Bipo ja ero

yölintu9

Heippa. Vaimoni on sairastanut bipoa yli 20 vuotta. Olemme olleet yhdessä saman verran. Lääkkeitä hänellä on mennyt 10 vuoden ajan tolkuton määrä. Nyt on alkanut ns. Parkinsonismi. Hän on ollut raskas hoidettava, olen ollut omaishoitajana kolme vuotta. Olen muuttunut viimeisen kahden vuoden aikana kovapintaiseksi ja hän ei pysty käsittelemään sitä, koska on erityisherkkä.

Toissapäivänä hän muutti kodistamme pois ja syytti minua liiasta hoitamisesta. Kertoi rakastavansa minua edelleen, mutta on mentävä. Haluaa ns. tilaa hengittää. Olemme olleet kyllä liian kauan paita/perse-meiningillä ja hän on ollut työkyvytön jo 8 vuotta.

Sanoi myös pakenevansa sairauttaan ja pahaa oloaan. Kerroin, että ei sairautta voi paeta. Mietin vaan, että onko rankka neuroleptilääkitys jatkuvine vekslaamisineen muuttanut persoonaa?

Jotenkin hän ei ole enää se sama ihminen, jonka kanssa avioiduin.

8

386

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • gjkhklhjkgjkghjkgkjg

      Aluksi, VOIMIA SINULLE!
      On todella kunnioitettavaa, että olet oikeasti kantanut avioliittolupauksesi velvoitteen kuin mies, kunnioitan sitä sinussa todella paljon!
      Tämän päivän minäminä-yhteiskunnassa tuo on ikävän harvinaista.

      On todella raskasta hyväksyä olevansa sairas ja joku Parkinson usein tuntuu vielä kuolemantuomiolta. Ei ole mitenkään tavatonta, että mieleltään "tervekin" saattaa lähteä karkuun totuutta kun se on liian kipeä hyväksyttäväksi.

      Siunausta ja voimia sinulle!

    • dfajkllhj

      Parkinson saattaa vaikuttaa persoonaan ja etenkin lääkkeet.

    • fasdfasdfasdfsdaf

      Neuroleptit pitkään ja isolla annoksella käytettynä rikkovat valitettavasti aivoja pysyvästi. Noi parkinsonismit ja extrapyramidaalioireet ovat ihan vaurioita, eivät mitään "sivuvaikutuksia", jotka lähtevät pois sen jälkeen kun on lopettanut lääkkeiden käytön. Mun elämä paskottiin aika huolella vuosien lääkityksellä, vaikka olisin pärjännyt vähemmälläkin määrällä. Mulla on ykköstyypin bipo ja sellaisia tupataan lääkitsemään reilulla kädellä. Lopputuloksena pitkä eläkeputki, zombie-elämää (lue: elämää, joka ei ole elämisen arvoista) ja lääkkeiden alasajon jälkeen elämäntilanne, jossa mahdollisuudet on menetetty: töitä on turha hakea ison mustan aukon CV:ssä vuoksi ja myös naiset katsovat taustoja kieroon. Sellaista, ihan vinkkinä, että jos neuroleptejä menee paljon, niin pienemmälläkin määrällä voi pärjätä ja joku toinen lääkäri voikin olla sitä mieltä, että sitä sietäisi kokeilla.

      Mulla meni isompi lääkecocktail ja vähennysten jälkeen seksuaalinen halu, tunne-elämä ja toiminnanhalu on ihan toista kuin aineissa.

      • Hjauhjau

        Oisko lähdettä tuolle väitteelle aivojen pysyvästä muutoksesta?


    • kjfkjkfjkjfk

      Tuntuu tässä unohtuvan, että ihminen itse myös muuttuu kokoajan.Kasvetaan eri suuntiin ja sitä rataa.

    • omaine

      Eikö ole helpompaa kun toinen lähtee? Ettei itselle jää sitä jättäjän tuskaa.

      Myös sinulla on oikeus siedettävään elämään.
      Sitä miten elämä olisi mennyt ilman sairautta, ei voi tietää, kun on ollut vain tämä yksi mahdollisuus.

      Jumala suokoon meille tyyneyttä hyväksyä asiat joita ei voi muuttaa
      ja rohkeutta muuttaa mitkä voimme
      ja viisautta erottaa nämä toisistaan.

    • qweeeee

      Aika perinteinen bipo reaktio ja paska defenssi. Koittaa paeta sairauttaan ja kohta huomaa, ettei se auta mitään ja vonkuu takasin.

    • JoHelpottiKiitos

      Kaikilla ei ole vaimoa, joten painu helvettiin täältä saatanan paskakasa. Mun pitää lähteä nyt kouluun.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      268
      4675
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      134
      3030
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      44
      2857
    4. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      25
      2827
    5. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      76
      1791
    6. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1654
    7. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1521
    8. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      60
      1409
    9. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      95
      1282
    10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      215
      1180
    Aihe