Harmaa taivas. Sen värittämät fiilikset. Ihastuinko vai en? Rakastanko vai en?
Täällä hell holessa ylianalysoinnin ja vitun nuolemisten keskellä arviointivirheitä, miinoihin astumista, ylilyöntejä. Karkeita sellaisia. Minultakin. Paskaa. Tunnistamista? Oivalluksia? Harhaa? Kyllä. Ei. En tiedä, mitään. Onko lasiseinä tämän ja todellisuuden välillä ylittämätön? Ehkä. Jos, miksi?
Kevyellä otteella, raskaalla kädellä. Heittoja ketjun hengessä, vaikka ei osuisi omaan tilanteeseen. Vääriä johtopäätöksiä, ja trollaat, vaikka et haluaisi. Muutut huoraksi, kusettajaksi, psykoksi, narskuksi petturiksi, vesipääksi. Oletko sitä? Entä onko ajatustesi ihminen sitä sellaisena kuin olet hänet kohdannut? Jokaisella tarve muokata kertomus itselleen mieluisaksi, saada palat sopimaan, koska jokin tarkoitusperä sitä vaatii. Jokainen haluaa tuntea tehneensä oikein, valinneensa viisaasti. Itsesuojelua., vaikka olet havainnut ihmisen. Havaintoa eivät sanat muuksi muuta. Yritys kääntää asiat jättää itselle epämukavan tunteen. Kohtaamisten kanssa voi vain elää. Ne voi jättää auki, mutta ne ovat, kunnes hiipuvat muistoiksi. Ja yhä silloinkin ne ovat. Jos kenkään on jäänyt kivi, sen voi ottaa pois.
Näin sen näen. En roiku kenessäkään tai istu vuodattamassa palstalla. Irralliset tapahtumat tai tapahtumaketjut mietityttävät, mutta se ei ole sama kuin elätelisi yksipuolisia tunteita. Tunteita ne saattavat kylläkin herättää, mutta kyseessä on kokonaan eri asia. Ketään ei voi vääntää elämäänsä, enkä taistele voittaakseni jonkun itselleni. Kyse on kuitenkin ihmisistä, joilla on vapaus valita. Elämäni puolesta taistelen ja niiden, jotka siinä ovat. Tunteella. Oveni ei ole lukossa. Voi olla, että se on vähän turhan raskas ensi yrittämällä, vaikka juuri alussa tarvittaisiin hienomekaniikkaa. Oven ulkopuolella kaikki kukat voivat kukkia vapaasti, niiden katseleminen ei tuota pahaa mieltä, enkä sitä loistoa mene niittämään kumoon: toisten onni ei ole minulta pois. Mutta olen liian konservatiivinen antaakseni kukkien rehottaa valtoimenaan oven sisäpuolella.
Vaatimaton vastaus alun kysymyksiin on että minulla on halu pitää ovea auki. Ilman ennakko-odotuksia, ilman suuria suunnitelmia, mutta toive paremmasta. Tyhjä paperi pöydällä. Aavistuksen punertava, vai luulenko vain?
Sadepäivä. Hyvä päivä lopettaa palstalla käyminen. Iltaan mennessä tämä on ohi. Pyrkimys eteenpäin. Aina.
Täällä hell holessa ylianalysoinnin ja vitun nuolemisten keskellä arviointivirheitä, miinoihin astumista, ylilyöntejä. Karkeita sellaisia. Minultakin. Paskaa. Tunnistamista? Oivalluksia? Harhaa? Kyllä. Ei. En tiedä, mitään. Onko lasiseinä tämän ja todellisuuden välillä ylittämätön? Ehkä. Jos, miksi?
Kevyellä otteella, raskaalla kädellä. Heittoja ketjun hengessä, vaikka ei osuisi omaan tilanteeseen. Vääriä johtopäätöksiä, ja trollaat, vaikka et haluaisi. Muutut huoraksi, kusettajaksi, psykoksi, narskuksi petturiksi, vesipääksi. Oletko sitä? Entä onko ajatustesi ihminen sitä sellaisena kuin olet hänet kohdannut? Jokaisella tarve muokata kertomus itselleen mieluisaksi, saada palat sopimaan, koska jokin tarkoitusperä sitä vaatii. Jokainen haluaa tuntea tehneensä oikein, valinneensa viisaasti. Itsesuojelua., vaikka olet havainnut ihmisen. Havaintoa eivät sanat muuksi muuta. Yritys kääntää asiat jättää itselle epämukavan tunteen. Kohtaamisten kanssa voi vain elää. Ne voi jättää auki, mutta ne ovat, kunnes hiipuvat muistoiksi. Ja yhä silloinkin ne ovat. Jos kenkään on jäänyt kivi, sen voi ottaa pois.
Näin sen näen. En roiku kenessäkään tai istu vuodattamassa palstalla. Irralliset tapahtumat tai tapahtumaketjut mietityttävät, mutta se ei ole sama kuin elätelisi yksipuolisia tunteita. Tunteita ne saattavat kylläkin herättää, mutta kyseessä on kokonaan eri asia. Ketään ei voi vääntää elämäänsä, enkä taistele voittaakseni jonkun itselleni. Kyse on kuitenkin ihmisistä, joilla on vapaus valita. Elämäni puolesta taistelen ja niiden, jotka siinä ovat. Tunteella. Oveni ei ole lukossa. Voi olla, että se on vähän turhan raskas ensi yrittämällä, vaikka juuri alussa tarvittaisiin hienomekaniikkaa. Oven ulkopuolella kaikki kukat voivat kukkia vapaasti, niiden katseleminen ei tuota pahaa mieltä, enkä sitä loistoa mene niittämään kumoon: toisten onni ei ole minulta pois. Mutta olen liian konservatiivinen antaakseni kukkien rehottaa valtoimenaan oven sisäpuolella.
Vaatimaton vastaus alun kysymyksiin on että minulla on halu pitää ovea auki. Ilman ennakko-odotuksia, ilman suuria suunnitelmia, mutta toive paremmasta. Tyhjä paperi pöydällä. Aavistuksen punertava, vai luulenko vain?
Sadepäivä. Hyvä päivä lopettaa palstalla käyminen. Iltaan mennessä tämä on ohi. Pyrkimys eteenpäin. Aina.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ihmiset tottakai perustelee pahoja tekoja oikeiksi. eri asia on onko oikeutettua olla kostona paha toiselle?
minusta kostaminen on väärin mutta puolustaminen oikein. Itse olen pitkäpinnainen ja joskus muistutan ettei se mukavaa ole.
Paremmin kun ette möyhennä asioita voi satuttaa enemmän ja pilkka osua omaan nilkkaan. Vihoissa tulee sanottua ihan liikaa jotka et pidä oikeana mutta yleensä ongelma löytyy jostain väärin ymmärryksestä.
Pitää olla sateisia päiviä että osaa arvostaa kauniita päiviä.
Yritin vain kuvata tuntemuksiani joita täällä tunnesuossa käyminen on herättänyt. Ja sitä että rakkaus kehittyy jos niille antaa mahdollisuuden kehittyä, menneeseen ei kannata takertua, mutta tulevaisuutta ei saisi ladata odotuksilla täyteen. Romanttisessa kontekstissa pienestä aloittaminen on joten valjua, siksi kielikuva. Myös siksi, että olen tuntenut voimakkaasti joskus, tänään ajatus on jotenkin: "Blaah".