Näin kesällä olet aina erityisesti mielessäni (niinkuin nyt et muka muutenkin aina olisi), olihan se kesäaikaa kun ensi kerran tavattiin sinun työpaikallasi. Siitä on jo 7 vuotta - voitko uskoa, jo 7! Olit minulle aina niin hyvä ja kärsivällinen, rauhoitit tällaisen jännittäjän, jonka jännitys johtuikin sitten viimeiset ajat sinusta, mutta en sitä uskaltanut silloin sanoa. Pelkäsin, ettet halua enää "tehdä yhteistyötä" kanssani. Yritin piilottaa ihastumiseni, vaikka sen jo ehkä silloin arvasitkin.
Jälkeenpäin olen miettinyt mikä minut sai ihastumaan ja kuvittelemaan välillemme jotain tunteita. Tulin siihen tulokseen, että se johtui siitä, että kanssasi tunsin olevani turvassa. Joku huolehti minusta koko ajan, eikä minun tarvinnut koko aikaa olla itse vastuussa kaikesta. Ehkä se turvallisuuden tunne oli valheellinenkin...
Sinähän teit vaan työtäsi ja olit vain sen takia seurassani. Tuskin siinä sinun puoleltasi mitään sen kummempia tuntemuksia oli, vai oliko? Kuvittelinko kaiken, kun joskus tuntui, että sinäkin..?
Olet sellaisessa ammatissa, että sinuun varmasti ihastutaan usein. Työn takia joudut olemaan ystävällinen kaikille ja monet varmasti, minä mukaan lukien, ymmärtävät ystävällisyytesi väärin ihastuksissaan. Pettymys on karvas pala niellä kun sitä tajuaa, että tavallaan esität vain roolia työssäsi. Se ihminen työn ulkopuolella saattaa vähät välittää niistä työssään tapaamistaan ihmisistä, eikä halua olla heidän kanssaan enää koskaan missään tekemisissä.
Tuon kesän jälkeen näimme muutaman kerran siten, että paikalla oli joku muukin. Kohtaamiset olivat aina jollain lailla sinun puoleltasi kiusallisen oloisia, niinkuin et olisi halunnut nähdäkään minua enää tai et tiennyt mitä sanoa minulle, joten lopulta päätin pysyä poissa silmistäsi kokonaan. En halua väkisin tunkea lähellesi, kun seuraani ei kerran kaivata. Yritin varovasti muutaman kerran ottaa yhteyttä, mutta en saanut vastakaikua. Eihän meistä pariksi olisikaan ollut, mutta olisin vain halunnut pitää sinut jollain lailla elämässäni mukana, vaikka sitten vain ystävänä.
Sinä et halunnut. Siihen minun oli sitten tyytyminen, hiljaisuuteen. Sydäntä särkee vieläkin, kun joskus mielessäni juttelen sinulle. Välillä tulee ihan mahdoton halu saada jutella kanssasi ihan kaikesta, mutta muisto aiemmista epäonnistuneista yhteydenotoistani estää minua ottamasta enää ikinä yhteyttä. Olisin vain häiriöksi, olisin vain rasittava roikkuja. Sinulle linja on kuitenkin aina avoinna, jos vaan haluat yhteyden.
Jälkeenpäin olen miettinyt mikä minut sai ihastumaan ja kuvittelemaan välillemme jotain tunteita. Tulin siihen tulokseen, että se johtui siitä, että kanssasi tunsin olevani turvassa. Joku huolehti minusta koko ajan, eikä minun tarvinnut koko aikaa olla itse vastuussa kaikesta. Ehkä se turvallisuuden tunne oli valheellinenkin...
Sinähän teit vaan työtäsi ja olit vain sen takia seurassani. Tuskin siinä sinun puoleltasi mitään sen kummempia tuntemuksia oli, vai oliko? Kuvittelinko kaiken, kun joskus tuntui, että sinäkin..?
Olet sellaisessa ammatissa, että sinuun varmasti ihastutaan usein. Työn takia joudut olemaan ystävällinen kaikille ja monet varmasti, minä mukaan lukien, ymmärtävät ystävällisyytesi väärin ihastuksissaan. Pettymys on karvas pala niellä kun sitä tajuaa, että tavallaan esität vain roolia työssäsi. Se ihminen työn ulkopuolella saattaa vähät välittää niistä työssään tapaamistaan ihmisistä, eikä halua olla heidän kanssaan enää koskaan missään tekemisissä.
Tuon kesän jälkeen näimme muutaman kerran siten, että paikalla oli joku muukin. Kohtaamiset olivat aina jollain lailla sinun puoleltasi kiusallisen oloisia, niinkuin et olisi halunnut nähdäkään minua enää tai et tiennyt mitä sanoa minulle, joten lopulta päätin pysyä poissa silmistäsi kokonaan. En halua väkisin tunkea lähellesi, kun seuraani ei kerran kaivata. Yritin varovasti muutaman kerran ottaa yhteyttä, mutta en saanut vastakaikua. Eihän meistä pariksi olisikaan ollut, mutta olisin vain halunnut pitää sinut jollain lailla elämässäni mukana, vaikka sitten vain ystävänä.
Sinä et halunnut. Siihen minun oli sitten tyytyminen, hiljaisuuteen. Sydäntä särkee vieläkin, kun joskus mielessäni juttelen sinulle. Välillä tulee ihan mahdoton halu saada jutella kanssasi ihan kaikesta, mutta muisto aiemmista epäonnistuneista yhteydenotoistani estää minua ottamasta enää ikinä yhteyttä. Olisin vain häiriöksi, olisin vain rasittava roikkuja. Sinulle linja on kuitenkin aina avoinna, jos vaan haluat yhteyden.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.