuskoa, niin se ei ole mitään halpaa ja helppohintaista uskoa (tyyliin pirukin uskoo Jeesukseen), vaan elämän kallein aarre, kalliopohja jalkojen alla. Ja kun todella on tuo usko Jeesukseen, niin se myös VAIKUTTAA omassa elämässä monella eri tavalla.

Eli vl:t: toivon, että ymmärrätte tämän. Usko todella riittää! Se ei ole harhaoppi, vaan koko Uudentestamentin punainen lanka. Ja tuo usko Jeesukseen on ELÄVÄÄ uskoa.

Ei halpaa luuloa tai kevyttä ajatusta siitä, että juu juu, uskon minä, mutta vähät välitän.
16420737
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 164

Vanhimmat

on syynä vl-saarnaajien valheopetus, jonka mukaan kaikki muut uskovaiset kuin vanhoillislestadiolaiset elävät täysin samalla tavalla kuin ns. maailman ihmiset. Ryyppäävät ja remuavat.

Kun veeällät eivät käy muiden tilaisuuksissa, eivät tunne muita uskovaisia jne. niin tuollaiset VALHEET uppoavat kuulijoihin kuin kuuma veitsi voihin. Siksi tälläkin palstalla hymähdellään Raamatun mukaiselle opetukselle: USKO HERRAAN JEESUKSEEN, NIIN SINÄ PELASTUT" tyyliin: "Vai usko, heh heh, usko vaan oikeen kovasti...".

Tällä ilveilyllä halutaan tuoda julki sitä, että "VAIN ME" osaamme sitten metelöidä ja melskata synneistäkin, joista muut uskovaiset eivät tiedä mitään. "VAIN MEILLÄ" lapset pelotellaan jo pienestä pitäen synneillä ja helvetillä puolikuoliaaksi.

"Vain me" osaamme Nortti suussa saarnata synneistä.

Äänestä
  • Niin, ollaan me sellaisia tyhmyreitä että oksat pois. :)

    Äänestä

  • Vanhoillis kirjoitti:

    Niin, ollaan me sellaisia tyhmyreitä että oksat pois. :)

    ...viisastua.

    Jos huomaa että on jossain kohdassa ajatellut tyhmästi ja väärin ja Raamatun vastaisesti niin sittenhän voi tehdä parannuksen.

    "Juu
    Vanhoillis 12.1.2005 klo 12.56

    Niin, ollaan me sellaisia tyhmyreitä että oksat pois. :)"

    Äänestä

Taas jatkoa tämän totuudentorven sarjaan "Minä tiedän". Tuollaiset puheet jäävät ahtaalle portille, jos siitä on läpi käyty.

Äänestä
  • "Taas jatkoa tämän totuudentorven sarjaan "Minä tiedän"."

    koska hän kirjoittaa Raamatun mukaisesti asioista.

    Sen sijaan te vanhoillislestadiolaiset "tiedätte" olevanne ainoita Jumalalle kelpaavia uskovaisia maailmassa-------> Tämä on Oulun olkioppia.

    Äänestä

  • Esitäpäs vähän tarkempaa kritiikkiä;)

    *haukotus*

    Äänestä

  • Tarvitset oman varhurskautesi tueksi aina jonkun "väärässäolijan". Sellainen ei ole oikeaa uskoa ja paljastaa heti mistä on kyse. Et osaa puhua myöskaan parannuksen tarpeellisuudesta, koska se on selvästi tekemättä myös itseltäsi. Valitettavasti on todettava, että toistat samaa pinnallista pelastamatonta liturgiaa, jota kuulee joka paikassa. Se ei pelasta sinua eikä ketään muutakaan.

    Äänestä

  • Haukottelija kirjoitti:

    Tarvitset oman varhurskautesi tueksi aina jonkun "väärässäolijan". Sellainen ei ole oikeaa uskoa ja paljastaa heti mistä on kyse. Et osaa puhua myöskaan parannuksen tarpeellisuudesta, koska se on selvästi tekemättä myös itseltäsi. Valitettavasti on todettava, että toistat samaa pinnallista pelastamatonta liturgiaa, jota kuulee joka paikassa. Se ei pelasta sinua eikä ketään muutakaan.

    Olet aivopesty reppana, jota ei kiinnosta Raamatun lukeminen ja Raamatun totuudet pisaran vertaa.

    Näin se on.

    Äänestä

  • Haukottelija kirjoitti:

    Tarvitset oman varhurskautesi tueksi aina jonkun "väärässäolijan". Sellainen ei ole oikeaa uskoa ja paljastaa heti mistä on kyse. Et osaa puhua myöskaan parannuksen tarpeellisuudesta, koska se on selvästi tekemättä myös itseltäsi. Valitettavasti on todettava, että toistat samaa pinnallista pelastamatonta liturgiaa, jota kuulee joka paikassa. Se ei pelasta sinua eikä ketään muutakaan.

    Minä en tarvitse oman vanhurskauteni tueksi yhtäkään väärässäolijaa. Sitä paitsi, en ole tuomitsemassa vl:iä helvettiin, toivon ja myös USKON, että joukossanne on paljon elävää sydämenuskoa. Siinä mielessä en ajattele heidän olevan "väärässäolijoita".

    Tosin on enemmänkin kuin päivänselvää, että te vl:t olette AIVAN METSÄSSÄ vain me -oppinne kanssa, samoin kuin sen kanssa, että vaaditte perinnäissäädöksiä noudatettavan pelastusta edellyttävinä tekijöinä. (Kuten älä värjää hiuksiä, älä käytä ripsiväriä, älä omista tv:tä jne.) Aivan kuin näillä olisi yhtään mitään tekemistä sen kanssa, pelastuuko ihminen vai ei.

    Ai että parannus on selvästi tekemättä itseltäni. Kerropa mistä SINÄ sen tiedät? Kuinka hyvin minut tunnet? Miten tiedät, kuinka minä elän? Onko itselläsi parannus tekemättä? Tuosta edellisestä viestistäsi saisit tehdä parannuksen. Ja sanoit vielä väärän todistuksen: olen USEIN tällä palstalla puhunut parannuksen tekemisestä, ja itse joudun tekemään parannusta joka päivä. Tosin minä TAHDON sitä tehdä, ja Jumalan voimassa yksin:)

    Se, minkä tuomitset pinnalliseksi pelastamattomaksi liturgiaksi, on puhdasta Raamatun sanaa. Voin perustella JOKAISEN ajatukseni Raamatulla. Sitäkö haluat? Enkä tyydy yksittäisiin irrallisiin lauseisiin, vaan koko Raamatun läpi käyvän punaiseen lankaan. Juuri siihen, mikä on kaikista olennaisinta.

    Voitko tarkentaa vielä, mikä kirjoituksessani on harhaoppista? Toivoisin, että perustelet sen Raamatulla? Kirjoita tähän kaikki harhaopit, joita olen palstalla kirjoitellut.

    Minulla on sydämessäni rauha Jeesuksessa Kristuksessa. Sitä rauhaa ei maailma, eikä maailman ilot ja menot voi koskaan antaa. Sinun ilevilysi eivät vie mihinkään sitä uskoa, jonka Jumala on saanut minussa -tai kenessäkään muussakaan- synnyttää:) Se usko on pelastavaa uskoa, joka on ankkuroitunut Jumalan sanaan ja siihen vereen, joka virtasi Golgatalla kaksituhatta vuotta sitten. Siitä minä riemuitsen!

    Yhtä vähän sinun uskosi mitätöityisi, jos minä alkaisin julistaa, että sinä et ole pelastavassa uskossa, olet matkalla helvettiin jne.

    Äänestä

  • Kaisla. kirjoitti:

    Sinun juttusi muuttuvat jokaisen vastauksen myötä. Osaat siteerata ja käyttää raamatullisia ilmaisuja, mutta viha Jumalanlapsia kohtaan on aina mukana. Etkö muka tarvitse väärässäolijoita? Aloitit tämänkin keskustelun heidän avullaan. Mistä sinä muka tiedät, että olen vl?

    Osaatko edes järjelläsi käsittää että voi olla ero sillä vihaako "Jumalan lapsia" vai virheellisiä oppeja?

    Äänestä

  • Haukottelija kirjoitti:

    Sinun juttusi muuttuvat jokaisen vastauksen myötä. Osaat siteerata ja käyttää raamatullisia ilmaisuja, mutta viha Jumalanlapsia kohtaan on aina mukana. Etkö muka tarvitse väärässäolijoita? Aloitit tämänkin keskustelun heidän avullaan. Mistä sinä muka tiedät, että olen vl?

    Sinulla on jäänyt sama levy päälle. Kaisla tuossa yllä selittää selvällä suomen kielellä, että hän EI vihaa vl-ihmisiä eikä Jumalan lapsia ja että hän uskoo, että heidänkin joukossaan on uskovaisia ihmisiä jotka kerran taivaaseen pääsevät.

    Miten nuo lauseet voi käsittää vihaksi Jumalan lapsia kohtaan? Sinun täytyy olla aivoituksiltasi melkoinen korkkiruuvi, jos vielä väität Kaislan kirjoituksista löytyvän vihaa.

    Hän kirjoittaa uskovaisen ihmisen rakkaudella, se on helppo nähdä kirjoituksista. Hänellä on huoli siitä, että väärä vl-seurakuntaoppi voi viedä monet vl-ihmiset ulos Jumalan lapseudesta ja sen hän kertoo erittäin hyvin Raamatulla paerustellen:) Perustele sinäkin Raamatulla omat argumenttisi;)

    Äänestä

  • Haukottelija kirjoitti:

    Sinun juttusi muuttuvat jokaisen vastauksen myötä. Osaat siteerata ja käyttää raamatullisia ilmaisuja, mutta viha Jumalanlapsia kohtaan on aina mukana. Etkö muka tarvitse väärässäolijoita? Aloitit tämänkin keskustelun heidän avullaan. Mistä sinä muka tiedät, että olen vl?

    **Mistä sinä muka tiedät, että olen vl?**

    eihän kukaan muu noin röyhkeästi vastaile vilpittömälle uskovaiselle kuin omavanhurskas vanhoillislestadiolainen.

    Äänestä

  • Kaisla. kirjoitti:

    Minä en tarvitse oman vanhurskauteni tueksi yhtäkään väärässäolijaa. Sitä paitsi, en ole tuomitsemassa vl:iä helvettiin, toivon ja myös USKON, että joukossanne on paljon elävää sydämenuskoa. Siinä mielessä en ajattele heidän olevan "väärässäolijoita".

    Tosin on enemmänkin kuin päivänselvää, että te vl:t olette AIVAN METSÄSSÄ vain me -oppinne kanssa, samoin kuin sen kanssa, että vaaditte perinnäissäädöksiä noudatettavan pelastusta edellyttävinä tekijöinä. (Kuten älä värjää hiuksiä, älä käytä ripsiväriä, älä omista tv:tä jne.) Aivan kuin näillä olisi yhtään mitään tekemistä sen kanssa, pelastuuko ihminen vai ei.

    Ai että parannus on selvästi tekemättä itseltäni. Kerropa mistä SINÄ sen tiedät? Kuinka hyvin minut tunnet? Miten tiedät, kuinka minä elän? Onko itselläsi parannus tekemättä? Tuosta edellisestä viestistäsi saisit tehdä parannuksen. Ja sanoit vielä väärän todistuksen: olen USEIN tällä palstalla puhunut parannuksen tekemisestä, ja itse joudun tekemään parannusta joka päivä. Tosin minä TAHDON sitä tehdä, ja Jumalan voimassa yksin:)

    Se, minkä tuomitset pinnalliseksi pelastamattomaksi liturgiaksi, on puhdasta Raamatun sanaa. Voin perustella JOKAISEN ajatukseni Raamatulla. Sitäkö haluat? Enkä tyydy yksittäisiin irrallisiin lauseisiin, vaan koko Raamatun läpi käyvän punaiseen lankaan. Juuri siihen, mikä on kaikista olennaisinta.

    Voitko tarkentaa vielä, mikä kirjoituksessani on harhaoppista? Toivoisin, että perustelet sen Raamatulla? Kirjoita tähän kaikki harhaopit, joita olen palstalla kirjoitellut.

    Minulla on sydämessäni rauha Jeesuksessa Kristuksessa. Sitä rauhaa ei maailma, eikä maailman ilot ja menot voi koskaan antaa. Sinun ilevilysi eivät vie mihinkään sitä uskoa, jonka Jumala on saanut minussa -tai kenessäkään muussakaan- synnyttää:) Se usko on pelastavaa uskoa, joka on ankkuroitunut Jumalan sanaan ja siihen vereen, joka virtasi Golgatalla kaksituhatta vuotta sitten. Siitä minä riemuitsen!

    Yhtä vähän sinun uskosi mitätöityisi, jos minä alkaisin julistaa, että sinä et ole pelastavassa uskossa, olet matkalla helvettiin jne.

    Minun olisi käänyttävät jotta saisin iankaiksen elämän?

    Sinun viisautesi on suuri. Suurempi kuin paavilla lutherilla ja konstanttinopolin patriarkan yhteensä..

    Ainakin kirjoituksissta saa sen kuvan. Etkö voisi perustaa omaa uskontoa. Niin minä ainakin lähtisin siihen mukaan OI ISÄ KAISLA

    Äänestä

  • Mihin uskoon? kirjoitti:

    Raamatun mukaista oppia opettavaa henkilöä kohtaan. Noh...toisaalta sen ymmärtää. Eihän sielunvihollinen ja hänen joukkonsa suuresti rakasta Raamatun oppeja...

    tällaista pilkkaa, mutta pitää muistaa, että raamatussakin uskovaisia muistutetaan siitä että uskovainen saa kokea pilkkaa ja ivaa maailman ihmisiltä.

    Äänestä

  • Anna Kaisla palaa! kirjoitti:

    Mies joka selittää raamatun mukaan ja on aina oikeassa. Oikeastaan voitais polttaa se raamattu. Kaislan suusta tulee paljon viisanpia sanoja.. Sitä paitsi Kaisla osaa sen ulkoa..

    Äänestä

  • ansainnut kirjoitti:

    tällä palstalla. Mutta hän varmasti Jumalan lapsena tietää, että pilkka ja iva on kaikuva Jumalan lapsen korviin hänen tehdessään maallista matkaa kohti taivaan kotia. Ihan kuten sanoit.

    Äänestä

  • Herjaamista kirjoitti:

    Mies joka selittää raamatun mukaan ja on aina oikeassa. Oikeastaan voitais polttaa se raamattu. Kaislan suusta tulee paljon viisanpia sanoja.. Sitä paitsi Kaisla osaa sen ulkoa..

    Hepr. 4:12

    "Sillä Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka ja tunkee lävitse, kunnes se erottaa sielun ja hengen, nivelet sekä ytimet, ja on sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija;"

    Äänestä

  • osa kirjoitti:

    tällä palstalla. Mutta hän varmasti Jumalan lapsena tietää, että pilkka ja iva on kaikuva Jumalan lapsen korviin hänen tehdessään maallista matkaa kohti taivaan kotia. Ihan kuten sanoit.

    Kaislaa kiusataan...:( Mikä siinä nyt on niin ihmeellista?? Kun minä heitän vain vähän läppää ISÄ KAISLASTA. Niin heti ollaan joukolla VOIVOTTELEMASSA!!

    Jos joku herjaa jotain tämän palstan lessua. Niin kukaan ei sano mitään.. Mutta heti kun pieni vitsi heitetään ISÄ KAISLASTA. Niin heti on OPETUSLAPSET joukolla kimpussa!! Kyllä teidän täytyisi perustaa joku LAHKO ISÄ KAISLAN YMPÄRILLE.

    Äänestä

  • Ku miedän pikku... kirjoitti:

    käyvät heti auttamaan ja suojelemaan hentoa naista, jos moukat käyvät hänen kimppuunsa.

    Äänestä

  • Mihin uskoon? kirjoitti:

    Minun olisi käänyttävät jotta saisin iankaiksen elämän?

    Sinun viisautesi on suuri. Suurempi kuin paavilla lutherilla ja konstanttinopolin patriarkan yhteensä..

    Ainakin kirjoituksissta saa sen kuvan. Etkö voisi perustaa omaa uskontoa. Niin minä ainakin lähtisin siihen mukaan OI ISÄ KAISLA

    Juuu perustan heti uuden uskonnon! Vaikkapa kahdeksannentoista lestadiolaisen herätysliikkeen, kun niitä on vielä niin vähän.;) Voisin rukata sinulle aivan omat säännötkin -vaikkapa kokonaisen listan!

    Samalla voisin jakaa samanlaisian halauksia, kuin äiti Amma, mutta minä luonnollisesti olen Isä Kaisla, koska Jumalakin mielletään enemmän mieheksi kuin naiseksi!

    Vuokraa rakas opetuslapseni äkkiä joku mukava areena, niin ilmaannun heti paikalle suuressa viisaudessani!! Mutta varaa aurinkolasit taskuun, ettei suuruuteni häikäise :)

    Äänestä

  • ansainnut kirjoitti:

    tällaista pilkkaa, mutta pitää muistaa, että raamatussakin uskovaisia muistutetaan siitä että uskovainen saa kokea pilkkaa ja ivaa maailman ihmisiltä.

    mellastakoon rauhassa;) Itse asiassa sain kunnon naurut tässä ennen nukkumaanmenoa!

    Mutta kiitos tuesta! Tiedän hyvin, etten ole asiani kanssa yksin tällä palstalla: aika moni meistä taistelee saman asian poulesta. Se on aina hienoa tietää. Ja toivottavasti kaikki muutkin kanssaihmiset tietävät, kun kimppuun hyökätään, että montamonituista myötäeläjää on lukijakunnassa! Millään ei vain ehdi aina kommentoimaan, vaikka kuinka tekisi mieli.

    Kauniita unia ja siunattua loppuviikkoa:)

    Äänestä

  • Pelit ja pensselit

    Kaisla. kirjoitti:

    Juuu perustan heti uuden uskonnon! Vaikkapa kahdeksannentoista lestadiolaisen herätysliikkeen, kun niitä on vielä niin vähän.;) Voisin rukata sinulle aivan omat säännötkin -vaikkapa kokonaisen listan!

    Samalla voisin jakaa samanlaisian halauksia, kuin äiti Amma, mutta minä luonnollisesti olen Isä Kaisla, koska Jumalakin mielletään enemmän mieheksi kuin naiseksi!

    Vuokraa rakas opetuslapseni äkkiä joku mukava areena, niin ilmaannun heti paikalle suuressa viisaudessani!! Mutta varaa aurinkolasit taskuun, ettei suuruuteni häikäise :)

    Äänestä

  • Pelit ja pensselit kirjoitti:

    Taidan siis tyytyä olemaan Isä Kaisla vain hengellisessä mielessä;) Olisin ollut ihan tyytyväinen omana itsenänikin, mutta minkäs sille mahtaa kun kunnia-asema niin juhallisesti minulle eilen luovutettiin!

    Taisi kaveria tympäistä;)

    Äänestä

  • Haukottelija kirjoitti:

    Sinun juttusi muuttuvat jokaisen vastauksen myötä. Osaat siteerata ja käyttää raamatullisia ilmaisuja, mutta viha Jumalanlapsia kohtaan on aina mukana. Etkö muka tarvitse väärässäolijoita? Aloitit tämänkin keskustelun heidän avullaan. Mistä sinä muka tiedät, että olen vl?

    mene leukaluut sijoiltaan, kun haukottelet siinä omavanhurskautesi keskellä.

    Äänestä

  • tai tekee selviytymisen takia,jos on kyse elämästä ja kuolemasta.

    Äänestä

  • Anna Kaisla palaa! kirjoitti:

    Raamatun mukaista oppia opettavaa henkilöä kohtaan. Noh...toisaalta sen ymmärtää. Eihän sielunvihollinen ja hänen joukkonsa suuresti rakasta Raamatun oppeja...

    paremmin tunnettu nimellä Basketcase, mikä onkin eri kuvaava nimi.

    Äänestä

  • joker kirjoitti:

    tai tekee selviytymisen takia,jos on kyse elämästä ja kuolemasta.

    Miten voi tehdä syntiä positiivisesti?
    Kerrotko esimerkin,niin ymmärrämme?

    Äänestä

...uskoo Jeesukseen, pelastuuko hän?

Muslimit uskovat Jeesukseen, pelastuvatko he siis?

"Sinä uskot, että yksi Jumala on, sen sinä oikein teet; perkeleet myös sen uskovat ja vapisevat." (Jaak.2:19)

Äänestä
  • Pirulla, muslimilla tms. ei ole sitä ELÄVÄÄ uskoa, josta juuri puhuin! Sitä, että turva on Kristuksessa. Kyllähän he uskovat Jeesuksen olleen olemassa ja kenties hänen olleen Kristuskin, mutta se ei kerro vielä mitään henkilökohtaisesta sydämen uskosta.

    Äänestä

  • Kaisla. kirjoitti:

    Pirulla, muslimilla tms. ei ole sitä ELÄVÄÄ uskoa, josta juuri puhuin! Sitä, että turva on Kristuksessa. Kyllähän he uskovat Jeesuksen olleen olemassa ja kenties hänen olleen Kristuskin, mutta se ei kerro vielä mitään henkilökohtaisesta sydämen uskosta.

    jolla temppuilulla yritetään mennä eteenpäin Oulun olkiopit varustuksena, kun varsinaiset asialliset ja raamatulliset eväät on syöty ajat sitten ja jäljelle jäivät vain HARHASAVUT.

    Äänestä

  • Käsittääkseni muslimit eivät usko Jeesuksen olleen Jumalan poika.

    Äänestä

  • Kaisla. kirjoitti:

    Pirulla, muslimilla tms. ei ole sitä ELÄVÄÄ uskoa, josta juuri puhuin! Sitä, että turva on Kristuksessa. Kyllähän he uskovat Jeesuksen olleen olemassa ja kenties hänen olleen Kristuskin, mutta se ei kerro vielä mitään henkilökohtaisesta sydämen uskosta.

    Kieltämättä luin viestisi huolimattomasti, koska olitkin käsitellyt asiaa aiemmin. Minusta on vähän verbaaliroskaa väittää, että "usko Jeesukseen riittää", koska kuten todettu, muslimitkin uskovat Jeesukseen. Toki eri tavalla kuin kristityt, mutta uskovat kuitenkin. Raamatusta ei pidä poimia jotain yhtä lausetta irrottaen sen kontekstistaan.

    Usko Jeesuksen sovitustyöhön riittää, mutta tätä uskoa emme voi omalta puoleltamme valita. Muutenhan se olisi teko. Saamme sen taivaalliselta isältämme lahjana. Hän lähettää sanansaattajansa syntisen luo ja saarnaa Pyhän Hengen osallisuuden kautta kaikki synnit anteeksi.

    Jumalan valtakuntaan voi olla vaikeaa tulla sisälle, jos on paljon omia ansioita (kameli&neulansilmä, tuhlaajapojan isoveli). Jumala on kuitenkin luvannut vilpittömän sydämen rukouksen kuulla.

    Äänestä

  • O.M kirjoitti:

    verbaaliroskaksi väittämystä "usko Jeesukseen riittää". Raamatussa toistetaan tuo ajatus lukemattomia kertoja -ja usein vielä AIVAN YKSISELITTEISESTI kysyjälle sanotaan AINOAKSI ehdoksi usko Jeesukseen. Ilman yhtäkään lisäystä.

    Mutta jokaiselle on selvää, mitä tuo usko tarkoittaa. Se usko johtaa elämänmuutokseen, parannukseen. Ja se elämänmuutos nousee kiitollisuudesta ja riemusta! Se on niin päivänselvää itselleni, etten osaa edes ajatella raamatullisen uskon tarkoittavan yhtään mitään muuta.

    Joten minusta on enemmänkin verbaaliroskaa alkaa väittää, että muslimitkin uskovat Jeesukseen, jos kerran itse ymmärtää, mitä se usko Jeesukseen merkitsee!

    Ja sehän se kaikista pahimmalta tuntuukin teidän vl:n tuomioissa, että kun on sen uskon LAHJANA saanut, niin kalliina ja suurena ja mullistavana lahjana, niin sitten joku vl tulee ja sanoo, että ei sinulla mitään uskoa ole (???) Se on aivan KÄSITTÄMÄTÖNTÄ. Ja kuin ITSE PYHÄ JUMALA on sen lahjan antanut. Tuonut sydämeen rauhan, vapauden ja ilon. Ei vapautta syntiin ja syntielämään, vaan Jumalan lapsen vapauteen!

    Minulle on VAPAUTTA, ettei minun tarvitse elää niin kuin maailma elää. Ei sitä monet ymmärrä, ja olen huomannut, että moni pitää melkein tuomitsemisena sitäkin, kun kerron miten minä itse olen elänyt. (Esim. ei esiaviollista seksiä, avoliittoa, baareissa käyntiä tms. omassa elämässäni). Ja silti ei tarvitse kulkea ryppyotsaisena ja ahdistuneena:)

    Apt. 16:

    "27. Kun vanginvartija heräsi ja näki vankilan ovien olevan auki, veti hän miekkansa ja aikoi surmata itsensä, luullen vankien karanneen.
    28. Mutta Paavali huusi suurella äänellä sanoen: "Älä tee itsellesi mitään pahaa, sillä me kaikki olemme täällä".
    29. Niin hän pyysi valoa, juoksi sisälle ja lankesi vavisten Paavalin ja Silaan eteen.
    30. Ja hän vei heidät ulos ja sanoi: "Herrat, mitä minun pitää tekemän, että minä pelastuisin?"
    31. Niin he sanoivat: "Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi"."

    "USKO HERRAAN JEESUKSEEN, NIIN SINÄ PELASTUT!

    Muslimit EIVÄT TODELLAKAAN usko Jeesukseen samalla tavalla kuin kristityt. Heille Jeesus on historiallinen henkilö, joka oli profeetta. He eivät usko Jeesuksen olleen JUMALAN POIKA! Ateistitkin voivat myöntää, että Jeesus on ollut historiallinen henkilö, se on tieteellinen fakta. Eri asia on taas uskoa Jeesukseen Jumalan poikana ja jumalallisena.

    Pirun usko taas on hyvin erilaista, ei sellaista kuin Jeesus odottaa.

    Kyllä usko riitää!! Sen täytyy olla vain sellaista uskoa, jota Jeesus edellyttää Raamatussa! Mutta ei siihen välimiehiä tarvita.

    Niin, olen huomannut elämäni kuluessa, että lause "usko Jeesukseen niin pelastut" tarkoittaa erilaisia raamatuntulkintoja edustaville ihmisille tyystin erilaisia asioita. Yleensä eri tavoin uskovat ihmiset lukevat lauseen siten, että se sisältää hänen katsomuksensa mukaisen uskon kaikkine piilomerkityksineen.

    Jaakob havaitsi, ettei usko itsessään ilman niitä piilomerkityksiä ole mitään, koska myös Piru uskoo Jeesuksen olevan Jumalan poika, totinen Jumala ja maailman Vapahtaja. Hän uskoo sen varmasti horjumatta uskossaan, toisin kuin palstan hartainkaan kristitty.

    Minäkin uskon, että usko Jeesukseen ja hänen sovitustyöhönsä pelastaa siinä merkityksessä kuin Raamattu opettaa. Tällaisen aidon sydämenuskon ihminen voi vastaanottaa vain Pyhän Hengen osallisuuden kautta.

    Kun omavanhurskas ihminen julistaa, että "usko Jeesukseen niin pelastut", hän tarkoittaa lauseen sisältävän tuhat ja yksi piilomerkitystä, jotka selviävät vasta lähemmässä keskustelussa ko. henkilön kanssa.

    "(Esim. ei esiaviollista seksiä, avoliittoa, baareissa käyntiä tms. omassa elämässäni)."

    Olet elänyt hyvän elämän, mutta muista Jeesuksen sanat: joka ajattelee mielessään jne. Tai sanat rikkaalle miehelle, joka kertoi täyttäneensä lain lapsesta saakka:

    "yksi sinulta vielä puuttuu: myy kaikki, mitä sinulla on ja jaa vaivaisille, niin sinulla pitä oleman tavara taivaassa: ja tule, seuraa minua" (Luuk.18:22)

    " Minulle on VAPAUTTA, ettei minun tarvitse elää niin kuin maailma elää. Ei sitä monet ymmärrä, ja olen huomannut, että moni pitää melkein tuomitsemisena sitäkin, kun kerron miten minä itse olen elänyt. (Esim. ei esiaviollista seksiä, avoliittoa, baareissa käyntiä tms. omassa elämässäni). Ja silti ei tarvitse kulkea ryppyotsaisena ja ahdistuneena:) "

    Minäkin kerron miten olen elänyt. Olen kulkenut baareissa, harrastanut esiaviolliseta seksiä jne.) Mutta: Jeesus on sovittanut minunkin syntini.

    Olet hieno ihminen Kaisla, ja olet todella (rehellisesti) hyvä esimerkki elämälläsi muille kristityille. Olen seuraillut kirjoitteluasi, ja olen huomannut, että olet myös saanut Jumalalta lahjan tutkia raamattua. Jatka vain sitä.

    Tällaisen kurjimuksen silmiin kuitenkin osuu pistävästi se, että luettelet hyviä tekoja. Eivätkö opetuslapset kysyneet "Herra, milloin me näitä teimme."

    Saattaapa silti olla, että sinun silmiisi pistää minun retosteluni omilla synneilläni. Ei ole tarkoitus retostella. Haluan olla vain rehellinen, ja kuulla omantunnon ääntä. Jos ajatellaan, miksi minun pitäisi luetella hyviä tekojani, en saa perusteluksi muuta kuin sen, että haluan joltakin (ihmisten)taholta arvostusta ja hyväksyntää. Jos taas ajatellaan, miksi tulisi luetella pahoja tekoja, tullaan siihen avainkysymykseen, josta ketjussakin kirjoitit: Uskon Jeesukseen siksi, koska hän on sovittanut pahat (ei hyvät) tekoni. Eihän minun muuten tarvitsisi Jeesukseen uskoa.

    Olen pohtinut asiaa paljon, ja tullut siihen tulokseen, että ulkonäkö jos joku pettää pahasti (ei tietysti välttämättä koske puheita ja kirjoituksia). Mutta jos jokin asia näyttää joltakin, ei se aina ole niin. Ihmiset ovat nykyään sivistyneitä, eivätkä päällepäin paljasta sisimmästään paljoakaan.

    Herätyskristillisyys ylipäätään kiertää ihmisen ajatuksen vinoon: Ajatus "Miten minun tulisi elää," muuttuu ajatukseksi "miltä minun elämäni tulisi näyttää." On hirveää katsottavaa, kun ihminen taistelee ylivoimaisen vihollisen kanssa, eikä tahdo vapautua ajatuksesta, etten pääse taivaaseen ellen käyttäydy näin ja näin.

    Yritän hiukan myös rohkaista sellaisia, jotka tuntevat, että "en tosiaan vaikuta kovin kristityltä". Ei taivaaseen tarvitse hakea miltään yhdistykseltä leimaa, ainoastaan usko siitä, että Jeesus on sovittanut minun kaikki syntini, ei vain osaa, esimerkiksi pienimipiä kärsimättömyyksiä lähimmäistä kohtaan, vaan raskaimmatkin lankeemukset, kaikki.

    Ei tässä kaikki kritiikki kohdistunut sinuun oikeastaan ollenkaan Kaisla, enkä edes tiedä, oletko minkään herätysliikkeen piirissä, ainoastaan tuo mainisemani luettelu tässä tuli mieleen. Voit kommentoida jos haluat. Hyvää matkaa taivastiellä. Hauta ompi tyhjä sano enkeli.

    Äänestä

  • Melperi kirjoitti:

    ..vl:t väittävät tietysti että tuo vanginvertija sai uskoa siksi että PAAVALI SANOI nuo sanat (vrt. vl sanoo )

    Omin päin ei saa ruveta uskomaan koska uskominen on siinä tapauksessa "ihmisteko".
    Pelastus ei riipu siitä USKOOKO VAI EI vaan siitä KUKA ON ANTANUT LUVAN USKOA.

    Jumala on vl-logiikan mukaan irtisanoutunut mahdollisuuksistaan sanoa noita sanoja nykyihmiselle ja antanut niiden käyttövallan ainoastaan vanhoillislestadiolaisille (=avaimet) Edes Raamattu ei ole niin pyhä että sieltä lukemalla saisi omistaa nuo sanat itselleen ja uskoa.

    Äänestä

  • S.aviruukku kirjoitti:

    ...kirjoituksianne lukiessani tuli mieleeni Jeesuksen vertaus.

    Luuk. 18:
    10 Kaksi ihmistä meni ylös templiin rukoilemaan, yksi Pharisealainen ja toinen Publikani.
    11 Pharisealainen seisoi ja rukoili näin itsellensä: minä kiitän sinua, Jumala, etten minä ole niinkuin muut ihmiset, ryöväri, väärä, huorintekiä, taikka myös niinkuin tämä Publikani.
    12 Kahdesti viikossa minä paastoon, ja annan kymmenykset kaikista mitä minulla on.
    13 Ja Publikani seisoi taampana, eikä tahtonut silmiänsäkään nostaa ylös taivaasen päin, mutta löi rintoihinsa ja sanoi: Jumala, armahda minun syntisen päälleni!
    14 Minä sanon teille: tämä meni kotiansa hurskaampana kuin toinen; sillä jokainen joka itsensä ylentää, se alennetaan, ja joka itsensä alentaa, se ylennetään.

    Äänestä

  • A. Acimlainen kirjoitti:

    ..vl:t väittävät tietysti että tuo vanginvertija sai uskoa siksi että PAAVALI SANOI nuo sanat (vrt. vl sanoo )

    Omin päin ei saa ruveta uskomaan koska uskominen on siinä tapauksessa "ihmisteko".
    Pelastus ei riipu siitä USKOOKO VAI EI vaan siitä KUKA ON ANTANUT LUVAN USKOA.

    Jumala on vl-logiikan mukaan irtisanoutunut mahdollisuuksistaan sanoa noita sanoja nykyihmiselle ja antanut niiden käyttövallan ainoastaan vanhoillislestadiolaisille (=avaimet) Edes Raamattu ei ole niin pyhä että sieltä lukemalla saisi omistaa nuo sanat itselleen ja uskoa.

    En jaksa nyt etsiä Raamatun kohtia, mutta nämä voi löytää apostolien teoista ja johanneksen evenkeliumista, jos haluaa tarkastaa.

    "Niin kuin liha syntyy lihasta, Pyhä Henki syntyy Pyhästä Hengestä".

    "Usko tulee kuulosta, kuulo Jumalan sanan kautta".

    "Usko siirtyy uskosta uskoon".

    Toisekseen apostolien teoissa kerrotaan lukemattomia esimerkkejä siitä, kun ihmiset saivat Pyhän Hengen apostolien evankeliumin julistuksesta tai käden päälle panemisesta.

    Mainitaan siellä myös kohta, missä Johanneksen kasteen saaneet ihmiset rukoilivat saadakseen Pyhän Hengen (siis uskoivat varmasti Jeesuksen olevan Jumalan poika), mutta se ei syntynyt heissä ennenkuin apostolit tulivat ja laittoivat käden päälle.

    Äänestä

  • S.aviruukku kirjoitti:

    " Minulle on VAPAUTTA, ettei minun tarvitse elää niin kuin maailma elää. Ei sitä monet ymmärrä, ja olen huomannut, että moni pitää melkein tuomitsemisena sitäkin, kun kerron miten minä itse olen elänyt. (Esim. ei esiaviollista seksiä, avoliittoa, baareissa käyntiä tms. omassa elämässäni). Ja silti ei tarvitse kulkea ryppyotsaisena ja ahdistuneena:) "

    Minäkin kerron miten olen elänyt. Olen kulkenut baareissa, harrastanut esiaviolliseta seksiä jne.) Mutta: Jeesus on sovittanut minunkin syntini.

    Olet hieno ihminen Kaisla, ja olet todella (rehellisesti) hyvä esimerkki elämälläsi muille kristityille. Olen seuraillut kirjoitteluasi, ja olen huomannut, että olet myös saanut Jumalalta lahjan tutkia raamattua. Jatka vain sitä.

    Tällaisen kurjimuksen silmiin kuitenkin osuu pistävästi se, että luettelet hyviä tekoja. Eivätkö opetuslapset kysyneet "Herra, milloin me näitä teimme."

    Saattaapa silti olla, että sinun silmiisi pistää minun retosteluni omilla synneilläni. Ei ole tarkoitus retostella. Haluan olla vain rehellinen, ja kuulla omantunnon ääntä. Jos ajatellaan, miksi minun pitäisi luetella hyviä tekojani, en saa perusteluksi muuta kuin sen, että haluan joltakin (ihmisten)taholta arvostusta ja hyväksyntää. Jos taas ajatellaan, miksi tulisi luetella pahoja tekoja, tullaan siihen avainkysymykseen, josta ketjussakin kirjoitit: Uskon Jeesukseen siksi, koska hän on sovittanut pahat (ei hyvät) tekoni. Eihän minun muuten tarvitsisi Jeesukseen uskoa.

    Olen pohtinut asiaa paljon, ja tullut siihen tulokseen, että ulkonäkö jos joku pettää pahasti (ei tietysti välttämättä koske puheita ja kirjoituksia). Mutta jos jokin asia näyttää joltakin, ei se aina ole niin. Ihmiset ovat nykyään sivistyneitä, eivätkä päällepäin paljasta sisimmästään paljoakaan.

    Herätyskristillisyys ylipäätään kiertää ihmisen ajatuksen vinoon: Ajatus "Miten minun tulisi elää," muuttuu ajatukseksi "miltä minun elämäni tulisi näyttää." On hirveää katsottavaa, kun ihminen taistelee ylivoimaisen vihollisen kanssa, eikä tahdo vapautua ajatuksesta, etten pääse taivaaseen ellen käyttäydy näin ja näin.

    Yritän hiukan myös rohkaista sellaisia, jotka tuntevat, että "en tosiaan vaikuta kovin kristityltä". Ei taivaaseen tarvitse hakea miltään yhdistykseltä leimaa, ainoastaan usko siitä, että Jeesus on sovittanut minun kaikki syntini, ei vain osaa, esimerkiksi pienimipiä kärsimättömyyksiä lähimmäistä kohtaan, vaan raskaimmatkin lankeemukset, kaikki.

    Ei tässä kaikki kritiikki kohdistunut sinuun oikeastaan ollenkaan Kaisla, enkä edes tiedä, oletko minkään herätysliikkeen piirissä, ainoastaan tuo mainisemani luettelu tässä tuli mieleen. Voit kommentoida jos haluat. Hyvää matkaa taivastiellä. Hauta ompi tyhjä sano enkeli.

    en ajattele yhtään "hyvinä tekoina" sitä, etten ole harrastanut esiaviollista seksiä tai käy baareissa. Nuo asiat ovat olleet itselleni itsestäänselvyys uskoni kautta, en ole halunnut niitä tehdä. Mutta niin paljon syntiä ja saastaa löytyy sisältäni, ettei ole paljon millä prassailla. En kai muuten Kristusta tarvitsisikaan. Se, miksi kirjoitin ne viestiini johtui siitä kokemuksesta, jonka olen saanut tällä palstalla -nyt harmittaa, että edes mainitsin ne.

    Jos olen puhunut tällä palstalla Jumalan lapsen vapaudesta, niin heti perään vl:t alkavat puhua synninluvallisuudesta. Ja kerran kun jossain linkissä kommentoin alkoholi-keskustelua ja sanoin, ettei se saunakalja ketään helvettiin vie, niin heti perään tuli vl-viesti, että ramppaa sinä baareissa niin paljon kun haluat ja vedä kaljaa, mutta se kertoo ettei sinulla ole elävää uskoa:( Ja kun en kerran ramppaa.

    Halusin kirjoittaa ne siksi, että vl:t ymmärtäisivät, mitä sillä vapaudella tarkoitin. Ja he kun näyttävät kuvittelevan, etteivät muut uskovaiset muuta teekään kuin harrastavat esiaviollista seksiä, käyvät baareissa jne. Näiden tekemättä jättäminen ei silti tee yhtään ketään autuaaksi!

    Jeesus on sovittanut sinun syntisi ja minunkin, jotka eivät ole yhtään pienemmät kuin omasi:)

    Kiitos asiallisesta ja lämpimästä viestistä! Ja minulla on herätysliiketausta:) Se saakin näkyä mielestäni, en häpeä sitä yhtään. Tosin liikkeessäni ei ole koskaan korostettu liikaa elämäntapaa ("miten tulisi elää").

    kun kirjoittaa niin tai näin niin aina joku ymmärtää väärin päin...

    Äänestä

  • Olet siis sitä mieltä, että ihminen saadakseen uskon, tarvitsee siihen toisen henkilön avukseen?

    Etkö siis usko, että ihminen kykenee aidosti uskomaan, ilman toisen apua? Vai mistä tässä on kyse? Eikö Jumala kykene suoraan vaikuttamaan ihmiseen? Miten selität Paavalin tapauksen? Samalla tavallahan myös kirkkoisä Augustinus tuli uskoon...muistaakseni yksin puutarhassaan.

    Entä miten Paavali kääntyi uskoon? Ei se tapahtunut ihmisen kautta!

    Äänestä

  • O.M kirjoitti:

    Niin, olen huomannut elämäni kuluessa, että lause "usko Jeesukseen niin pelastut" tarkoittaa erilaisia raamatuntulkintoja edustaville ihmisille tyystin erilaisia asioita. Yleensä eri tavoin uskovat ihmiset lukevat lauseen siten, että se sisältää hänen katsomuksensa mukaisen uskon kaikkine piilomerkityksineen.

    Jaakob havaitsi, ettei usko itsessään ilman niitä piilomerkityksiä ole mitään, koska myös Piru uskoo Jeesuksen olevan Jumalan poika, totinen Jumala ja maailman Vapahtaja. Hän uskoo sen varmasti horjumatta uskossaan, toisin kuin palstan hartainkaan kristitty.

    Minäkin uskon, että usko Jeesukseen ja hänen sovitustyöhönsä pelastaa siinä merkityksessä kuin Raamattu opettaa. Tällaisen aidon sydämenuskon ihminen voi vastaanottaa vain Pyhän Hengen osallisuuden kautta.

    Kun omavanhurskas ihminen julistaa, että "usko Jeesukseen niin pelastut", hän tarkoittaa lauseen sisältävän tuhat ja yksi piilomerkitystä, jotka selviävät vasta lähemmässä keskustelussa ko. henkilön kanssa.

    "(Esim. ei esiaviollista seksiä, avoliittoa, baareissa käyntiä tms. omassa elämässäni)."

    Olet elänyt hyvän elämän, mutta muista Jeesuksen sanat: joka ajattelee mielessään jne. Tai sanat rikkaalle miehelle, joka kertoi täyttäneensä lain lapsesta saakka:

    "yksi sinulta vielä puuttuu: myy kaikki, mitä sinulla on ja jaa vaivaisille, niin sinulla pitä oleman tavara taivaassa: ja tule, seuraa minua" (Luuk.18:22)

    on totta, että lause "usko Jeesukseen" sisältää syvällisiä merkityksiä ja eri ihmisillä siinä voi olla eri painotuksia. Mutta yhtä lailla vanhurskaalla kuin omavanhurskaallakin siinä on oma sisältönsä!

    Kirjoitit minulle "olet elänyt hyvän elämän". Elämäni on ollut rikas ja hyvä, ei helppo, mutta antoisa. Monesti kärsimyksessäkin on salattu siunaus. Mutta sinä tarkoitit, että olen elänyt "hyvän elämän" viitaten noihin sulkeissa kirjoittamiini asioihin (ei esiaviollista seksiä tms.). Ne eivät tee MINUSTA hyvää, eikä elämästänikään sinänsä hyvää, vaikka paljon ovat minua suojelleet. Ne ovat SEURAUSTA uskostani, enkä suinkaan luule kipitteleväni teoilla tai tekemättä jättämisillä taivaaseen;)

    Kumma vaan, ettei saisi sanoa mitään ääneen, heti on menossa teoilla taivaaseen, on omavanhurskas, ylpeä tms. Ja sitten jos ei mitään sano ja puhuu kristityn vapaudesta, niin luullaan, että rietastellaan synnissä tieten tahtoen. Tosi asiassa koko ystäväpiirini on elänyt noin, eikä siinä ole minulle yhtään mitään kummallista tai erityisen hienoa. Mutta luulen, että teille vl:lle on outo ajatus, että jotkut muutkin elävät näin, eivätkä vain vl:t. Toivottavasti ette ajattele enää niin, sellainen ajattelu on hyvin mustavalkoista. Tunnen helluntailaisia, rauhansanalaisia, vapaakirkollisia jne., joille nuo asiat ovat myös arkipäivää, vaikkei niitä ikinä pidetä uskon edellytyksinä, vaan uskon hedelminä -joissa voi myös tapahtua lankeemuksia.

    En toki ole täyttänyt "lakia lapsesta saakka", eikä yksikään meistä pysty lakia milloinkaan täyttämään. Silti minäkin saan seurata Jeesusta juuri tällaisena. Itsehän hän sanoi, että "en minä ole tullut hurskaita kutsumaan, vaan syntisiä".

    Äänestä

  • Kaisla. kirjoitti:

    en ajattele yhtään "hyvinä tekoina" sitä, etten ole harrastanut esiaviollista seksiä tai käy baareissa. Nuo asiat ovat olleet itselleni itsestäänselvyys uskoni kautta, en ole halunnut niitä tehdä. Mutta niin paljon syntiä ja saastaa löytyy sisältäni, ettei ole paljon millä prassailla. En kai muuten Kristusta tarvitsisikaan. Se, miksi kirjoitin ne viestiini johtui siitä kokemuksesta, jonka olen saanut tällä palstalla -nyt harmittaa, että edes mainitsin ne.

    Jos olen puhunut tällä palstalla Jumalan lapsen vapaudesta, niin heti perään vl:t alkavat puhua synninluvallisuudesta. Ja kerran kun jossain linkissä kommentoin alkoholi-keskustelua ja sanoin, ettei se saunakalja ketään helvettiin vie, niin heti perään tuli vl-viesti, että ramppaa sinä baareissa niin paljon kun haluat ja vedä kaljaa, mutta se kertoo ettei sinulla ole elävää uskoa:( Ja kun en kerran ramppaa.

    Halusin kirjoittaa ne siksi, että vl:t ymmärtäisivät, mitä sillä vapaudella tarkoitin. Ja he kun näyttävät kuvittelevan, etteivät muut uskovaiset muuta teekään kuin harrastavat esiaviollista seksiä, käyvät baareissa jne. Näiden tekemättä jättäminen ei silti tee yhtään ketään autuaaksi!

    Jeesus on sovittanut sinun syntisi ja minunkin, jotka eivät ole yhtään pienemmät kuin omasi:)

    Kiitos asiallisesta ja lämpimästä viestistä! Ja minulla on herätysliiketausta:) Se saakin näkyä mielestäni, en häpeä sitä yhtään. Tosin liikkeessäni ei ole koskaan korostettu liikaa elämäntapaa ("miten tulisi elää").

    Vielä joudut hiomaan sanojasi käydäksesi kunnon kristitystä, mutta Kaanaan kieltä et opi ilman todellista parannusta. Valittelut omasta syntisyydestä eivät mene täydestä, jos niitä seuraa veto kotiinpäin missä tahansa muodossa; et halua kuitenkaan jättää mainitsematta edes jonkunlaista onnistumistasi syntiä vastaan. Pyhän Hengen omistavalla lukijalla on kuitenkin tarkempi silmä kuin voit ikinä kuvitellakaan.

    Vaikka onnistuisitkin kalastamaan täällä ymmärrystä ja ehkä tunnustustakin uskollesi, sekään ei sinua pelasta. Vasta ahtaasta portista Jumalan valtakuntaan astuminen eli sydämeen asti ulottuva parannus ja sitä seuraava kilvoittelu ristin kantajana ja syntien poispanijana perille saakka pelastavat.

    Miten sitten teet parannuksen? Niin kauan kuin esittelet muille kilvoitustasi ja kerrot välttyneesi synneistä, yrität sitä vain omin voimin. Jumala kuulee kuitenkin hätääntyneen sielun rukouksen, jossa syntinen pyytää pelastusta näkyvissä olevan kadotuksen sijaan. Se pelastus on tarjolla siinä muodossa ja sellaisten ihmisten välityksellä, että siinä sitä uskoa vasta kysytäänkin, että heidän julistamansa evankeliumi kelpaisi. Sen evankeliumin mukana joudut ottamaan ristin, häpeän ja maailman pilkan, mutta saat katoamattoman perinnön taivaassa.

    Äänestä

  • kirppu persiissä

    täi tukassa kirjoitti:

    En jaksa nyt etsiä Raamatun kohtia, mutta nämä voi löytää apostolien teoista ja johanneksen evenkeliumista, jos haluaa tarkastaa.

    "Niin kuin liha syntyy lihasta, Pyhä Henki syntyy Pyhästä Hengestä".

    "Usko tulee kuulosta, kuulo Jumalan sanan kautta".

    "Usko siirtyy uskosta uskoon".

    Toisekseen apostolien teoissa kerrotaan lukemattomia esimerkkejä siitä, kun ihmiset saivat Pyhän Hengen apostolien evankeliumin julistuksesta tai käden päälle panemisesta.

    Mainitaan siellä myös kohta, missä Johanneksen kasteen saaneet ihmiset rukoilivat saadakseen Pyhän Hengen (siis uskoivat varmasti Jeesuksen olevan Jumalan poika), mutta se ei syntynyt heissä ennenkuin apostolit tulivat ja laittoivat käden päälle.

    Äänestä

  • kirppu persiissä kirjoitti:

    Johanneksen evankeliumi 3.luku

    5. Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan.
    6. Mikä lihasta on syntynyt, on liha; ja mikä Hengestä on syntynyt, on henki.

    Roomalaiskirje 1.luku

    16. Sillä minä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima, itsekullekin uskovalle pelastukseksi, juutalaiselle ensin, sitten myös kreikkalaiselle.
    17. Sillä siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon, niinkuin kirjoitettu on: "Vanhurskas on elävä uskosta".

    Roomalaiskirje 10.luku

    15. Ja kuinka kukaan voi julistaa, ellei ketään lähetetä? Niinkuin kirjoitettu on: "Kuinka suloiset ovat niiden jalat, jotka hyvää sanomaa julistavat!"
    16. Mutta eivät kaikki ole olleet kuuliaisia evankeliumille. Sillä Esaias sanoo: "Herra, kuka uskoo meidän saarnamme?"
    17. Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta.

    Äänestä

  • Kaisla. kirjoitti:

    en ajattele yhtään "hyvinä tekoina" sitä, etten ole harrastanut esiaviollista seksiä tai käy baareissa. Nuo asiat ovat olleet itselleni itsestäänselvyys uskoni kautta, en ole halunnut niitä tehdä. Mutta niin paljon syntiä ja saastaa löytyy sisältäni, ettei ole paljon millä prassailla. En kai muuten Kristusta tarvitsisikaan. Se, miksi kirjoitin ne viestiini johtui siitä kokemuksesta, jonka olen saanut tällä palstalla -nyt harmittaa, että edes mainitsin ne.

    Jos olen puhunut tällä palstalla Jumalan lapsen vapaudesta, niin heti perään vl:t alkavat puhua synninluvallisuudesta. Ja kerran kun jossain linkissä kommentoin alkoholi-keskustelua ja sanoin, ettei se saunakalja ketään helvettiin vie, niin heti perään tuli vl-viesti, että ramppaa sinä baareissa niin paljon kun haluat ja vedä kaljaa, mutta se kertoo ettei sinulla ole elävää uskoa:( Ja kun en kerran ramppaa.

    Halusin kirjoittaa ne siksi, että vl:t ymmärtäisivät, mitä sillä vapaudella tarkoitin. Ja he kun näyttävät kuvittelevan, etteivät muut uskovaiset muuta teekään kuin harrastavat esiaviollista seksiä, käyvät baareissa jne. Näiden tekemättä jättäminen ei silti tee yhtään ketään autuaaksi!

    Jeesus on sovittanut sinun syntisi ja minunkin, jotka eivät ole yhtään pienemmät kuin omasi:)

    Kiitos asiallisesta ja lämpimästä viestistä! Ja minulla on herätysliiketausta:) Se saakin näkyä mielestäni, en häpeä sitä yhtään. Tosin liikkeessäni ei ole koskaan korostettu liikaa elämäntapaa ("miten tulisi elää").

    Ajattelinkin, että tarkoitit kirjoittaessasi juuri noin. En pitänyt sinua "farisealaisena" itsensäkorottajana. Kuten sanottu, olet hyvä esimerkki muille kristityille.

    En myöskään tahallani halunnut ymmärtää väärin kirjoituksesi sisältöä. Laajensin näkökulmaa vain omalta osaltani.

    Hyvät teot ovat itse asiassa minulle pieni mörkö, koska katson sen kahlitsevan meidän elämäämme. Tiedämme, että meidän pitäisi kristittyinä rakastaa lähimmäisiämme, ja tehdä laupeuden tekoja heille.
    Jaakobin kirjeessä asia on jopa viety niin pitkälle, että siellä mainitaan tutut sanat: usko ilman tekoja on kuollut usko. Sitä vihollinen käyttää kovasti hyödykseen, ja saa meidät vapisemaan: jos emme käyttäydy "kunnon kristityn" lailla, joudumme helvettiin. Se saa meidät (minut) säikkymään omaa varjoakin: Olenkohan elänyt oikein, ja tehnyt oikeita asioita?

    Ja kun mietin, en ole. Vapaus tulee siitä, että tunnustan sen. Jumalalle tekemistä lupauksistani huolimatta olen uudelleen ja uudelleen mennyt vihollisen ansaan, ja vielä samaan ansaan, josta pyhästi lupasin olla erossa. Tunnustettuani sen (itse), saan uskoa taas itseni vapaaksi.

    En minäkään oikein usko, että joku muu kuin Pyhä Henki voi "puristaa" ihmisestä sitä synnintunnustusta. Tai jos voi, ei sillä ole ainakaan mitään merkittävää vaikutusta. Omakohtainen usko puuttuu silloin kokonaan. Usko on siinä tapauksessa "seurakuntakohtaista".

    Jos viisastelullani pahoitin mielesi, olen pahoillani siitä.

    Äänestä

  • kirppu persiissä

    täi tukassa kirjoitti:

    Johanneksen evankeliumi 3.luku

    5. Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan.
    6. Mikä lihasta on syntynyt, on liha; ja mikä Hengestä on syntynyt, on henki.

    Roomalaiskirje 1.luku

    16. Sillä minä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima, itsekullekin uskovalle pelastukseksi, juutalaiselle ensin, sitten myös kreikkalaiselle.
    17. Sillä siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon, niinkuin kirjoitettu on: "Vanhurskas on elävä uskosta".

    Roomalaiskirje 10.luku

    15. Ja kuinka kukaan voi julistaa, ellei ketään lähetetä? Niinkuin kirjoitettu on: "Kuinka suloiset ovat niiden jalat, jotka hyvää sanomaa julistavat!"
    16. Mutta eivät kaikki ole olleet kuuliaisia evankeliumille. Sillä Esaias sanoo: "Herra, kuka uskoo meidän saarnamme?"
    17. Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta.

    Äänestä

  • Jani kirjoitti:

    Vielä joudut hiomaan sanojasi käydäksesi kunnon kristitystä, mutta Kaanaan kieltä et opi ilman todellista parannusta. Valittelut omasta syntisyydestä eivät mene täydestä, jos niitä seuraa veto kotiinpäin missä tahansa muodossa; et halua kuitenkaan jättää mainitsematta edes jonkunlaista onnistumistasi syntiä vastaan. Pyhän Hengen omistavalla lukijalla on kuitenkin tarkempi silmä kuin voit ikinä kuvitellakaan.

    Vaikka onnistuisitkin kalastamaan täällä ymmärrystä ja ehkä tunnustustakin uskollesi, sekään ei sinua pelasta. Vasta ahtaasta portista Jumalan valtakuntaan astuminen eli sydämeen asti ulottuva parannus ja sitä seuraava kilvoittelu ristin kantajana ja syntien poispanijana perille saakka pelastavat.

    Miten sitten teet parannuksen? Niin kauan kuin esittelet muille kilvoitustasi ja kerrot välttyneesi synneistä, yrität sitä vain omin voimin. Jumala kuulee kuitenkin hätääntyneen sielun rukouksen, jossa syntinen pyytää pelastusta näkyvissä olevan kadotuksen sijaan. Se pelastus on tarjolla siinä muodossa ja sellaisten ihmisten välityksellä, että siinä sitä uskoa vasta kysytäänkin, että heidän julistamansa evankeliumi kelpaisi. Sen evankeliumin mukana joudut ottamaan ristin, häpeän ja maailman pilkan, mutta saat katoamattoman perinnön taivaassa.

    Sinulla on sitten merkillisen vääristävät silmälasit nenälläsi, ilmeisesti SRK:n kaupasta saadut. Käännät väärin päin Kaislan kirjoituksen.
    Se, mitä sanot Kaanaan kieleksi, on vain vl:ien omaa puheenpartta. Kun Kaisla ei ole vl, niin ei hän tietenkään kirjoita sillä kielenkäytöllä. Sen kielen hallitseminen taas ei ole taivaaseen pääsyn ehtona. Eikä Kaisla sen hallitsijaksi pyrikään;)

    Se seikka taas ei estä häntä olemasta uskovainen ihminen . Ne, mitä sinä luet oman vanhurskauden teoiksi, ovat hänen uskonsa hedelmiä, joita hän itsekään ei lue ansiokseen.

    Sinä Jani et todellakaan ole ahtaan portin vartija, vaikka yrität sitä virkaa hoitaakin ahtauttamalla sitä porttia edelleen vl-liikkeen perinnäissäännöillä:(

    Onneksi eivät Janin eivätkä yleensä vl-liikkeen säännöt päde silloin viimeisellä tuomiolla. Kun Jeesus kutsuu, hän ottaa luokseen jokaisen, joka uskoo hänen sovitustyönsä kohdalleen ja Janin hämmästykseksi sinne menee moni, joka ei ole vl, mutta kyllä siellä vl-ihmisiäkin on. Mutta onko Jani, se jää nähtäväksi...

    että sanoja hiomalla tullaan uskovaiseksi? Luuletko tosiaan, että Jumalan edessä täytyy opetella jokin kaanaan kieli, ja vasta sitten käy todesta kristitystä?

    Vl:t varmasti tunnistavat toisensa kielellisistä ilmaisuista. Kyse ei ole mistään jumalallisesta kaanaankielestä, vaan täysin kulttuurisidonnaisesta asiasta, mikä sinänsä ei ole mikään merkki sydämenuskosta!! Jokainen vl:n mukana kulkenut osaa tuon kielen ja nuo kielikuvat -ja osaisi matkia totista kristittyä-, vaikka tosi asiassa olisi hylännyt koko uskon.

    "Pyhän Hengen omistavalla lukijalla on kuitenkin tarkempi silmä kuin voit ikinä kuvitellakaan". Ainakaan sinun viestistäsi ei sitä kuvaa saa.

    Tehän vl:t kuulutatte tällä palstalla päivät pitkät MITÄ KAIKKEA TE ETTE TEE. Ja mitä kaikkea ei saa tehdä. Ja kun minä kerran mainitsin elämäntavastani, joita en edes pidä minään TEKOINA, niin sitten MINÄ prassailen synnittömyydelläni, mikä ei ole totta.

    Pahoitin todella mieleni. Itse minä tunnen itseni, ja Jumala minut tuntee. Sinä et tiedä, kuinka vahvasti tunnen syntisyyteni. Siksi tuntuu aivan kohtuuttomalta, miten asia käännettiin. Jos jotkut niin vl:t tällä palstalla mainostavat kilvoitteluaan. On naurettavaa väittää, että sanoo, että minusta seksi kuuluu avioliittoon ja olen niin itsekin elänyt, niin heti se tarkoittaa että kilvottelen omin voimin! Jopa oli johtopäätös.

    Mutta oli niin tai näin, niin aina käännetään väärin päin.

    Suren sinua, sinun puheitasi ja sydämesi tilaa Jani.

    Äänestä

  • S.aviruukku kirjoitti:

    Ajattelinkin, että tarkoitit kirjoittaessasi juuri noin. En pitänyt sinua "farisealaisena" itsensäkorottajana. Kuten sanottu, olet hyvä esimerkki muille kristityille.

    En myöskään tahallani halunnut ymmärtää väärin kirjoituksesi sisältöä. Laajensin näkökulmaa vain omalta osaltani.

    Hyvät teot ovat itse asiassa minulle pieni mörkö, koska katson sen kahlitsevan meidän elämäämme. Tiedämme, että meidän pitäisi kristittyinä rakastaa lähimmäisiämme, ja tehdä laupeuden tekoja heille.
    Jaakobin kirjeessä asia on jopa viety niin pitkälle, että siellä mainitaan tutut sanat: usko ilman tekoja on kuollut usko. Sitä vihollinen käyttää kovasti hyödykseen, ja saa meidät vapisemaan: jos emme käyttäydy "kunnon kristityn" lailla, joudumme helvettiin. Se saa meidät (minut) säikkymään omaa varjoakin: Olenkohan elänyt oikein, ja tehnyt oikeita asioita?

    Ja kun mietin, en ole. Vapaus tulee siitä, että tunnustan sen. Jumalalle tekemistä lupauksistani huolimatta olen uudelleen ja uudelleen mennyt vihollisen ansaan, ja vielä samaan ansaan, josta pyhästi lupasin olla erossa. Tunnustettuani sen (itse), saan uskoa taas itseni vapaaksi.

    En minäkään oikein usko, että joku muu kuin Pyhä Henki voi "puristaa" ihmisestä sitä synnintunnustusta. Tai jos voi, ei sillä ole ainakaan mitään merkittävää vaikutusta. Omakohtainen usko puuttuu silloin kokonaan. Usko on siinä tapauksessa "seurakuntakohtaista".

    Jos viisastelullani pahoitin mielesi, olen pahoillani siitä.

    pahoitin mieleni. Mutta sellaista sattuu, ei se ole niin vakavaa! Ja oikeastaan enemmänkin tulee sellainen uupumus, että miksi täällä kannattaa mitään yrittää selittää, kun AINA se käännetään ihan nurinniskoin, vaikka kuinka tarkasti ja vilpittömästi yrittää kirjoittaa.

    Eipä tällä palstalla kannata muutenkaan mitään itsestään ja elämästään oikeasti kertoa. Hyvä muistutus tuo oli:)

    Mutta en minä jää rypemään mihinkään pahaan mieleen! Pääasia on, että asiat on itsellä ylöspäin kunnossa. Jumala tuntee sydämemme, ja vaikka täällä miten päin meidän kenen tahansa kirjoittelut tulkittaisiin, niin ei se uskoamme mihinkään muuta.

    Kunhan on turva Jeesuksessa, niin kaikki on hyvin! Siunausta päivääsi:)

    Äänestä

  • Jani kirjoitti:

    Vielä joudut hiomaan sanojasi käydäksesi kunnon kristitystä, mutta Kaanaan kieltä et opi ilman todellista parannusta. Valittelut omasta syntisyydestä eivät mene täydestä, jos niitä seuraa veto kotiinpäin missä tahansa muodossa; et halua kuitenkaan jättää mainitsematta edes jonkunlaista onnistumistasi syntiä vastaan. Pyhän Hengen omistavalla lukijalla on kuitenkin tarkempi silmä kuin voit ikinä kuvitellakaan.

    Vaikka onnistuisitkin kalastamaan täällä ymmärrystä ja ehkä tunnustustakin uskollesi, sekään ei sinua pelasta. Vasta ahtaasta portista Jumalan valtakuntaan astuminen eli sydämeen asti ulottuva parannus ja sitä seuraava kilvoittelu ristin kantajana ja syntien poispanijana perille saakka pelastavat.

    Miten sitten teet parannuksen? Niin kauan kuin esittelet muille kilvoitustasi ja kerrot välttyneesi synneistä, yrität sitä vain omin voimin. Jumala kuulee kuitenkin hätääntyneen sielun rukouksen, jossa syntinen pyytää pelastusta näkyvissä olevan kadotuksen sijaan. Se pelastus on tarjolla siinä muodossa ja sellaisten ihmisten välityksellä, että siinä sitä uskoa vasta kysytäänkin, että heidän julistamansa evankeliumi kelpaisi. Sen evankeliumin mukana joudut ottamaan ristin, häpeän ja maailman pilkan, mutta saat katoamattoman perinnön taivaassa.

    **Vielä joudut hiomaan sanojasi käydäksesi kunnon kristitystä, mutta Kaanaan kieltä et opi ilman todellista parannusta.**

    ylitti jopa itsensä. Huima tavoite meille kaikille: Opetella vl-fraseologia ja toistaa sitä papukaijan tavoin.

    Äänestä

  • totta! kirjoitti:

    Muslimit EIVÄT TODELLAKAAN usko Jeesukseen samalla tavalla kuin kristityt. Heille Jeesus on historiallinen henkilö, joka oli profeetta. He eivät usko Jeesuksen olleen JUMALAN POIKA! Ateistitkin voivat myöntää, että Jeesus on ollut historiallinen henkilö, se on tieteellinen fakta. Eri asia on taas uskoa Jeesukseen Jumalan poikana ja jumalallisena.

    Pirun usko taas on hyvin erilaista, ei sellaista kuin Jeesus odottaa.

    Kyllä usko riitää!! Sen täytyy olla vain sellaista uskoa, jota Jeesus edellyttää Raamatussa! Mutta ei siihen välimiehiä tarvita.

    ...Jeesukseen omalla tavallaan, Piru omalla tavallaan. En jaksaisi kaivella esiin, miten monta eri piilomerkitystä juuri Sinä uskot olevan lauseella "usko Jeesukseen niin pelastut." Ilman niitä piilomerkityksiä Piru pelastuisi tuon lauseen puhtaan kielellisen informaation perusteella.

    "Sen täytyy olla vain sellaista uskoa, jota Jeesus edellyttää Raamatussa!"

    Aivan. Sen uskon Jumala lahjoittaa Pyhän Henkensä osallisuuden kautta synninhädässä olevalle ihmiselle. Jumala kuulee syntisen hätähuudon ja lähettää sanansaattajansa hänen luokseen. Etsikonaikana Jumala erityisesti puhuttelee ihmistä.

    Äänestä

  • Debora kirjoitti:

    Sinulla on sitten merkillisen vääristävät silmälasit nenälläsi, ilmeisesti SRK:n kaupasta saadut. Käännät väärin päin Kaislan kirjoituksen.
    Se, mitä sanot Kaanaan kieleksi, on vain vl:ien omaa puheenpartta. Kun Kaisla ei ole vl, niin ei hän tietenkään kirjoita sillä kielenkäytöllä. Sen kielen hallitseminen taas ei ole taivaaseen pääsyn ehtona. Eikä Kaisla sen hallitsijaksi pyrikään;)

    Se seikka taas ei estä häntä olemasta uskovainen ihminen . Ne, mitä sinä luet oman vanhurskauden teoiksi, ovat hänen uskonsa hedelmiä, joita hän itsekään ei lue ansiokseen.

    Sinä Jani et todellakaan ole ahtaan portin vartija, vaikka yrität sitä virkaa hoitaakin ahtauttamalla sitä porttia edelleen vl-liikkeen perinnäissäännöillä:(

    Onneksi eivät Janin eivätkä yleensä vl-liikkeen säännöt päde silloin viimeisellä tuomiolla. Kun Jeesus kutsuu, hän ottaa luokseen jokaisen, joka uskoo hänen sovitustyönsä kohdalleen ja Janin hämmästykseksi sinne menee moni, joka ei ole vl, mutta kyllä siellä vl-ihmisiäkin on. Mutta onko Jani, se jää nähtäväksi...

    Huomaan, että olen saanut sanoillani aikaan muuta kuin olen tarkoittanut. Pyydän sinulta ja Kaslalta anteeksi kielenkäyttöäni, johon tahtoo sekoittua liikaa vanhan osan kunnian puolustusta.

    Kaanaan kieli ei ole oikeastaan puheenparsi, vaan oikean uskonymmärryksen oikoma tapa ilmaista asioita niin, että se tarpeellinen suolakin tulee esille.

    Parannuksen ahdas portti on todella ahdas, niin se on ollut minullekin. Ilmaisin asian näin lähinnä kuvatakseni parannuksenteon vaikeutta. On niinkin murheellisia tapauksia, että se portti pidetään niille kokonaan kiinni, tai ainakin niin kauan, että lakkaavat yrittämästä päästä siitä synteineen päivineen sisälle.

    Kyllä minäkin haluan taivaaseen. Tiedän, että kaikki sinne menijät eivät ole ehtineet tai voineet kantaa vanhoillislestadiolaisen pilkkanimeä, mutta ovat löytäneet sen yhden ja ainoan Jumalan valtakunnan sekä olleet samassa uskossa ja hengessä sen kanssa. Mutta tiedän myös sen, että kadotuksesta löytyy niitäkin, joilla oli täällä ajassa uskovaisen nimi. Kaikesta taitamattomasta sanakäytöstä huolimatta toivon kerran olevani ja näkeväni sinutkin siellä. Pitäkäämme huoli siitä, että tiemme eivät ole vaivaan vieviä.

    Äänestä

  • kysymys! kirjoitti:

    Olet siis sitä mieltä, että ihminen saadakseen uskon, tarvitsee siihen toisen henkilön avukseen?

    Etkö siis usko, että ihminen kykenee aidosti uskomaan, ilman toisen apua? Vai mistä tässä on kyse? Eikö Jumala kykene suoraan vaikuttamaan ihmiseen? Miten selität Paavalin tapauksen? Samalla tavallahan myös kirkkoisä Augustinus tuli uskoon...muistaakseni yksin puutarhassaan.

    Entä miten Paavali kääntyi uskoon? Ei se tapahtunut ihmisen kautta!

    Jumala puhutteli Paavalia voimallisesti matkalla Damaskokseen ja lähetti uskovaisen miehen, Ananiaan, saarnaamaan hänelle synnit anteeksi.

    "17. Niin Ananias meni sinne ja tuli huoneeseen sisälle ja pani kätensä hänen päällensä, ja sanoi: rakas veljeni Saul! se Herra lähetti minun, (Jesus, joka sinulle ilmestyi tiellä, jotas vaelsit,) että sinä saisit näkös jälleen, ja Pyhällä Hengellä täytettäisiin.
    18. Ja hänen silmistänsä putosivat kohta niinkuin suomukset, ja hän sai sillä hetkellä näkönsä jällensä, nousi ja kastettiin." (Ap.t.9:17-18)

    Vastaavia tapauksia voi lukea Raamatusta lukuisia. Jumala sanansaattajansa kautta lahjoittaa Pyhän Henkensä janoaville. Paitsi Jeesuksen elämän tapahtumat, myös Apostolien teot on tässä suhteessa antoisa luku Raamatussa sille, joka haluaa Raamattua etsivällä mielellä tutkiskella.

    "9. Ja minä myös sanon teille: anokaat, niin teille annetaan: etsikäät, niin te löydätte: kolkuttakaat niin teille avataan.
    10. Sillä jokainen joka anoo, se saa, ja joka etsii, se löytää, ja joka kolkuttaa, sille avataan." (Luuk.11:9-10)

    Augustinuksen uskoontuloa en tunne (hänen filosofiaansa kyllä). Raamatussa on kaikki, mitä tarvitaan, ja elävä usko vastaanotetaan niin kuin Raamattu opettaa.

    Äänestä

  • Kaisla. kirjoitti:

    pahoitin mieleni. Mutta sellaista sattuu, ei se ole niin vakavaa! Ja oikeastaan enemmänkin tulee sellainen uupumus, että miksi täällä kannattaa mitään yrittää selittää, kun AINA se käännetään ihan nurinniskoin, vaikka kuinka tarkasti ja vilpittömästi yrittää kirjoittaa.

    Eipä tällä palstalla kannata muutenkaan mitään itsestään ja elämästään oikeasti kertoa. Hyvä muistutus tuo oli:)

    Mutta en minä jää rypemään mihinkään pahaan mieleen! Pääasia on, että asiat on itsellä ylöspäin kunnossa. Jumala tuntee sydämemme, ja vaikka täällä miten päin meidän kenen tahansa kirjoittelut tulkittaisiin, niin ei se uskoamme mihinkään muuta.

    Kunhan on turva Jeesuksessa, niin kaikki on hyvin! Siunausta päivääsi:)

    En ole niitä, jotka nauttivat toisten loukkaamisesta. Arvostan rehellisyyttäsi, että myönsit pahoittaneesi mielesi. On keskimäärin helpompaa luottaa rehelliseen kuin epärehelliseen:)

    Tässä vielä sinulle, toivottavasti auttaa pahaan mieleen:

    Tule Jeesuksen luo
    Hän sun puhdistavi
    Vettä lähtehen juo
    Verin puhdistetun
    Tule kulje se tie
    Jonka Hän sulle raivas
    Se sun onnehen vie
    Ja sun osas on taivas

    Äänestä

  • Kaisla. kirjoitti:

    on totta, että lause "usko Jeesukseen" sisältää syvällisiä merkityksiä ja eri ihmisillä siinä voi olla eri painotuksia. Mutta yhtä lailla vanhurskaalla kuin omavanhurskaallakin siinä on oma sisältönsä!

    Kirjoitit minulle "olet elänyt hyvän elämän". Elämäni on ollut rikas ja hyvä, ei helppo, mutta antoisa. Monesti kärsimyksessäkin on salattu siunaus. Mutta sinä tarkoitit, että olen elänyt "hyvän elämän" viitaten noihin sulkeissa kirjoittamiini asioihin (ei esiaviollista seksiä tms.). Ne eivät tee MINUSTA hyvää, eikä elämästänikään sinänsä hyvää, vaikka paljon ovat minua suojelleet. Ne ovat SEURAUSTA uskostani, enkä suinkaan luule kipitteleväni teoilla tai tekemättä jättämisillä taivaaseen;)

    Kumma vaan, ettei saisi sanoa mitään ääneen, heti on menossa teoilla taivaaseen, on omavanhurskas, ylpeä tms. Ja sitten jos ei mitään sano ja puhuu kristityn vapaudesta, niin luullaan, että rietastellaan synnissä tieten tahtoen. Tosi asiassa koko ystäväpiirini on elänyt noin, eikä siinä ole minulle yhtään mitään kummallista tai erityisen hienoa. Mutta luulen, että teille vl:lle on outo ajatus, että jotkut muutkin elävät näin, eivätkä vain vl:t. Toivottavasti ette ajattele enää niin, sellainen ajattelu on hyvin mustavalkoista. Tunnen helluntailaisia, rauhansanalaisia, vapaakirkollisia jne., joille nuo asiat ovat myös arkipäivää, vaikkei niitä ikinä pidetä uskon edellytyksinä, vaan uskon hedelminä -joissa voi myös tapahtua lankeemuksia.

    En toki ole täyttänyt "lakia lapsesta saakka", eikä yksikään meistä pysty lakia milloinkaan täyttämään. Silti minäkin saan seurata Jeesusta juuri tällaisena. Itsehän hän sanoi, että "en minä ole tullut hurskaita kutsumaan, vaan syntisiä".

    "yhtä lailla vanhurskaalla kuin omavanhurskaallakin siinä on oma sisältönsä!"

    Tässä olet oikeassa, mutta itse en halua toistella lausetta "usko Jeesukseen niin pelastut" sloganina maailman omavanhurskaiden tavoin. Haluan kertoa Jumalan sanasta, syntien anteeksi antamisesta ja -saamisesta ja Pyhän Hengen osallisuudesta enemmän, koska - kuten tietänet - Pirukin uskoo Jeesukseen.

    En halua loukata Sinua, ja vanhalle osalleni olisi mieluisaa sanoa, että painotuksista huolimatta olisimme samassa uskossa. Valitettavasti en kuitenkaan tunne hengen yhteyttä kanssasi enkä siksi usko meidän olevan samassa uskossa. Tämä ei tarkoita, että tuomitsen sinut, kuten tämän maailman omavanhurskaat mielellään kristityistä väittävät, vaan sydämestäni pelkään Sinun tulevan viimeisellä tuomiolla tuomituksi. Siksi haluan neuvoa Sinua, että tekisit parannuksen ja lähtisit seuraamaan Herraa Jeesusta opissa, elämässä ja kärsimisessä. Minä annan neuvoni sen kultaisen säännön mukaan, jonka Mestarimme meille opetti. Sydämestäni toivon, että Sinun ei tarvitsisi palaa, vaan pääsisit iänkaikkiseen iloon.

    Sanoin aiemmassa ketjussa, että toivon Jumalan lopultakin armahtavan myös sanan hylkääjät. Minulla ei ole omia ansioita uskoni suhteen, vaikka vanha osa niitäkin haluaisi niin mielellään nostaa. Armosta olen tähän joukkoon saanut syntyä ja armosta palata. Yhtä minä Herralta toivon, yhtä minä Herralta anon, että saisin kaiken elinaikani asua Herran huoneessa.

    Tuhlaajapojan veljellä oli katkera mieli. Hän oli palvellut vuosia isäänsä ja täyttänyt isänsä tahdon viimeistä piirtoa myöten. Sitten tulee hänen tuhlaajaveljensä, joka oli isänsä hyljännyt ja perintöosansa riettaudessa tuhlannut, ja saa saman palkan kuin veljensä. Eikö tällainen tunnu omilla teoilla Jumalan luo pyrkivästä väärältä? Eikö tämä tunnu vanhalle osallemme käsittämättömältä.

    "luulen, että teille vl:lle on outo ajatus, että jotkut muutkin elävät näin, eivätkä vain vl:t. Toivottavasti ette ajattele enää niin, sellainen ajattelu on hyvin mustavalkoista."

    En minä usko, että synnin tekeminen olisi tämän maailman omavanhurskaiden suuri mielihalu. Esim. Raamatun rikas mies oli omien sanojensa mukaan täyttänyt lain lapsesta saakka. Näiden ansioidensa tähden hänellä hengellistä rikkautta eikä hän halunnut luopua rikkauksistaan (ansioistaan).

    Myöskään maailman ihmisten rauhassa ei ole uskovaisille mitään ihmeellistä. Jeesus sanoo: "Rauhan minä jätän teille, minun rauhani minä annan teille: en minä anna teille niinkuin maailma antaa. Älkään teidän sydämenne murheellinen olko, älkään myös peljätkö." (Joh.14:27)

    Kaikesta huolimatta, minä haluan kunnioittaa myös Sinun vakaumustasi, vaikka se katsomuseroista johtuen on vaikeaa. En usko Sinun olevan oikeassa, mutta tiedän miten tärkeä on ihmisen maailmankatsomus hänen psyykeensä peruspilarina. Siksi haluan kunnioittaa kaikkien ihmisten vakaumusta: ekumeenisten kristittyjen, jehovalaisten, ateistien, hindujen...

    Äänestä

  • Tätä pelkään

    O.M kirjoitti:

    "yhtä lailla vanhurskaalla kuin omavanhurskaallakin siinä on oma sisältönsä!"

    Tässä olet oikeassa, mutta itse en halua toistella lausetta "usko Jeesukseen niin pelastut" sloganina maailman omavanhurskaiden tavoin. Haluan kertoa Jumalan sanasta, syntien anteeksi antamisesta ja -saamisesta ja Pyhän Hengen osallisuudesta enemmän, koska - kuten tietänet - Pirukin uskoo Jeesukseen.

    En halua loukata Sinua, ja vanhalle osalleni olisi mieluisaa sanoa, että painotuksista huolimatta olisimme samassa uskossa. Valitettavasti en kuitenkaan tunne hengen yhteyttä kanssasi enkä siksi usko meidän olevan samassa uskossa. Tämä ei tarkoita, että tuomitsen sinut, kuten tämän maailman omavanhurskaat mielellään kristityistä väittävät, vaan sydämestäni pelkään Sinun tulevan viimeisellä tuomiolla tuomituksi. Siksi haluan neuvoa Sinua, että tekisit parannuksen ja lähtisit seuraamaan Herraa Jeesusta opissa, elämässä ja kärsimisessä. Minä annan neuvoni sen kultaisen säännön mukaan, jonka Mestarimme meille opetti. Sydämestäni toivon, että Sinun ei tarvitsisi palaa, vaan pääsisit iänkaikkiseen iloon.

    Sanoin aiemmassa ketjussa, että toivon Jumalan lopultakin armahtavan myös sanan hylkääjät. Minulla ei ole omia ansioita uskoni suhteen, vaikka vanha osa niitäkin haluaisi niin mielellään nostaa. Armosta olen tähän joukkoon saanut syntyä ja armosta palata. Yhtä minä Herralta toivon, yhtä minä Herralta anon, että saisin kaiken elinaikani asua Herran huoneessa.

    Tuhlaajapojan veljellä oli katkera mieli. Hän oli palvellut vuosia isäänsä ja täyttänyt isänsä tahdon viimeistä piirtoa myöten. Sitten tulee hänen tuhlaajaveljensä, joka oli isänsä hyljännyt ja perintöosansa riettaudessa tuhlannut, ja saa saman palkan kuin veljensä. Eikö tällainen tunnu omilla teoilla Jumalan luo pyrkivästä väärältä? Eikö tämä tunnu vanhalle osallemme käsittämättömältä.

    "luulen, että teille vl:lle on outo ajatus, että jotkut muutkin elävät näin, eivätkä vain vl:t. Toivottavasti ette ajattele enää niin, sellainen ajattelu on hyvin mustavalkoista."

    En minä usko, että synnin tekeminen olisi tämän maailman omavanhurskaiden suuri mielihalu. Esim. Raamatun rikas mies oli omien sanojensa mukaan täyttänyt lain lapsesta saakka. Näiden ansioidensa tähden hänellä hengellistä rikkautta eikä hän halunnut luopua rikkauksistaan (ansioistaan).

    Myöskään maailman ihmisten rauhassa ei ole uskovaisille mitään ihmeellistä. Jeesus sanoo: "Rauhan minä jätän teille, minun rauhani minä annan teille: en minä anna teille niinkuin maailma antaa. Älkään teidän sydämenne murheellinen olko, älkään myös peljätkö." (Joh.14:27)

    Kaikesta huolimatta, minä haluan kunnioittaa myös Sinun vakaumustasi, vaikka se katsomuseroista johtuen on vaikeaa. En usko Sinun olevan oikeassa, mutta tiedän miten tärkeä on ihmisen maailmankatsomus hänen psyykeensä peruspilarina. Siksi haluan kunnioittaa kaikkien ihmisten vakaumusta: ekumeenisten kristittyjen, jehovalaisten, ateistien, hindujen...

    Äänestä

  • Debora kirjoitti:

    Sinulla on sitten merkillisen vääristävät silmälasit nenälläsi, ilmeisesti SRK:n kaupasta saadut. Käännät väärin päin Kaislan kirjoituksen.
    Se, mitä sanot Kaanaan kieleksi, on vain vl:ien omaa puheenpartta. Kun Kaisla ei ole vl, niin ei hän tietenkään kirjoita sillä kielenkäytöllä. Sen kielen hallitseminen taas ei ole taivaaseen pääsyn ehtona. Eikä Kaisla sen hallitsijaksi pyrikään;)

    Se seikka taas ei estä häntä olemasta uskovainen ihminen . Ne, mitä sinä luet oman vanhurskauden teoiksi, ovat hänen uskonsa hedelmiä, joita hän itsekään ei lue ansiokseen.

    Sinä Jani et todellakaan ole ahtaan portin vartija, vaikka yrität sitä virkaa hoitaakin ahtauttamalla sitä porttia edelleen vl-liikkeen perinnäissäännöillä:(

    Onneksi eivät Janin eivätkä yleensä vl-liikkeen säännöt päde silloin viimeisellä tuomiolla. Kun Jeesus kutsuu, hän ottaa luokseen jokaisen, joka uskoo hänen sovitustyönsä kohdalleen ja Janin hämmästykseksi sinne menee moni, joka ei ole vl, mutta kyllä siellä vl-ihmisiäkin on. Mutta onko Jani, se jää nähtäväksi...

    Se teidän omavanhuskaiden usko näköjään muuttu joka päivä...

    Äänestä

  • Usko Jeesukseen riitti kirjoitti:

    Se teidän omavanhuskaiden usko näköjään muuttu joka päivä...

    reppanaa.

    Jos uskoo Deboran, Kaislan ja monen monen muun tavoin Raamatun totuuksiin, niin silloin ei tarvitse sinun tavoin irvistellä muille uskovaisille, ei halveksia näiden uskoa, ei olla ihmisten keksimien oppien orja, ei kirmata ihmiseltä ihmiselle pyytelemässä syntejään anteeksi, ei kytätä toinen toistaan, ei katsella salaa TV:stä urheilukilpailuja, ei olla naisen kuin haavanlastu vaan voi hieman sipaista poskipunaa tahi ripsiväriä, ei olla ihmisten orja, ei polttaa tupakkaa, ei eristäytyä yhteiskunnasta... vaan voi Paavalin tavoin todeta:

    Gal. 5:1

    "Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina, älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeeseen."

    "ÄLKÄÄKÄ ANTAKO UUDESTAAN SITOA ITSEÄNNE ORJUUDEN IKEESEEN"

    Äänestä

  • sua kirjoitti:

    eli toisinsanoen olla kuolleessa uskossa. helppoahan se on noin, kun ei oo mitään ristiä niinkuin jani kirjoitti. oot muka uskossa, mutta et halua pyytää edes pahoja tekojasi anteeksi. tota jania sä ainakin kyttäät ja kaikkia veeälliä, kun tunnet niitten viat noin hyvin. mokoma tekopyhä!

    Äänestä

  • S.aviruukku kirjoitti:

    En ole niitä, jotka nauttivat toisten loukkaamisesta. Arvostan rehellisyyttäsi, että myönsit pahoittaneesi mielesi. On keskimäärin helpompaa luottaa rehelliseen kuin epärehelliseen:)

    Tässä vielä sinulle, toivottavasti auttaa pahaan mieleen:

    Tule Jeesuksen luo
    Hän sun puhdistavi
    Vettä lähtehen juo
    Verin puhdistetun
    Tule kulje se tie
    Jonka Hän sulle raivas
    Se sun onnehen vie
    Ja sun osas on taivas

    ettet nauti loukkaamisesta. Et vaikuta sellaiselta! Enkä minä ole miettinyt koko juttua enää:)

    Kiitos ihanasta säkeestä, jonka laitoit viestiisi!

    Äänestä

  • Debora kirjoitti:

    Sinulla on sitten merkillisen vääristävät silmälasit nenälläsi, ilmeisesti SRK:n kaupasta saadut. Käännät väärin päin Kaislan kirjoituksen.
    Se, mitä sanot Kaanaan kieleksi, on vain vl:ien omaa puheenpartta. Kun Kaisla ei ole vl, niin ei hän tietenkään kirjoita sillä kielenkäytöllä. Sen kielen hallitseminen taas ei ole taivaaseen pääsyn ehtona. Eikä Kaisla sen hallitsijaksi pyrikään;)

    Se seikka taas ei estä häntä olemasta uskovainen ihminen . Ne, mitä sinä luet oman vanhurskauden teoiksi, ovat hänen uskonsa hedelmiä, joita hän itsekään ei lue ansiokseen.

    Sinä Jani et todellakaan ole ahtaan portin vartija, vaikka yrität sitä virkaa hoitaakin ahtauttamalla sitä porttia edelleen vl-liikkeen perinnäissäännöillä:(

    Onneksi eivät Janin eivätkä yleensä vl-liikkeen säännöt päde silloin viimeisellä tuomiolla. Kun Jeesus kutsuu, hän ottaa luokseen jokaisen, joka uskoo hänen sovitustyönsä kohdalleen ja Janin hämmästykseksi sinne menee moni, joka ei ole vl, mutta kyllä siellä vl-ihmisiäkin on. Mutta onko Jani, se jää nähtäväksi...

    että joku ymmärtää, mitä olen tarkoittanut kirjoituksellani tässä linkissä!

    On se hullua, että niin helposti väännetään toisen sanoma nurin niskoin. Niin on tapahtunut monesti sinunkin teksteillesi. Vähintäänkin kirjoitukset TULKITAAN aina nurinkurisesti. Se on ikään kuin valmis ennakkoasetelma.

    Ei ole tosiaan meistä ihmisistä ahtaanportin vartijoiksi, vaikka moni sitä paikkaa luulee tuuraavansakin:( Valta on vähän ylemmällä taholla, onneksi! Tuohon tahoon luottakaamme sydämemme kyllyydestä saakka.

    Äänestä

  • Kaisla. kirjoitti:

    ettet nauti loukkaamisesta. Et vaikuta sellaiselta! Enkä minä ole miettinyt koko juttua enää:)

    Kiitos ihanasta säkeestä, jonka laitoit viestiisi!

    omavanhurskasta kehuu toinen toistaan.

    Äänestä

  • kaksi kirjoitti:

    omavanhurskasta kehuu toinen toistaan.

    kaikkitietävä vl jakaa tyypilliseen tapaan jumalallisia tuomioitaan. Kunpa ei vain tuomio osuisi omaan nilkkaan.

    Voisit vielä jatkaa juttuasi toteamalla kunnon vl:n tapaan, että näin maailma kiittää omiaan;)
    Olette te hupaisaa sakkia!

    Äänestä

  • kuitenkaan

  • kuitenkaan kirjoitti:

    Murhe sydämessään katsoo, miten hänen omia lapsiaan tuomitaan ja miten Hänen synnyttämäänsä uskoa toisten uskovien sydämessä halveksitaan ja pidetään mitättömänä.

    Mutta jotenkin tämä omissa silmissä saa jo niin surkuhupaisia piirteitä, ettei voi kuin hymyillä! Aina SAMAT VANHAT FRAASIT joka väliin! VL:llä on näköjään tuollaiset vakio lauseet, joilla aina sivalletaan tilaisuuden tullen: ei sillä ole yhtään mitään väliä, mitä on kirjoittanut, samat lauseet käyvät joka paikkaan! Tuo OMAVANHURSKAS on suosikkilauseita;) Vaikka kuinka puhuisi Jumalan vanhurskauttmisesta, niin aina kaikki muut kuin vl:t ovat automaattisesti omavanhurskaita:)

    Aivan hirveästi on merkitystä tuollaisilla lauseilla, joita joka paikkaan viljellään sisällöstä riippumatta. Tosi painavaa sanomaa;)

    vl ilmeisesti osaa paljon muuta kuin sen perusfraasikokoelman, jota kuuntelee viikosta toiseen rauhanyhdistyksellä. Silloin on pakko laittaa tällekin palstalle sen mitä osaa.

    "Kenelle te anteeksi..."
    "Ei ulkopuolinen ymmärrä..."
    "Älkää istuko..."
    "Voi jos maailma kiittää..."
    ...

    Äänestä

  • Kaisla. kirjoitti:

    Murhe sydämessään katsoo, miten hänen omia lapsiaan tuomitaan ja miten Hänen synnyttämäänsä uskoa toisten uskovien sydämessä halveksitaan ja pidetään mitättömänä.

    Mutta jotenkin tämä omissa silmissä saa jo niin surkuhupaisia piirteitä, ettei voi kuin hymyillä! Aina SAMAT VANHAT FRAASIT joka väliin! VL:llä on näköjään tuollaiset vakio lauseet, joilla aina sivalletaan tilaisuuden tullen: ei sillä ole yhtään mitään väliä, mitä on kirjoittanut, samat lauseet käyvät joka paikkaan! Tuo OMAVANHURSKAS on suosikkilauseita;) Vaikka kuinka puhuisi Jumalan vanhurskauttmisesta, niin aina kaikki muut kuin vl:t ovat automaattisesti omavanhurskaita:)

    Aivan hirveästi on merkitystä tuollaisilla lauseilla, joita joka paikkaan viljellään sisällöstä riippumatta. Tosi painavaa sanomaa;)

    noin. On muka murhe sydämessä mutta haukut tulee suusta. Täällä saa heti vl-leiman Kaislalta, jos on eri mieltä. Sä et raukka näe sitä, mistä sun omavanhurskaus paistaa heti läpi. Yrityksen puutteesta ei voi tosin moittia, teethän sä sitä oikein isoilla kirjaimillakin, kun pikkukirjaimilla kirjoitetut sanat on vaan yhtä turhanpäiväistä minä-ja-jeesus-helinää. Suosittelen vaihtamista sellaiseen foorumiin, jossa pärjää sun "uskollasi".

    Täällä on muillakin käsitystä, mikä on todellista lahjoitettua ja mikä omaa vanhurskautta. Tieto ja ymmärrys siitä voi olla jollakin toisellakin, vaikkei olisi oikeaa uskoa. Ettäs tiedät, arvoisa mallikristitty!

    Äänestä

  • tekee just kirjoitti:

    kuulla ja silmäsi kestä lukea sitä Raamatun mukaista oppia, jota Kaisla ja moni muu tällä palstalla opettaa?

    Miksi ei kestä?

    Äänestä

  • kestä kirjoitti:

    kuulla ja silmäsi kestä lukea sitä Raamatun mukaista oppia, jota Kaisla ja moni muu tällä palstalla opettaa?

    Miksi ei kestä?

    toki, mutta Kaislan sanomana niillä ei ole mitään arvoa. Tuollainen kirjoittelija, joka tarvitsee "niitä vl-raukkoja" varoittavaksi esimerkiksi, on todella pahassa omavanhurskauden tilassa. Hän ei van näe sitä itse kaikelta hurskaudeltaan.

    Äänestä

  • kestävät kirjoitti:

    täysin Raamatun pohjalta ja oikein vanhoillislestadiolaisten tiettyjä oppeja.
    Sellaiset henkilöt, jotka opettavat ns. "vain me" oppia eli opettavat olevansa ainoita Jumalalle kelpaavia ihmisiä ja uskovaisia koko maailmassa, ansaitsevat toki itselleen ilmaisun "niitä vl-raukkoja".

    Pitäisihän sen verran heidänkin Raamattua tutkia, että tuo "raukka" ilmaisu lähtisi heidän yltään pois.
    Eikö?

    Äänestä

  • kestävät kirjoitti:

    toki, mutta Kaislan sanomana niillä ei ole mitään arvoa. Tuollainen kirjoittelija, joka tarvitsee "niitä vl-raukkoja" varoittavaksi esimerkiksi, on todella pahassa omavanhurskauden tilassa. Hän ei van näe sitä itse kaikelta hurskaudeltaan.

    Tämä on vastaus kirjoitukseen "Kaisla arvostelee jne". Ketjua ei voi enää jatkaa, joten vastaan tässä kohdassa.

    Vai että raamattua lukemalla oikeaan uskoon? Olet Kaislan kanssa lukenut sitä selvästi todella tarkasti, mutta sillä työllä ei tulla vanhurskaaksi. Eivät tosin ole tulleet myöskään vl:t, vaan evankeliumin uskomisen kautta. Juu, ymmärrän...sinä ja Kaisla myös olette uskoneet sen. En tiedä, mistä ja miten olette uskoneet sen, mutta ei se ainakaan hedelmää kanna. Tässä teille taas yksi uusi vinkki uskon tiellä kasvamiseksi.

    Äänestä

  • tekee just kirjoitti:

    noin. On muka murhe sydämessä mutta haukut tulee suusta. Täällä saa heti vl-leiman Kaislalta, jos on eri mieltä. Sä et raukka näe sitä, mistä sun omavanhurskaus paistaa heti läpi. Yrityksen puutteesta ei voi tosin moittia, teethän sä sitä oikein isoilla kirjaimillakin, kun pikkukirjaimilla kirjoitetut sanat on vaan yhtä turhanpäiväistä minä-ja-jeesus-helinää. Suosittelen vaihtamista sellaiseen foorumiin, jossa pärjää sun "uskollasi".

    Täällä on muillakin käsitystä, mikä on todellista lahjoitettua ja mikä omaa vanhurskautta. Tieto ja ymmärrys siitä voi olla jollakin toisellakin, vaikkei olisi oikeaa uskoa. Ettäs tiedät, arvoisa mallikristitty!

    että Jumalalla on murhe sydämessään. Mutta totta puhut, on minullakin murhe tuomioistanne.

    Saat haukkua omavanhurskaaksi sydämesi kyllyydestä, ivata kirjoitustyyliäni ISOJA KIRJAIMIA myöten, ehdottaa foorumin vaihtoa ja piiskata niin paljon sanoillasi kuin tykkäät, mutta se ei vie uskoa, iloa ja rauhaa sydämestäni.

    Ihmettelen vain aidosti, että hengen hedelmät ja Jeesuksen rakkausko omasta viestistäsi loistaa?

    Siunausta sinulle.

    en ole ikinä kuvitellut olevani mallikristitty. Turhaan siis tuolla nimityksellä pilkkaat minua.

    Jos kirjoitukseni noin hirveästi sinua suututtavat, niin älä lue niitä. Kirjoitan aina samalla nimimerkillä, joten sinun on helppoa ohittaa ne.

    Äänestä

  • S.aviruukku kirjoitti:

    En ole niitä, jotka nauttivat toisten loukkaamisesta. Arvostan rehellisyyttäsi, että myönsit pahoittaneesi mielesi. On keskimäärin helpompaa luottaa rehelliseen kuin epärehelliseen:)

    Tässä vielä sinulle, toivottavasti auttaa pahaan mieleen:

    Tule Jeesuksen luo
    Hän sun puhdistavi
    Vettä lähtehen juo
    Verin puhdistetun
    Tule kulje se tie
    Jonka Hän sulle raivas
    Se sun onnehen vie
    Ja sun osas on taivas

    Kaisla sanoo asiaa ihan selvästi kokemattomuuttaan. Tuskin silti ketää hän tahtoo loukata.

    Loukkaja on se, joka moittii Kaislaa tai muita evankeliumin levittäjiä.

    Siunausta, Sinulle, S.aviruukku

    Terveisin Raamattuun uskova kristitty

    Ps' tuetaan Kaislaa, jooko

    Herjaajia riittää

    Jatketaanko yhdessä nettitodistusta, S.aviruukku?

    Jes. 45:3 "Minä annan sinulle aarteet pimeän peitosta, kalleudet kätköistänsä, tietääksesi, että minä, Herra, olen se, joka sinut nimeltä kutsuin, minä, Israelin Jumala."

    Siunattua päivän jatkoa vaan.

    Ps' katsotaan, kun "koirat haukkuvat"

    Äänestä

  • Melperi kirjoitti:

    jolla temppuilulla yritetään mennä eteenpäin Oulun olkiopit varustuksena, kun varsinaiset asialliset ja raamatulliset eväät on syöty ajat sitten ja jäljelle jäivät vain HARHASAVUT.

    Ihan selvästi, et ymmärrä, mistä puhut. Puhut, mitä sylki suuhun tuo.

    Niillä tuomitset vain itsesi

    Tämä ei ole mitään kikkailua.
    Säälin sinua, Melperi raukka

    ne putoaa" Sananlaskut 26:27 "Joka kuopan kaivaa, se itse siihen lankeaa; ja joka kiveä vierittää, sen päälle se takaisin vyörähtää.
    28 Valheellinen kieli vihaa omia ruhjomiansa, ja liukas suu saa turmiota aikaan.

    Äänestä

  • Kaisla. kirjoitti:

    en ole ikinä kuvitellut olevani mallikristitty. Turhaan siis tuolla nimityksellä pilkkaat minua.

    Jos kirjoitukseni noin hirveästi sinua suututtavat, niin älä lue niitä. Kirjoitan aina samalla nimimerkillä, joten sinun on helppoa ohittaa ne.

    Onko sydämmenusko sama asia kuin Raamatun mukainen. Ramatun mukainen usko? Mitään siihen lisäämättä tai pois jättämättä...

    Äänestä

Matt. 7:21 Ei jokainen, joka sanoo minulle: Herra, Herra! pidä tuleman taivaan valtakuntaan; mutta joka tekee minun isäni tahdon, joka on taivaissa.

Äänestä
  • tämä on sitä mitä tarkoitin elävällä uskolla.
    Jos on elävä usko, niin HALUAA tehdä Jumalan tahdon. Jos joku sanoo, että uskoo, mutta tällaista halua ei ole, niin voidaan varmaan kysyä, että onko se usko todellista?

    Ps. Tajusin toki, että tuo jae oli tarkoitettu minua vastaan;)

    Äänestä

  • Kaisla. kirjoitti:

    tämä on sitä mitä tarkoitin elävällä uskolla.
    Jos on elävä usko, niin HALUAA tehdä Jumalan tahdon. Jos joku sanoo, että uskoo, mutta tällaista halua ei ole, niin voidaan varmaan kysyä, että onko se usko todellista?

    Ps. Tajusin toki, että tuo jae oli tarkoitettu minua vastaan;)

    Ei se ollut tarkoitettu sinua vastaan... ei ketään vastaan, vaan osaksi keskustelua herättämään ajatuksia.

    Näinhän se on. Elävä on sellainen usko, joka vaikuttaa hyvät hedelmät - Jumalan tahdon mukaiset teot ja elämän. Elävä usko on se, joka kelpaa Jumalalle, mutta on myös toisenlaista uskoa - ihmismielestä lähtevää uskoa, jonka palkkana ei ole pelastusta.

    Viimeisellä tuomiolla Jumalan edessä kelpaa vain se vanhurskaus, jonka Jumala on itse Pojassaan valmistanut, ja jonka ihminen on maan päällä uskossa saanut omakseen.

    Pelastuksen tae ei ole kuuluminen rauhanyhdistykseen, ei kirkossa käyminen, ei hartaudenharjoittaminen etc., vaan nimenomaan sydämen usko.

    Äänestä

  • grammata kirjoitti:

    puhut/kirjoitat asiaa!

    Luettelin äsken muutamia asioita, joiden sanoin olevan riittämättömiä pelastamaan ihmisen.

    Haluaisin tarkentaa, että ne ovat hyviä ja tärkeitä asioita ja ovat uskosta vuotavia hyviä hedelmiä silloin, kun ihmisen sydämellä on elävä usko. Silloin, kun niitä harjoitetaan ulkokohtaisesti ilman omakohtaista uskoa, ne eivät mitään hyödytä.

    USKO JEESUKSEEN = sielu pelastuu.

    Tätä pelastusta seuraavat erilaiset laupeuden teot.

    Vanhoillislestadiolaiset opettavat, että pitää TEHDÄ TEKO, jotta voisit pelastua = pitää mennä uskovaisen ihmisen luo pyytämään syntinsä anteeksi. Tämän Oulu-vetoisen ja ihmiskeskeisen opin mukaan sielu ei pelastukaan USKOLLA JEESUKSEEN vaan toisen ihmisen luo kiiruhtamisella = TEKO.

    Tällainen tekojen oppi on KAUHISTUS Raamatun valossa sitä tarkasteltaessa.

    Ef. 2:

    "8. Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja -

    9. ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi.

    En kyllä ymmärtäisi vanhoillislestadiolaiseen kristillisyyden käsitystä saarnavirasta ja pelastuksesta noin.

    Kun Jumala herättää ihmisessä synnintunnon ja näyttää hänelle, että hänen tiensä on "vaivaan vievä", ihmisessä herää halu löytää Jumalan seurakunta ja kuulla armoevankeliumi. Jumala on niin säätänyt, että evankeliumin sanaa saarnataan hänen seurakunnassaan, jossa jokainen uskovainen ihminen - Jumalan lapsi - on Pyhän Hengen pappi. Kun tällainen pappi saarnaa syntiselle, katuvalle ihmiselle syntien anteeksiantamuksen evankeliumin, hän saa uskoa, että Jumala itse antaa hänelle synnit anteeksi.

    Jos ajattelemme, että syntien anteeksipyytäminen on ihmisteko, yhtä lailla meidän täytyy pitää ihmistekona myös rukousta, jos ajatellaan Jumalan antavan synnit anteeksi suoraan rukouksen välityksellä. Jos ihminen ei saa avata suutaan pyytääkseen syntejään anteeksi, eikä rukouksenkaan kautta tule apua, mistä hän saa tietää, pelastaako Jumala hänet vai ei?

    "Kun tällainen pappi saarnaa syntiselle, katuvalle ihmiselle syntien anteeksiantamuksen evankeliumin, hän saa uskoa.."

    Eli jos pappi ei ole vl, niin vaikka hän kuinka saarnaa, EI syntisparka SAA USKOA syntejään anteeksi.

    Vaan kukapa on se joka tämän kieltää?

    Melperi on vain päättänyt päästä taivaaseen ilman parannusta. Siinä kaikki.

    "Jos ajattelemme, että syntien anteeksipyytäminen on ihmisteko, yhtä lailla meidän täytyy pitää ihmistekona myös rukousta, jos ajatellaan Jumalan antavan synnit anteeksi suoraan rukouksen välityksellä."

    rukous EI OLE KOSKAAN sellainen teko, josta Raamattu meitä varoittaa. Sen sijaan ihmiseltä ihmiselle juokseminen oman pelastuksensa ja autuutensa saamiseksi on TEKO, josta Raamattu meitä varoittaa.

    Ef. 2:

    "8. Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja -

    9. ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi."

    Äänestä

  • A. Acimlainen kirjoitti:

    "Kun tällainen pappi saarnaa syntiselle, katuvalle ihmiselle syntien anteeksiantamuksen evankeliumin, hän saa uskoa.."

    Eli jos pappi ei ole vl, niin vaikka hän kuinka saarnaa, EI syntisparka SAA USKOA syntejään anteeksi.

    Vaan kukapa on se joka tämän kieltää?

    Et varmaankaan käsittänyt asiaa niin, että kirjoitin kirkon tai muun yhteisön asettamasta pappisviranhaltijasta. Tarkoitin ketä tahansa uskovaista ihmistä, jonka sydämessä asuu Jumalan Pyhä Henki. Jos synninpäästön julistajalla ei ole Pyhää Hekeä, kuulemme vain ihmisen sanat anteeksiantamuksesta.

    Varmasti tällä palstallakin on keskusteltu useaan otteeseen siitä, missä on Jumalan lasten joukko ja ketkä pääsevät taivaaseen. Uskon, että sen joukon, jota kutsutaan vanhoillislestadiolaisiksi, saarnassa kaikuu Jumalan sanana totinen syntienanteeksiantamuksen evankeliumi. Mutta en voi sanoa niin, että kukaan muu kuin vanhoillislestadiolainen ei pelastuisi, enkä sitäkään, että kaikki vanhoillislestadiolaisina tunnetut ihmiset perisivät taivaan. Jumalan ajatukset eivät ole meidän ajatuksiamme, eivätkä Hänen tiensä meidän teitämme. Jumala yksin näkee ihmisen sydämen. Hän on valmistanut pelastuksen niille, jotka Häntä pelkäävät ja uskovat Hänen sanansa.

    Äänestä

  • grammata kirjoitti:

    En kyllä ymmärtäisi vanhoillislestadiolaiseen kristillisyyden käsitystä saarnavirasta ja pelastuksesta noin.

    Kun Jumala herättää ihmisessä synnintunnon ja näyttää hänelle, että hänen tiensä on "vaivaan vievä", ihmisessä herää halu löytää Jumalan seurakunta ja kuulla armoevankeliumi. Jumala on niin säätänyt, että evankeliumin sanaa saarnataan hänen seurakunnassaan, jossa jokainen uskovainen ihminen - Jumalan lapsi - on Pyhän Hengen pappi. Kun tällainen pappi saarnaa syntiselle, katuvalle ihmiselle syntien anteeksiantamuksen evankeliumin, hän saa uskoa, että Jumala itse antaa hänelle synnit anteeksi.

    Jos ajattelemme, että syntien anteeksipyytäminen on ihmisteko, yhtä lailla meidän täytyy pitää ihmistekona myös rukousta, jos ajatellaan Jumalan antavan synnit anteeksi suoraan rukouksen välityksellä. Jos ihminen ei saa avata suutaan pyytääkseen syntejään anteeksi, eikä rukouksenkaan kautta tule apua, mistä hän saa tietää, pelastaako Jumala hänet vai ei?

    opettavat, että ihminen ei voi tulla uskoon muuten kuin heidän käsiensä kautta.
    Mikä on näiden kerskaajien lopullinen kohtalo?

    Ef. 2:

    "8. Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja -

    9. ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi."

    Äänestä

  • Melperi kirjoitti:

    "Jos ajattelemme, että syntien anteeksipyytäminen on ihmisteko, yhtä lailla meidän täytyy pitää ihmistekona myös rukousta, jos ajatellaan Jumalan antavan synnit anteeksi suoraan rukouksen välityksellä."

    rukous EI OLE KOSKAAN sellainen teko, josta Raamattu meitä varoittaa. Sen sijaan ihmiseltä ihmiselle juokseminen oman pelastuksensa ja autuutensa saamiseksi on TEKO, josta Raamattu meitä varoittaa.

    Ef. 2:

    "8. Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja -

    9. ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi."

    Jumala sinun käsityksesi mukaan vanhurskauttaa syntisen ihmisen? Miten ihminen saa syntinsä anteeksi?

    Äänestä

  • grammata kirjoitti:

    Jumala sinun käsityksesi mukaan vanhurskauttaa syntisen ihmisen? Miten ihminen saa syntinsä anteeksi?

    Siten, että ihmisen sydän Pyhän Hengen työn vaikutuksesta kääntyy Jumalan puoleen ja ihminen haluaa ottaa pelastuksen vastaan.

    Kaiken A ja O on sydämen kääntyminen Jumalan puoleen ja USKO JEESUKSEEN.

    Mitään ihmisvetureita ei tarvita sen asian hoitamiseen. Se voi tapahtua esim. yövuoteella yksin ollessa. Ei tartte ruveta kaiveleen kamppeita ja kalosseja sekä painua yöpakkaseen haeskelemaan lähintä uskovaista. EI TARTTE! Toki joku aiemmin uskova voi johdattaa uuden "tulokkaan" sisälle pelastukseen esim. suorittamalla ns. synninpäästön eli rukoilemalla pelastusta janoavan ihmisen puolesta tämän synnit anteeksi. Tämä ei kuitenkaan missään nimessä ole AINOA tapa kuten vl-herätysliike opettaa.

    Se on siinä!

    haluan vielä sanoa, että älä ota sinuun kohdistuvaksi niitä osittain tiukkoja sanoja, joita käytän tässä ketjussa. Sinä totesit aiemmin tässä ketjussa raamatullisesti, että SYDÄMEN USKO RATKAISEE. Pidä se oppi!

    Minä annan sanallisen ruoskani viuhua lähinnä niitä omavanhurskauden perkeleen riivaamia veeälliä kohti, jotka opettavat että herätysliikkeen raja-aidat sun muut pilttuut ratkaisevat, kuka on uskovainen.
    On täysin raamatullista KÖRMYYTTÄÄ noita harhaopettajia joskus oikein olan takaa.

    Tässä kohdin ketjua keskustelemme lähinnä siitä, miten ihminen voi tulla uskoon. Kyllä siihenkin löytyy selvät sävelet Raamatusta. Niitä säveliä kuvasin ohessa toisessa kommentissani.

    Siunausta matkantekoon!

    Äänestä

  • Melperi kirjoitti:

    Siten, että ihmisen sydän Pyhän Hengen työn vaikutuksesta kääntyy Jumalan puoleen ja ihminen haluaa ottaa pelastuksen vastaan.

    Kaiken A ja O on sydämen kääntyminen Jumalan puoleen ja USKO JEESUKSEEN.

    Mitään ihmisvetureita ei tarvita sen asian hoitamiseen. Se voi tapahtua esim. yövuoteella yksin ollessa. Ei tartte ruveta kaiveleen kamppeita ja kalosseja sekä painua yöpakkaseen haeskelemaan lähintä uskovaista. EI TARTTE! Toki joku aiemmin uskova voi johdattaa uuden "tulokkaan" sisälle pelastukseen esim. suorittamalla ns. synninpäästön eli rukoilemalla pelastusta janoavan ihmisen puolesta tämän synnit anteeksi. Tämä ei kuitenkaan missään nimessä ole AINOA tapa kuten vl-herätysliike opettaa.

    Se on siinä!

    Vai että sängynlaidalla aletaan omin päin uskomaan? Jos se ei ole ihmisteko, niin ei sitten mikään! Kylkeä voi kääntää itse sängyssä, mutta et syntistä vanhaa osaasi.

    Äänestä

  • Mies kirjoitti:

    Vai että sängynlaidalla aletaan omin päin uskomaan? Jos se ei ole ihmisteko, niin ei sitten mikään! Kylkeä voi kääntää itse sängyssä, mutta et syntistä vanhaa osaasi.

    uskon antaa eikä vanhoillislestadiolainen. Muista tämä!

    Sinä voit käännellä ruhoasi minun puolestani miten päin lystäät.

    Äänestä

  • Melperi kirjoitti:

    Siten, että ihmisen sydän Pyhän Hengen työn vaikutuksesta kääntyy Jumalan puoleen ja ihminen haluaa ottaa pelastuksen vastaan.

    Kaiken A ja O on sydämen kääntyminen Jumalan puoleen ja USKO JEESUKSEEN.

    Mitään ihmisvetureita ei tarvita sen asian hoitamiseen. Se voi tapahtua esim. yövuoteella yksin ollessa. Ei tartte ruveta kaiveleen kamppeita ja kalosseja sekä painua yöpakkaseen haeskelemaan lähintä uskovaista. EI TARTTE! Toki joku aiemmin uskova voi johdattaa uuden "tulokkaan" sisälle pelastukseen esim. suorittamalla ns. synninpäästön eli rukoilemalla pelastusta janoavan ihmisen puolesta tämän synnit anteeksi. Tämä ei kuitenkaan missään nimessä ole AINOA tapa kuten vl-herätysliike opettaa.

    Se on siinä!

    Ensiksi minulle henkilökohtaisesti osoittamaasi tekstiin... En voi yhtyä ajatukseesi, että harhaopin julistajia tulisi nöyryyttää ja lyödä sanan säilällä, "körmyyttää", niinkuin ilmaiset.

    Raamattu neuvoo siunaamaan vainoojiaan, rukoilemaan vihamiestensä puolesta ja jättämään koston kokonaan Herralle.

    Sitten varsinaiseen keskustelunaiheeseemme syntien anteeksisaamisesta: Mitä ymmärrät Jeesuksen tarkoittaneen, kun Hän antoi Pyhän Hengen opetuslapsilleen ja sanoi: joille te synnit anteeksi annatte jne. tai vertauskuvalla jalkojen pesemisestä? Eikö juuri sitä, että Pyhän Hengen saaneet voivat (ja ovat velvolliset) julistaa evankeliumin syntien anteeksiantamiseksi. Miksi pakanat eivät saaneet syntejään anteeksi yksinäisyydessä rukoilemalla, vaan Raamattu kertoo heidän uskoneen apostolien saarnan ja saaneen Pyhän Hengen?

    Pelastuakseen on ihmisen löydettävä maan päällä Jumalan seurakunta ja Hänen uskovaisensa. Siitä seurakunnasta hän saa kuulla Jumalan sanan saarnassa synneistä vapauttavan evankeliumin. Siihen sanaan hän saa Jumalan lahjoittamalla uskolla tarttua ja pitää siitä kiinni. Hänen tunnolleen virtaa Jumalan rauha. (omin sanoin jeesuksen puhetta muistellen: "Minun rauhani minä annan teille. En minä anna niinkuin maailma antaa...")

    Room.1:17 Sillä siinä se vanhurskaus, joka Jumalan edessä kelpaa, ilmoitetaan uskosta uskoon, niinkuin kirjoitettu on: vanhurskaan pitää elämän uskosta.

    Äänestä

  • Melperi kirjoitti:

    uskon antaa eikä vanhoillislestadiolainen. Muista tämä!

    Sinä voit käännellä ruhoasi minun puolestani miten päin lystäät.

    Melperin kirjoituksia jonkin aikaa seuranneena ja hänen kanssa välillä keskustelleena ihmettelen suuresti hänen käytöstään.

    Mikä ihmeen oikeus sinulla on körmyyttää harhaoppisia? Siihen ei kehota mikään Raamattu, eikä Pyhä Henki, vaan lihan käsivarsi.

    Jos suoraan sanotaan, niin Melperin kirjoituksissa ei ole Pyhästä Hengestä tietoakaan!

    Äänestä

  • grammata kirjoitti:

    Ensiksi minulle henkilökohtaisesti osoittamaasi tekstiin... En voi yhtyä ajatukseesi, että harhaopin julistajia tulisi nöyryyttää ja lyödä sanan säilällä, "körmyyttää", niinkuin ilmaiset.

    Raamattu neuvoo siunaamaan vainoojiaan, rukoilemaan vihamiestensä puolesta ja jättämään koston kokonaan Herralle.

    Sitten varsinaiseen keskustelunaiheeseemme syntien anteeksisaamisesta: Mitä ymmärrät Jeesuksen tarkoittaneen, kun Hän antoi Pyhän Hengen opetuslapsilleen ja sanoi: joille te synnit anteeksi annatte jne. tai vertauskuvalla jalkojen pesemisestä? Eikö juuri sitä, että Pyhän Hengen saaneet voivat (ja ovat velvolliset) julistaa evankeliumin syntien anteeksiantamiseksi. Miksi pakanat eivät saaneet syntejään anteeksi yksinäisyydessä rukoilemalla, vaan Raamattu kertoo heidän uskoneen apostolien saarnan ja saaneen Pyhän Hengen?

    Pelastuakseen on ihmisen löydettävä maan päällä Jumalan seurakunta ja Hänen uskovaisensa. Siitä seurakunnasta hän saa kuulla Jumalan sanan saarnassa synneistä vapauttavan evankeliumin. Siihen sanaan hän saa Jumalan lahjoittamalla uskolla tarttua ja pitää siitä kiinni. Hänen tunnolleen virtaa Jumalan rauha. (omin sanoin jeesuksen puhetta muistellen: "Minun rauhani minä annan teille. En minä anna niinkuin maailma antaa...")

    Room.1:17 Sillä siinä se vanhurskaus, joka Jumalan edessä kelpaa, ilmoitetaan uskosta uskoon, niinkuin kirjoitettu on: vanhurskaan pitää elämän uskosta.

    Kun Jeesus vielä eli, evankeliumeja ja muista uuden testamentin kirjoituksia ei oltu vielä kirjoitettu. Ne syntyivät vasta myöhemmin. Jeesuksen opetuslapsilla oli siis se tieto ja muu, jonka esim. nykypäivänä löytää ut:sta.

    Tilanne on siis hyvin erilainen kuin heti Jeesuksen kuoleman jälkeen.

    Miten sinä ymmärrät Paavalin kääntymyksen? Ei hänellä ollut siinä ihmisvälikäsiä.

    Äänestä

  • kysmys kirjoitti:

    Paavalin kääntymys on erinomainen esimerkki ihmisvälikäden tarpeesta. Tarvittiin Ananias, ennen kuin paavali sai Pyhän Hengen. Ilmestynyt Jeesus ilmoitti ainoastaan, mistä Saul/Paavali löytäisi uskovaisen ihmisen.

    Ananias sanoo Saulille:"Herra on lähettänyt minut - Jeesus, joka ilmestyi sinulle, kun olit matkalla tänne. Hän lähetti minut, jotta saisit näkösi takaisin ja täyttyisit Pyhästä Hengestä."

    Edes ilmestynyt Jeesus ei halunnut sivuuttaa Jumalan armojärjestystä, vaan tarvittiin uskovainen välikäsi.

    Kyse ei ole siitä, ettemmekö me vl:t haluaisi kaikkien pelastuvan omilla tavoillaan, vaan siitä ettei Raamattu todellakaan tarjoa esimerkkejä muista vaihtoehdoista.

    Kaikella ystävyydellä,

    Äänestä

  • H.J. kirjoitti:

    IHMINEN;
    ETTÄ ABRAHAM ON USKON ESIKUVA
    JA HÄN USKOI JUMALAN LUPAUKSET
    JA JUMALA KATSOI HÄNET VANHURSKAAKSI

    HÄPEÄ IHMISELLE JOKA EI TUOTA
    RAAMATUN ILMOITUSTA USKO!!!!!!!

    HÄVETKÄÄ SYVIMMÄSSÄ LOUKOSSA
    JOTKA VÄÄNTELETTE RAAMATUN TEKSTEJÄ
    YHDEN AINOAN IHMISRATKAIUSN OPIKSI!!!!
    SE JOS MIKÄ ON IHMISTEKOISTA USKONNOLLISUUTTA

    Rtussa on 1-2 kohtaa syntien anteeksiantamisesta
    opetuslapsille annettuna valtuutena
    sitten siellä 10-20 kohtaa pelastavastasta
    uskosta Jeesukseen Kristukseen
    Pistäkää koko Raamattu ja Jumalan rakkaus vaakakuppiin
    eikä ainoastaan muminoita omavanhurskauden
    tuhkakuppiin!

    Äänestä

  • timo1000000 kirjoitti:

    asioita keskenään. Vanhan testamentin ajan uskovaiset olivat lupauksen kansaa. He uskoivat tulevaan messiaaseen. Me uskomme Jeesukseen, joka oli ja on tuo luvattu messias. Emme siis enää usko vain lupaukseen messiaasta, vaan tämä lupaus on jo toteutunut.

    Jeesus itse jätti Pyhän Hengen opetuslapsilleen ja sen mukana Pyhän Hengen pappeuden valtuudet. Uudessa testamentissa ei ole YHTÄÄN kertomusta ihmisestä, joka olisi tullut uskoon ilman välikättä. Sen sijaan siellä on monia kertomuksia, joiden sisäistä logiikkaa vasten on inhimillisesti vaikea tajuta, miksi henkilö ei voinut tulla uskosta osalliseksi ilman uskovaisen henkilön läsnäoloa.

    Jos joku haluaa aiheesta asiallista keskustelua, kommentoikoon. Kiihkomieliset älkööt vaivautuko.

    **Pistäkää koko Raamattu ja Jumalan rakkaus vaakakuppiin

    tuhkakuppiin!**

    omavanhurskaalle tupakkaherätysliikkeelle.

    Ja vain usko Kristukseen pelastaa, jumalan lastenlasten oppi ei ole Raamatusta, vaan me olemme Jumalan lapsia Jeesuksessa Kristuksessa joka on välimies ja ainut välimies Jumalan ja ihmisen välillä. Esittämäsi välimiesoppi on hyvästä esityksestään huolimatta ihmisoppia.

    On kokonaan eri asia se, että me kristityt olemme Sanan eli Kristuksen todistajat. Me todistamme Kristuksesta joka on välimies.
    Me myös julistamme parannusta ja syntien anteeksiantamusta Jeesuksen nimessä ja veressä Jujmalan sanan mukaisesti. Mutta USKO KRISTUKSEEN ON JA PYSYY, muuta tietä ei ole eikä tule.

    Ja ovenvartijana on Pyhä Henki, eivät suinkaan oman vanhurskauden valheessa elävät ihmiset, kuten esim vanhoillislestat. He uskovat oman valheensa, jota en yksilöi tällä kertaa enempää.
    Pinnallinen syntikäsitys ja itse valittu jumalanpalvelus on kaiken pohjalla.

    Äänestä

  • Onnittelut! kirjoitti:

    näinhän on muuan pastori Antti Kylliäinen tehnyt. Enpä sitten tiedä kuinka moni tämän palstan lukijoista todella on hänen kannallaan.

    Kun laitetaan Jumalan rakkaus ja Raamattu vaakakuppiin keskenään, niin on aivan inhimillistä päätyä Kylliäisen kannalle. Se kanta vain ei ole Raamatun kanta. Jokainen voi itse miettiä mille uskonsa haluaa perustaa. Jumalan rakkaus ei kulje meidän ajatustemme talutusnuorassa, vaikka kuinka haluaisimme.

    Äänestä

  • Usko pelastaa kirjoitti:

    syntikäsitys on jotain, mitä ulkopuoliset meistä luulevat. Taitaa olla niin, että nämä TV- ja muut hölynpölykeskustelut tälläkin palstalla johtavat ymmärrystä täysin väärään suuntaan. Itse olen yrittänyt tarjota mahdollisuutta asialliseen keskusteluun, mutta se ei tunnu kovin hyvin onnistuvan.

    Äänestä

  • H.J. kirjoitti:

    näinhän on muuan pastori Antti Kylliäinen tehnyt. Enpä sitten tiedä kuinka moni tämän palstan lukijoista todella on hänen kannallaan.

    Kun laitetaan Jumalan rakkaus ja Raamattu vaakakuppiin keskenään, niin on aivan inhimillistä päätyä Kylliäisen kannalle. Se kanta vain ei ole Raamatun kanta. Jokainen voi itse miettiä mille uskonsa haluaa perustaa. Jumalan rakkaus ei kulje meidän ajatustemme talutusnuorassa, vaikka kuinka haluaisimme.

    **Usko jo!!!!!!!
    Kirjoittanut: timo1000000 12.1.2005 klo 23.16
    .
    .
    .
    Pistäkää koko Raamattu ja Jumalan rakkaus vaakakuppiin
    eikä ainoastaan muminoita omavanhurskauden
    tuhkakuppiin!**

    H.J:

    **Kun laitetaan Jumalan rakkaus ja Raamattu vaakakuppiin keskenään, niin on aivan inhimillistä päätyä Kylliäisen kannalle.**

    1. Miten yllä ensimmäisenä oleva sitaatti viittaa pastori Antti Kylliäiseen?

    2. Sinun mielestäsi ei siis voi laittaa Raamatun ilmoitusta ja Jumalan rakkautta samaan vaakakuppiin keskenään ilman päätymistä siihen lopputulokseen, että kaikki pääsevät taivaaseen. Näinkö?

    3. Millä tavalla sinä suhteutat toisiinsa a) Jumalan rakkauden ja b) Raamatun ilmoituksen?

    1. Kun laitetaan vaakakuppiin Raamattu ja toiselle puolelle se näkemys Jumalan rakkaudesta, jonka mukaan rakastavalla Jumalalla ei voi olla sellaista vaatimusta pelastukselle, joka jättäisi monet ulkopuolelle, päädytään ääritapauksessa Kylliäisen linjoille.

    2. Voihan toki ottaa Kylliäistä maltillisemmankin kannan, mutta kysyisin vain onko se siltikään sen paremmin perusteltu. Vaakakupilla mittaaminenhan perustuu viime kädessä mittaajan näkemykseen eikä Jumalan ilmoitukseen.

    3.a) Jumalan rakkaus näkyy siinä, että Jeesus Kristus kuoli ihmisten syntien puolesta, ja että tällä perusteella syntien anteeksiantamus on tarjolla syntiselle ihmiselle.
    b) Raamatussa Jumala ilmoittaa oman pelastussuunnitelmansa, eli MITEN ihmisen on mahdollista saada osakseen syntien anteeksiantamus. Raamattu on viime kädessä ainoa lähde, joka ei ole ihmisoppia.

    Viittasit aiemmin tässä ketjussa oheiseen kommenttiin ja sanoit sen olevan yhtä pastori Kylliäisen käsityksen kanssa, että kaikki menevät taivaaseen:

    **Juuri
    Kirjoittanut: H.J. 13.1.2005 klo 09.51

    näinhän on muuan pastori Antti Kylliäinen tehnyt. Enpä sitten tiedä kuinka moni tämän palstan lukijoista todella on hänen kannallaan.**

    Toistan kysymykseni:

    Miten alkuperäinen ja tässä viestissä ylimmäisenä oleva kommentti viittaa pastori Antti Kylliäisen oppiin?

    Äänestä

  • H.J. kirjoitti:

    Paavalin kääntymys on erinomainen esimerkki ihmisvälikäden tarpeesta. Tarvittiin Ananias, ennen kuin paavali sai Pyhän Hengen. Ilmestynyt Jeesus ilmoitti ainoastaan, mistä Saul/Paavali löytäisi uskovaisen ihmisen.

    Ananias sanoo Saulille:"Herra on lähettänyt minut - Jeesus, joka ilmestyi sinulle, kun olit matkalla tänne. Hän lähetti minut, jotta saisit näkösi takaisin ja täyttyisit Pyhästä Hengestä."

    Edes ilmestynyt Jeesus ei halunnut sivuuttaa Jumalan armojärjestystä, vaan tarvittiin uskovainen välikäsi.

    Kyse ei ole siitä, ettemmekö me vl:t haluaisi kaikkien pelastuvan omilla tavoillaan, vaan siitä ettei Raamattu todellakaan tarjoa esimerkkejä muista vaihtoehdoista.

    Kaikella ystävyydellä,

    >>
    Ilmestynyt Jeesus ilmoitti ainoastaan, mistä Saul/Paavali löytäisi uskovaisen ihmisen.
    >>

    Jos tuo olisi totta, niin täytyisi uskoa vastoin Raamattua, että Paavali valehteli itse omasta uskoontulostaan...

    Galatalaiskirje 1:
    "11 Sillä minä teen teille tiettäväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmisten mukaista;
    12 ENKÄ minä OLEKAAN SITÄ IHMISELTA SAANUT, eikä sitä ole minulle opetettu, VAAN JEESUS KRISTUS on sen MINULLE ILMOITTANUT. "

    Äänestä

  • old_profile_16572 kirjoitti:

    Paavali ei selvitä tässä kohdassa uskoontuloaan, vaan esittää perusteluja apostoliudelleen. Tämä perustelu on se, että Jeesus Kristus on itse kutsunut hänet apostolikseen. Syy siihen, miksi Paavali näin kirjoittaa on siinä, että hänen apostoliutensa on asetettu kyseenalaiseksi esimerkiksi siitä syystä, ettei Paavali kuulunut Jeesuksen alkuperäisiin opetuslapsiin.

    Raamatun lauseita, puhumattakaan yksittäisistä sanoista, ei saisi irrottaa kontekstistaan. Paavalin uskoontuloa käsittelee tarkemmin Apt.9:1-18, missä asia esitellään kokonaisuudessaan ja oikeassa kontekstissa.

    "Raamatun lauseita, puhumattakaan yksittäisistä sanoista, ei saisi irrottaa kontekstistaan"

    Miksi te vl:t sitten joka paikkaan itse irrotatte yhden jakeen raamatusta ("joiden synnit te anteeksi....") ja tulkitsette tätä oman korvasyyhynne mukaan?

    Sillä syntejähän annetaan anteeksi muuallakin kuin vain teidän keskuudessanne, aina on annettu ja annetaan tänäkin päivänä. Te ette millään voi perustella, että se olisi rajattu ainoastaan teitä koskevaksi valtuudeksi (vrt. Paavi).

    Äänestä

  • kysyisin kirjoitti:

    syyttää muita juuri siitä, johon vl-herätysliike oman oppinsa perustaa. On otettu yksi kohta Raamatusta lähes kaikki muu unohtaen ja tätä toistetaan mantran tavoin joka mutkassa ja kaikilla suorilla:

    "Kenelle te anteeksi annatte..."

    Missään kohden Raamattua ei sanota, että tuo on ainoa keino ihmisen tulla uskoon. Ei todellakaan sanota. Siitä on kuitenkin kehitetty vl-oppi ihmisen syntien anteeksisaamisesta ja pelastumisesta.

    H.J. lankesi itse virittämäänsä ansaan.

    tulla uskoon, niin se ei silti tarkoita sitä, että sen henkilön pitäisi olla vanhoillislestadiolainen joka sinut synneistäsi päästää. Sillä muutkin uskovaiset saarnaavat syntejä anteeksi. Esim. joka sunnuntai kirkossa.

    Ainoa joka merkitsee on se, että USKOO että synnit on anteeksi annettu. Ei se, että USKOO että joku vl on saarnannut minulle synnit anteeksi.

    Äänestä

  • kysyisin kirjoitti:

    "Raamatun lauseita, puhumattakaan yksittäisistä sanoista, ei saisi irrottaa kontekstistaan"

    Miksi te vl:t sitten joka paikkaan itse irrotatte yhden jakeen raamatusta ("joiden synnit te anteeksi....") ja tulkitsette tätä oman korvasyyhynne mukaan?

    Sillä syntejähän annetaan anteeksi muuallakin kuin vain teidän keskuudessanne, aina on annettu ja annetaan tänäkin päivänä. Te ette millään voi perustella, että se olisi rajattu ainoastaan teitä koskevaksi valtuudeksi (vrt. Paavi).

    ..tulee antaa sydämestään anteeksi jokaikiselle eli nähdä jokainen ihminen armahdettuna. Näin Jeesuskin näki kun sovitti koko maailman synnit. Ennenkuin ihminen on tällä tavalla omalta kohdaltaan antenut anteeksi ei hän ole valmis Jumalan valtakuntaan. Hän on silloin vielä eri aaltopituudella kuin anteeksiantava Jumala.
    Vl:t ovat vetäneet koko homman lihan tasolla leikittelyksi mutta ei lihan voimasta voi mitään antaa anteeksi. Kyky antaa anteeksi tulee Jumalalta.

    Äänestä

  • Onnittelut! kirjoitti:

    syyttää muita juuri siitä, johon vl-herätysliike oman oppinsa perustaa. On otettu yksi kohta Raamatusta lähes kaikki muu unohtaen ja tätä toistetaan mantran tavoin joka mutkassa ja kaikilla suorilla:

    "Kenelle te anteeksi annatte..."

    Missään kohden Raamattua ei sanota, että tuo on ainoa keino ihmisen tulla uskoon. Ei todellakaan sanota. Siitä on kuitenkin kehitetty vl-oppi ihmisen syntien anteeksisaamisesta ja pelastumisesta.

    H.J. lankesi itse virittämäänsä ansaan.

    on sinulle kertonut, että meidän uskomme perustuisi yhteen Raamatun kohtaan. Aika lapsellistahan se kieltämättä olisi. Se on kuitenkin TEIDÄN tulkintanne, joka ei voisi olla enemmän väärässä.

