Näin tässä sunnuntaina jotain mitä en aluksi uskonut. Olen töissä pienellä huoltoasemalla, ja lomani oli loppumassa enkä tiennyt seuraavan päivän työvuoroani.
Kaikkien työaika oli jo loppunut ja yritin soittaa rouva kauppiaalle kysyäkseni mikä työvuoro minulla olisi. Eipä vastannut puhelimeen.
Ajattelin käydä listalta katsomassa, kun asuin lähellä työpaikkaani. Kahvihuoneesta olin menossa katsomaan työvuorolistaa, kun kuulin ilmeisesti siivoojan kolistelevan siellä. Yllätyksekseni huomasin siellä itse rouva kauppiaan olevan sohvalla kontillaan ja tummaihoisen siivooja-miehen työntelevän häntä takaapäin.
Ensin luulin että rouva on siinä vasten tahtoaan ja olin jo soittamassa apua, mutta äänistä päätellen rouva halusi vain lisää vauhtia. Ilmankos ei paljon soittoihini vastaaminen kiinnostanut, kun patukkaa on tarjolla n 40v kauppiaalle. Tuskinpa herra kauppias tietää vaimonsa touhuista.
Häivyin vähin äänin enkä puhunut kenellekään mitään ennen tätä kirjoitusta. Tuntui että jollekin täytyy saada kertoa.
Rouva soitti sitten jonkin ajan päästä takaisin ja kertoi olleen lenkillä. Ajattelin, että lenkilläpä hyvinkin...
Itse en kyllä päästäisi tummaihoista sisälleni, mutta meitä näkyy olevan moneen junaan...

Vastaukset 5
Vanhimmat
Elä jauha paskaa työnnä löylykauha perseeseen hönö
tuossa muka on? Nykyään maahanmuuttajat saavat käydä halutessaan sukupuolitautitesteissä suomen valtion laskuun. Toki heidän joukossaan on aina joku joka pilaa kaikkien maineen. Mutta osa on erittäin hyvin käyttäytyviä ja ystävällisiä. Aina ne kännisen suomalaisen käytöksellään voittaa. Ja puhun kokemuksesta. Ja yleensä töissä käyvä tummaihoinen on sieltä kunnollisesta päästä.
En väitä että heillä aina isompi on, mutta taitavammin he sitä käyttävät kuin moni kotimainen. Että ei ole sellainen pikainen ryskytys pohjaan asti. Olen toki tavannut työssäni sopeutumisavustajana useita heikäläisiä, mutta lähemmin tutustunut kahteen. Ihan tavallisia ihmisiä hekin ovat. Yhtä oudoilta mekin näytämme heille heidän kotimaassaan.
Mitä kauhistelit? Oliko siinä jotakin outoa, että toinen oli naimisissa? Oliko siinä jotakin outoa, että toinen oli alkujaan ulkomaalainen?
Ei yhtään outoa kun työntää ulkolaisen löylykauhan perseeseen
Eihän tuossa ole mitään muuta outoa,kuin että aloittaja ei huomaa miten hölmöksi ääliöksi itsensä paljastaa.Hyvä juttu,että rouva sai kunnolla naida.