Sisätilojen lakkaus

AiristonSeisoja

Sisätilojen puuosat alkaa olla hieman haalistuneet ja osittain omastakin syystä johtuen naarmuuntuneet. Veneen saatuani hankasin tiskiharjalla koko veneen sisustan puhtaaksi mustista pilkuista (hometta?). Paikoin vaneri/puupinta otti nokkiinsa.

Tuossa olisi puuhasteltavaa, mutta miten lähteä liikkeelle. Osittain varmaan voi vaan hivasta hienolla santapaperilla ja lakata päälle, mutta osittain menee varmaan purkuhommiksi ja siten talveen.

Turkki on sitten jo kulunutkin, joten vaatinee reippaamman hionnan, mutta tuo on tiikkiviilutettua vaneria, joten hiontavaraa ei liene paljoa?

Kysymyksiä:

1. Onko koko hommassa järkeä. Lähinnä sitä meinaan, että onko joku saanut kohtuullisella vaivalla aikaiseksi siistin kädenjäljen. Pelottaa, että kohtuullinen pinta menee huonoksi. voisin vaikka kesälomalla aloitella homman ja jatkaa talvella verstaalla. Tykkään puuhastella tuollaisia pieniä hommia, mutta kun kädentaidot on toistaiseksi aika vaatimattomalla tasolla :)
2. Mitä lakkaa/vahaa kannattaa suosittelette?


pinta on suurinpiirtein kuvan luokkaa. Tuollaista määrää mustaa ei ole missään, mutta muuten. Eikä siis ole minun vene vaan satunainen netistä napattu.

http://www.yachtbroker.dk/_publicPics/boats/54645B2F19E842E3AEEA7E435E8704F.JPG

18

4409

    Vastaukset 18

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • R33BlueEyes

      1. On järkeä. Siisti itse lakattu pinta näyttää ja tuntuu hyvältä ja siitä tulee hyvä mieli. Käytettyjä työtunteja ei siten mieti lainkaan.

      2. Itse käytin Teknoksen erikoislakkaa ja työvaiheet suurinpiirtein näin: Ensimmäisenä hioin vanhat lakat pois koneellisesti karkeudella 120 (Fein imuri liitettynä pyöreä kiekko) ja viimeistelin työn käsin paperilla 150 niin, että kaikki mahdolliset naarmut saatiin pois. Sen jälkeen alkoi monikerroslakkaus välihionnoilla. Vanhaassa veneessäni oli teak-sisustus ja ennen ensimmäistä lakkausta pyyhin pinnat vielä asetonilla. Ensimmäinen lakkakerros ohennettuna 20 %. 4 kerrosta kiiltävää ja 2 kerrosta himmeää. Kevyet välihionnat 400 paperilla. Se harmaa paperi toimi tuossa parhaiten. Kaikkiin lakkakerroksiin lisäsin aavistuksen ohenninta paremman levitettävyyden takia. Valmis pinta tuntui käteen samettiselta.

      Kuvia:
      http://tinyurl.com/hza678h
      http://tinyurl.com/zufukek

    • AiristonSeisoja

      Voisitko hiukan avata työtunteja/veneen kokoa? Teakia tuo ei mulla varmaan ole, joten siinä mielessä hiukan eri. Teakin lakkaus on ilmeisen tarkkaa touhua sen rasvaisuudesta johtuen.

      • R33BlueEyes

        Tuo vene oli 27 jalkainen ja lakkasin vain osan salongista. Päälaipio ja pöytä olivat varsin hyvässä lakassa ja moottorikoppaa en lakannut. Vanhan lakan poistoon meni pari iltaa. Lakkakerros oli varsin ohut. Lisäksi tuli paljon vanhojen reikien tulppauksia jne. Biltemasta sai valmiita tulppia. Nuo lakkauskerrat olivat luokkaa 1,5 h/kpl kun tuli tuo välihionta mukaan.


    • seppomartti

      Uusintalakkaus pitäisi tehdä ennen kuin lakkakerrokset ovat rikki. Säästäisi paljon aikaa ja vaivaa. Rikkinäisen lakkauksen paikoittainen hionta puulle tuottaa kirjavan pinnan. Lakan kokonaan poistaminen voi olla kuumailmapuhaltimella nopein mutta jotkut 2-komponenttilakat eivät lähde sillä, eikä maalinpoistoaineillakaan. Pinta on yleensä viilutettu 0.6-1,5 mm viilulla. Tummien kohtien hiominen vaaleaksi voi herkästi mennä läpi viilun ennen kuin tummuus vaalenee. Oksaalihapolla vaalentaminen toimii teoriassa, käytännössä ei juurikaan. Hypokloriittia olen kokeillut myös, tulos oli myös vaatimaton.
      Lakoista on yhtä monta mielipidettä kuin lakkaajaa. 2- komponenttilakoista olen palannut 1-K lakkoihin kahdesta syystä: 2-K on kovaa ja kolhiminen murtaa pahemmin. 2-K on hankalampaa käyttää. Teakissa 2-K voi olla varmempi valinta, mahonkiin ja kirsikkaan en ole enää käyttänyt. Lakkakerroksen paksuuden kasvattaminen on "märkää märälle" tekniikalla parempi ilman välihiontoja.

      • Koulutettu veneenrakentaja suositteli tiikkiin 1-komponenttista, koska se imeytyy edes vähän, kun taas 2-komponenttinen kovettuu niin nopeasti ettei se ehdi tiikkiin imeytyä.


    • MitaanTietamaton

      Minustakin hionta ja lakkaus kannattaa. Jättäisin homman talveen, jos sisätilan saa lämpimäksi. Tulee kuitenkin sotkua ja pölyä, ettei veneen käyttö samalla tahdo onnistua. Eri asia, jos vene on kesän maissa.

      Viilussa pitää olla varovainen, mutta värierot haittaavat minusta aika vähän, kun pinta on lakattu. Samoin jostain reunasta sain viilua lähes puhki, mutta siistimpi se on silti kuin ennen.

      Ahtaissa kulmissa sain hionnan onnistumaan parhaiten puutikkuun kierretyllä hiekkapaperilla, jota täristin kolmikulmaisella hiomakoneella.

      http://www.biltema.fi/fi/Vapaa-aika/Retkeily/Keittio-ja-vesi/Sytykkeet-2000036712/

      • AiristonSeisoja

        Totta, taidan jättää homman keväälle. Lämmintä säilytyspaikkaa ei ole. Kaikki tavarat on pois veneestä niin pölyt on helpompi siivota pois. Liikaa sotkua ja kamojen vekslaamista, jos nyt aloittaa. Kiitos vinkeistä!


      • seppomartti

        Kulmiin aika hyvin toimii Boschin pikkukolmiot 190 ja 80.
        Teakiin olen käyttänyt Epifanes teakin ja rasvaisen puun erikoislakkaa. On 1 -komponenttista, lienee puuöljyjä ja hartsia sisältävä. Välimeren olouhteissa kestänyt ulkosalla 12kk/v. useita vuosia. 2- komponenttilakkaus teakiin ei ulkotiloissa ole minulta oikein onnistunut vaikka ohentelin. Muutaman vuoden näytti hyvältä ja sitten irtosi levynä. Swanien ja Balticien sisätilojen teakin lakkausta voi vain ihmetellä.


      • R33BlueEyes

        Oma lakkaus onnistui ehkä sen takia niin hyvin, koska tein sen keväällä ja iltaisin. Ts. Lämpötila oli alhainen ja lakka (1K) kuivui hitaasti tasoittuen samalla hyvin. Mistään lakan irtoamisista tms. ei näkynyt mitään merkkejä. Mutta en tosiaankaan ollut oikomassa työvaiheista missään välisissä. Muistaakseni lueskelin jostain miten Swanien lakkaus tehdään ja yritin toimia samoin työvaihein. Huippulaadukas tasoittaja on tietysti tärkeä.


      • seppomartti

        Lakkaus iltaisin? Vanha perimätieto oli, että 1-2 tuntia ennen auringon laskua lopetetaan lakkaus suhteellisen kosteuden kasvaessa.


      • MitaanTietamaton
        seppomartti kirjoitti:

        Kulmiin aika hyvin toimii Boschin pikkukolmiot 190 ja 80.
        Teakiin olen käyttänyt Epifanes teakin ja rasvaisen puun erikoislakkaa. On 1 -komponenttista, lienee puuöljyjä ja hartsia sisältävä. Välimeren olouhteissa kestänyt ulkosalla 12kk/v. useita vuosia. 2- komponenttilakkaus teakiin ei ulkotiloissa ole minulta oikein onnistunut vaikka ohentelin. Muutaman vuoden näytti hyvältä ja sitten irtosi levynä. Swanien ja Balticien sisätilojen teakin lakkausta voi vain ihmetellä.

        Tuollaisesta pikkukolmiosta olen itsekin tykännyt. Sillä vaan puulle hiottaessa saa kulman toiseen reunaan paperin paksuisen uran helposti. Lisäksi kolmiopaperin reunat kuluu turhän äkkiä.

        Mutta tuolla kun päristää irtopaperia puutikun kanssa pääsi tosi tarkkaan jälkeen.


      • R33BlueEyes
        seppomartti kirjoitti:

        Lakkaus iltaisin? Vanha perimätieto oli, että 1-2 tuntia ennen auringon laskua lopetetaan lakkaus suhteellisen kosteuden kasvaessa.

        1.5. aurinko laskee Helsingissä klo 21:20. Ts. jos aloittaa klo 18 ja on valmis 19:30, kuten itse tein pitäisi olla selvillä vesillä. Veneen sisällä ei tosin lämpötila todennäköisesti laske yhtä nopeasti kuin kannella. Myös pohjaremontin yhteydessä huomasin ettei auringon lämmittämä runko ole hyvä tasaisen pinnan aikaan saamiseksi. Epoksit kuivuivat liian nopeasti ja pinta ei ehtinyt tasaantua.


    • yksitapa

      Omassa veneessäni (SW311) edellinen omistaja oli hionut vanhan lakkauksen pois ja käsitellyt vain tiikkiöljyllä. Nyt käsittelen puuosat keväisin tiikkiöljyllä kostutetulla kankaalla ja hyvältä näyttää. Homma sujuu nopeasti ja voi tehdä vaikka kylkien vahauksen lomassa kun odottelee vahan kuivumista. Jos pinnat ovat kuluneet voi
      ennen öljyämistä käsitellä Hempelin Teak restorer:illa.

    • Kannattaa lakata. Jos nyt on "kiire" vedä vain kevyt hionta ja yksi kerros lakkaa "suojaksi" niin, että pinta ei enää enemmän ota nokkiinsa ja tee talven aikana kunnollinen putsaus.

      Rikkinäiset halkeilleet ja tummuneet kohdat kannattaa ottaa auki kuumailmapuhaltimella ja skraballa, sitten varovainen hionta 120-180 laikalla ja varoa hiomasta pintaa puhki. Epäkesko isoille pinnoile ja kolmiomainen pienille. Yllättävän tehokas ja hyvä on ollut tuo mirkan käsihiontasetti. Siihen saa abranet verkon paikoilleen ja haukkaa todella hyvin. Tänä vuonna en itse käyttänyt Feiniä ollenkaan, vaan vetelin tuolla kaikki ahtaat paikat.

      http://www.heater.fi/fi/catalogsearch/result/?q=käsihionta

      Lakkoja olen kokeillut itse ihan kaikki läpi. Epifanes kausi on nyt menossa päällä. Nautorillakin käyttävät noita. Ensin alle Rapidcoatia muutama kerros

      http://www.heater.fi/fi/epifanes-rapidcoat-pikalakka-750ml.html

      Ja Rubbed efectiä kerta kaks perään.

      http://www.heater.fi/fi/epifanes-rubbed-effect-lakka-1l.html

      Muista ohentaa lakkaa olosuhteiden mukaan ja osta HYVÄ pensseli.

    • Komposiittipaneelia

      kaikki puuosat kannattaa vaihtaa puun näköisiin komposiitteihin/muoviin. painoa säästyy ihan sikana,ei haalistu,kestää vettä jne jne :D

      • seppomartti

        "Painoa säästyy sikana": Yli 12m purjeveneessä painoa säästyy 80-100kg jos khayafaneeri korvataan vaahdolla, mikä on puuviilulla pinnotettu. Hintaa tulee materiaaliin lisää 2-3000€. Siitä voi arvioida kannattaako..


    • AiristonSeisoja

      Juu ja sunwindiä tässä ehostetaan. Kyllä purjehdusominaisuuksien parantaminen pitää aloittaa jostain muusta kuin painon vähentämisestä. Oma ajatus pitkällä aikavälillä on veneen vaihtaminen.

      • AiristonSeisoja

        Mitä sitä oikeastaan sisustamaan ollenkaan. Tehdään sunwindistä kilparaaseri purkamalla sisusta kokonaan :D


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      93
      845
    2. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      148
      797
    3. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      60
      682
    4. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      47
      664
    5. Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."

      Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y
      Tanssii tähtien kanssa
      25
      663
    6. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      46
      634
    7. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      44
      597
    8. Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla

      Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä
      Lapua
      29
      532
    9. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      31
      531
    10. Oot komea

      etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n
      Ikävä
      20
      523
    11. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      27
      516
    12. Se oli molemminpuolinen limerenssi

      Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭
      Ikävä
      81
      479
    13. Jonkun mussukka ajanu rallia

      S- Marketilla. Vautsi vau.
      Hyrynsalmi
      6
      476
    14. Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan

      Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee
      Maailman menoa
      404
      470
    15. Onko kaivattusi

      Hoikistunut?
      Ikävä
      30
      446
    16. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      44
      441
    17. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      29
      431
    18. Rydman, herätys!

      "Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski tienasi kiinteää palkkaa 445 891 euroa ja lisiä 72 157. Kuukausipalkka oli 3
      Maailman menoa
      63
      420
    19. En laita sulle viestiä

      Toivottavasti ymmärrät jo mies hyvä, että en tule koskaan laittamaan sulle viestiä enkä soittamaan sulle. Minusta ei sii
      Ikävä
      39
      414
    20. Helena Ahti-Hallberg napauttaa - Näin hän kommentoi Vappu Pimiän TTK-lähtöä

      Vappu Pimiä jätti Tanssii Tähtien Kanssa -juontajapestin viime kauden lopuksi. Nyt on erilainen kausi, kun Pimiä ei ole
      Tanssii tähtien kanssa
      4
      401
    Aihe