Tämän palstan kirjoittajille

Ruuneman

Löysin tämän palstan kirjoituspaikakseni kauan sitten. Runsaasti oli ystävällisiä ja osaavia kirjoittajia. Heittäydyin mukaan runoineni kaikkineni ja sain jonkinlaista suosiota, mutta myös moitetta osakseni.

Kun häiriöt kasvoivat lähes määrättömiksi, ryhtyi ylläpito etsimään palstalle sheriffiä. Ilmoittauduin tehtävään ja suostumus tuli oitis.

Sheriffin tehtävässä piti poistaa pahimmat häiriöviestit ja vihat kohtaani lisääntyivät. Silloisten loukkausten rinnalla ovat nykyiset mollaukset kuin pyhäkoulussa kirjoitettuja. Joku pahimmista pyysi tosin myöhemmin anteeksi tekstejään.

Nyt on minunvuoroni sanoa jotain

Jonkin verran kokeneena jaenemmän kirjoittaneena olisi pitänytymmärtää, ettei rraskaassatyössä voi saavuttaa kirjoitustaitoa.parhaimmillaan. Eivätainakaan kaikki.

2

145

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • osaamaton

      Nythän on enää yksi osaaja sinun lisäksi. Eiköhän se ole jo tullut selväksi kaikille, voidaan me loputkin häipyä jotta saatte ihan kahdestaan tasoa pitää yllä.

    • reppuriika

      On kiva että nykyään on tällainen mahdollisuus olla yhteydessä kanssaihmisiin. Surullista, että olet saanut noin paljon lokaa ja ymmärtämättömyyttä. Ei meistä kukaan puhu samanlaista kieltä. Kun elin lapsena maalla ja yksi useammalla kylällä opettajana työskennellyt henkilö sanoi, että jopa lähinaapurikylässä murre-eron voi havaita. Kieli muuttuu nopeasti.
      Ja luulisi jo näin kypsien ja elämää kokeneiden joukossa löytyvän sen verran fiksuutta, että ei aleta kiusaamaan toisia. Ei kai täällä ole tärkeintä kielen taitaminen vaan, että vaihdetaan ajatuksia. Tämähän on sitä arkista rupattelua.
      Monia vaivaa yksinäisyys, ja katkeruus. Pitää purkaa pahaa oloa ja turhautuneisuutta Suomi24-palastoilla. Ja kun ei osaa tai sanaa saa suustaan kasvotusten, niin päästelee sitten sontaa naamion takaa.
      Toivon sinulle Ruuneman edelleen rikkaita ja mielenkiintoisia hetkiä harrastuksesi parissa.
      Olen vasta 60-vuotias, mutta yleensä tulen juttuun itseäni hieman iäkkäämpien seurassa.
      Olen sitä mieltä että kyllä seriffit tulisi olla näillä palstoilla. Menee muuten lapanen kädestä ja näillä näkee ihan hirveää törkyä. Varmaan sen vuoksi moni jättää nämä jutut ja palstat hiljenee.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      82
      1310
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      44
      938
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      362
      767
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      132
      720
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      53
      683
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      656
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      648
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      615
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      602
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      594
    Aihe