ms-tautiko?

Oiree alkoivat pari kuukautta sitten. Tunsin varpaissa jotain outoa puutumista ja pistelyä, hyvin vähän kuitenkin. Sitten oireet pahenivat. Huomasin suihkussa että vesi tuntui erilaiselta varpaisiin. Sitten sormi alkoi samalta puolta puutumaan ja lopulta poskikin. Menin terveyskeskukseen, jossa otettiin kaikki mahdolliset verikokeet ja tehtiin kävelytestejä, tuntotestejä jne. Kokeissa ei löytynyt mitään. Sain lähetteen neurologille? Pelottaa todella paljon. Nyt tuntuu pahimmalta jalassa, ei muualla enää. Käyn hierojalla joka sanoi että selkäni ja hartiani ovat aivan kivikovat. Teen päätetyötä ja niskasäryistä ja vaivoista on ennenkin ollut haittaa. Kerran korvani soi pari kuukautta ja sekin johtui niskoistani, jotka olivat täydellisesti jumissa. Voivatko puutumiset johtui siitä että joku hermo vaikkapa on jumissa?
86150
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

En usko että on kysymys mistään taudista. MS-tautiin liittyy myöskin huimauksen tunnetta ja asioiden näkymistä kahtena. Turhaan itseäsi pelottelet tuolla asialla, lääkäri varmasti löytää sinusta sen oikean taudin, jos sinulla sellaista onkaan. En halua vähätellä, mutta nuo oireet voivat olla seurausta stressistä, huonosta nukkuma-asennosta tai ihan tavallisesta puutumisesta. Tsemppiä sinulle ja koita jaksaa äläkä hermoile liikaa.

Äänestä

Mulla oli täysin samat oireet kun sulla. Tunnottomuutta jaloissa ja käsissä. Niskan lihakset jumissa ja erittäin jäykkä. Poskessa kolmoishermosärkyä. Lääkäri passitti neurologille ja otettiin selkäydinpunktio ja kuvattiin päänuppi. Mitään ei löytynyt vaan sain viikon kestävän päänsäryn (jotain aivan järkkyä) selkäydinpunktiosta, niin ettei pystynyt seisomaan ollenkaan ja oksennus lensi jos vaikka vessassa kävi. Kaikki oli niskalihasten syy.

Äänestä
  • MITEN JUMITUTUNEET NISKAT VAIKUTTAA JALKOIHINKIN?MULLA NISKAT OLLEET MONTA VUOTTA JUMISSA JA HIERONTA EI AUTA MUT MILLAISIA JALKAJUTTUJA SULLA ELLEN AIHEUTTAA NISKAJUMITUS?

    Äänestä

  • MaiTu kirjoitti:

    MITEN JUMITUTUNEET NISKAT VAIKUTTAA JALKOIHINKIN?MULLA NISKAT OLLEET MONTA VUOTTA JUMISSA JA HIERONTA EI AUTA MUT MILLAISIA JALKAJUTTUJA SULLA ELLEN AIHEUTTAA NISKAJUMITUS?

    Niskajumi vo todella tuntua jaloissa saakka, tiedän kokemuksesta. Itselläni oli niska-hartia juttu n. 10v sitten niin jumissa, että selkäranka jo vääntyi vika asentoon... Vasen käsi, rinta , jalka ja kasvot puutuivat ja jalkaan ja käteen "veti". Onneksi ei Ms-tautia ollut, ei kyllä sitä epäiltykään. Kävin kaikenl. hoitoja sairastin n. 4kk ( eli poissa töistä), onneksi pääsin kuntoutukseen... pää oli jo vinossa olkapäälle päin, kaapista en saanut edes astioita jne. Rääkkäämällä sain itseni kuntoon, hyvä niin!

    Äänestä

Moi,
Oireet sopivat Guillen-barren sydroomaan eli
akuuttiin polyneuropatiaan.Itse sairastin taudin
reilu vuosi sitten. Oireet alkoivat juuri veden
tuntumiselta oudolta käsiä pestäessä.
Tauti "pahenee" 4-6 viikkoa ja sitten alkaa toipuminen. Oireina ovat käsien ja jalkojen
puutuminen, voimattomuus ja tunnottumuus.Myös kasvoihin tulee em oireita sekä mahdollisesti
hengityslihaksiin josta johtuen lääkärille on syytä mennä ajoissa.Itsellä oli hengenahdistusta
ikään kuin allerginen reaktio mutta suihkeet eivät
vain auttaneet.Myös muu kroppa tuntuu kuin selkään saaneelta ja on tasapaino ym ongelmia.
GBS on monia eri asteisia aina pienestä pistelystä
4-raaja halvaukseen asti.Myös halvaustiloista on kuitenkin hyvät paranemisennusteet.Itse menetin lähes kävelykykyni mutta sitten toipuminen jo alkoikin.Toipuminen vie aikaa ja itselläkin on vielä oireita silloin tällöin.Työkuntoiseksi toipuminen vei n.3kk. Verikokeet eivät näytä mitään vikaa,mutta selkäydinnäytteestä
voi havaita kohonneet proteiinitasot.Diagnoosi
vahvistetaan hermoratakokeilla.Joten kysy
tohtoriltasi voisiko tämä olla kyseessä.Ja muista
että kyseinen sairaus on voimia vievä mutta paranemisennusteet ovat hyvät!!En ole lääkäri,eikä tapauksesi välttämättä ole gbs
mutta sopivat vain omiin kokemuksiini.Itse pelkäsi myös ms-tautia tai muuta vakavaa.Kyllä
se siitä!!!
ks http://www.guillain-barre.com/
tai http://www.jsmarcussen.com/gbs/uk/uk_index.htm

Äänestä
  • Hei, saitkos selville mikä aiheutti sulla Guillen barren syndrooman ? Miten kauan kesti oireiden pahenemisjakso ? Saitko jotain hoitoja, plasmanvaihtoa tms ? Seurataanko paranemisesi edistymistä esim. ENMG:n avulla ?
    Mulla alkoi samankaltaiset oireet loppukesästä ja jatkuivat pikkuhiljaa pahentuen noin 3-4 kk, jonka jälkeen oireet on vähitellen helpottunu. MS-tautia pelkäsin monta kuukautta, mutta magneettikuvat olivat onneksi OK. Mulla oireiden alkua edelsi Havrix-rokote ja pitkä flunssa, joten GBS kai aika mahdollinen ? Täytyypi vaan odotella mitä selkäydinnäytteen tulokset sanovat.

    Äänestä

Voi johtua vaikkapa välinlevynpullistumista. Toivottovasti neurologi tekee lähetteen selkärangan magneettikuvaukseen.

Äänestä
  • ..alkoi MS-tauti samantyyppisillä oireilla. Mutta ei se tarkoita, että sinulla olisi kyseinen sairaus. Voip melkein olla mitä tahansa. Odottele rauhassa, että tutkitaan ja diagnosoidaan ja hätäile vasta sitten:)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pelokas kirjoitti:

Oiree alkoivat pari kuukautta sitten. Tunsin varpaissa jotain outoa puutumista ja pistelyä, hyvin vähän kuitenkin. Sitten oireet pahenivat. Huomasin suihkussa että vesi tuntui erilaiselta varpaisiin. Sitten sormi alkoi samalta puolta puutumaan ja lopulta poskikin. Menin terveyskeskukseen, jossa otettiin kaikki mahdolliset verikokeet ja tehtiin kävelytestejä, tuntotestejä jne. Kokeissa ei löytynyt mitään. Sain lähetteen neurologille? Pelottaa todella paljon. Nyt tuntuu pahimmalta jalassa, ei muualla enää. Käyn hierojalla joka sanoi että selkäni ja hartiani ovat aivan kivikovat. Teen päätetyötä ja niskasäryistä ja vaivoista on ennenkin ollut haittaa. Kerran korvani soi pari kuukautta ja sekin johtui niskoistani, jotka olivat täydellisesti jumissa. Voivatko puutumiset johtui siitä että joku hermo vaikkapa on jumissa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu