Nyt on jokaisella rumemmallakin mumitsulla mahdollisuus viettää häät ja pukeutua morsiameksi vaikkei sulhasta olisikaan. Miten on, kiinostaisko?
http://www.iltalehti.fi/rakkausjaseksi/2016070721861358_lz.shtml
Haluaisitko häät itsesi kanssa?
2
101
Vastaukset
No, ei kyllä kiinnosta, kerran olen omia häitäni juhlinut ja se on näillä näkymin ihan riittävästi.
Voihan sitä nyt muutenkin pitää juhlia ja kutsua vieraita ja tuttuja. Sitä voi keksiä jonkin hassun ja kivan aiheen, miksi olisi kivaa tavata tuttujaan tai sukulaisiaan ja ei muuta kuin kutsukortit postiin ja pitopalvelua tilaamaan.- ent.siivoojaparka
Katohan vaan.
Isäni oli hyvästi aikaansa edellä, kun jo viime vuosituhannen lopussa maksoi minulle häälahjaksi häämatkan Floridaan ilman sulhasta, mutta morsiusneitojeni (tyttärieni) kanssa.
Hänelle oli siinä vaiheessa tullut (ja aivan oikein) selväksi, että en mene koskaan naimisiin. Sisarukseni olivat kaikki hupsentuneet sellaiseen ja isälle alkoi tunto kolkuttamaan, että nähtävästi olen jäämässä ilman häälahjaa vaikka toiset ovat saaneet.
Tytöille se oli ylioppilaslahja kummallekin. Vanhempi oli jo päässyt ylioppilaaksi ja nuorempi sitten jättikin lukion kesken. Mitäs sitä suotte enää, kun lahja oli jo saatu ja käytetty.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?861669Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,161063Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.97988Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol79942- 87759
Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt51744Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia
https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot145736- 53674
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs48671Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv51661