Olen kuunnellut taajuutta 3699 ja joskus maailman alussa sitä 3685 - mikään ei ole muuttunut - ei mikään - samat hemmot - kumuloitumisen ihmevoimalla, samalla jaksolla, kertovat omasta psyykestään - siellä rivien välissä - avoimesti kaikelle maailmalle. Kaiken pontimena on erinomaisuus - toistaa fraaseja, fraasien perään ja useimmat vielä ilman viinaa?
Kaiken edellä mainitun taustalla:
"Narsistinen persoonallisuushäiriö
Narsistinen persoonallisuushäiriö on persoonallisuushäiriöihin kuuluva psyykkinen häiriö. Se hyväksyttiin psykiatriseen diagnostiseen DSM-järjestelmään vuonna 1980.[1] Kansainvälisestä tautiluokituksesta ICD-10:stä puuttuu tämä häiriö, ja se luokitellaan muuksi persoonallisuushäiriöksi.[2] Häiriölle on tyypillistä erilaiset suuruuskuvitelmat, voimakas ihailun tarve ja empatian vähäisyys. Häiriöstä kärsivä kokee olevansa oikeutettu erikoiskohteluun, on kateellinen tai ylimielinen ja voi käyttää muita häikäilemättä hyväkseen.[3]
Psykologian professori Liisa Keltikangas-Järvisen mukaan narsistinen häiriö ei ilmene älyllisinä tai suoritusongelmina eikä myöskään mielenterveysongelmina. Se ilmenee sosiaalisessa käyttäytymisessä, ja kun ihmiseltä puuttuvat tietyt hillitsevät mekanismit, esimerkiksi syyllisyyden- ja häpeäntunteet, hän voi suoriutua älyllisesti keskimääräistä paremmin. Hän ei kykene myöntämään epäonnistumista, mikä voi antaa harhaanjohtavasti kuvan vahvasta itsetunnosta.[4]
Tutkimuksella on osoitettu että narsismin voi testata yksinkertaisesti kysymällä, minkä verran henkilö on omasta mielestään narsisti. Yhden kysymyksen testi oli kilpailukykyinen muiden psykologisten narsismitestien kanssa. Narsisti ei nimittäin näe narsismiaan negatiivisena ominaisuutena.[5]
Ilmeneminen
Häiriötasoinen narsisti on itsekeskeinen, huomionkipeä, kateellinen ja hyväksikäyttävä. Narsisti kokee uhkaa itseään kohtaan osaavampien seurassa. Siksi narsisti voi saada esim. työpaikalla paljon pahaa aikaan.[6]
Persoonallisuushäiriöt ovat yleisesti kehityksellisiä tiloja, jotka alkavat lapsuudessa, nuoruudessa tai viimeistään nuorella aikuisiällä. Myöhemmällä iällä ilmeneviä muutoksia, jotka aiheutuvat psykiatrisen tai somaattisen sairauden tai pitkittyneen stressin seurauksena kutsutaan persoonallisuuden muutoksiksi.
Persoonallisuushäiriöisen ja normaalin käytöksen raja on häilyvä ja useimmilla psyykkisesti terveilläkin ihmisillä ilmenee persoonallisuushäiriöiselle tyypillistä käytöstä ja tapoja kokea etenkin stressitilanteissa.[3]"
https://fi.wikipedia.org/wiki/Narsistinen_persoonallisuushäiriö
Radioamatöörit Suomessa
5
230
Vastaukset 5
- Ohhohhoijaa
Olitko itsekin linukan käyttäjä kotimaan yhteyksillä?
Ja se on nyt sitten rikki, eikä rahat riitä korjaamiseen saatikka uuden ostoon, korjaustaidoista puhumattakaan.
Olisimme huomanneet asian jo vähemmälläkin vuodatuksellasi.
Rivien välistä tosiaankin voi lukea paljon mitä korvien välissä on...- OlemisenTarvetta
Joku sai potkaistua harrastelijaa munille?
:)
No, jos saa purkaa paineitaan puhumalla vaikka radiossa, sehän on vain hyä. Ei tarvitse riehua muuten. Radioamatööritoiminta on myös hyvää terapiaa. Itsekin olen silloin tällöin äänessä.
- voitajaleipää
todella hyvä ja anoppiin osui tuo kirjoitus . sopii hyvin siihen herraan joka ei ossaa suomalaisia fonneettisia aakkosia vaan sanoo aina queen mary
- kullikovka
Juu ja analisaattori on pop!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va802127Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3681293Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu321210- 1411058
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa155935- 103876
- 62756
- 45747
- 61716
Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63692