    Kyseinen Raamatun kohta kylläkin tukee näkemystämme, joten on ymmärrettävää, että jotkut saattavat vedota siihen. Todellisuudessa uskomme Raamatullinen pohja perustuu kuitenkin hyvin laajaan tulkintaan, jossa nimenomaan ymmärretään kertomukset ja lausumat konteksteistaan käsin.

    En vähimmässäkään määrin yritä TODISTAA uskoamme kenellekään, kerronpahan vain asioiden perusteista, jos vaikka jotakuta saattaisi syvällisemminkin kiinnostaa.

    Äänestä

  • H.J. kirjoitti:

    Paavali ei selvitä tässä kohdassa uskoontuloaan, vaan esittää perusteluja apostoliudelleen. Tämä perustelu on se, että Jeesus Kristus on itse kutsunut hänet apostolikseen. Syy siihen, miksi Paavali näin kirjoittaa on siinä, että hänen apostoliutensa on asetettu kyseenalaiseksi esimerkiksi siitä syystä, ettei Paavali kuulunut Jeesuksen alkuperäisiin opetuslapsiin.

    Raamatun lauseita, puhumattakaan yksittäisistä sanoista, ei saisi irrottaa kontekstistaan. Paavalin uskoontuloa käsittelee tarkemmin Apt.9:1-18, missä asia esitellään kokonaisuudessaan ja oikeassa kontekstissa.

    >>
    Paavali ei selvitä tässä kohdassa uskoontuloaan, vaan esittää perusteluja apostoliudelleen.
    >>
    Heiveröinen tulkinta:(

    EVANKELJUMI = ILOSANOMA SYNTIEN ANTEEKSIANNOSTA.
    Tämän Paavali sai omien sanojensa mukaan suoraan itse Jeesukselta.

    >>
    Raamatun lauseita, puhumattakaan yksittäisistä sanoista, ei saisi irrottaa kontekstistaan.
    >>

    Juuri tämä on vanhoillisten heikkous. Irroitetaan yksi kohta "joille te synnit..." ja esitetään ainoana tapana saavuttaa pelastus, vaikka Raamattu puhuu toista lukuisissa kohdissa:

    1. Tim. 2:5
    "Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus "

    Joh. 3:15
    "että JOKAISELLA, joka häneen USKOO, olisi iankaikkinen elämä. "

    Ap. t. 10:43
    "Hänestä kaikki profeetat todistavat, että JOKAINEN, JOKA USKOO HÄNEEN, SAA SYNNIT ANTEEKSI hänen nimensä kautta."

    Room. 3:22
    "se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja KAIKILLE, JOTKA USKOVAT; sillä ei ole yhtään erotusta."

    Joh. 20:31
    "mutta nämä ovat kirjoitetut, että te uskoisitte, että Jeesus on Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä uskon kautta olisi elämä hänen nimessänsä. "

    Raamatun mukaan siis riittää että uskoo Jeesuksen henkilökohtaiseksi vapahtajakseen ja syntiensä sovittajaksi. Kun kerran Raamatussa itsessään kerrotaan että se on kirjoitettu juuri sen tähden että ihmiset, jotka sitä lukevat, nimenomaan uskoisivat Jeesuksen vapahtajakseen ja sitä kautta pelastuisivat, niin on aika heikkoa väittää että tarvitaan vl välittäjäksi:(
    On aika hirveää yrittää omia Jumalan armo ja väittää Raamattua vastaan.

    Äänestä

  • Melperi kirjoitti:

    opettavat, että ihminen ei voi tulla uskoon muuten kuin heidän käsiensä kautta.
    Mikä on näiden kerskaajien lopullinen kohtalo?

    Ef. 2:

    "8. Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja -

    9. ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi."

    Terve Melperi.
    Mielestäni ansaitset kunniamaininnan kielenkäytöstäsi. Olet pysynyt tyylillesi uskollisena pitkään ja huvittaa nuo kerskat ja korskat mutta kuitenkin asialinja. Jatka samaan tahtiin. Toivon sinulle siunausta jokaiseen päivään ja rukoilen, että hirsi otetaan silmästäsi joku päivä. Armon aamu koittaa sinullekin, jolloin suomukset lentävät silmistäsi. Silloin saat heittää syntitaakan sivuun ilman omia tekoja.

    Äänestä

Toki Jeesuksessa saat uskoa, miten haluat. Jos haluat uskoa, että pelastut niin hyvä niin. Itse uskon, että VL:nä pääsen taivaaseen.
Ei me tuomita toisia, haluamme vaan uskoa, että jos emme olisi vanhoillislestadiolaisia, niin emme pelastuisi. Haluamme uskoa, että vain meidän uskoa tunnustavat pääsevät taivaaseen, ja että Jumalan valtakunta on meidän keskuudessa. Se on vain meidän usko, ei teidän tarvitse uskoa samalla tavalla.

Äänestä
  • uskot

    Äänestä

  • uskot kirjoitti:

    siitä, että Raamattu puhuu vain yhdestä uskosta. Lisäksi Raamattu puhuu vain yhdestä tavasta tulla uskovaiseksi. Tämä tapa sattuu olemaan se tapa, josta tälläkin palstalla enemmän ja vähemmän taidokkaasti kiistellään.

    Koska me uskomme, että on olemassa vain yksi uskovien joukko, jolla on yhteinen henki, emme voi rehellisesti hyväksyä ajatusta useista oikeista tavoista päästä Jumalan lapseksi.

    Mikäli Jumala kaikkivaltiudessaan lopulta päättää pelastaa kaikki muutkin ihmiset, ei maailmasta varmaan löydy meitä iloisempia. Kukaan ei kuitenkaan voi uskoa kenenkään toisen puolesta, vaan jokaisen on kannettava huolta omasta köyhästä sielustaan ja nöyrästi alistuttava siihen armojärjestykseen, jonka Jumala viisaudessaan on nähnyt hyväksi asettaa.

    Äänestä

  • aivan.

    H.J. kirjoitti:

  • aivan. kirjoitti:

    mutta mielestäni tein aika selväksi nimenomaan sen, etten voi hyväksyä tuota oppia, vaikka inhimillisellä mielellä ajateltuna se olisikin kovasti miellyttävä.

    On täysin eri asia pitää jotain oppia tai ajatusta sinänsä suotavana, kuin uskoa siihen. Yritin vain ilmaista, ettemme me vl:t ole mitään omahyväisiä tuomionjulistajia, vaan toivoisimme kaikkien pelastuvan.

    Raamattu puhuu uskosta Kristukseen!! ei vanhoillislestadiolaisuudesta. Mitä luulet tapahtuvan kaikille uskovaisille, joita on elänyt ennen 1800-lukua? Entä vaikka alkuseurakunnalle?

    Nyt puhutaan USKOVAISISTA, ei mistään tapakristitystä. Et siis usko, että missään muualla voi pelastua, vaikka miten uskoisi Kristukseen ja eläisi Raamatun mukaan? Eikö sinusta se ole väärin? Tässähän vanhoillisuus pelastaa, ei Kristus! Tunnetko edes muita uskovaisia, kirkkokuntia, yhteisöjä, yksittäisiä ihmisiä, jotka ovat vakaassa uskossa?

    Kerro kaikki ne erot, joita on vanhoillisuudessa, minkä perusteella vain te olette oikeassa. Haluan aidosti tietää!!

    Äänestä

  • MINULLE! kirjoitti:

    nähdä todellista kiihkotonta mielenkiintoa.:)

    Ensinnäkin vanhoillislestadiolaisuus on kirkkohistoriallinen termi, jota käytännön syistä on alettu käyttämään siitä joukosta, johon itsekin kuulun. Itse kutsumme itseämme uskovaisiksi tai kristityiksi.

    Laestadius ei ollut tämän uskon perustaja, vaan ainoastaan yksi monista välimiehistä, jotka ovat omalta vähäiseltä osaltaan olleet harjoittamassa Pyhän Hengen pappeuden virkaa historian saatossa. Tämä pappeuden virka on kaikilla uskovaisilla, eikä ketään uskovaista ihmistä näin ollen voida pitää muita korkeampana tai parempana.

    Uskovaisten joukko on ollut olemassa koko historian ajan ja aina ajoittain on tapahtunut suurempia herätyksiä. Laestadiuksen toiminnasta alkanut herätys on vain yksi esimerkki tästä. Toinen esimerkki on Luther, joka omana aikanaan joutui kamppailemaan oikean uskon puolesta niin katolista kirkkoa kuin muita ns.uskonpuhdistajia vastaan.

    Kaiken ydin on nimenomaan Pyhä Henki, jonka osallisuus kulkee sydämestä sydämeen ja vaikuttaa uskovaisissa yhteisen uskon ja rakkauden. Emme sulje pois sitä mahdollisuutta, että muualtakin maailmasta löytyisi samaa elävää uskoa, joka olisi samaa alkulähdettä, mutta Raamatun mukaan uskovia on aina ollut ja tulee aina olemaan pieni joukko.

    Omasta taustastani voin kertoa, että olen kasvanut toisen herätysliikkeen piirissä ja tunnen muita yhteisöjä varsin hyvin. Olen myös erittäin hyvissä väleissä sukuni kanssa, vaikkakin uskon asioissa olemme erimielisiä.

    Uskomme aitous ei perustu mihinkään ulkoisiin eroihin tai toimintaan, vaan ainoastaan Pyhän Hengen osallisuuteen ja siitä kumpuavaan yhteiseen rakkauteen, joka on keskellämme kokemukseni mukaan ainutlaatuista.

    Jos kysymyksiä herää, niin jatkan mielelläni asiallista keskustelua aiheesta.

    Usko siihen, että aina on ollut olemassa vanhoillislestadiolaisten tavoin uskovia ja että evankeliumi on aikojen saatossa kulkenut kaikille kansoille, "jalkojen päällä", on todellakin uskoa. Luulen, että moni "rivi-vl" ajattelee että puhujasedät tietävät mistä puhuvat kun he näin opettavat.

    Äänestä

  • H.J. kirjoitti:

    nähdä todellista kiihkotonta mielenkiintoa.:)

    Ensinnäkin vanhoillislestadiolaisuus on kirkkohistoriallinen termi, jota käytännön syistä on alettu käyttämään siitä joukosta, johon itsekin kuulun. Itse kutsumme itseämme uskovaisiksi tai kristityiksi.

    Laestadius ei ollut tämän uskon perustaja, vaan ainoastaan yksi monista välimiehistä, jotka ovat omalta vähäiseltä osaltaan olleet harjoittamassa Pyhän Hengen pappeuden virkaa historian saatossa. Tämä pappeuden virka on kaikilla uskovaisilla, eikä ketään uskovaista ihmistä näin ollen voida pitää muita korkeampana tai parempana.

    Uskovaisten joukko on ollut olemassa koko historian ajan ja aina ajoittain on tapahtunut suurempia herätyksiä. Laestadiuksen toiminnasta alkanut herätys on vain yksi esimerkki tästä. Toinen esimerkki on Luther, joka omana aikanaan joutui kamppailemaan oikean uskon puolesta niin katolista kirkkoa kuin muita ns.uskonpuhdistajia vastaan.

    Kaiken ydin on nimenomaan Pyhä Henki, jonka osallisuus kulkee sydämestä sydämeen ja vaikuttaa uskovaisissa yhteisen uskon ja rakkauden. Emme sulje pois sitä mahdollisuutta, että muualtakin maailmasta löytyisi samaa elävää uskoa, joka olisi samaa alkulähdettä, mutta Raamatun mukaan uskovia on aina ollut ja tulee aina olemaan pieni joukko.

    Omasta taustastani voin kertoa, että olen kasvanut toisen herätysliikkeen piirissä ja tunnen muita yhteisöjä varsin hyvin. Olen myös erittäin hyvissä väleissä sukuni kanssa, vaikkakin uskon asioissa olemme erimielisiä.

    Uskomme aitous ei perustu mihinkään ulkoisiin eroihin tai toimintaan, vaan ainoastaan Pyhän Hengen osallisuuteen ja siitä kumpuavaan yhteiseen rakkauteen, joka on keskellämme kokemukseni mukaan ainutlaatuista.

    Jos kysymyksiä herää, niin jatkan mielelläni asiallista keskustelua aiheesta.

    Kiva saada asiallista vastausta. :)

    Haluaisin vielä kysyä paria asiaa. Kun Raamatussa puhutaan pienestä uskovien joukosta, niin ei kai siellä tarkoiteta, että aina jossain historian vaiheessa joukko tulee olemaan pieni? Eikö siellä puhuta yleensä, että koko joukko "taivaaseen menijöitä" on pieni joukko, verrattuna esim. koko maailman väkilukuun koko historian saatossa?

    Vaikka sanoit, että pyhä henki voi vaikuttaa jossain päin maailmaa ja muuallakin voi löytyä elävää uskoa, niin ajatteletko kuitenkin, että esim. Suomesta sitä ei muualta löydy? Joka päivä monet muut uskovaiset yhteisöt rukoilevat Jumalaa ja pyhää henkeä, niin eikö Raamatussakin sanota, että koputtavalle avataan ja etsivät löytävät tms.? Miten uskot, että Jumala osoittaisi armonsa vain teille?

    Sanoit myös, että uskonne aitous perustuu pyhän hengen toimintaan. Pystytkö ihan aidosti uskomaan, että se ei vaikuta juuri missään muualla? Miksi pyhä henki ei voisi vaikuttaa muissakin yhteisöissä, joissa aidosti uskotaan Jumalaan? Miten pystyt sanomaan, että se rakkaus, joka muissa yhteisöissä syntyy, ei ole pyhän hengen luomaa ja aivan yhtä ainutlaatuista kuin teilläkin? Eikö se ole hiukan toisen uskonnollisen kokemuksen väheksymistä?

    Äänestä

  • Riika kirjoitti:

    on siinä, että Pyhä Henki kulkee sydämestä sydämeen ihmisten välityksellä, kuten Raamattu meidän uskomme mukaan opettaa. Tästä seuraa se, ettei Pyhän Hengen saaminen ole kiinni ihmisen yrityksestä, vaan siitä, johdattaako Jumala kyselevällä mielellä olevan ihmisen evankeliumin lähteen eli uskovaisen ihmisen luo.

    Ymmärrän hyvin, että on inhimillisesti vaikeaa käsittää niin monen aidosti hartaan ihmisen olevan väärällä tiellä, mutta emmehän me toisaalta usko esimerkiksi muslimienkaan pelastuvan, vaikkakin heidän uskonnon harjoittamisensa onkin usein hyvin antaumuksellista.

    Uskovien määrästä sanoisin ettemme me mitenkään sitoutuneita ole siihen ajatukseen, että uskovia pitäisi olla aina hyvin pieni määrä. Kuitenkaan Raamattu ei ainakaan vastusta ajatusta pienestä joukosta.

    Uskomme myös, että etsivä voi löytää vain silloin kun Jumala antaa hänelle etsikonaikansa. Jos ihminen ei tätä aikaa tunnista tai hylkää Jumalan valtakunnan kutsun muiden syiden takia, saattaa mahdollisuus olla käytetty. Nämä asiat ovat kuitenkin täysin Jumalan käsissä.

    Olen nyt pyrkinyt vastaamaan kysymyksiin avoimesti ja rehellisesti. Toivon, että mahdollinen jatkokeskustelu voisi tapahtua arvostavassa hengessä mahdollisista erimielisyyksistä huolimatta.

    En todellakaan halua alkaa vihamielisesti keskustelemaan, vaan ainoastaan hyvässä hengessä. Kiitos, että olet rehellisesti vastannut ja toivon, että vastaat jatkossakin.

    Täällä on ollut paljon keskustelua siitä, että voiko ihminen tulla yksin uskoon, vain täytyykö siinä olla välikäsiä. En ota siihen nyt kantaa, että mikä on oikea ta mikä väärä tapa. Käsittääkseni useimmissa uskovaisten yhteisössä on käytössä juuri tämä tapa, että joku toinen ihminen antaa synnit anteeksi pyhän hengen nimessä. Tarkoitan siis, että monilla muillakin on sama tapa kuin teillä. Itse en voi ymmärtää, että miksi vaikutus ei olisi sama?
    _____________

    Tätä lausettasi en oikein ymmärrä. Mielestäni muslimia ja kristittyä uskovaista ei voi verrata tässä asiassa. Puhuimme kristityistä uskovaisista, jotka Uskovat Kristukseen, aivan kuten Raamattu opettaa. Kyse ei siis ole mistään epäjumalan palvonnasta. Miten aidosti uskova Kristitty voisi olla väärässä? Raamattu lupaa, että Kristukseen uskova pelastuu, eikä ketään joka pyytää suljeta pois. En siis voi ymmärtää, että miten voit ajatella, Jumalan olevan vain teillä ja vaikuttavan vain teidän keskuudessanne? Ei kai Raamattu sellaisesta puhu? Ovatko näkemyksesi omasta mielestäsi Jeesuksen puheiden ja lupausten mukaisia? Minä näen ne ristiriitaisina niihin nähden.

    Sinun mielestäsi siis nämä ihmiset sinällään (aidosti uskovat ja Raamatun mukaisesti elävät) eivät tee mitään väärin, vaan heidän keskuudessaan vain ei vaikuta pyhä henki? Olenko ymmärtänyt oikein? Eli ainoa asia mitä he voisivat tehdä, olisi tulla vanhoillislestadiolaisten luo?

    on vaikeaa selittää, mutta yritän tehdä parhaani.

    Käytin muslimivertausta esimerkkinä siitä, ettei kenenkään uskonnollinen "tosissaan oleminen" takaa hänen olevan oikeassa. Se on tietysti jossain mielessä aika ontuva vertaus. Kuitenkin se toimii siinä mielessä, ettei ole olemassa kuin kaksi joukkoa, uskovat ja ei-uskovat. Kaikki ei-uskovat kuuluvat siihen joukkoon, jotka meidän termiemme mukaan ovat joko julkijumalattomia tai omavanhurskaita. Näiden kahden olotilassa ei uskon näkökulmasta ole eroa.

    Tämä voi tuntua rankalta, tiedän sen kokemuksesta. Mutta jos yrität nähdä asian meidän näkökulmastamme, niin ehkä pystyt hyväksymään sen mahdollisuuden, että näinkin voi ajatella.

    Usko on myös hieman hankala termi. Suomen kielen sana usko ei oikein kunnolla tavoita raamatullisen uskon kaikkia ulottuvuuksia. Elävä usko on jotain paljon enemmän, kuin vain joidenkin asioiden totena pitämistä. Tämä seikka lienee myös syynä siihen, että meitä usein pidetään lakihenkisinä, vaikkei totuus voisi olla kauempana siitä.

    Seurakuntaoppimme perustuu siihen Lutheriltakin löytyvään näkemykseen, että Pyhä Henki kokoaa uskovat yhdeksi laumaksi, jolla on yksi usko ja yksi mieli. Tätä on vaikea selittää uskottavasti, mutta jos oma kokemukseni kiinnostaa, voin sitä vähän valottaa. Minulla nimittäin on kokemusta monista suomalaisista herätysliikkeistä. Kaikissa muissa on mielestäni tyypillistä, että jokainen uskoo vähän omalla tavallaan, eikä se ole niin tarkkaa. Lisäksi saarnaajilla ei ole mitään yhteistä teologiaa, vaan jokainen yrittää selittää vähän omiaan.

    Haluan korostaa, että tämä on minun kokemukseni, enkä kuvittele sillä todistavani mitään kenellekään. Mutta jos se herättää ajatuksia, niin hyvä. Yhden uskon ja samanmielisyyden ajatusta on vaikea valottaa sellaiselle, joka ei sitä ole itse kokenut. Voin vain sanoa, että se on erilaista.

    Jätit vastaamatta ehkä siihen tärkeimpään kysmykseen. Toivon, että vastaat myös siihen. Esitän sen uudelleen:

    Sinun mielestäsi siis nämä ihmiset sinällään (aidosti uskovat ja Raamatun mukaisesti elävät) eivät tee mitään väärin, vaan heidän keskuudessaan vain ei vaikuta pyhä henki? Olenko ymmärtänyt oikein? Eli ainoa asia mitä he voisivat tehdä, olisi tulla vanhoillislestadiolaisten luo?

    Äänestä

  • Riika kirjoitti:

    Jätit vastaamatta ehkä siihen tärkeimpään kysmykseen. Toivon, että vastaat myös siihen. Esitän sen uudelleen:

    Sinun mielestäsi siis nämä ihmiset sinällään (aidosti uskovat ja Raamatun mukaisesti elävät) eivät tee mitään väärin, vaan heidän keskuudessaan vain ei vaikuta pyhä henki? Olenko ymmärtänyt oikein? Eli ainoa asia mitä he voisivat tehdä, olisi tulla vanhoillislestadiolaisten luo?

    jos tarkoitat aidolla uskolla Jeesuksen ylösnousemuksen totena pitämistä ja ottaen huomioon vanhoillislestadiolaisuuden olevan kirkkohistoriallinen termi, joka ei välttämättä kata kaikkia maailman uskovaisia, niin periaatteessa kyllä.

    Tämän vastauksen perusteella voisi taas saada paljon lokaa niskaan, mutta toivon sinun jälleen kerran yrittävän ymmärtää, että meidän näkökulmastamme ei ole muuta mahdollista vastausta.

    En missään nimessä halua olla epäkunnioittava vakaumustasi ja ajatuksiasi kohtaan. Haluan vain ymmärtää.

    Kun Ut:ssa puhutaan pelastuksesta, niin ymmärrätkö todella sen niin suppeasti kuin vanhoillislestadiolaisuudessa opetetaan? Periaatteessa kaikki muut maailman ihmiset joutuvat kadotukseen, paitsi teidän yhteisössänne elävät? Tietenkin tuomari on Jumala, mutta periaatteessako? Teidän keskuudessanne vallitsee tällainen ajattelu? Ovatko nämä sinusta Jeesuksen opetuksen ja lupausten mukaisia ajatuksia? Kuten jo aiemmin sanoin, niin minusta ne eivät ole. Onko sinulla väitteillesi tueksi jotain Ut: n jakeita?

    Entä ne ihmiset, jotka eivät koskaan pääse kosketuksiin vl:lien kanssa, tai eivät edes koskaan kuule teistä, miten heille käy? Maailmassahan on paljon uskovaisia lähetyssaarnaajia, mutta suurin osa niistä ei ole vanhoillisia. Kuuluuko toimintaanne yleensä lähetystoiminta?

    keskustella Raamatusta kanssasi, mutta voisitko hieman tarkentaa, mistä asioista haluat tietää. Kyllähän minusta, ja varmaan sinustakin, Jeesus ihan selvästi jakaa ihmiset niihin, jotka pelastuvat ja niihin, jotka eivät. Ehkäpä ajatustasi vaivaa nyt hieman vääränlainen käsitys meidän yhteisöllisyydestämme. Tarkoitus ei ole korostaa meidän fyysisen yhteisömme jäsenyyttä, jonka monet ulkopuoliset tuntuvat (virheellisesti) näkevän kovin rajoittavana tai henkisesti ahtaana. Kyse on ennenkaikkea Pyhän Hengen osallisuudesta, johon ei meidän käsityksemme mukaan voi päästä ilman välittäjää.

    Ne ihmiset, jotka eivät koskaan ole päässeet kosketuksiin elävän uskon kanssa, tuomitsee Jumala oikeaksi näkemällään tavalla. En oikein voi nähdä kysymyksesi ydintä tässä, koska onhan maailmassa kautta aikojen ollut valtaosa ihmisistä sellaisia, jotka eivät ole kuulleet evankeliumista. Ei tätä tilannetta paljoakaan muuta se, kuinka monta uskovaista oletetaan viimeisen kahden tuhannen vuoden aikana eläneen. Vaikka pitäisimme kaikkia itseään kristityiksi sanovia oikein uskovina, jäisi siltikin valtava määrä ihmisiä ulkopuolelle.

    Toimintaamme kuuluu myös lähetystoiminta, niin sisä- kuin ulkolähetyskin. Ajattelemme kuitenkin ensisijaisesti niin, että lähetystyö toteutuu parhaiten kaikkien yksittäisten uskovaisten kautta, jotka omassa elinpiirissään toimivat ikään kuin Kristuksen lähetyskirjeinä.

    olen kiinnostunut Pyhästä Hengestä ja sen toiminnasta. Kuten jo oletkin sanonut, niin uskot vaikuttavan sen periaatteessa vain teidän keskuudessanne ja jos joku haluaa päästä siitä osalliseksi, hänen täytyy tulla luoksenne, koska muuten elävään uskoon ei voi päästä osalliseksi? Olenko ymmärtänyt oikein?

    Olen nyt alkanut päästä jyvälle ajattelustasi, tai ainakin luulen niin. Eli perusajatus on vain yksinkertaisesti se, että uskot Pyhän Hengen vaikuttavan vain teidän luonanne? Näin ollen missään muussa yhteisössä ei voi päästä osalliseksi aidosta uskosta, koska siellä ei, ihmisten luuloista huolimatta, vaikuta Pyhä Henki? Tältä pohjalta alan ymmärtää, miksi et usko muiden yhteisöjen olevan oikeassa.

    Olet sanonut olleesi mukana muissakin herätysliikkeissä, minkä perusteella tunnet, ettei näissä muissa yhteisöissä ole vaikuttanut Pyhä Henki? Jos nyt otetaan lähtökohdaksi se, että Jeesus luovutti opetuslapsilleen Pyhän Hengen, jonka voimalla heidän tuli julistaa syntejä anteeksi ja liittää ihmisiä uskoon ja osallisiksi pelastuksesta. Ja, jotta pääsisi osalliseksi Pyhästä Hengestä, siihen tarvitaan aina välittäjä. Tämähän on se ohjenuora, jota lähes kaikki uskonnolliset yhteisöt noudattavat, aivan kuten tekin. Sinun mielestäsi kuitenkin heillä ei ole tätä Pyhää Henkeä? Millä perusteella teet tällaisen oletuksen? Pohjautuen omiin kokemuksiisi? Vaiko Raamattuun? Minä näen tässä sen ongelman, että emme millään keinoilla voi seurata historiallisesti sitä ketjua, joka "levitti" Pyhää Henkeä ja, joka alkoi opetuslapsista. Me emme voi sanoa, että se on historian saatossa saapunut vanhoillislestadiolaisten luo, mutta ei muualle. Opetuslapsia oli hyvin monta ja he kaikki levittivät uskoaan ja pyhää henkeä omiin suuntiin, monille ihmisille, monille kylille, kaupungeille, suvuille jne. Jo tästä muodostuu valtava verkko. Sen jälkeen nämä levittivät uskoaan jne. Erityisesti Paavali oli ansioitunut lähetyssaarnaaja, joka vei uskoa pakanoille. Puolestaan hänen perustamat seurakunnat jakoivat uskoa muille jne. Huomaat varmaan, että ketju on loputon ja sen rakentama verkko monihaarainen ja moniulotteinen. On siis lähes mahdottomuus, että pyhä henki olisi voinut välittyä vain teille. Haaroja on täytynyt syntyä monia, joissa vaikuttavat tosiuskovaiset ja heidän kanssaan pyhä henki.

    Mitä sinä olet mieltä? Ja, jos minulla on vääriä käsityksiä, niin korjaa ne.

    loogista ja syvällistä ajattelukykyäsi. Yritän vastata mahdollisimman täsmällisesti, vaikkakin tämä on aika haasteellista.

    Kirjoituksesi alkuosa osoittaa, että olet kiitettävästi ymmärtänyt sen, mitä olen yrittänyt selittää. :)

    Kommentoin ensin muutamaa pikkuseikkaa. Oman kokemukseni mukaan missään meidän ulkopuolellamme ei korosteta fyysisen välittäjän tarvetta Pyhän Hengen saamiseksi. Tai sitten täksi välittäväksi toimenpiteeksi nähdään kaste, mikä ei meidän mielestämme voi Raamatunkaan perusteella pitää paikkaansa. Ylipäänsä kokemukseni mukaan missään muualla en ole löytänyt mitään selkeää näkemystä sille, millä tavalla ihminen tulee uskovaiseksi eli milloin hän saa syntinsä anteeksi. Tämä on tärkeää, koska meidän mielestämme Raamattu on esimerkeissään tässä asiassa hyvin johdonmukainen. Voisi sanoa epäselvyyden näissä asioissa osoittavan todellisen ymmärryksen puutteen, mikä puolestaan osoittaa sen, ettei Pyhän Hengen vaikutusta näissä yhteisöissä ole.

    Johtolankojen etsiminen historiasta on hyvin mielenkiintoista. Ongelmaksi nousee vain käytettävissä olevien lähteiden vähyys ja epäluotettavuus. Voimme rakentaa MAHDOLLISIA skenaarioita, mutta ne jäävät kyllä aina käytännössä lähes uskon varaan.

    Jos ajatellaan alkuseurakunnan aikoja, niin ensimmäisellä vuosisadallahan kristillisyys todella levisi ympäri Rooman valtakuntaa. Jos sitten ajatellaan 100- ja 200-lukuja, niin sinä aikanahan kristittyjä vainottiin useaan otteeseen hyvin ankarasti. Voi olla, että monet saivat surmansa ja monet luopuivat vaikeuksien keskellä. Emme voi tietää. Lisäksi kristillisyydestä tuli vähitellen esimerkiksi Roomassa eräänlainen kulttuurinen muoti-ilmiö, varsinkin roomalaisten naisten keskuudessa. Enpä ole kovin vakuuttunut siitä, että tämä on enää ollut elävää kristillisyyttä. 300-luvun alkupuolella Konstantinus perusti valtionkirkon voimapoliittisten tarkoitusperien motivoimana. Enpä usko, että tässä oli kyse elävästä kristillisyydestä. Kun Länsi-Rooma 400-luvulla luhistui, alkoi useiden vuosisatojen pituinen ajanjakso, josta ei ole juuri mitään tarkkoja tietoja. Kun sitten tullaan jonnekin 1000-luvulle, jonka jälkeen historiallinen tietämys on vahvempaa, voidaan sanoa, että johtolangat ovat aika vähissä.

    Tutkin aikanaan erästä keskiaikaista "kerettiläisryhmää", jota kutsuttiin valdolaisiksi. Liike sai alkunsa muistaakseni 1100-luvun puolivälin tienoilla Ranskassa Lyonsin seudulla. Tämä oli mielenkiintoinen porukka; heillä oli monia samoja ajatuksia kuin meilläkin. Muun muassa he katolisen kirkon näkökulmasta omivat synninpäästön avainten vallan omalle ryhmälleen. Mikä tekee heistä vieläkin kiinnostavamman, on muun muassa se seikka, että heilläkin tuli matkan varrella eriseuroja, kuten meilläkin on tullut, ja yksi näistä ryhmistä asettui nykyisen Saksan alueelle, missä se reformaation aikana sulautui tarkemmin tuntemattomalla tavalla luterilaisuuteen. Lähteet valdolaisuudesta vain ovat valitettavasti suurelta osin katolista propagandaa, joten tarkkaa käsitystä heistä ei ole mahdollista saada.

    En sitten tiedä, mitä tästä tarinasta voidaan päätellä. Ainakin se vilkastuttaa mielikuvitusta, jos nyt ei mitään todistakaan. Meidän uskoamme ei ylipäätään voi objektiivisesti todistaa sen paremmin historian tiedoilla kuin Raamatusta johtamallakaan. Sen voin sanoa henkilökohtaisena mielipiteenäni, että kumpikaan näistä lähteistä ei ainakaan todista meitä vastaan, ja varsinkin Raamatusta löytyy paljonkin tukea meidän käsityksillemme.

    Äänestä

vastaus!

Äänestä
  • Jumala kutsuu monella eri tavalla, ja tuohon kutsuun vastaaminen voi tapahtua milloin vaan, missä vaan, kunhan sydän kääntyy Jumalan puoleen ja ottaa vastaan evankeliumin.

    Mutta totta on myös sanonta "yksinäinen puu ei kauan pala", seurakuntayhteys on elintärkeä.

    Äänestä

  • Kaisla. kirjoitti:

    Jumala kutsuu monella eri tavalla, ja tuohon kutsuun vastaaminen voi tapahtua milloin vaan, missä vaan, kunhan sydän kääntyy Jumalan puoleen ja ottaa vastaan evankeliumin.

    Mutta totta on myös sanonta "yksinäinen puu ei kauan pala", seurakuntayhteys on elintärkeä.

    kuvasin tuossa henkilön uskoontuloa. Sen jälkeen on tärkeätä löytää itselle oma kotiseurakunta, jossa voi kokea uskovien yhteyttä, kuulla sanan opetusta, vahvistua yhteisestä uskosta jne.

    Sielunvihollinen saa helpommin puhallettua sammuksiin yhden yksinään palavan klapin kuin koko nuotion.

    Äänestä

Tutkittu juttu, Jeesus oli Roomalaisen sotilaan poika ja ryöväri ristillä hänen veljensä.
Jesuksen idoli oli Budha jonka oppeja hän opetti.
Tämä Jeesus on nostettu liian korkealle jalustalle, Budha oli suurempi mestari ja opettaja.

Äänestä

mitään jeesusta eikä jumalaa? Käsittämätöntä että lapsia kielletään uskomasta mörköihin, peikkoihin ja ufoihin, mutta sitten opetetaan uskomaan jumalaan ja jeesukseen? Uskohan on jokaisesn henkilökohtainen asia ja sellaiseksi se pitäisi jäädäkkin. Ei tarvi yleisesti jauhaa ja levitellä valheita enään lapsillemme. Mikäli kirkko ja papisto olisi uskonasialla ja pyrkimys paraantaa maailmaa olisi päämäärä oikea. Mutta päämääränä on rahan keruu ja valheiden levittäminen? Eikö olisi kirkonkin aika monernisoitua? Suunnata apu lapsiin ja vanhuksiin muulla tapaa kuin hengellisesti? Kirkolla on hirmuiset rahamonopolit joita se pyörittää, joten raha ei ole ongelma. Kirkon tulisi myös puuttua rikollisten rangaistukseen ja ajaa eduskunnan kautta kovennettuja rangaistuksia, sekä rahoittaa valtion rangaistus laitoksia siten että rangaistuksen pituudet saataisiin normaaleiksi. Kirkko on aikoinaan ollut suurin tuomitsia ja tuominnut epäuskoisia jopa kuolemaan niin mikä tekee raiskareista ja pedofiileistä suojelun kohteen? Tämän pohjalta kirkkohan on suurin mafia maailmassa.

Äänestä
  • "Katollinen kirkko" antoi aikoinaan synnit anteeksi(tai ainakin lyhyempää kiirastulta) jos antoi rahaa tarpeeksi kirkolle...
    Nykyään riittää pelkkä ripittäytyminen...
    Luther oli oikealla asialla ja ymmärsi mistä tässä kaikessa on oikein kyse...

    Äänestä

  • KimmoJ-9 kirjoitti:

    "Katollinen kirkko" antoi aikoinaan synnit anteeksi(tai ainakin lyhyempää kiirastulta) jos antoi rahaa tarpeeksi kirkolle...
    Nykyään riittää pelkkä ripittäytyminen...
    Luther oli oikealla asialla ja ymmärsi mistä tässä kaikessa on oikein kyse...

    antoi lähinnä suojaa pahoja säitä vastaan. ;)

    Äänestä

  • ;-) kirjoitti:

    antoi lähinnä suojaa pahoja säitä vastaan. ;)

    ...No niinhän se olikin... :))

    Äänestä

  • KimmoJ-9 kirjoitti:

    ...No niinhän se olikin... :))

    suojan antaa eksyneille lapsille? Pappikin pitää huolen siitä että lasten ja omat tarpeet tulee tyydytettyä? Ja sitten kirkko salaa ja puolustelee tekojaan? Ja me kansalaiset maksamme heille tästä palveluksesta ja tien näyttämisestä. Jo julkisuudessakin kärähtää tämän tästä jokin henkilö pedofiliasta joten ovatko nämä henkilöt kirkon kriteereillä valaistuneita?

    Äänestä

  • Katollinen? kirjoitti:

    käyn eroamassa kirkosta! Olen tarpeeksi sinne antanut ja mitään en ole saanut tai kukaan koskaan. On totta että kirkko on suuri monopoli ja jopa verrattavissa mafiaan.

    Äänestä

  • mitenkäs juutalaisten kuningas tuotii pohjolaan? ei tarvi ku avata silmänsä nii harhat kaikkoo. itkettää juu ku tajuu ettei mitää saa mukaansa ja kuolema kohtaa jokaisen. ei muuta o eikä muuta tuu. kai ristinusko pitäis karistaa samoi pois pohjolasta ku se tuotiinki. paina päätä pieni ihminen et o korvaamato eikä ikuista elämää o eikä tuu. jeesus elää elvis elää jim morrison elää haaveet elää juu ja neuvostoliitto

    Äänestä

Tästä aiheesta riittää väittelyä
tuhanneksi miljoonaksi vuodeksi koska
tää on uskonasia. Lapsellista. Loppu.

Äänestä

Kristinusko on siinä mielessä aika huono uskonto, että nimenomaan pelkkä uskominen riittää. Elämä saa mennä niin päin helvettiä kun vaan voi kunhan uskot. Siksihän kristinusko houkutteleekin psyykkisesti sairaita ihmisiä kuin paska kärpäsiä. ;)

Äänestä

Ei se, joka sanoo "Herra, Herra", vaan se, joka tekee minun Taivaallisen Isäni tahdon.

Äänestä
  • Jumala on varmasti nähnyt jokaikisen kirjoituksen ja meiddän kaikkien ajatukset tässäkin hörinässä.Luulen hänen itkevän laapsiaan.Näonkö heikkoa on usko?Näinkö nopeaa on unohdus?Tällainenko on lähetyskäskyn toteutus?Jumala sanoisi:Katso ihmistä!

    Äänestä

  • Hessu kirjoitti:

    Jumala on varmasti nähnyt jokaikisen kirjoituksen ja meiddän kaikkien ajatukset tässäkin hörinässä.Luulen hänen itkevän laapsiaan.Näonkö heikkoa on usko?Näinkö nopeaa on unohdus?Tällainenko on lähetyskäskyn toteutus?Jumala sanoisi:Katso ihmistä!

    mitään jumalaahan ei ole olemassa. eikä helvettiä, taivasta, saatnaa, syntiä, armoa (uskonnollisessa mielessä) eikä pelastusta.

    Äänestä

todistettu esimerkki sen olosta

Äänestä

Rauha olkoon kanssanne, Kaisla,

Tämä on totta kun sanotte:

"Raamattu todella ilmoittaa monessa kohtaa, että usko Jeesukseen riittää! Ei ole minkään sortin harhaoppia väittää niin kuin Raamattu sanoo: "Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut". Usko todella riittää! Usko Jeesukseen pelastajana ei ole harhaoppi.

Minun kommenttini

---> Ihmettelen kovasti, miksi ihmiset aina vaan kiistelevät selvääkin selvemmästä asiasta.

Kai muistatte, että Jeesus sanoo: "Kuitenkin, kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö hän uskoa maan päältä?" Luuk. 18:8 b.

Surullista vain, että raamattu toteutuu yllättävän todellisesti. Toisin se on meille iloksi.

Hyvä, kun olette ollut todistamassa.

Älkää murehtiko, kun ihmiset eivät usko vaan väittelevät typeryyksiään.

Matt. 24:46
Autuas se palvelija, jonka hänen herransa tullessaan havaitsee näin tekevän! (Te tuomassa esiin raamatun totuutta.)

Matt. 25:21
Hänen herransa sanoi hänelle: 'Hyvä on, sinä hyvä ja uskollinen palvelija. Vähässä sinä olet ollut uskollinen, minä panen sinut paljon haltijaksi. Mene herrasi iloon.'

Kutsun Teidät yhteiseen raamattupiiriin, jos sopii.

Toimimme virtuaalisesti mutta siellä saamme rakentua ja rukoilla niiden puolesta, jotka eivät Jeesusta tunne.

Jos haluatte tulla ko. piiriin, niin ensin pitäisi hankkia Pal talk-ohjelma, jonka saatte

osoitteesta http://www.paltalk.com

Ladattuanne ohjelman ja rekisteröityänne nimimerkillä, valitkaa luettelosta christianity

Siellä on suomalaisia rukous -ja ylistyshuoneita useita.

Tervetuloa muiden uskovien kanssa rukoilemaan mikrofonin ja äänikortin kanssa. Kaikki ovat anomyynejä huoneissa.

Hyvää alkanutta vuotta 2005

Ystävällisin terveisin Raamatunlukija

Äänestä

ja sitäpaitsi mikä ihminen on edustamaan jumalaa?.Monet jotka ovat nyt uskovaisia ovat olleet aikasemmin narkkareita ja ties mitä...joten jumalassa on pahaa kun se hyväksyy tuollaisen ja antaa heille tehtävän.Todellista ylimielisyyttä...että sellaista.sitten siihen että kun jumalan pitäisi välittää luonnosta niin eipä oikein siltä vaikuta,antaa ihmisten tuhota.Käyttäytyy koko ajan sillä tavalla että ei välitä mistään.Katsokaapa sota uhrien kuvia netistä niin näette että jumalaa ei ole.Uskovaiset tahallaan johdatetaan harhaan pois totuudesta.Teille voidaan uskotella mitä vaan.Mitä jos jumala käskisi teidän tehdä itsemurhan?....teidänhän pitäisi tehdä sitten niin.Jokainen kokmmenttinne on suoraan raamatusta..,eikö se herranne sanonut että älkää ottako häntä niin kirjaimellisesti.Seksi on positiivista mutta? härkiä....joetn silloin se on kristinuskoa vastaan,mutta? kuitenkin luonnollista joten jumala on tehdnyt meistä niin härskejä.

Äänestä

Eli uskomista hänen kuvaamansa seurakunnan yhteyteen ja toimintaan kuten Hän ja apostolit sen kuvasivat.

Äänestä
  • ,,,

    Äänestä

....

Äänestä

,,,,,,

Äänestä

Toivottavasti muistatte, että uskoakseen Jeesukseen ei tarvitse kuulua mihinkään kirkkokuntaan.

Jeesus ei perustanut maan päälle ainoatakaan kirkkoa. Hän oli täällä ainoastaan levittämässä rakkauden sanomaa.

Meistä jokaisella on sisäinen jumalyhteys. Sitä ei tarvitse voidella maksamalla prosentteja millekään kirkkokunnalle.

Rakkautta ja rauhaa!

Äänestä
  • Näyttää siltä,että olisi hyvä olla kotiseurakunta,jonne voi aina mennä,ja jossa sinut tunnetaan. Ja jossa rukoillaan sinun puolesta ja ylistetään Jeesusta,ja jossa otetaan uusi jumalan lapsi kunnolla armon sisälle.

    Eikä julisteta,että meillä se on ainoa oikea oppi. Eiks.jee.

    Äänestä

P. Johanneksen Evankeliumi 7

37. Mutta viimeisenä suurena juhlapäivänä seisoi Jesus ja huusi, sanoen: joka janoo, se tulkaan minun tyköni ja juokaan.
38. Joka uskoo minun päälleni, niinkuin Raamattu sanoo, hänen kohdustansa pitää vuotaman elämän veden virrat.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Kaisla. kirjoitti:

Tuolla AJATUKSIA-ketjussa nimimerkit O.M ja Uskovainen keskustelivat uskosta Jeesukseen.

Raamattu todella ilmoittaa monessa kohtaa, että usko Jeesukseen riittää! Ei ole minkään sortin harhaoppia väittää niin kuin Raamattu sanoo: "Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut".

Vl:t vain näyttävät usein kuvittelevan, että kun joku MUU kuin vl sanoo näin, niin kyseessä on jotenkin "halpa usko".

Että ihan niin kuin se, joka noin sanoo tarkoittaisi, että mielessään vaan sanoo, että "uskonhan minä Jeesukseen" ja muuten elää vähät välittämättä Jumalan sanasta, rietastelee synnissä minkä ehtii ja muokkaa kaikki Raamatun opetuksen oman korvasyyhynsä mukaan.

Mutta eihän se niin ole!

Kun tällä palstalla uskovaiset (ei-vl:t) puhuvat USKOSTA JEESUKSEEN, niin kyseessä on sydämen usko! Ja silloin kun usko on henkilökohtaista sydämenuskoa, niin se ei ole mitään halpaa ja helppohintaista uskoa (tyyliin pirukin uskoo Jeesukseen), vaan elämän kallein aarre, kalliopohja jalkojen alla. Ja kun todella on tuo usko Jeesukseen, niin se myös VAIKUTTAA omassa elämässä monella eri tavalla.

Eli vl:t: toivon, että ymmärrätte tämän. Usko todella riittää! Se ei ole harhaoppi, vaan koko Uudentestamentin punainen lanka. Ja tuo usko Jeesukseen on ELÄVÄÄ uskoa.

Ei halpaa luuloa tai kevyttä ajatusta siitä, että juu juu, uskon minä, mutta vähät välitän.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu