puolustusvoimat=)

Ei voi kuin nauraa tälle nykyiselle armeijalle,kaikenlaisia pellejä pullollaan.Yksi omituisimmista tämä naisten vaatteisiin pukeutuva homo,median lemmikki tietysti.Yksi on Torsti Siren,piilohomo joka sekoilee facebookissa päivittäin.Tällaisten hyypiöden varassa maanpuolustus,sallinette minun nauraa.kiitos.
257
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Sotilaat Suomessa on homoja. Mitä korkeampi positio sitä suurempi homo on. Siellä telttaleireillä vaan vedellään junassa menemään.

Onneksi oma armeija on ohi jo aikapäiviä sitten. Suosittelen heteroille siviilipalvelusta. Tlettailusta homojen kanssa ei synny mitään hyvää.

Äänestä

Ei ole sen varassa maanpuolustus. Jokainen puolustaa maataan itse omalla tavallaan. Minä en ole sotilasvalaa tehnyt NATOon joten poltan sotilaspassin välittömästi sinäpäivänä kun Suomi liittyy NATOon. Luovun vaikka kansalaisuudestani jos tarve vaatii.

NATOon liittyminen kun olisi minun näkemykseni mukaan itsenäisyydestä luopumista. Jenkkien tukikohtia tulisi tänne useita samantien. Ei Suomi ole NATOlle muuta kuin alusta, pelkkä paikka. Ei jenkkejä kiinnosta suomalaisten kohtalo sen enempää kuin vietnamilaisten, afganistanilaisten tai irakilaisten. Minä en ole amerikkalainen, enkä aio sellaiseksi tullakaan. Ne jotka haluavat olla amerikkalaisia sopii muuttaa sitten sinne.

Kaikki nämä ääliöt jotka puhuvat "eurooppalaisista arvoista" eivät todella tiedä mistä puhuvat. Euroopan maat joko jenkkien johdolla tai ilman, ovat tunkeutuneet itsenäisiin maihin niin monta kertaa ettei perässä enää pysy. Tapattavat kohta koko Suomen kansan vain taloudellisten etujensa vuoksi. Suomi on Suomi, ei Britannia, ei Saksa, eikä varsinkaan Yhdysvallat. NATO silmukka kiristyy Venäjän ympärillä, ja miksi?

Venäjä ei ole ollut uhka kenellekään tämä nyt on lapsillekin selvää. NATO on sen sijaan aikamoinen uhka. Ei ole tässä viimeaikoina hyökännyt kuin muutamaan itsenäiseen valtioon eikä taida lopettaa ennen kuin Venäjä ja Kiina on muserrettu.

Vain tietynlainen idiootti voi olla NATO jäsenyyden kannalla, mutta vaatii jo täydellistä aivokuolleisuutta arvostella kaupankäyntiä ja investointeja NAAPURIN kanssa. Aivokuolleiden määrä maailmassa ei kun lisääntyy ja lisääntyy.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


taaksepoistu kirjoitti:

Ei voi kuin nauraa tälle nykyiselle armeijalle,kaikenlaisia pellejä pullollaan.Yksi omituisimmista tämä naisten vaatteisiin pukeutuva homo,median lemmikki tietysti.Yksi on Torsti Siren,piilohomo joka sekoilee facebookissa päivittäin.Tällaisten hyypiöden varassa maanpuolustus,sallinette minun nauraa.kiitos.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu