Poliisi tutustunut risunjemmaajan videoon

134

1830

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jarza_72

      Huvittava video, heheheeh! Siis jos joku esittää mielipiteen, niin siksi viedään ase?

    • julle543

      Ketjun aloittaja vois mennä nissenin pokamarkkinoille. Kouvolansanomissa poliisi nimenomaan kieltää vieneensä risu ukolta aseita.

      • Eipä kiellä muutakuin peruuttaneensa aseluvan. Opettele lukemaan.

        "vihjeen saatuaan poliisi tutustuu aineistoon, suorittaa tarvittaessa tutkinnan ja kuulee luvanhaltijaa.

        Aseet voidaan myös ottaa haltuun selvittelyjen ajaksi, vaikka lupaa ei olisi peruttu".


      • Julle543

        Tässä muutama suora lainaus Kouvolan sanomien sivulta.

        "Kouvolan Sanomat sai keskiviikkona vinkin, jonka mukaan videolla esiintyvän henkilön aselupa olisi peruttu tapauksen takia.
        Nyyssönen vastaa poliisin lupapalveluista. Hänen mukaansa tällaista päätöstä ei ole tehty."

        "Valtakunnallisesti poliisi on joissain tapauksissa perunut henkilön aseluvan verkkovideon perusteella. Marko Nyyssösen mukaan luvan peruminen etenee siten, että vihjeen saatuaan poliisi tutustuu aineistoon, suorittaa tarvittaessa tutkinnan ja kuulee luvanhaltijaa.
        — Aselupa voidaan perua esimerkiksi silloin, jos luvanhaltijan terveydentila tai käyttäytyminen katsotaan luvan pitämiseen sopimattomaksi. Aseet voidaan myös ottaa haltuun selvittelyjen ajaksi, vaikka lupaa ei olisi peruttu."



        Arvon kouvolaleaks selitä meille muille seuraava asia.
        Aloituksessasi lukee seuraavaa
        "Hehehe... pari käsiasettakin kuulemma viety."

        jälkimmäisessä kirjoituksessasi lukee.
        "Eipä kiellä muutakuin peruuttaneensa aseluvan. Opettele lukemaan."

        Kerro meille muille palstan käyttäjille valehteleeko poliisi Nyyssönen Kouvolan sanomien toimittajalle. Poliisi Nyyssönen kertoo, että päätöstä aseluvan viemiseksi ei ole tehty eli aselupaa EI OLE VIETY. Missään ei myöskään lue, että poliisi olisi takavarikoinut aseita.

        Läheppä vaan kipin kapin rillejä hankkimaan :DDDD


      • Julle543 kirjoitti:

        Tässä muutama suora lainaus Kouvolan sanomien sivulta.

        "Kouvolan Sanomat sai keskiviikkona vinkin, jonka mukaan videolla esiintyvän henkilön aselupa olisi peruttu tapauksen takia.
        Nyyssönen vastaa poliisin lupapalveluista. Hänen mukaansa tällaista päätöstä ei ole tehty."

        "Valtakunnallisesti poliisi on joissain tapauksissa perunut henkilön aseluvan verkkovideon perusteella. Marko Nyyssösen mukaan luvan peruminen etenee siten, että vihjeen saatuaan poliisi tutustuu aineistoon, suorittaa tarvittaessa tutkinnan ja kuulee luvanhaltijaa.
        — Aselupa voidaan perua esimerkiksi silloin, jos luvanhaltijan terveydentila tai käyttäytyminen katsotaan luvan pitämiseen sopimattomaksi. Aseet voidaan myös ottaa haltuun selvittelyjen ajaksi, vaikka lupaa ei olisi peruttu."



        Arvon kouvolaleaks selitä meille muille seuraava asia.
        Aloituksessasi lukee seuraavaa
        "Hehehe... pari käsiasettakin kuulemma viety."

        jälkimmäisessä kirjoituksessasi lukee.
        "Eipä kiellä muutakuin peruuttaneensa aseluvan. Opettele lukemaan."

        Kerro meille muille palstan käyttäjille valehteleeko poliisi Nyyssönen Kouvolan sanomien toimittajalle. Poliisi Nyyssönen kertoo, että päätöstä aseluvan viemiseksi ei ole tehty eli aselupaa EI OLE VIETY. Missään ei myöskään lue, että poliisi olisi takavarikoinut aseita.

        Läheppä vaan kipin kapin rillejä hankkimaan :DDDD

        Aseet on haettu väliaikaisesti haltuun ja lupia ei ole peruutettu.

        Poliisi kieltää edelleen peruuttaneensa aseluvan, opettele lukemaan.


      • Selvennetään vielä.

        "Eipä kiellä muutakuin peruuttaneensa aseluvan".

        Eli poliisi ei edelleenkään kiellä mitään muuta tehneensä. Ainoastaan kieltää peruuttaneensa aseluvan. Luetaanko sulle selkokielisiä uutisia seuraavaksi?


        "Kouvolan Sanomat sai keskiviikkona vinkin, jonka mukaan videolla esiintyvän henkilön aselupa olisi peruttu tapauksen takia.

        Nyyssönen vastaa poliisin lupapalveluista. Hänen mukaansa tällaista päätöstä ei ole tehty".



        "pari käsiasettakin kuulemma viety".

        http://www.suomisanakirja.fi/kuulemma


      • Julle543

        Sä olet pelkkä hassu trolli joka ei voi myöntää olevansa väärässä. Kouvolan kaupungin ukot nauraa sulle joukolla


      • Justimus21

        Kouvolaleaks on perus hassu trolli. Niitä näkyy ja kuulee kiljuvan täällä kun Kouvola palstaa selailee



      • Funfunfun432

        On sulla kyllä hassut jutut. Mä ajattelin jo, että tosissaan selittelet asioita, mutta paljastuitkin perus tarinan iskijäksi. Niitähän täällä riittää. Ei muutakuin jatka samaa rataa. Oot perus hyää viihdykettä normi Kouvolalaisille. Muista tosin olla hienovarainen samoista asioista trollaavat paljastuvat nopeasti.

        "Aseet on haettu väliaikaisesti haltuun ja lupia ei ole peruutettu.

        Poliisi kieltää edelleen peruuttaneensa aseluvan, opettele lukemaan. "


      • titityyyyyyy

        perus kouvoloidi eli sekasin ku käkikello.


    • Ihmelogiikkaa

      Risu-ukko nolas itte ittensä? Ois käyttäytynyt aikuisen lailla nii koko suomi ei naurais hänelle.

      • Minustako video on mainio, se jakaa myös mielipiteitä. Taiteellisesti lahjakas näyttelijäkään ei kyllä samaa roolisuoritusta pysty tekemään roolisuorituksena. Ukon kannattaisi olla hyvillään, sillä hän on saanut faneja aika paljon.


      • Julle543

        Nyt juot vähemmän sitä kiljua niin ymmärrät jotain köyhän oikeasta elämästä. Köyhyys ei ole mitään taidetta vaan oikeaa epätoivoa.


      • Julle543 kirjoitti:

        Nyt juot vähemmän sitä kiljua niin ymmärrät jotain köyhän oikeasta elämästä. Köyhyys ei ole mitään taidetta vaan oikeaa epätoivoa.

        Eipä taida mennä alkoholia ollenkaan.


    • KJHGFTYU

      Jos nyt totta puhutaan niin oot hassu trolli jolle nauraa koko kymenlaakson työporukka, että jatka vaan samaan tahtiin pätemistäsi

    • Julle543

      Kouvolaleaks Minä ja koko Suomen kansa halutaan opetella lukemaan. Valaise meitä oi valontuoja suoraavasta kirjoituksestasi

      "Aseet on haettu väliaikaisesti haltuun ja lupia ei ole peruutettu.
      Poliisi kieltää edelleen peruuttaneensa aseluvan, opettele lukemaan. "

      Missä lukee, että aseet on haettu väliaikaisesti haltuun. Kerro meille, että missä se lukee. Kerro missä lukee poliisin tiedote johon viittaat alkuperäisellä viestilläsi

      Hehehe... pari käsiasettakin kuulemma viety."

      Ensin myöskin väitit, että poliisi peruuttanut kyseisen ihmisen aseluvan ja heti sen jälkeen kirjoitatkin, että

      "Poliisi kieltää edelleen peruuttaneensa aseluvan, opettele lukemaan. "

      Aiemmin mietin, että käynti optikolla auttaa sua ymmärtämään lukemaasi, mutta nyt alkaa olla niin sekavaa tekstiä sulta, että ehkä on parempi varata aika neurologilta.

      • Moneenko kertaan vielä haluat osottaa tyhmyytesi ja sen ettet tosiaan osaa lukea? Sulle on jo vastattu. Ota huomioon, että Kouvolaleaks paljastaa jotain sellatakin mitä ei tavallinen kansa tiedä.



        "Eipä kiellä muutakuin peruuttaneensa aseluvan".

        Eli poliisi ei edelleenkään kiellä mitään muuta tehneensä. Ainoastaan kieltää peruuttaneensa aseluvan. Luetaanko sulle selkokielisiä uutisia seuraavaksi?

        "Kouvolan Sanomat sai keskiviikkona vinkin, jonka mukaan videolla esiintyvän henkilön aselupa olisi peruttu tapauksen takia.

        Nyyssönen vastaa poliisin lupapalveluista. Hänen mukaansa tällaista päätöstä ei ole tehty".

        "pari käsiasettakin kuulemma viety".

        http://www.suomisanakirja.fi/kuulemma

        http://www.kouvolansanomat.fi/Online/2016/07/06/Poliisi tutustunut Youtube-videoon Kouvolan raivokkaasta risujenjemmaajasta/2016221027744/4

        Juttua muutettu kello 15.51. Lisätty Marko Nyyssösen kommentti siitä, että aseet voidaan ottaa haltuun selvittelyjen ajaksi, vaikka aselupaa ei olisi peruutettu.


      • Jarza_72

        Ei jumalauta, vieläkö tää jatkuu. Julle543, ootsä joku vammanen vai mikä sua vaivaa?


      • äitinkielenopettaja

        Minä ainakin tekstin ymmärsin niin, että poliisi ei peruuttanut aselupaa.

        "Aseet on haettu väliaikaisesti haltuun ja lupia ei ole peruutettu.
        Poliisi kieltää edelleen peruuttaneensa aseluvan, opettele lukemaan. "

        Julle ei ymmärrä itse, että joku voi päätellä poliisin jättäneen peruuttamatta aseluvan jos sitä ei erikseen mainita. Lupia ei ole peruutettu, mutta muuta ei saa päätellä tästä hänen järjenjuoksun perusteella. Jullen mielestä joku muukin voi peruuttaa aseluvan muttei kertonu vielä kuka tai mikä.


    • ukkokuusaalta

      Risujemmaajan näkönen ukko nähty kuusaalla takki auki ja ilman paitaa sen alla.

    • mannerinlippa

      Tossa toi asustelee edelleen kiskokadulla. Oli muuten rankka portsari silloin mannerin lipanalla nakkarilla. Ei ylimääräistä tungosta päässy tulemaan. Varmaan kaikki muistavat hepun. :)

      • eläkeläinenjo

        Katsoinkin, että on tutunnäköinen. Oli myös raveissa vahtimestarina. On kuulemma toinenkin video tubessa,jossa mötyää mopopojille. En löytäny, vaikka nimellä googletin.


      • pikkusiloposkimopo
        eläkeläinenjo kirjoitti:

        Katsoinkin, että on tutunnäköinen. Oli myös raveissa vahtimestarina. On kuulemma toinenkin video tubessa,jossa mötyää mopopojille. En löytäny, vaikka nimellä googletin.

        miksei mopopojille saa mötytä?


    • Teppana6

      Mä näin kerran muumimörön syömässä vadelmahilloa puun oksalla. Tää on ihan tosi juttu. Te ette pysty todistamaan väitteitäni vääräksi. Olen myöskin ollut lentävän lautasen kyydissä 3 kertaa. Joku saattaa väittää näitä keksityiksi jutuiksi mutta te ette pysty todistaa etteikö näitä ole voinut tapahtua.

      • tohtorisykerökö

        Tällä palstalla kukaan ei epäile ettetkö todella kokisi kyseisiä hetkiä aidoiksi. Olet tyypillinen psykiatrisen sairaalan avohoitopotilas.


      • Staalininjooseppi

        Kaikki paha mitä tapahtuu Kouvolassa on oikeasti vain väärämielisten unta. t. Josif Stalin


      • kalliolta.VALVON_ufo23-3

        Ei voi pitää paikkaansa. Ei kukaan ihminen voi maasta käsin nähdä, onko hillo vadelma- vaiko esimerkiksi karpalohilloa.


    • hyväthoksottimet

      Hyvin ukko päätelly et jos omat kyvyt ei riitä niin pitää tarttua aseeseen. Kun on heikko niin pitää käyttää apukeinoja.

    • hupiukkoooooo
    • UhkaTyöantajanMaineelle

      Onko tuo videon ja siitä tehtyjen pilakuvien levittäjä oikeasti joku vartija joka pääsee käsiksi valvontakameroiden videoihin?

      • idioottejariittää

        Mistä niin päättelet? Luuletko että metässä on valvontakameroita? Näkeehän tuon nyt sokea perssilmälläkin että video on kuvattu käsivaralta, todennäköisesti kännykällä.


      • PersenaamojaMyös
        idioottejariittää kirjoitti:

        Mistä niin päättelet? Luuletko että metässä on valvontakameroita? Näkeehän tuon nyt sokea perssilmälläkin että video on kuvattu käsivaralta, todennäköisesti kännykällä.

        Kyseinen sukkahousuihin sonnustautuva hintahtava rutale ja yx kyrvänsyylä koko ukko, kehtaa saatana kiusata vanhaa miestä.

        Osoitti saatanan pahainen narsisti oman surkeutensa, narsismi on kehityshäiriö eli vamma, videon tuubiin laittanut vajakki on siis vammainen.

        Vain hinttarien mielestä risu ja lehdet luonnossa saastuttavat ja pusikossa on yöllä kiva runkkailla kyyläten vanhoja ihmisiä, taitaa koiraansaki nussia aivokääpiö.


      • pummitsekoilee

        Molemmat selvästi kuusaalaisia pummeja. Nuo juuri kuuluu heidän harrastuksiinsa!

        Narsismia en tosin missään nähnyt? Oisko sulla koulut käymättä?


      • kaikenlaisialeipäelättää
        PersenaamojaMyös kirjoitti:

        Kyseinen sukkahousuihin sonnustautuva hintahtava rutale ja yx kyrvänsyylä koko ukko, kehtaa saatana kiusata vanhaa miestä.

        Osoitti saatanan pahainen narsisti oman surkeutensa, narsismi on kehityshäiriö eli vamma, videon tuubiin laittanut vajakki on siis vammainen.

        Vain hinttarien mielestä risu ja lehdet luonnossa saastuttavat ja pusikossa on yöllä kiva runkkailla kyyläten vanhoja ihmisiä, taitaa koiraansaki nussia aivokääpiö.

        Huomaa että oot mitäänosaamaton kaupunkilaisjuntti. Harmi etten sun kerrostaloasuntoon voi viedä risuja maatumaan.


      • noilanen
        PersenaamojaMyös kirjoitti:

        Kyseinen sukkahousuihin sonnustautuva hintahtava rutale ja yx kyrvänsyylä koko ukko, kehtaa saatana kiusata vanhaa miestä.

        Osoitti saatanan pahainen narsisti oman surkeutensa, narsismi on kehityshäiriö eli vamma, videon tuubiin laittanut vajakki on siis vammainen.

        Vain hinttarien mielestä risu ja lehdet luonnossa saastuttavat ja pusikossa on yöllä kiva runkkailla kyyläten vanhoja ihmisiä, taitaa koiraansaki nussia aivokääpiö.

        Oon kaupunkilaishintti, mutta pidän tota kuvaajakyttääjää ikävänä jannuna joka provosoi vanhaa miestä ihan turhaan. Risut ei metsää pilaa.
        Oisko kiva jos sua kuvattas ku et oo ihan edustavimmillas ja sit saisit nauttii "fanituksesta"...


    • Lisbeth_Ryynänen

      Some on raaka paikka. Risu-ukko on suomalainen hillybilly, yksikertainen mies ja juntti. Ns. perussuomalainen pakumies. Hänet kuvannut samasta puusta pudonnut ulkoilua harrastava virastomies taas ns "kyylä", jota kiinnostaa muiden puuhat, mutta "osaa" ladata ja kostaa haistattelut somessa. Kerrostalokyttä-talopoliisi-moraalinvartija-vasikka-ilmiantaja ja myyrä. Säälittäviä tapauksia molemmat! Mutta jos sinun pitäisi lähteä arvuuttelemaan kummalla on "isommat munat", niin tulisit pitkän harkinnan jälkeen lopputulemaan jota hämmästyisit itsekin! Kokeile.

      Tämmösiä juntteja on perussuomi puollollaan Bygmax ja ässäarpamainosta myöten. Junttius on nyt in! Itse risuille sanoisin, että maasta te olette tulleet ja maaksi teidän pitää jälleen tuleman jne. jne. Ja risut uuniin tai kompostiin.

    • ukkosailisääfaneja

      Eka selitellään täällä palstalla, et ukko vahingossa väärään aikaan liikkeellä. Nyt ukkeli sanookin että vie jatkossakin risuja samaan paikkaan.

      Videolta näkee sen alkavan kesken ukon kirosanan. Luultavasti ukon uhkaavan käytöksen takia poitsu rupesi kuvaamaan.

      Tuskin risu-ukolla koskaan on ollut näin paljoa ihailijoita. Jos olisi halunnut välttää kaiken nii ois käyttäytyny kun aikuinen mies.

      • ÄläLeikiJeesustaIsoMies

        Olisi tuo kuvaajakin voinut käyttäyä, kuin mies ja antaa videon korkeintaan poliisille. Vinkuu, kuin mikäkin hintti "Youtube tietää kohta sinut". Ihme kansalaispoliisi kyrvänsyylä!


      • hoit_su

        just noin, oksettava lonksuhammas. Tyhjänpäiväinen uhoaja, levittelee roskansa mihin sattuu ja veronmaksajat saa maksaa siivouksen.


      • sjhshwwooo
        ÄläLeikiJeesustaIsoMies kirjoitti:

        Olisi tuo kuvaajakin voinut käyttäyä, kuin mies ja antaa videon korkeintaan poliisille. Vinkuu, kuin mikäkin hintti "Youtube tietää kohta sinut". Ihme kansalaispoliisi kyrvänsyylä!

        Normaalilla äänellähän tuo puhuu. teillä pulsupiireissä käheä ääni vissiin vakio?

        Tosiaan porukka puolustelee ukkoa joka harhailee yksin ties missä ja levittelee risujaan (ehkä muutakin) ympäri Kouvolaa veronmaksajien maksettavaksi.


      • olettyhmäpelle
        hoit_su kirjoitti:

        just noin, oksettava lonksuhammas. Tyhjänpäiväinen uhoaja, levittelee roskansa mihin sattuu ja veronmaksajat saa maksaa siivouksen.

        mitäs maksat veroa


      • peilistälöytyytotuus

        Ehkä siksi maksaa et on varaa muuttaa pois kaupungin haisevasta vuokraluukusta? Kukahan se tyhmä ja pelle on? Pelkkä paskahousu joka ei ole saanut elämässään mitään aikaa. Silti kehtaa egoilla. PELLE!


      • minaollasomali
        olettyhmäpelle kirjoitti:

        mitäs maksat veroa

        Tän tais kirjottaa homosomali. Mina en maksa veroa tai tee tyota mina olla somali.


    • Klunssilaa
      • hupiukkojenjuttelua

      • Rtyhb

        Kuullkkas boja, älkääs ny teilakko kehittyvää korkeakulttuuria. Eipä tainnut kuvaaja tai kuvattukaan aavistaa miten suosituksi tulivat kansan parissa. Leipää ja sirkushuveja aidoimmillaan.


      • hametta

        Kuka videon on kuvannut ja julkaissut?


    • Kuvaaja.esiin

      Ainoastaan kuvaaja ei ole antanut itsestään mitään tietoa. Miksi?

      • Uskonytjo

        Miksi ihmeessä olisi? Voisi tosin järkätä risumiehelle rapsut julkisella paikalla möykkäämisestä ja uhkaavasta käytöksestä, loukkaavasta kielenkäytöstä sekä henkeen ja terveyteen kohdistuvan uhkauksen esittämisestä. Eli siis mitä ilmeisimmin se kuvaaja ei taida olla kiinnostunut koko asiasta. Ja turha sitä risumiestä piinata olisikin, senkus paistattelee kansansuosiossaan.

        Ellei sitten risumiehen sukulais-hemmo sählää vielä höpinöillään kuvaajaa kiukkuiseksi. Sitten varmasti alkaa rapsut ropisemaan, sukulaismiehelle myös.


      • Pippelihyppeli

        Pitäiskö ihan kaikkien haluta jakaan meripäiville nimmareita? Eiks se muka riitä että risupaappa pomppii salamavaloissa poseeraamassa!


      • Menehomobaariin

        Tää kysyjä on alistusleikkii masteria hakeva homonpuppeli, auktoriteetin kaipuussa tääl vänkyää kuvaajan perään!!!!!!


    • älyäläjätä

      "Tän tais kirjottaa homosomali. Mina en maksa veroa tai tee tyota mina olla somali."

      no verot ne sinunkin palkastasi menee.
      On se perkele kun ei täysi palkka kelpaa, eli makselet valtiolle mielelläsi?
      ja sinipukuiset homot toimii juoksupoikina.

      • otavastuus

        ei tää maa pyöris jos kaikki ois veropakoloisia kute sä


    • kaikkeennepuuttuu

      otsikossa vois lukea "kyrpälakki puuttui risumiehenkin videoon"

    • Eiootervettä

      Hyi saatana, joku homoukko ettii kuvaajaa vai????

      • Seliselvitystä

        Kouskin napakat tulee tekemää selväksi tämänkin asian


    • Huhun.jäljillä

      Huhut kertoo, että poliisit ovat kuvaajan jäljillä. Tietääkö kukaan onko huhu totta?

      • Sairasinäolet

        Minkä ihmeen takia olisivat? Eikö se kuvaaja muka itse osaisi mennä Jorman touhuista, kuten laiton uhkaus, rikosilmoitusta tekemään, jos sen aiheelliseksi kokisi? Ei poliisi kiertele semmoisia kyselemässä.

        Vai meinasitko, että risumies haluaisi näin syksyn tultua uuden videon itsestään, ja poliisi auttaa kuvaajan löytämisessä?


      • No.kappas.vaan

        Hirvoselta päivää! Olisiko Jouni taas asialla, eikö tule uni silmään?


      • veljekset.kuin.ilvekset

        Huhut ne vasta kertokin, jotta sinä se olet varsin pösilö jamppa kertakaikkiaan. päreet tainnu kastua kauan sitten, ja pakkanen sekä muut sääolosuhteet tehneet tehtävänsä. lienee sisältöä sieltä alta karannut tuulen mukaan aikamoinen kasa myös.


    • napakatnappaamiehen

      Kirjoitin Kouvolan Sanomien napakoihin ja nyt täytyy sanoa että kuvaajan päivät on luetut!

      • Johan.af.gran

        Huuuuu.... ja pellet metsästää kuvaajaa myös, kirrrrveet tanassa


      • pelottavata

        tommosia pellejäkö se poliisi jahtasi, hui kauhistus!


    • fuckthenationhahaa

      "ei tää maa pyöris jos kaikki ois veropakoloisia kute sä"


      ei pyöri yrityksetkään, kun palkasta menee suurin osa valtiolle.

      virosta viinaa ja tupakkaa niin jo alkaa kauppa käymään.
      ei teillä idiooteilla ole järkeä päässä enempää mitä vitun "päättäjilläkään".
      olette vaan valmiita pitämään valtion samanlaisena paskana riistäjänä mitä
      se on aina ollut.
      linnaan vaan kaikki tai hoitoon, kieroudella tätä maata pyöritetään.

      onneksi meillä on anarkismi.

    • HavujaPärkele

      Risujemmaaja bongattu eilen lidlissä. Vaikutti ihan rauhalliselta ukolta.

      • äläolehuomaavinasi

        Piilottiko risuja?


    • Oikeus.päättäköön

      Kylläpä te osaatte ottaa kantaa asiasta jota ette tiedä tai ymmärrä. Syytättemilloin ketäkin. Risumies on ainut joka kantaa vastuunsa. Hän on käynyt poliisin juttusilla. Hän ei ole peitellyt tekoaan. Nyt hän antaa poliisin tehdä työnsä rauhassa. Annetaanpa me muutkin poliisille työrauha. Niin kuvaaja ja risumieskin saavat oikeudenmukaisen kohtelun virallisesti.

      • Ylikersanttisi.kanssa

        Olikos sinulla semmoinen käsitys, että risumiehellä olisi mahdollisuus tuota esitystään jollain lailla peitellä?
        :D
        Yritys toki oli alunperin yöllä hiippaillessaan kova, mutta vituiksi meni kun risun päältä jäi kiinni.

        Kirjoitusvirheistä päätellen olet jouni aika monta tämmöistä keskusteluketjua jo aloittanut. Jää sinäkin rauhassa odottamaan, jotta millaiset sakot se risumies neuvojasi kuunneltuaan saa.


      • pillutuomo.on.fiksumpi

        Hehhehee!!!! vai että annetaan poliisille työrauha??? nyt hipihiljaa suomi24:sessa ettei poliisin työrauhallisuus vaan häiriinny!!!! Hyssssss juuri sinä siellä!!!!

        Halukkaat voi viedä fooliohattuja lähimmälle kyttä asemalle ettei intternetti-säteet pääse kaihtimen raosta konstaapelia hämmentämään!!!

        Lääkeet on tolla setällä ottamatta!!


    • linnaantuollaiset

      paina sinä lääkkeet perseeseesi.

      mitä vittua täällä netissä on kaikki tyrkyttämässä lääkettä kaikille joka asiasta?

      lääkebisnes on psykiatrien kiero keino saada ihmisoikeuksia hyväksikäyttämällä itselleen leipä. saatanan mulkut.

    • typerätiia

      "Risu-ukko on suomalainen hillybilly, yksikertainen mies"


      no kerropas miten määrittelet yksinkertaisen?

      • kskdkrkkkretk

        agressiivinen, työtön ja kelapummi? kaikki aina muitten vika.


      • hhnj
        kskdkrkkkretk kirjoitti:

        agressiivinen, työtön ja kelapummi? kaikki aina muitten vika.

        Mutta kun kaikki ON aina muiden vika. Milläs sen selität?


      • alzheimeriäeilasketa

        Ai yksi ihminen on kaikki?


    • justsikx

      Onko Kouvolan suuri poika ehdolla kunnallisvaaleissa?

    • suurikirjailija1

      "agressiivinen, työtön ja kelapummi? kaikki aina muitten vika."


      no ei kelpaa.

      perustelut:

      1. aggressiivisuus = hyökkäävyys ( löytyy monilta )
      2. työttömyys = ei töitä ( mikä pakko se on töissä ollajos pärjää ilmankin ja esim. töitä on monenlaisia, jopa sinunkin työsi tekee sinun logiikalla sinusta yksinkertaisen koska tuskin sentään olet mikään suuri kiho?
      työsi on siis paskatyötä?
      3. kelapummi = nostaa rahaa kansaneläkelaitokselta ( moni nostaa, sinäkin joskus )
      4. "kaikki aina muitten vika" = miksi näin? miten niin?


      sana "Yksinkertainen" on aika vaikea mielestäni määritellä... kehenkään henkiköön soveltuvaksi. tuntuu pikemminkin että sen käyttäjät eivät ole kovin fiksuja ja käyttävät tuota nimitystä yleensä haukkumasanana.

      emme voi määritellä ketään ihmistä noin "yksinkertaisesti".

      jospa se kuvaaja onkin se yksinkertainen?

      perustelut:

      - puuttuu joka asiaan vaikka ne ei herralle itselleen kuulu
      - ei ymmärrä yksinkertaista asiaa eli miksi joku kärrää maastoon sinne maatuvaa ainetta ( minkä yleensä normaali järjellä varustettu ymmärtää )
      - lataa seurauksia tietämättä videon yksityiselämää loukaten nettiin


      asiat ovat yksinkertaisia mutta ihmiset eivät?

      • Avohoito.on.pop

        Ympäristön paskaaminen on asia johon pitää puuttua, sinunkin pitäisi.

        Omia puutarhajätteitä ei viedä toisen omistamalle tontille, ei edes kaupungin maille, ei edes salaa yöllä, eikä edes vaikka siellä kaupungin kantokasa valmiiksi jo olisikin.

        Julkisella paikalla raivoamisessa ja ampumisella uhkaamisessa ei ole mitään yksityistä.

        Tuotoksesi sisällöstä päätellen tarkoitat ehkä nimimerkilläsi olevasi varsin isokokoinen, eli pläski?


      • rgrtuuyttyu

        Kelan tuet on tarkoitettu viimesijaiseksi tueksi. Ei se ole mikään "mahdollisuus" tai vaihtoehto elämälle. Se on vain pakkotilanteessa.

        Aiotko kuollla ennen eläkettä vai mistä kerrytät eläkettä?


    • Olipa.ymmärtäjiä.enemmän

      Suuri.kirjaiija1 sinä todellakin ymmärrät elämää. Meillä kaikilla on joskus heikot päivät. Tämä ei kuitenkaan anna kuvaajalle oikeutta ärsyttää ketään raivon valtaan ja sitten .kaiken lisäksi laittaa videon yleiseen levitykseen ja luulee tehneensä hyvän työn. Tiedän risumiehen käyneen kuulusteluissa. Hän kantaa vastuunsa niinkuin miehen pitääkln.
      Kuvaaja esittelee itsensä vartiaksi ja myöskin poliisiksi. Mistähän on saanut luvan esim. Esiintyä poliisina? Toivotaan, että hänet saadaan kiinni. Viksuinta olisi hänen ilmoittaa itsesä virkavallalle. Uskon, että moni tietää kuvaajan henkilöllisyyden. Sinua kirjailija minä kunnioitan.

      • Digiaika.tuo.salat.julki

        J. Hirvosen suuret ajatukset ne täällä taas oikein loistaa syvällisyyttä. Mistähän ihmeen teosta se kuvaaja pitäisi saada kiinni? ei tuossa videolla kuitenkaan esiinny kuin lenkkeilijänä. Jos taata hourii omiaan vartiomieshommista, ja "ilmankos niiden haukkumista Kouvolan poliiseista", niin kenenkäs sen johdosta oikeastaan pitäisi ilmoittautua ja minne? Ja jos ei hermo piä, pitää pysyä pahanteosta poissa.

        Paskoja ei kuskata muiden nurkkiin, ei niin minkäänlaisia. Ja käyttäytyä pitää osata, siinäkin tapauksessa että jää risun päältä kiinni. Sinä olet vissiin sama mies, joka omin päin rakensi varastonsa kunnan tontin puolelle? Sehän oli kunnanviraston syy, eikö?


      • lääkitys.ei.kohdillaan

        Vittu jos tuon ymmärtää, niin teiän elämässä se on metkasti juoni vinksallaan........


      • kovasti.koira.älähtää

        Kävihän se juu risumies kuulusteluissa, aselupien peruuttamisen arvioinnin yhteydessä. Miten se liittyy mihinkään "vastuun kantamiseen", kääppä menee kun polliisi käskee kääppän mennä.

        Kannattais risarin vammasten sukulaisten olla vaan ihan hissuksensa!


    • Roskasakkinet

      Nyt teidän kaikkien isävammaisten koneilla lösöttäjien iloksi info: vanha mies on sairaassa eristäydyttyään ensin kotiinsa. Varokoon kaikki viisaat ihmiset kontrollifriikkejä natseja kameroidensa kanssa. Se mikä ulkopuolelta näyttää kivalta julkkismeiningiltä, on kohteelle ehkä jotakin muuta. Se tietää joka itse kokee.

      • Hullua.porukkaa

        Joo,o......! Kahdeksaan kuukauteen ei mitään hätää, muuta ku jos joku ei hetkeen pyytäny samaan kuvaan ja nyt yhtäkkiä sukulainen nostamassa kamalaa haloota ku ittensä tehtailemansa käräjät on tulossa ja ukko saikin syytteen ite kanssa viraalle ihmiselle raivoomisestansa.

        Sujuvasti liikku julkisilla paikoilla ja jutteli ja poseerasi se risumies ihmisten kanssa enneko rupesi ylen videolla marttyyrimannekiiniksi, siitä ylen pätkän julkasusta tuli just toi kymmenen päivää täyteen mitkä on mukamas kotona mököttäny.

        Ottaako nyt koville kuitenkin ne sukulaisensa syättämät perättömät väitteet josta meni syytteetki ilman mitään näyttöä heti nurin???

        Läpinäkyvää julkisuuden kipeyttä parhaimmillaan ja kouvvolan sanomat kiittää!!!!

        Kaheksan kuukautta julkkisjuhlaa ja nyt vasta hoksas jotta käräjiä varten pitää vähän kärsiä!!!!!


    • isokokoinenkovajätkä

      "Tuotoksesi sisällöstä päätellen tarkoitat ehkä nimimerkilläsi olevasi varsin isokokoinen, eli pläski?"

      oman tuotoksesi sisällöstä päätellen aavistan sinun olevan kirveellä tapettava katkera alta 100kg kuikelo eli kynäniska mieheksi.
      sipsutapa nyt sievillä jaloillasi takaisin jääkaapille ettet jää ämmien mittoihin.

    • isokokoinenkovajätkä

      "Paskoja ei kuskata muiden nurkkiin, ei niin minkäänlaisia. Ja käyttäytyä pitää osata, siinäkin tapauksessa että jää risun päältä kiinni. Sinä olet vissiin sama mies, joka omin päin rakensi varastonsa kunnan tontin puolelle? Sehän oli kunnanviraston syy, eikö?"

      en ole risumies eikä kiinnosta säännöt.
      kuskaan paskani vaikka tarvittaessa sinun pihallesi kun olet nukkumassa.
      siinähän korjailet paskat itse, kynis.
      kuvaa ja tilaa kuulusteluun, en saavu,
      saavat tulla paskalakit hakemaan ja mitään ei myönnetä.
      kaikki kiistetään tarvittaessa.

      • jäteöljytpihakaivoon

        ASIAA!!! Juuri noin. Kansalaispoliisien piha=kaatopaikka.


    • isokokoinenkovajätkä

      "Ympäristön paskaaminen on asia johon pitää puuttua, sinunkin pitäisi.

      Omia puutarhajätteitä ei viedä toisen omistamalle tontille, ei edes kaupungin maille, ei edes salaa yöllä, eikä edes vaikka siellä kaupungin kantokasa valmiiksi jo olisikin."


      pyh, nuole äitisi vittua.
      minä en sinun vitun pikku mulkun säännöistäsi piittaisi paskaakaan.
      sotken tarvittaessa paskani vaikka keskelle paskakouvolaa.

      kateellinen pelle siellä, opettele kirjoittamaan saatanan sossuhomo

    • munatonnittelu

      Isäongelmia monilla kirjoittajilla, lisäksi vaikeuksia oman seksuaalisuuden kanssa. Eikä senkään hyväksyminen, että maailmassa on erirotuisia ihmisiä, ole helppoa. Voi voi tämän kädettömän ajan miesparkoja, ei ole enää muuta kuin konevälitteisesti toisten nälviminen työnä.

    • Risunjemmaaja_fan_club

      Oliko tuo paikka ns. pioneerikenttä varuskunta-alueella? veikkaisin että risunjemmaaja teki ympäristöteon kun toi eloperäistä ainetta jättömaalle. Tuonne ja radan varteen nimittäin on kylvetty vesakkomyrkkyä enemmän kuin lääkäri määrää ja about 30 ja risat vuotta paikassa oli saharan hiekkaerämaana tunnettu aukio missä mikään ei tahtonut kasvaa syystä joka halutaan unohtaa. Tuskin tuo kuvaaja oli edes peruskouvolalainen kaikkihan tietää että jormalta riittäisi heittää legendaa vaikka kaksi viikkoa peräjälkeen.

      • Risunjemmaaja_fan_club

        Niinkun miten tämä poikkesi ajoista kun "risunjemmaaja" oli työssään turvaamassa nuorison illanviettoa silloin ennen, ei mitenkään. Suuta soitettiin ja mitään pahaa ei tapahtunut ja mentiin kotiin nukkumaan hengissä ja terveenä,


      • Ei.herkkä.hermoisille

        Kaksi viikkoa putkeen olisi noin tukevaa juttua kuunnellen vähän semmoista Guantanamo-meininkii.....


    • aineita321

      Sympatiani on ollut ja on vanhan miehen puolella. Julkisuus voi olla sivullisesta makeaa, mutta tosiasiassa se on huumausaineeseen luokiteltava juttu: vähän aikaa ihan kivaa, ihmiset tykkää ja kaikki haluaa samaan kuvaan, sitten tulee pian jotakin muuta kateus, kaunat ja lopulta unohdus, jollei ala tekemään hädissään temppuja, sillä huomion perässä ihminen menee kerran addiktoituneena kärkkymään mettä median ylimyksiltä (tyhmää tyhmemmiltä toimittajilta). Tässä tuskin tapahtui niin, mutta sama ilmiö kuitenkin joiltain osin.
      Tässä tapauksessa koko prosessin käynnisti anonyyminä pysyttelevä kontrollifriikki, joka tarjoili papalle julkisuuden helvetin huumepiikin. Ei mielellään kai käytä itse samaa ainetta, mutta voi toki astua josakin vaiheessa omaan neulaansa. Se olisi kohtuullista...

      • Huumeittes.kanssa

        Ota välillä vettä?


      • Semppiä.risumiehelle

        Tässä tapauksessa risumies kertoi tvssä, että hän pitää kaikkea jukisuutta huonona. Lopuksi sanoi painavasti, etteikö tämä ikinä lopu. No kaikki loppuu aikanaan. Myöskin tässä tapauksessa. Toivon risumiehen kestävän vielä vähän aikaa. Hänelle voimia.


    • Selvlääkö.uhrisi

      Kuvaaja tee miehen teko ja käy sairaalassa katsomassa uhriasi. Tätäkö sinä tarkoiti, kun sanoit: youtuubi pian tuntee sinut?

      • HauHauRisupoliisi

        youtuubi pian tuntee sinut pian risupoliisi V-M K e ja turhaa nillittää sitten


      • käytänperäpukamavoidet
        HauHauRisupoliisi kirjoitti:

        youtuubi pian tuntee sinut pian risupoliisi V-M K e ja turhaa nillittää sitten

        Mistä juntit ovat kehittäneet tuon 'nillittää' -sanan ja mitä se ylipäätään tarkoittaa?

        > mitä vittua täällä netissä on kaikki tyrkyttämässä lääkettä kaikille joka asiasta?

        Toinen tyypillinen keskustelupalstojen puhkikulutettu ilmaisu.


    • Rauha.on.parempi

      Yritä ihmeessä hieroa rauhaa risumiehen kanssa. Vielä voit keritä. Tuskin hän sinua vihaa ainoastaan tekoasi.

    • Onko.se.vaikeaa

      Viisas neuvo.

      • juuniinjoo

        Paljon fiksumpi neuvo on se, että ottaa yhteyttä suoraan isoon, treenattuun, lihaksikkaaseen ja tatuoituun linnankundiin.

        Kyllä hyvin huomasi videolla että kuvaaja sen oloinen, ettei sillä ole juuri kavereita. Kyllähän sen äänelle naurettiinkin vatsat kipeäksi.


      • Loinenhaukkuutyötätek

        Sun juttujen ja jankutuksen perusteella sulla oo ollu koskaan naista eikä kavereita. Älykkyys ei riitä trollaamann älykkääsi vaan pitää toistaa samaa autistimaisesti.

        Radio rockiin soittanut sanoi kuvaajan olevan töissä hupiukko eikä vakava mies. Läppä välillä lentää.

        Risumiehen kaverit yrittää uhkailla jo mielikuvitusmiehillä kun tietävät ukon joutuvan maksumieheksi. Tätä ei voi hyväkdyö kun mies vaan kostaa. Ette vaan uskalla.


      • tosikkotorvi
        Loinenhaukkuutyötätek kirjoitti:

        Sun juttujen ja jankutuksen perusteella sulla oo ollu koskaan naista eikä kavereita. Älykkyys ei riitä trollaamann älykkääsi vaan pitää toistaa samaa autistimaisesti.

        Radio rockiin soittanut sanoi kuvaajan olevan töissä hupiukko eikä vakava mies. Läppä välillä lentää.

        Risumiehen kaverit yrittää uhkailla jo mielikuvitusmiehillä kun tietävät ukon joutuvan maksumieheksi. Tätä ei voi hyväkdyö kun mies vaan kostaa. Ette vaan uskalla.

        Ensimmäiseen osioon en kommentoi, kun en teidän kinastelua tiedä.

        Mutta jälkimmäiseen senverran, että mitä tutuistuin videoon ja paikallisten juttujen perusteella voin sanoa seuraavaa:

        Kuvaaja tuli tosikkona nipottamaan risuista, ja hänen tyylinsä on juuri sellainen junttimainen, että ei ymmärrä huumoria, vaan on pikkutarkka tosikko joka hermostuu.

        Risumies kyllä olisi ottanut homman huumorilla, mutta ymmärrettävästä syystä hermostui, koska näki että häntä kuvataan ja kaikki hänen osoitteensa, nimensä jne. tulevat julki kun rekisterikin näkyi.

        Ihmiset nauroivatkin juuri mahat kippurassa sitä kuvaajan tosikkotyyliä, kun hän valitti parista risusta ja vieressä oli iso kasa risuja.


      • Itsehillinnän.menetys

        Jälkmmäiseen osioon yhdyn täysin. Risumies ei oikeasta arvostelusta suutu, mutta juuri kuvaajan sanat siitä mitä hän edustaa eli virkavaltaa ja jopa useampia tahoja sai hänet hervmustumaan. Se ,että kuvaaja alkoi kuvaamaan oli viimeinen piste, jolloin hän hermostui perusteellisesti ja menetti itsehillinnän.


    • tattoopower

      Asiat ei mene noin. Olkaa autistit hiljaa ja kuunnelkaa mitä sanottavaa on isoilla, treenatuilla ja tatuoiduilla linnankundeilla.

      Tai siis tehän kuuntelette, kun ne käskee kuunnella!

    • Todella.erikoinen

      Erikoinen näkökanta.

      • tattoopower

        Se näkökanta on hyvinkin selvä. Silloin ollaan hiljaa, kun isot, treenatut, lihaksikkaat ja tatuoidut linnankundit MÖRÄHTÄÄ kovalla äänellä.


    • Oikeus.puhuu

      Ei tässä tarvita isoja miehiä. Kyllä oikeus asian selvittää.

      • suomenkovinjätkä1

        vitut selvittää.
        nykyään on joka toinen itkemässä poliisille ja syyttäjältä tulee sitten
        perästä lappua ja lippua mutta mitä vittua niistä?
        kukaan ei pakota maksamaan mitään minnekään.
        paskahousut niitä makselee.

        samalla kun tuo yksi pellervo vetelee niitä vankilakundeja perseeseen.
        minä vetelen pilluun.


    • Aivosolutus

      Silloin kun äly mörähtää, treenattu seriffi parahtaa ja sisäinen Hiljansa korvaan suhahtaa, miks tää on ain niin pullistelevaa ja pirun apeaa?

    • kouvolankovinjätkä1

      "Kyllä hyvin huomasi videolla että kuvaaja sen oloinen, ettei sillä ole juuri kavereita. Kyllähän sen äänelle naurettiinkin vatsat kipeäksi."


      nyt pääsi naurut.
      siis voi vittu pitääkö isolla aikuisella miehellä olla oikein kamujakin?
      vittu mikä pikkupoika.
      pidätkö vielä kotipileitäkin? saanko tulla panemaan niitä 15v ritsapilluja,
      paljon pyytävät? t: 60v.

      • tatuointivoima

        Olet säälittävä pelle! Pikkuinen kelan pummi. Kyllä jokaisella terveellä pitäisi olla kavereita. Ikävää jos olet niin itserakas ettei kukaan haluu olla sun kaveri.

        Jos haaveilet 15v tytöistä, et ole todellakaan terve. Ja jos et omista edes tatuointeja, niin parasta mennä hiekkalaatikolle leikkimään.


      • vitunPELLERVO
        tatuointivoima kirjoitti:

        Olet säälittävä pelle! Pikkuinen kelan pummi. Kyllä jokaisella terveellä pitäisi olla kavereita. Ikävää jos olet niin itserakas ettei kukaan haluu olla sun kaveri.

        Jos haaveilet 15v tytöistä, et ole todellakaan terve. Ja jos et omista edes tatuointeja, niin parasta mennä hiekkalaatikolle leikkimään.

        pikkulapsilla on kavereita ja lapsi on terve kun se leikkii.
        aikuinen perustaa perheen, eikä leiki enää kamujen kanssa paitsi
        tatuoidut lapsen tasolle jääneet linnakundit, tui tui.

        ,mä voin haaveilla ihan mistä huvittaa.
        laita sä tutti suuhun.
        et oo kovaa jätkää nähnykkään "kukaa ei haluu olla mun kaveri"

        voi vittu mikä kakara. hanki muija ja lopeta lastenleikit vitun pellervo.

        puhut täällä olevasi muka kovis mutta ei siltä näytä tekstiesi perusteella.
        häpeät hässiä sakkolihaakin, mutta äitiäs panet paljaalla kun muut ei anna.

        tuu ny ulos kaapista ja vittuile yksin kato kovat jätkät ei kamuja kaipaa,
        nyrkit ja kuulat hoitaa homman.


      • päivännauruja
        vitunPELLERVO kirjoitti:

        pikkulapsilla on kavereita ja lapsi on terve kun se leikkii.
        aikuinen perustaa perheen, eikä leiki enää kamujen kanssa paitsi
        tatuoidut lapsen tasolle jääneet linnakundit, tui tui.

        ,mä voin haaveilla ihan mistä huvittaa.
        laita sä tutti suuhun.
        et oo kovaa jätkää nähnykkään "kukaa ei haluu olla mun kaveri"

        voi vittu mikä kakara. hanki muija ja lopeta lastenleikit vitun pellervo.

        puhut täällä olevasi muka kovis mutta ei siltä näytä tekstiesi perusteella.
        häpeät hässiä sakkolihaakin, mutta äitiäs panet paljaalla kun muut ei anna.

        tuu ny ulos kaapista ja vittuile yksin kato kovat jätkät ei kamuja kaipaa,
        nyrkit ja kuulat hoitaa homman.

        tää tatuoitu nössö puhuu kuin kukkahattutantat.
        valmista sossulihaa on.


      • mä.elän.näin
        vitunPELLERVO kirjoitti:

        pikkulapsilla on kavereita ja lapsi on terve kun se leikkii.
        aikuinen perustaa perheen, eikä leiki enää kamujen kanssa paitsi
        tatuoidut lapsen tasolle jääneet linnakundit, tui tui.

        ,mä voin haaveilla ihan mistä huvittaa.
        laita sä tutti suuhun.
        et oo kovaa jätkää nähnykkään "kukaa ei haluu olla mun kaveri"

        voi vittu mikä kakara. hanki muija ja lopeta lastenleikit vitun pellervo.

        puhut täällä olevasi muka kovis mutta ei siltä näytä tekstiesi perusteella.
        häpeät hässiä sakkolihaakin, mutta äitiäs panet paljaalla kun muut ei anna.

        tuu ny ulos kaapista ja vittuile yksin kato kovat jätkät ei kamuja kaipaa,
        nyrkit ja kuulat hoitaa homman.

        Nyt petti pokka! Olet täysin peräkammarin runkkari ja jälkeenjäänyt nössö.

        Mulla on vaimo ja kaksi lasta. Tai toinen jo nuori aikuinen. Moni tekee typerästi juuri siinä, että kaverisuhteet jää kun perheen perustaa.

        Mulla on muutama luotto ystävä, joiden kanssa voi puhua tiettyjä asioita mitä miehet puhuu, mitä ei voi sen vaimon kanssa puhuu. Eli miesten asioita.

        Samoin vaimollani on luotettavia naisystäviä.

        Kuka sua pelle auttaa jos sattuu onnettomuus, ero ymv. ikävää. En toivo sitä, mut koskaan ei tiedä. Kyllä ihmisellä on hyvä olla tukiverkostoakin.

        Ja myöskin on kiva vanhojen kavereiden kanssa bilettää ja pitää hauskaa ja muistella kaikkia poikamiesvuosien juttuja jne.

        Ole sä vaan neljän seinän sisällä perheesi kans johon kuuluu äiti aika vahvasti.


    • Kysymysmerkkitietämätön

      Ketä tarkoitat. Putosin kärryiltä.

    • Enoopölö

      Kumma vaan kun ei missään muualla ole mitään tietoa... ja kuka järkevä ihminen siitä tänne kirjottaa :'D

    • Oikeemiesvaan

      "Nyt petti pokka! Olet täysin peräkammarin runkkari ja jälkeenjäänyt nössö.
      Mulla on vaimo ja kaksi lasta. Tai toinen jo nuori aikuinen. Moni tekee typerästi juuri siinä, että kaverisuhteet jää kun perheen perustaa.
      Mulla on muutama luotto ystävä, joiden kanssa voi puhua tiettyjä asioita mitä miehet puhuu, mitä ei voi sen vaimon kanssa puhuu. Eli miesten asioita.
      Samoin vaimollani on luotettavia naisystäviä.
      Kuka sua pelle auttaa jos sattuu onnettomuus, ero ymv. ikävää. En toivo sitä, mut koskaan ei tiedä. Kyllä ihmisellä on hyvä olla tukiverkostoakin.
      Ja myöskin on kiva vanhojen kavereiden kanssa bilettää ja pitää hauskaa ja muistella kaikkia poikamiesvuosien juttuja jne.
      Ole sä vaan neljän seinän sisällä perheesi kans johon kuuluu äiti aika vahvasti."



      ei, ei sulla pokka pettänyt, sinä vaan vittuunnuit kun joku sanoi tosiasian kuten se oikeasti menee.
      Asia on nimittäin sillä tavalla, että sinä olet se kehitysvammainen/jälkeenjäänyt sama pelle mikä olit ennenkin silloin kun olit kouluikäinen suupaltti. Sama meno jäänyt päälle vaikka olisi pitänyt muistaa aikuistua ja antaa niiden kavereiden mennä omia menojaan,. Monilla menee asiat niin.
      Varmasti sinusta moni huomaa ja tietää tuon lapsellisen luonteesikin ja sen takia sinusta ei järkevät ja älykkäät ihmiset oikein tykkää, ( yleensä menee niin ).

      Mitäs tekemistä nössöilyllä on asiaan? sanoin että olet lapsellinen ja jälkeenjäänyt.
      Eikös ne nössöt yleensä tarvi kamuja joka asiaan kun ei ole munaa itse hoitaa ja tulla toimeen elämässä? varmaan sinulla on miljoona naamakirjakamuakin, mikä tekee sinusta täyden pösilön, lapsellinen suupaltin joka tarvis tuttia suuhun.

      Poika, poika, minulla on vaimo ja oma maatilus ja mökki löytyy. Lapsia ei ole, koska
      en ole niitä harkinnut vielä vakavasti. Eikä se ole mikään kansalaisvelvollisuus.
      Ryyppään aina kun mieli tekee, ei ole huolia mistään.

      Sä tarvit luottoystäviä kuten akat, voi jumalauta, hahaha, nyt kyllä minua hymyilyttää jo ihan aikuisten oikeasti! hahaha!
      Mies tarvii luottoystäviä? olet varmaan joku mt potilaskin nössö joka ravaa joka viikko lekurille lässyttämässä.
      noi kaikki sun jutut saa sut vaikutamaan täydeltä piilohintiltä.
      voi vittu "Luottoystäviä" .

      ja bilettää? piletät vaikka olet aikuinen. hah!

      Mun piletys on sitä että vaimon kanssa otetaan viinaa every weekend ja muistellaan kyllä menneitä mutta olen itse sellainen ettei menneisyys kiinnosta vaan aikuisuus on parempaa. On enemmän massia ja tekemistä.
      Elämä on paremmin.

      Ai kuka mua "pelle" auttaa?
      en mä tarvi tukea enkä apua.


      Ja kyllä olen neljän seinän sisällä kuten sinäkin, mutta pysy sinä siellä betonibunkkerikouvolassasi vaan PELLE.

      ps. haha!

      selvästi vituttaa kakaraa aikuista miestä kun huomasit olevasi heikompaa sorttia huorasi kanssa.
      minä en sinua tunne eikä sinun pelle elämäsi minua siksi edes kiinnosta.

    • oikeemies2

      kyllä suomessa näitä "salkkari" vaahtoajia riittää. kaikilla tunnusomaista kusi päässä ja kaikki pankkilainalla ostetaan, aikuiset lässyttää toisilleen kuin pikkukakarat jne.

      oksettavaa.
      suomessa on paljon ihmisiä jotka elää ihan yksinkin ja ei tarvi kakaroita jotka sonnat housuissa vaatii pyyhkimään ja ravaa ympäri mökkiä, sitten vielä se limalle haiseva "musti" koira. mustii mustii !!

      vittu ootte ärsyttäviä. omalla rahalla ette edes saa mitään ilman pankkia kun ei oo varaa muuten hankkia. arvostelette myös ja vittuilette kaikista ja heidän elämäntavoistaan.

      nössö mies tarvii aina kamuja, se on fakta se.

      jokainen pillun omaavakin huora tottakai, mitäs luulisit, ei tule toimeen yksinään.

      sä se olet joka mamia apuun tarvii kun tulee paha olo.

      mä en välitä paskaakaan koko elämästä, mulle ihan sama. nautin vaan ja olen itse oma idolini.

    • oikeemies2

      "Olet täysin peräkammarin runkkari ja jälkeenjäänyt nössö."

      ja tämän saa herra "kova ukko" perustella?

      Miten minä olisin peräkammarin runkkari jos itse säästän rahat omiin tiluksiini ja kaikkeen mitä elämältä haluan?
      pystyykö sen kaiken hankkimaan runkkimalla peräkammarissa?
      runkkareitahan me kaikki miehet ollaan, mitä häpeämistä siinä on? hävettääkö se sinua. Välillä kiva panna pilluun, toisaalta taas tietokoneen näytölle. Mitä sitten.

      ja perustele tuo "jälkeenjäänyt myös" ? tuskin osaat.

      koko sana ensinnäkin kuuluu yleisimpään persereikien käyttämään suomen haukkumasanojen kärkikastiin, mutta on sillä sen verran perää että esim. sinä
      olet niin vitun tyhmä, että et osaa ajatella muiden tavoin, et osaa kuvitella millaista
      olisi elää vaikka viikko toisen ihmisen elämää.
      koska elät kuplassa. matkit muita ja teet siitä ison numeron. mitään muuta
      elämää et ymmärrä koska se on sun mielestä jälkeenjääneen elämää.

      eikös se jälkeenjäänyt ole yleensä helvetin lapsellinen kuka ei osaa irroittautua äidistään ja tarvii jatkuvasti "luottoystävää" kuten nössöjen tapana on?

      ja kaverit pitää olla elämän loppuun asti. samat mitä ennenkin.

      mitenkähän sinä velttopolvi pärjäisit jos tulisi sota suomeen ja ei olekaan
      sitä tukijoukkoa, niin varmaan painat piipun suuhun ja itkien väännät liipasimesta, mutta kun ei pokeria siihenkään ole, niin odotat että ryssän rautaa tulee ohimoon ja kaikki on ohi.


      nyyh nyyh.

      pistä vaan sähkösauna päälle, minä lämmitän puulla.

      • voimaalöytyy

        Tiedätkö mitä? Et ole edes inttiä käynyt. Olet homo sivari. Työtön sossun pummi.

        Itse olen venäläisten puolella ennemmin jos sota tulee, käännän piipun omia kohti ja sinua. Ja arvaas kenen kans teen sen? KAVEREIDEN kanssa mitä sulla ei ole.

        Ja ne mun kaverit, tallaa sut maan rakoon. Koska ne on isoja, treenattuja, helvetin vahvoja ja tatuoituja linnankundeja!

        Maahanmuuttajille kerron aina kun heitä nään, että osaa hakea varmasti kaikki tuet. Tahallaa kierrän veroja käymällä venäjällä.

        Suomalaiset on venäläisiin verrattuna alinta kastia. Johan se näkyi sodassa. Kyllä Venäjä voitti, koska sotilaat olivat paljon urheampia kuin meillä.


      • bitcoitus
        voimaalöytyy kirjoitti:

        Tiedätkö mitä? Et ole edes inttiä käynyt. Olet homo sivari. Työtön sossun pummi.

        Itse olen venäläisten puolella ennemmin jos sota tulee, käännän piipun omia kohti ja sinua. Ja arvaas kenen kans teen sen? KAVEREIDEN kanssa mitä sulla ei ole.

        Ja ne mun kaverit, tallaa sut maan rakoon. Koska ne on isoja, treenattuja, helvetin vahvoja ja tatuoituja linnankundeja!

        Maahanmuuttajille kerron aina kun heitä nään, että osaa hakea varmasti kaikki tuet. Tahallaa kierrän veroja käymällä venäjällä.

        Suomalaiset on venäläisiin verrattuna alinta kastia. Johan se näkyi sodassa. Kyllä Venäjä voitti, koska sotilaat olivat paljon urheampia kuin meillä.

        Vaikutitkin MV-lehden kestotilaajalta.


    • oikeemies2

      eihän inttiä käy paitsi homot.
      kuka nyt valtiolle kumartelee ja hyppelee paitsi apinat paskahousut joilla
      ei ole pokeria olla menemättä. no mitäs muutakaan voit kun menit, hah.

      ei sun kaverit tallaa mitään. painan itse 145kg ja on mahaa ja voimaa.
      tuo tänne samalla painolla oleva lihaskimppu niin lupaan panna matalaksi.
      ei löydy suomesta ja jos löytyisi niin olisi kangistunut ukko tai kuollut jo sydäriin.
      homot tuollaisia ovat. kunnon mies syö eikä häpee mitään ja panee joka
      kunnan huoran.


      ryssät ovat perseestä vitun sössöttäjät, nappi otsaan.
      kuinka suomi kehtaa noita persereikiä tänne vielä päästää vittu
      isänmaan veteraanit kääntyilee kuopissaan saatana.

    • ambushnight

      "Itse olen venäläisten puolella ennemmin jos sota tulee, käännän piipun omia kohti ja sinua. Ja arvaas kenen kans teen sen? KAVEREIDEN kanssa mitä sulla ei ole. "


      niin koska sua apinaa pelottaa toimia yksin.

      tarvit pikku kamus apuun mutta kun mä olen teitä vastassa niin
      rynkky tekee tehtäväsä.

      kasvata munat ja jätä kaverit hiekkalaatikolle

      • pakenetäitinluo

        Sinä et osaa käyttää kuin nallipyssyä. Eli juuri samaa mitä mustalaiset esittävät ja väittää että niillä on ase.

        Sit jos ne jostaan saisi aseen, niin ihan eri asia painaa liipaisimesta. Yksikään mussu ei ole uskaltanut ampua ainakaan kouvolan alueella.

        Mitä kaveririippuvuuteen tulee, niin sinä olet seurasta enempi riippuvainen. Olen 18 kpl viikon ja suurin osa kahden viikon etelän reissuja tehny ja kaikki yksin, paitsi yksi reissu kaverin kanssa.

        Lukemattomista risteilyistä 2kpl sillee, etten ole ollut yksin. Yleensäkin kaikki reissut yksin. Olen varma että olet pelkuri, etkä ole yksin tehnyt reissuja, vaan perhe turvana ymv.

        Että vaikka mulla on kavereita, mutta ei niitä jatkuvasti tarvi.

        Ja se rynkky millä olisit vastassa. Sulla alkaisi vapisemaan kädet ja olisi löysät puntissa, kun vastaasi kävelee jätkiä, kellä tatuointeja kroppa täynnä ja vihainen ilme.


    • vitutsosiaalisuudesta

      ja edelleen VAIN PASKAHOUSUT JA JÄLKEENJÄÄNEET "ÄMMÄT" PITÄÄ VIELÄ KAVEREITA AIKUISENA.

      hanki pillu itselles ja vaihda hiekkalaatikkoa PELLE

      • tuttisuuhun

        Sinä se äidin tissiä imevä pelle olet. Sulla ei ole edes tatuointeja ja pidät jotain nalle puh paitaa päällä.

        Kun tosi miehillä on vähintään TERROR- paidat päällä ja ranteet mustana tatuointeja.

        Asut todennäköisesti äitisi kanssa vuokra yksiössä.


    • niilo22naksnaks

      katohan, pistitkin oikein nettipoliisille viestini.
      tiedoks vaan en vilkuile ees postilootaani, saavat kyrpänaamat
      tulla oven läpi jos on asiaa.

    • BakoLaine

      Kuka on videon kuvaaja?

    Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14836
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3049
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3045
    4. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3044
    5. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3040
    6. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3035
    7. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3035
    8. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3034
    9. Jennifer Mitchell

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 🔞 ­­N­y­­m­­­f­o­­m­­­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl08490246#JenniferMitchell 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Joensuu
      0
      3029
    10. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3026
    Aihe