Yli 60 v lapsettomat ja yksinasuvat, mistä iloa?

Arvo eellä on hyvä aloitus optimismista.
Luepa siitä.

H.

On heillä hauska täti, tuo täti-Monika.
Kun täti menee torille on näky komea:
Kas näin heiluu hattu ja hattu heiluu näin...

Ja näin heiluu helma ja helma heiluu näin...

Ja mitä kaikkea viehättävä täti saakaan heilumaan?

Olisihan se mukavaa, jos erilaisia romansseja käynnistyisi eri puolilla Suomea.

Aloitus on. Mutta siis lapsettomuudesta omakohtaisena kokemuksena, että en muista sen häirinneen juuri koskaan ollessani yksin, mutta sen sijaan se on ollut aina enempi tai vähempi ongelmana sosiaalisessa kanssakäymisessä. Tosin vaihdevuodet naisilla muuttavat asetelmaa jonkin verran.

Moni vanhus joutuu rahoittamaan jälkikasvunsa touhuja. Jotkut hakevat äidiltään aina rahaa, kun tietää eläkkeen tulleen tilille. Jotkut ovat väkivaltaisiakin.

Tarjoaakohan se iloa, kun lapset tulevat perheineen täysihoitoon-lomalle äidin luo? Kaikki pitää tarjota valmiina ja passata monella alueella. Ehkä kahvipaketin voivat tuoda tuliaisina.

Minä en kaipaa perhehömppää ja lapsenlapsia. Sanon tämän, vaikka omia lapsia on.

Iloa saan työstä, harrasteista, toisista ihmisistä ja matkustelusta. Mutta paikallaan pysyvä perhe-elämä....minulle riitti omien lapsien lapsuusaika ja se kaikki ällö kotoilu.

Minulle iloa elämään tuovat lehtolapsieni lapset :D

Monet ikäisesi pitkän työelämän taakseen jättäneet saavat iloa ja tarkoitusta juuri lapsitaan ja lapsenlapsitaan ja olemalla jälkasvun tukena. Kun on aikoinaan antanut panoksen yhteiskunnalle, niin on oikeus satsata myös omaan elämään ja nauttia niinkuin aloittaja kertookin.
Minulla ei ole ollut pariinkymmeneen vuoteen miestä, ei ole jälkikasvua eikä vanhempia hoivattavana, mutta elämällä on täysi tarkoitus. Koen oikeastaan vasta nyt eläväni sitä tarkoituksellisinta vaihetta, kun ei ole lähtö "leipätyöhön" riippana.

Minun elämätarkoitus on löytynyt kyllä uskon myötä ja koen siihen liittyvän palvelun seurakunnassa ja vapaaehtoistyön voimana. Jos ei tätä olisi, niin varmaan olisi tyhjän päällä. Sukualaisia ei ole paljoa, mutta ihan sopiva ystäväjoukko ja tapaan melkein jopa päivä ihmisiä. Tosin monia sairaita ystäviä on kuollut viimeisen parin vuoden sisällä, mutta uusia ihmisiä tulee tilalle.

Jos olisi mies, niin kyllä elämänpiirini kaventuisi, mikäli hän ei olisi sitten sitä samaa kalinperiä ja olisi hommassa rinnallani mukana. Varmaan joku yksinäinen sinkku menettäisi rupattelukaverin, mikäli puoliso astuisi kuvaan. En ole laittanut koskaan jyrkkää eitä parisuhteelle. Jos sellainen on tielleni tarkoitettu, niin se kai on sitten kuuluva elämänbaljettiin. Tähän asti ei vain ole tullut sellaista, että olisi palaset loksahdelleet paikoilleen. En kyllä mitenkään kulje hakupäällä. Ja kaikista ikävin juttu olisi, että se vapaus järjestellä oma elämä niin kuin tahtoo, olisi mennyttä.

En tiedä miten on marjat sitten viidentoista parinkymmenen päästä, kun voimat ehtyvät ja jos en sitten enää pääse ja jaksa mennä. Voihan se olla yksinäisyys ja tyytyminen oloon neljän seinän sisälle, mutta sitä en tässä vaiheessa jää suremaan. Kyllä Luoja luodustaan huolen pitää ja voihan olla ettei minulle edes suoda sitä pitkää ikää ja hiljattaista hiipumista.

Jos saisin vielä valita,yhtään kakaraa en synnyttäisi. Eihän niistä aikuisina mitään iloa ole.Avuttomia persaukisia kitisijöitä. Itse en saisi matkustella, ostaa uutta autoa. "Ylimääräiset" rahat piyäisi antaa heille, kun on niin kurjaa.

Minun mielestä väkivalta ei ole ratkaisu mihinkään ongelmaan
- lasten kasvu ja kehitys aikuiseks on ihan oma juttunsa, kasvattamisenhan sanottiin olevan lapsen kasvamaan saattamista - että olisi puitteet jollekin ihmisenä elolle jatkossakin - saattomatka voi olla paljon muutakin kuin kuolevaisten hautaan saattamista - saattomatkaa myös elämään ja maailmaan,
jonka useimmat ovat jo pitkänaikaa kokeneet sangen raadolliseksi paikaksi
- joka sisältää myös mahdollisuuksia, uhkia, heikkouksia ja vahvuuksia ihmisten omien ominaisuuksien myötä - laillisuuksien tai laittomuuksienkin puitteissa
- valintojensa mukaan.

Voi olla kasvatuksessakin osuus. Meikäläistä kannustettiin jo 15-kesäisenä oppikoulutyttönä ottamaan vastuuta leivästään. Kouluvaate- ja meikkirahat sai hankkia omilla tienesteillään. Syksyllä marjasato kypsyi, keväällä kerättiin korvasieniä ja yritettiin saada kesätöitä. Onneksi asuimme marjaisilla seuduilla ja metsän antimista sai myös kohtuullisen hinnan. Ei olisi tullut mieleenkään, että aikuisena olisin kirnunnut vanhempieni rahoja. Ei ollut viikkorahoja synttärilahjoista nyt puhumattakaan.

Työelämä on yksi hyvä juttu elämässä. Työ ei ole vain työtä, vaan ihmisten tapaamista. Toki ihmisiä näkee muuallakin, esimerkiksi harrasteissa. Ja nimenomaan eri ikäisiä ihmisiä, ei ikivanhoja, joita ei kiinnosta muu kuin menneisyys ja lapsenlapset.

Minulle riitti omat lapset, ei kiitos enää sitä "herkkua".

Tätä ei tietenkään pidä koskaan ja missään sanoa julkisesti ja ääneen.

Onneksi nykynuorilla on muitakin vaihtoehtoja kuin tuhlata elämän parhaat vuodet perheen hoitamiseen.

Iloa? Mitä se on? Onko se sitä, että joskus vituttaa vähän vähemmän kuin yleensä? Sitä saa vähäksi aikaa puolesta pullosta kirkasta viinaa. Pitempään en ole kokeillut enkä jatkuvasti, kun on noita varoittavia esimerkkejä jo lähisuvussakin riittävästi.

Teoriassa vitutuksen vähentämiseen saattaisi auttaa sen oikeanlaisen toisen puoliskon löytäminen. Vaikka vain ystävätksi, vaikka se taitaa olla liian juhlallinen termi minun kokemuksillani. En vain ole sellaista löytänyt. Tosin siinä haittaa tämä sosiaalinen lahjattomuuteni kaikista eniten. En osaa tarttua tilaisuuteen. Tälläkin palstalla on muutamia, joihin haluaisin tutustua, mutta en uskalla kun en osaa. Kirjaston lehtisalissakaan en osaa tahdä aloitetta. Sinne on ilmestynyt yksi mielenkiintoinen tapaus, mutta hänellä on kyllä kaksi rengasta sormessaan...

Odotin niin pohdiskelua, kuinka elämään löytää sisältöä ja iloa, vaan eipä tullut. Itsestä se sisältö olisi kaivettava, ei toisesta ihmisestä mitään nojapuuta ! Usko ei ole elämäntarkoitus, elämä on. Harrasteet, liikunta toimeliaisuus jo itsensä kunnossapitämiseksi tärkeää. Sosiaalisuus olisi korvaamatonta, itse en osaa olla porukoissa, ryhmämatkoilla tms. Jotain uutta etsii, löytämättä. Vinkkejä vapaa-ajan mielekkyyteen kaipaa mies kuin nainenkin. Puutarhassa en kyky kitkemässä.....
Mitä neuvoksi siis miehelle, joka ei lapsettomuutta pidä kummajaisena. Miksi olisi?

Kaikki ilo on kokonaan omalla puolellani.

Jatkuva häirintä liittäminen pohde eräin likaisesti yksin asujat Kärsämäki Pyhäjärvi Haapajärvi 👮 autolla ajavat ja liitävät

Osaat todella nauttia elämästä ja itse ajattelen samoin.Varsinkin kesä on ihmisen parasta aikaa kun voi puuhastella pihamaalla.
Vaikka jonkun mielestä se tuntuisi ehkä työleiriltä niin minä pidän erityisesti puuhastelusta,jos ei satu laiskottamaan tai inspiraatiota ei olekkaan tarttua toimeen.
Lapsen lapset on kiva piristys arkeen,mutta...En kyllä jaksais monta päivää peräkkäin temmeltää aktiivisten lasten kanssa.Ajattelenkin että kiva kun kävivät ja toivottavasti tulevat pian uudelleen,hmmm..Ehkä viikon kuluttua olen toipunut😆
Toivottavasti se love story ajautuu pihamaallesi valkoisella orhilla,tai vaikka skodalla..
Jannu-huoleton

Minä en mitään ihmeellisiä iloja tarvitse kunhan ei vaan tulisi suuria murheita. Nautin rauhasta ja siitä ettei ole pakko tehdä mitään jos ei huvita, ei passata, ei hoitaa, ei siivota, ei meteliä ekä pakko ruualaittoa. Saa mennä päiväunille milloin lystää varsinkin jos on huonosti nukuttu yö takana. Ei mitään iloa saisi siitä jos kalenteri olisi ihan täynnä toimintaa vaan ahdistaisi.

Ihanaa asua omakotitalossa mutta en tämmöisessä asuisi yksin. Sitten jos joutuisi yksin niin rivitaloon tai kerrostaloon. Kun olen nähnyt yksinäisiä eläkeläis naisia asuvan vanhoissa taloissa jossa on vaan asuttu ja päästetty ihan kaikki paikat räsnstymään niin en päästäisi taloa pilalle vaan lähden ajoissa asumaan helpompaan. Aika epätodennäköistä löytää enää iäkkäänä jotain remppa kykyistä ja taitoista puolisoo sinne. Pitäisi sitten olla varaa ottaa palkkatyöläisiä.