Vielä kiukaista

Työskentelin useita vuosia metallin kierrätyksessä ja siellä näin tämän kiuas-asian "livenä", olinhan aitiopaikalla sitä seuraamassa. Kaksi hallitsevaa merkkiä hallitsi sielläkin ja olivat suoraansanottuna aina aivan paskana vaikkeivat usein kovin vanhaa mallia olleetkaan. Muista merkeistä Mirva oli halpismerkki jota alkuun oli älyttömästi, sitten ne kai jo loppuivat koko Suomesta. Imatra oli siitä outo merkki että ne olivat kaikki ehjiä, vain arinat oli poistettu. Mietin usein miksi kyseiset kiukaat oli hylätty? Valurauta-Kotaa ja samoin Misaa tuli kierrätykseen vain joitakin kappaleita. En osaa sanoa johtuiko siitä ettei kyseisiä merkkejä ollut paljoa alueelle myyty vaiko kestävyydestä? Ainoastaan yhteen Veto-kiukaaseen törmäsin ja sen tarinan tunsin. Kerron sen nyt.
Tätini asui miehensä Arvon kanssa Espoossa. Kävimme siellä vanhempieni kanssa silloin tällöin ja aina miehet saunoivat niin että henki oli lähteä. Arvolla oli Veto-kiuas(jo joskus 70-luvun alussa) josta hän oli ylpeä. Isäni myös kovana saunojana arvosti Arvon kiuasta. Vuodet vierivät ja sama kiuas toimi löylynantajana kunnes Arvo kuoli. Oli 90-luvun puoliväli. Tätini ilmoitti myyvänsä talon ja muuttavansa takaisin Itä-Suomeen. Isäni oli ostanut talon muutamaa vuotta aiemmin ja talon mukana tulleeseen Narviin hän ei ollut tyytyväinen. Niinpä hän eräänä aamuna kiskoi Narvin irti hormista ja raahasi sen pakettiautoon. Seuraavana päivänä saunassamme oli Veto-kiuas jonka tunnistin Arvon kiukaaksi. Kysyin myös isältäni onko tuo Arvon kiuas ja vastaus oli, on.
Kuusi vuotta sitten isäni myi talon ja muutti kerrostalo-osakkeeseen. Eräänä päivänä eteeni töissä ilmestyi tutun näköinen Veto-kiuas. Tunnistin sen samaksi. Valitettavasti sitä oli kohdeltu niin kaltoin etten enää viitsinyt pelastaa sitä. Olen miettinyt mikähän kiuas nyt uudella isännällä on Arvon Vedon paikalla? Ehkä sen jonain päivänä kysyn.