Nilkan krooninen tulehdus ja seisomatyö

Tulehdus

Teloin nilkkani kaatuessani portaissa vuosi sitten, jolloin luusta lohkesi siru irti ja nilkkaan tuli muutama kudosrepeämä. Tämä luusiru asettui hyvin takaisin paikoilleen 6vkon tukikengän pitämisen jälkeen, mutta ulkomailla saatu huono diagnoosi johti lopulta krooniseen tulehdukseen nilkassa (limapussissa) johon sain apua vasta noin puoli vuotta tulehduksen jyllättyä. Käyttöön otettiin tulehduskipulääkkeet Voltaren Retard-pillerit kuuriluonteisesti sekä sain tehtäväkseni nilkkajumppaliikkeitä, ja pystyin taas käymään juoksemassa ja rasitus ei enää käynnistänyt tulehdusta. Elämä (ja nilkka) tuntui palanneen suht normaaliksi! Tämän myötä täytyy myöntää, että myös fysioterapialiikkeet jäivät, koska koin että (lihas)tasapainoni oli paljon parempi ja nilkkani vahvempi, enkä kokenut tarvetta jatkaa liikkeitä, koska pystyin jo juoksemaan ja liikkumaan suht normaalisti.

Aloitin kesän alussa seisomatyön ravintola-alalla, ja tulehdus on uusinut. Askel on mielettömän kipeä ja nilkka turvonnut ja usein punehtunut jo yhden 8h vuoron jälkeen. Sain puhelimitse uusittua tulehduskipulääkkeet, mutta alani on pääosin seisomatyötä, jota en ilmeisesti voi kivun rajoissa tehdä kuin enintään 3-4pv viikosta ilman lepokipua ja kävelyn hankaloitumista. Illalla en mielelläni enää nouse pystyyn istahtamisen jälkeen ihan vaan koska pysähtymisen jälkeen askelkipu on niin kova että pitää kulkea seiniä myöten huonekaluista tukea ottaen. En myöskään tahdo syödä noita lääkkeitä lopunikääni monistakin syistä, mutten tiedä miten limapussin tulehdusta voi muuten estää näin jalkoja rasittavassa työssä, jossa kävellään, seisotaan, kanniskellaan ja pysähdellään koko päivä.
Aion ottaa lääkäriin yhteyttä tulevina viikkoina kunhan työputki hellittää, mutta koska asia mietityttää jo nyt niin kyselen täältä ihmisten kokemuksia kroonisen bursiitin kanssa.

Onko kellään ollut vastaavanlaisia kokemuksia? Miten limapussin toistuvaa tulehdusta voi hoitaa seisomatyössä muutoin kuin lääkkeillä, vai onko minun jätettävä ravintola-ala ja muut seisomatyötä vaativat alat - onko joku muu joutunut tekemään niin? Onko esim. leikkaus helpottanut kenenkään elämää? Ja voivatko nilkkajumpat auttaa tulehdusta, vaikka syynä minun mielestäni on juurikin tämä työn kova rasitus?

Ärsyttää toden teolla, koska luulin jo päihittäneeni tulehduksen. Toivottavasti jollakulla olisi ollut samanlainen tilanne, johon on löytänyt ratkaisun!

7

2163

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 197

      Minulla oli vakavampia murtumia nilkassa reilu pari vuotta sitten ja edelleen vaivaa. Teen sijaisuuksia ja työpäivän jälkeen illalla tarvitsen Tramalia lepokipuun. Töiden jälkeen laita kylmiä kaalinlehtiä nilkan ympärille, sido jollain narulla, jalka koholle. Poistaa turvotusta ja sen myötä lievittää kipua. Ohenna veitsellä lehtiruotia, niin kiertyy paremmin. Otan osaa! Tiedän mitä kipu on. Nyt kaikki hyvin kun en tarvitse särkylääkkeitä, kun ei ole töitä, toisaalta palkka ei juokse. Syksyllä taas enemmän töitä, ja särkylääkkeitä kuluu. Paskoja ovat: yöunet ovat katkonaisia ja aiheuttaa ummetusta.

      • Tulehdus

        Kiitos vinkeistä! Olen käyttänyt Voltaren-geeliä mutta toki tuo kylmäkin auttaisi varmasti.
        Sepä se, lääkkeet väsyttävät ja maha ei kestä, ja toivon ettei tarvitse jäädä niitä syömään. Onko sinun oireesi myös tulehduksesta, ja ovatko lääkärit tarjonneet siihen muuta apua kuin lääkkeet?
        Kiitos vastauksestasi!


      • SyökääInkivääriä

        Kunnon stay up tukisukat käyttöön tai tukisukkahuosut. Hyvät, riittävän tilavat pehmeät esim keinukengät käyttöön tai tilavat kengät ja yksilöllisesti teetetyt tukipohjalliset. Tekstiilinilkkatuki tukemaan nilkkaa, Lidlistä saa joskus halvalla. Päivittäin luomuinkivääriä (lidl perulainen) sentti kertaa sentti palanen luonnon jugurtin kera, kurkumaa leivänpäälle tai valkosipulia.
        Voltarenia/eikä mitään muutakaan tulehduskipulääkettä ole tarvinnut sen jälkeen käyttää, kun minulle neuvottiin inkivääri ja tästä on jo useampi vuosi aikaa.


      • JalatVoiHyvin

        Ravintola-alalla pitää välillä nostaa jalkoja kohti kattoa ja myös hyvä jalkavoide, joka sisältää hevoskastanjaa on hyvä hankkia. Jalkoja ei myöskään saa raspia eli pesun jälkeen vaan jalkavoidetta jalkapohjasta polveen saakka niin hyvin voi jalat.


      • 197
        Tulehdus kirjoitti:

        Kiitos vinkeistä! Olen käyttänyt Voltaren-geeliä mutta toki tuo kylmäkin auttaisi varmasti.
        Sepä se, lääkkeet väsyttävät ja maha ei kestä, ja toivon ettei tarvitse jäädä niitä syömään. Onko sinun oireesi myös tulehduksesta, ja ovatko lääkärit tarjonneet siihen muuta apua kuin lääkkeet?
        Kiitos vastauksestasi!

        Murtumista vaivat: Telaluu, kantaluu, ulkokehränen.....Keittiö/hoivasijaisuuksia teen. En edes haaveile enkä halua vakipaikkaa. En tykkää olla jatkuvasti samassa paikassa töissä, eikä tää nilkka kestä jatkuvaa työtä. Välillä pitää nollata tilanne.


      • 197
        SyökääInkivääriä kirjoitti:

        Kunnon stay up tukisukat käyttöön tai tukisukkahuosut. Hyvät, riittävän tilavat pehmeät esim keinukengät käyttöön tai tilavat kengät ja yksilöllisesti teetetyt tukipohjalliset. Tekstiilinilkkatuki tukemaan nilkkaa, Lidlistä saa joskus halvalla. Päivittäin luomuinkivääriä (lidl perulainen) sentti kertaa sentti palanen luonnon jugurtin kera, kurkumaa leivänpäälle tai valkosipulia.
        Voltarenia/eikä mitään muutakaan tulehduskipulääkettä ole tarvinnut sen jälkeen käyttää, kun minulle neuvottiin inkivääri ja tästä on jo useampi vuosi aikaa.

        Minulla polveen asti tukisukat. Vähentää turvotusta. Inkivääriä olen käyttänyt kauan ja kurkumatahnaa. D3 100µg, hummuksessa paljon valkosipulia!
        Jos jalat kestää, menkää metään, kohta on mustikat mehua, jos ei vedentulo lopu!! 7L tännän.


    • 197

      Unohdin mainita, että osta kunnon tukisukat. Vähentää turvotusta ja tukee nilkkaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?

      Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin
      Maailman menoa
      338
      11705
    2. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      359
      7946
    3. Mira Luoti koki seksivvaltaa sarjan kuvauksissa. Otti hyssyttelyrahat mutta nyt julkistaa asian?

      Kun hyvin tietää että helppo päätellä mikä ohjelma kyseessä. Ja jos koki oikein "väkivaltaa" eli raisk, niin edesvastuut
      Kotimaiset julkkisjuorut
      93
      2983
    4. Verinen koira

      Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?
      Imatra
      98
      2248
    5. Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa

      Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.
      Maailman menoa
      153
      2187
    6. Mira Luoti, Vain Elämää

      kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?
      Maailman menoa
      8
      1646
    7. Faktat kehiin!

      kauanko aiot odottaa kaivattuasi? ja miks?
      Ikävä
      110
      1261
    8. Mopokeulija

      Poliisit saisivat käydä noukkimassa sinipuseroisen keulijan tuota pikaa. Koulureppu selässä yhdellä pyörälla S-Marketin
      Haapavesi
      54
      1096
    9. Sonnisen turha valitus selvästä asiasta !

      Nyt tuli sellainen valitus jossa ei järjen häivää, Sonninen ja koko hallinto munaa itsensä. Hänestä on tulossa pilkunnus
      Ähtäri
      26
      908
    10. MUISTATTEKO SEN?

      Karhean tummansövyisen raastavsn huudon : RYKIKÄÄ! NIITÄ RAATOJA@ RÄKIKÄÄ NIITÄ EAATOJA!btämän paeoni aina toivotti rakk
      Joukkoliikenne
      312
      782
    Aihe