Valokuitua

Olisikohan Raahessa kiinnostusta aloittaa valokuidun rakentaminen esimerkiksi osuuskuntana? Monella olisi tarve saada tämän päivän vaatimuksia vastaava nettiyhteys ja kaupalliset operaattorit ovat ilmoittaneet etteivät aio kuituyhteyksiä Raaheen tuoda. Toki uusille asuinalueille on ilmeisesti kuitu vedetty, mutta suurin osa vanhemmista kiinteistöistä on kuitenkin ilman mahdollisuutta kuituliittymälle.
6112
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Hei, Nyt kannattaa ottaa yhteys vasta perustettuihin "osuuskuntiin" joita on mm. Kalajoella-Siikajoella-Sievissä jne. Niillä on tarvittavat laskelmat ja valmiudet tuon asian eteenpäinviemiseen sekä myös jo hintataso niin rakentamiskuluista kuin itse käyttömaksuista.
Raahen kaupunkia se ei kiinnosta..muuta kuin ilmeisesti pakkoliitoksena valtion liitosrahoilla otetun Vihannin kunnan alueella...jossa on myös mielenkiintoa asiassa,

Äänestä
  • Valitettavasti nämä lähialueiden osuuskunnat ovat ilmeisesti vetäneet tai aikovat vetää kuitua haja-asutusalueille. Siellä on helpompi vetää kuitu penkkaan kaivinkoneella, toki etäisyydet ovat pitempiä. Onko kustannukset taajamassa isommat vai pienemmät? Etelästä näyttäisi löytyvän osuuskuntia, jotka ovat rakentaneet kuituverkon myös taajamiin.

    Äänestä

  • Olen kuullut että esim yllä mainituissa kunnissa ja myös Merijärvellä on kunta lupautunut tukemaan liittyjiä alkuvaiheessa ainakin sen "osuusmaksun" osalta. Lisäksi muistaakseni kokoomusliikennenministeri Suvi Lindenin perina on kustannuksiin saatavissa eu-tukea ja rakennuskustannuksiin jopa valtion avustusta kuntien mahdollisten rahoitusvaihtoehtojen lisäksi ja kotitalousvähennystä työkustannuksiin. Kannattaa kysellä noista jo käynnistäneistä paikoista vinkkejä asian eteenpäin vientiin. Ymmärtääkseni monella paikkakunnalla mm. Raahessa on keskustaajamissa olemassa ns. putkitus ao. palvelujen tuomiseen kiinteistöihin jota voidaan hyödyntää niin ettei tarvi kaikkia katuja taas aukoa asukkaiden kuitujliittymää saadakseen. (sitä vartenhan niitä kiinteistöverojakin maksetaan että saatasiin kehitystä kehiin) Valistuneissa kuntaorganisaatioissa on yo. asiat huomioitu jo pitkällä tähtäyksellä ja niin ettei ole jääty yhden operaattorin armoille..vrt elisa ja kommenttina "ei ole tuotteistettu" kuten julkituodaan mm. ylivieskassa asiaa kysyttäessä Pakolan alueelle jossa ei ole kuin kuituliitäntöjä taloihin rakennettu. Nuo mobiilipalvelut on jo kökköjä ja aika epäluotettaviakin.

    Äänestä

Kunnan ei kuitenkaan kannata ryhtyä tähän. Kysykää Muhokselta!

Äänestä
  • ..jaha raahen viisas on herännyt. No kerro miten asukkaat saa kuituliittymän ?

    Äänestä

Kiinnostusta olisi täälläkinpäin ottaa kuituliittymä mikäli kohtuuhintaan saisi kaupunkialueelle vanhaan omakotitaloon.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lightmywire kirjoitti:

Olisikohan Raahessa kiinnostusta aloittaa valokuidun rakentaminen esimerkiksi osuuskuntana? Monella olisi tarve saada tämän päivän vaatimuksia vastaava nettiyhteys ja kaupalliset operaattorit ovat ilmoittaneet etteivät aio kuituyhteyksiä Raaheen tuoda. Toki uusille asuinalueille on ilmeisesti kuitu vedetty, mutta suurin osa vanhemmista kiinteistöistä on kuitenkin ilman mahdollisuutta kuituliittymälle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu